Kaupunki

Vahva tuoreen viinan haju leijui ilmassa, kun merisotakoulun komentajakapteeni oli päivystysvuorossa – Mies myös huijasi kellokorttia ja yöpyi työnantajan piikkiin hotelleissa

Mies joutui myös maksamaan vahingonkorvauksia.

Suomenlinnan merisotakoulussa palveleva komentajakapteeni on tuomittu kahdesta palvelusrikoksesta ja vartiorikoksesta 60 päivän ehdolliseen vankeuteen. Lisäksi miehen pitää maksaa Puolustusvoimille vahingonkorvauksia 370 euroa. Helsingin hovioikeus antoi tuomion torstaina. Rikokset tapahtuivat vuosina 2014 ja 2015.

Tuomion mukaan komentajakapteeni oli käyttänyt työnantajan työhön tarkoittamia etuja yksityisiin menoihinsa. Hän oli käyttänyt HSL-matkakorttiaan perusteetta 89 euron arvosta ja yöpynyt kahdessa hotellissa 284 euron arvosta.

Mies oli myös käyttänyt työajanseurantajärjestelmää virheellisesti niin, että järjestelmä katsoi hänen tehneen todellisuutta enemmän töitä. Virheen suuruutta ei pystytty jälkikäteen selvittämään.

Vartiorikoksesta mies tuomittiin, koska hän oli toiminut päivystäjänä alkoholin vaikutuksen alaisena. Todistajan mukaan miehestä oli leijunut ilmaan vahva tuoreen alkoholin haju.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Päivystysvuorossa toiminut mies ei ollut suostunut puhallus- tai verikokeeseen. Hän selitti olleensa ärtynyt itseensä kohdistuneesta epäluottamuksesta.

Hänet oli kuitenkin ohjattu lääkärin tarkastukseen. Lääkärin todistuksen mukaan mies oli työkyvytön alkoholin haitallisen käytön vuoksi.

Hovioikeuden mukaan päivystäjän tehtävää voidaan pitää erityisen vastuullisina. Tehtävien katsotaan vaativan nopeaa ja tehokasta toimintaa sekä edellyttävän arviointikykyä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Helsinki
  • Lari Malmberg
  • Puolustusvoimat
  • Merivoimat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tällainen on Suomi: Kun Trump ja Putin olivat poistuneet, presidentti Niinistö lähti terassille kuin kuka tahansa

    2. 2

      Poliisi tutkii: Amstaffi tappoi shetlanninlammaskoiran ja hyökkäsi 16-vuotiaan tytön kimppuun Espoossa

    3. 3

      Mandalay Bay -hotellin omistajayhtiö haastoi Las Vegasin joukkosurman uhreja oikeuteen – festivaaliyleisöä tulitettiin hotellin ikkunasta

    4. 4

      Heidi Juvonen on ollut pian vuoden ostamatta mitään turhaa, vaikka hänellä on kolme alaikäistä lasta ja kaksi kissaa – Näin se onnistui

      Tilaajille
    5. 5

      Ihminen voi hukkua täpötäydellä uimarannalla 30 sekunnissa kenenkään huomaamatta – ”Hukkuva ei näytä yleensä hukkuvalta”

    6. 6

      Sana ”moi” riitti lopettamaan huumeidenkäyttäjien häiriköinnin Töölön kirjastossa – ”Jos ihminen nähdään vain järjestyshäiriönä, käytös on sen mukaista”

    7. 7

      Girl power oli toimittajien suosituin terveinen Suomesta – karjalanpiirakka­kortit jäivät hyllyyn huippukokouksen lehdistökeskuksessa

    8. 8

      Trump purki raivoaan Fox Newsin haastattelussa ja muisteli Neuvostoliiton sotauhreja – ”En halua edes käyttää Venäjästä sanaa vastustaja”

    9. 9

      Viranomaisten rahkeet loppuivat Ruotsin metsäpaloissa – Apua saatu Italiasta asti, Suomi tarvitsee sammutuskalustonsa itse

    10. 10

      Tavalliset suomalaiset voivat olla vaikeasti riippuvaisia lääkkeistä, arvioi asiantuntija: ”Lääkkeestä tulee ihmiselle tukikeppi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jäämies Ötzi kuoli täysin vatsoin, mutta nykyihmistä hänen viimeinen ateriansa voi hirvittää

    2. 2

      36-vuotias nainen sai pelastettua hukuksissa olleen lapsen Vantaalla, mutta hukkui itse – pelastuslaitoksen mukaan hukkunut oli lapsen äiti

    3. 3

      Trump pyörtää puheitaan Helsingin-kokouksen jälkeen: Venäjä sekaantui Yhdysvaltojen vaaleihin

    4. 4

      Kesän lämpöennätys nousi 33,3 asteeseen, Lapissa on yhtä lämmintä kuin Roomassa – Kuvakooste näyttää, kuinka Helsingissä hikoiltiin

