Kaupunki

Espoolaisäidin tyttärestä tuli epätoivottu naapuri – valitukset kehitysvammaisten kodeista johtivat lopulta tappouhkauksiin ja suruun

Espoon Kaitaalla asuvat ihmiset vastustivat vuosia naapuriinsa suunniteltua kehitysvammaisten palvelukotia muun muassa liito-oravien takia. Nyt HS kertoo, mitä valituksiin liittyville ihmisille tapahtui valitusten jälkeen.

Oletko ikinä miettinyt miltä tuntuu, kun oma lapsi on epätoivottu naapuri?

Espoolaisen Sari Koivusaari-Joensuun ei tarvitse pohtia asiaa. Hän tietää.

”Päällimmäisenä oli mielessä ihmetys ja kysymys miksi? Miksi Ainoa ja näitä muita ihania nuoria vastustetaan ja miksi heidän ei annettu muuttaa tänne alueelle. Miksi he eivät kelpaa naapuriksi? Eihän näistä ole mitään haittaa tai häiriötä, eivät he täällä pörrää kaduilla, kaahaile tai heitä edes kiveä”, Koivusaari-Joensuu sanoo.

Koivusaari-Joensuun parikymppinen tytär Aino Joensuu on vaikeasti kehitysvammainen. Hän on asunut vuodesta 2015 Espoon Kaitaalla sijaitsevassa Villa Huvi -nimisessä palvelukodissa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Toukokuisena lämpimänä arki-iltana Joensuu hymyilee asuntonsa takapihalla sijaitsevassa keinussa. Hän pitää keinumisesta, muttei osaa kertoa sitä, sillä ei osaa puhua. Asuntonsa sisustuksesta päätellen hän pitää myös vaaleanpunaisesta väristä ja Disneyn Frozenista.

Ilman valituksia Aino Joensuu olisi voinut asua Kaitaalla vuosia pidempään. Espoo osoitti Venepuuntiellä sijaitsevan tontin palvelukodin paikaksi jo vuonna 2010. Tontti oli vanhan kaavan mukaan tarkoitettu päiväkotikäyttöön. Kaavan käyttötarkoitusta oli siis muutettava ennen kuin tontille voitaisiin rakentaa kehitysvammaisten asumiskäyttöön soveltuva rakennus.

Espoo hyväksyi käyttötarkoituksen muutosta koskevan hakemuksen tammikuussa 2011. Tämän jälkeen palvelukodin rakentaminen törmäsi naapureiden valituksiin. Valituksissa vedottiin muun muassa liito-oraviin ja siihen, että palvelukoti lisää alueen liikennettä ja vaarantaa näin alueella leikkiviä lapsia.

”Lähialueelta asuntonsa hankkineet ja sieltä asuvat ovat luottaneet siihen, että asuinympäristö säilyy sellaisena kuin vahvistetussa asemakaavassa todetaan. He eivät ole voineet ennakoida, että sitovan asemakaavan päämäärän kumoamiseen myönnettäisiin poikkeamislupa, joka vaarantaa kaavassa tarkoitettujen julkisten lähipalveluiden toteuttamisen, tuo pientaloalueelle merkittäviä haittoja, heikentää asumisviihtyvyyttä sekä laskee alueen asuntojen arvoa.”

Teksti on peräisin valittavia naapureita edustaneen lakimiehen kynästä.

Villa Huvin asukkaiden vanhempien ja naapureiden välinen kiista jatkui kaikessa hiljaisuudessa eri oikeusasteissa parin vuoden ajan.

”Tuntuihan se tosi pahalta, kyse on kuitenkin omasta lapsesta”, Sari Koivusaari-Joensuu sanoo nyt viisi vuotta myöhemmin.

”Jossain vaiheessa kyseeseen tuli myös oma jaksaminen. Kehitysvammaisen perheen arki on aikamoista taistelua monesta asiasta ja sitten päälle tulivat nämä valitukset.”

Vastaavat kiistat ovat pääkaupunkiseudulla yleisiä. HS hankki Helsingin hallinto-oikeudelta tiedon siitä, millaisista rakennushankkeista Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla on viimeisten vuosien aikana valitettu. Aineisto pitää tiedot 163 valituksesta. Se on laaja kuvaus siitä, millaisia huolia täällä asuvilla ihmisillä lähiympäristöstään on. HS esittelee aineistoa lähipäivinä kolmen eri juttukokonaisuuden kautta.

Tämä ensimmäinen osa kertoo, miten valitukset voivat vaikuttaa sekä valituksen kohteena olevan että valituksia tehneen ihmisen elämään. Maanantaina julkaistava toinen osa kertoo keitä hankkeista valittavat ovat: missä he asuvat, millainen heidän tulotasonsa on ja millaisista hankkeista he valittavat. Jutun yhteydessä julkaistaan netissä myös interaktiivinen kartta, jossa jokainen valitus on esitelty perusteluineen. Lähipäivinä julkaistavassa kolmannessa osassa kerrotaan, mistä yksittäisistä kohteista pääkaupunkiseudulla on valitettu eniten.

Aihe on pääkaupunkiseudun kovan kasvun takia äärimmäisen ajankohtainen juuri nyt. Esimerkiksi Helsingissä hyväksyttiin viime vuonna enemmän kaavoja kuin koskaan aiemmin. Kasvu tarkoittaa, että uusia rakennuksia nousee aiempaa enemmän sinne, minne niitä ei välttämättä haluta. Tämä ennakoi myös valitusten määrän kasvua.




Kaavoista valittaminen on jokaisen kuntalaisen perusoikeus. Oikeus on tärkeä, sillä joissain tapauksissa valituksilla saadaan estettyä tarkemmalla tutkimisella lainvastaisiksi paljastuvia rakennushankkeita.

Jos valituksia tulee liikaa, niistä tulee asuntotuotannon tulppa ja kohtuuhintaisten asuntojen löytyminen vaikeutuu entisestään.

Joissain tapauksissa valituksista aiheutuu myös inhimillistä kärsimystä. Näin kävi Villa Huvin tapauksen kohdalla.

Lähes päivälleen viisi vuotta sitten HS:n kaupunkisivuilla seisoi otsikko: ”Naapurit hylkivät vammaisia”.

Juttu käsitteli Villa Huvin tilannetta ja siitä tehtyjä valituksia. Jutussa eräs hanketta vastustanut mies kertoi vastustavansa hanketta muun muassa liito-oravien takia.

Nettiraivo oli valmis.

Toukokuisena iltapäivänä puhelimeen vastaa viiden vuoden takaisessa jutussa puhunut mies. Pyydän häneltä haastattelua kameran edessä Villa Huvin vastustamiseen liittyen. Mies kieltäytyy, mutta suostuu keskustelemaan aiheesta kanssani puhelimessa.

Puolen tunnin keskustelun aikana mies haukkuu ensin alkuperäisen jutun lyttyyn. Tämän jälkeen hän kertoo saaneensa tappouhkauksia viisi vuotta sitten julkaistun jutun takia. Osa niistä oli tullut netissä, osa oli kiikutettu ilman postimerkkiä miehen ja hänen perheensä postilaatikkoon.

Mies oli valittanut palvelukodista useassa vaiheessa. Puhelimessa hän korostaa, ettei vastustanut kehitysvammaisia vaan metsän tilalle nousevaa uutta rakennusta. Valituksiaan hän ei kuitenkaan kaikesta huolimatta kadu.

Villa Huvi valmistui Venepuuntielle miehen naapuriin vuonna 2015. Kehitysvammaisen Aino Joensuun äidin Sari Koivusaari-Joensuun mielestä palvelukodin asukkaiden, naapureiden ja niiden liito-oravienkin yhteiselo on sujunut harmonisesti.

Entä miten palvelukodin valmistuminen on vaikuttanut hanketta vastustaneen miehen elämään?

”Ei mitenkään”, mies vastaa. ”Elämä jatkuu kuten ennenkin, nyt sen metsän tilalla vain on asuntola.”

Katso toimittaja Joonas Laitisen HS:n Mustassa laatikossa esittämä Suomen pelokkaimmat naapurit -esitys.


Näin Villa Huvi -palvelukodin valmistuminen eteni:

Fakta

HS esittelee pääkaupunkiseudun kasvukipuja


 HS esittelee lähipäivinä vauhdilla kasvavan pääkaupunkiseudun kasvukipuja. Tarkoituksena on kertoa, millaisista asioista ihmiset valittavat, millaisista lähtökohdista valittajat tulevat ja millaisia vaikutuksia yksittäisten ihmisten elämään valituksilla voi olla.

 Tämä juttu keskittyy ihmisten elämään kohdistuviin vaikutuksiin.

 Juttujen aineistona on käytetty Helsingin hallinto-oikeuteen tehtyjä asemakaavalituksia ja niistä annettuja ratkaisuja. Kaikkiaan aineisto kattaa 163 valitusta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kaavoitus
  • Rakentaminen
  • Joonas Laitinen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Donald Trump suuntaa heti aamusta Mäntyniemeen, presidentti twiittaillut koko aamun – HS seuraa huippu­kokous­päivää hetki hetkeltä

    2. 2

      Kalasatamasta nousee valtava höyrypatsas – silminnäkijät kertovat pamauksesta Hanasaaren voimalassa

    3. 3

      Helsingin keskustassa liikennekaaos: junat ja raitiovaunut pysähtelevät – lue ajantasainen tieto aikatauluista ja liikennejärjestelyistä tästä jutusta

    4. 4

      Elon Musk sanasodassa Thaimaan sankarisukeltajan kanssa: haukkui luolapoikien pelastajaa ”pedofiiliksi”