    5. 5

      Lastaan pelastaessa hukkunut äiti oli veden alla yli 40 minuuttia vilkkaalla uimarannalla Vantaalla – Uima­valvojille on järjestetty kriisiapua

    6. 6

      Täysin kokeellinen hoito tuotti yllättävän tuloksen: ihosyöpä hävisi kokonaan 97-vuotiaalta naiselta

    7. 7

      Trump purki raivoaan Fox Newsin haastattelussa ja muisteli Neuvostoliiton sotauhreja – ”En halua edes käyttää Venäjästä sanaa vastustaja”

    8. 8

      Sana ”moi” riitti lopettamaan huumeidenkäyttäjien häiriköinnin Töölön kirjastossa – ”Jos ihminen nähdään vain järjestyshäiriönä, käytös on sen mukaista”

    9. 9

      Helsingin huippukokous oli outo jopa Trumpin asteikolla – se oli liikaa presidentin uskollisille tukijoillekin, mutta mitä siitä seuraa?

    10. 10

      Mandalay Bay -hotellin omistajayhtiö haastoi Las Vegasin joukkosurman uhreja oikeuteen – festivaaliyleisöä tulitettiin hotellin ikkunasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Republikaani­senaattori John McCain: Helsingin huippu­kokous oli hirvittävä virhe – lue HS:n seuranta Trumpin ja Putinin tapaamisen käänteistä

    2. 2

      Trump tuhosi Helsingin huippukokouksen yhdellä iskulla – amerikkalaiset tyrmistyivät Trumpin ”antautumisesta” Venäjän presidentille

    3. 3

      Donald ja Melania Trumpin saattue saapui Kalastaja­torpalle suuren väkijoukon saattelemana – lue HS:n seuranta sunnuntain tapahtumista

    4. 4

      Suomen hipsterein paikka on pieni kylä Nokian hylkäämässä Salossa – ”Elämäntilanteeni on niin hyvä, ettei siitä melkein kehtaa puhua”

    5. 5

      Los Angeles Timesin toimittaja tuli Helsinkiin raportoimaan huippukokouksesta, mutta rakastuikin julkiseen liikenteeseen – ”Suomi on voittanut minut puolelleen”

    6. 6

      Suomalais­sukeltaja Mikko Paasi oli thaimaalaisessa luolassa viimeisten joukossa ja joutui pakenemaan nousevaa vettä viime hetkellä – nyt hän kertoo HS:lle tapahtumien dramaattiset vaiheet

    7. 7

      Trump teki etikettimokan ja saattoi kuningatar Elisabetin kiusalliseen tilanteeseen Britanniassa

    8. 8

      Jäämies Ötzi kuoli täysin vatsoin, mutta nykyihmistä hänen viimeinen ateriansa voi hirvittää

    9. 9

      Espoolaisilta 13-vuotiailta löytyi huume­seulassa jopa viittä eri ainetta – Eräs poika yritti sekavassa tilassa kaupata rauhoittavia lääkkeitä lastensuojelun työntekijällekin

    10. 10

      Näistä syistä Kalastajatorppa on ylivoimainen paikka Trumpin yöpaikaksi

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Kuvataiteilija Ulla Rantanen on aina tiennyt, että myös hänessä asuu kapinallinen ja taistelija – Ujous vain esti sitä pitkään näkymästä
    3. Bloomberg: EU on määrännyt Googlelle 4,3 miljardin euron sakot kilpailun rajoittamisesta puhelimissa
    4. MM-jalkapalloa varten rakennetulla stadionilla karu kohtalo Volgogradissa – kuvat ja video kertovat mittavista vahingoista heti kisojen jälkeen
    5. Donald Trump antoi raivoa herättäneelle kommentilleen niin hämmentävän selityksen, ettei internet voinut muuta kuin keksiä siitä toinen toistaan tylympiä vitsejä
    6. Tavalliset suomalaiset voivat olla vaikeasti riippuvaisia lääkkeistä, arvioi asiantuntija: ”Lääkkeestä tulee ihmiselle tukikeppi”
    7. Viranomaisten rahkeet loppuivat Ruotsin metsäpaloissa – Apua saatu Italiasta asti, Suomi tarvitsee sammutuskalustonsa itse
    8. Ihminen voi hukkua täpötäydellä uimarannalla 30 sekunnissa kenenkään huomaamatta – ”Hukkuva ei näytä yleensä hukkuvalta”
    9. Tällainen on Suomi: Kun Trump ja Putin olivat poistuneet, presidentti Niinistö lähti terassille kuin kuka tahansa
    10. Queen-elokuvan traileri näyttää, miten Freddie Mercury liittyi kokoonpanoon – ja kuinka ainutlaatuisesta tarinasta ja musiikista on kyse
    11. Pariskunta kavalsi HJK:n junioreilta yli 10 000 euroa – oikeus antoi miehelle ehdottoman vankeustuomion
    12. Näytä lisää