    5. 5

      S-ryhmän työntekijät kommentoivat verkkokeskusteluja jopa anonyymissa Jodelissa – ”Kyllä siellä pitää olla kuuntelemassa asiakkaita”

    6. 6

      Näistä syistä Kalastajatorppa on ylivoimainen paikka Trumpin yöpaikaksi

    7. 7

      Jos mieheni alkaisi huomautella ylipainosta, suuttuisin varmasti

    8. 8

      Esa luuli saaneensa unelmaduunin, mutta pomon käytös ajoikin hänet masennukseen – Kun työntekijän ja työnantajan arvot eivät kohtaa, edessä saattaa olla iso kriisi

      Tilaajille
    9. 9

      Donald ja Melania Trumpin saattue saapui Kalastaja­torpalle suuren väkijoukon saattelemana – lue HS:n seuranta sunnuntain tapahtumista

    10. 10

      Taas pukkaa hikeä, mutta miksi hikoilen enemmän kuin vierustoveri? Ihotautilääkäri vastaa 12 kysymykseen hikoilusta ja miten sitä voi vähentää

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Donald ja Melania Trumpin saattue saapui Kalastaja­torpalle suuren väkijoukon saattelemana – lue HS:n seuranta sunnuntain tapahtumista

    2. 2

      Suomen hipsterein paikka on pieni kylä Nokian hylkäämässä Salossa – ”Elämäntilanteeni on niin hyvä, ettei siitä melkein kehtaa puhua”

    3. 3

      Näistä syistä Kalastajatorppa on ylivoimainen paikka Trumpin yöpaikaksi

    4. 4

      Kaliforniassa viikko sitten kadonnut nuori nainen löydettiin elossa – selvisi juomalla vettä jäähdyttimen letkun kautta

    5. 5

      Nobelisti Bengt Holmström selittää, miksi Trump tuntuu aidolta silloinkin, kun ei puhu totta, kun taas muut poliitikot tuntuvat teeskentelijöiltä, vaikka puhuisivat totta

      Tilaajille
    6. 6

      Mitä Trumpin suosikki­kanava Fox kertoo Suomesta? ”Suomalaiset menevät naimisiin toisten suomalaisten kanssa, joten heidän yhteis­kuntansa on puhdas”

    7. 7

      Osa Helsingistä eristetään tänään, joukko­liikenne pysähtyy paikoin täysin – kartta näyttää, miten liikenne järjestetään keskustassa

    8. 8

      Avoin kirje Yhdysvaltojen ja Venäjän presidenteille: Ettehän päätä eurooppalaisten asioista Euroopan pään yli

    9. 9

      Donald Trump suuntaa heti aamusta Mäntyniemeen, presidentti twiittaillut koko aamun – HS seuraa huippu­kokous­päivää hetki hetkeltä

    10. 10

      Ilosaarirock ei osaa päättää, ollako rockfestari vai palvellako nuorisoa – Zara Larsson oli päälavalla hukassa, mutta pikkulavojen bändit pelastivat loppuunmyydyn lauantain

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Netissä pyöriminen kuormittaa ja vie keskittymiskyvyn – tämän jutun voit lukea vain ilman verkkoyhteyttä

    2. 2

      Kävin Elastisen kuntosalilla ja vaivaannuin suunnattomasti – Mitä vikaa on keskinkertaisuudessa?

    3. 3

      Los Angeles Timesin toimittaja tuli Helsinkiin raportoimaan huippukokouksesta, mutta rakastuikin julkiseen liikenteeseen – ”Suomi on voittanut minut puolelleen”

    4. 4

      Kaikki loukkuun jääneet pelastettiin luolasta Thaimaassa, myös lääkäri ja sukeltajat pääsivät ulos – ”Emme tiedä, onko tämä ihme, tiedettä vai mitä”

    5. 5

      Donald ja Melania Trumpin saattue saapui Kalastaja­torpalle suuren väkijoukon saattelemana – lue HS:n seuranta sunnuntain tapahtumista

    6. 6

      Suomen hipsterein paikka on pieni kylä Nokian hylkäämässä Salossa – ”Elämäntilanteeni on niin hyvä, ettei siitä melkein kehtaa puhua”

    7. 7

      Suomalais­sukeltaja Mikko Paasi oli thaimaalaisessa luolassa viimeisten joukossa ja joutui pakenemaan nousevaa vettä viime hetkellä – nyt hän kertoo HS:lle tapahtumien dramaattiset vaiheet

    8. 8

      Espoolaisilta 13-vuotiailta löytyi huume­seulassa jopa viittä eri ainetta – Eräs poika yritti sekavassa tilassa kaupata rauhoittavia lääkkeitä lastensuojelun työntekijällekin

    9. 9

      Trump teki etikettimokan ja saattoi kuningatar Elisabetin kiusalliseen tilanteeseen Britanniassa

    10. 10

      Grafiikka näyttää: Näin sukeltajat saattavat lapsia ulos luolastosta

    11. Näytä lisää