Kaupunki

Puistolan peruskoululaiset halusivat selvittää, mistä koulun makaronilaatikon jauheliha tulee – päätyivät Lapinjärvelle katsomaan possua silmästä silmään

Sikatilan omistaja olisi valmis kertomaan avoimemmin kasvattamistaan eläimistä.

Puistolan peruskoulussa syödään joka kolmas viikko lihamakaronilaatikkoa. Se on oppilaiden toiveruoka. Oppilaat arvuuttelevat, mistä ruoan raaka-aineet ovat peräisin.

”Se ei voi olla mistään kovin huonosta paikasta, koska sitä kuitenkin tarjoillaan koulussa lapsille”, 9.-luokkalainen Mia Rautio arvelee.

Hän kertoo luottavansa kouluruoan laatuun. Toinen oppilas uskoo, että raaka-aineet ovat kotimaisia. Kolmas epäilee niiden tulevan ”jostain halvemmasta maasta”, kuten esimerkiksi Saksasta. Hän ei luota valmistajaan.

Ruoan alkuperä kuitenkin kiinnostaa monia.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Eikö se kuulu ihmisoikeuksiinkin tietää?” tuumaa 7-luokkalainen Eino Mantere.

Oppilaat haluaisivat kuulla enemmän varsinkin lihantuotannosta.

Opettajilla on samanlaisia ajatuksia. Eläinten elinolot kiinnostavat, ja opettajat haluaisivat tietää lisää kasvatusprosessista.

”Onhan se vähän koomista, että kaupassa minä mietin, mistä se tulee, mutta täällä minä vain syön”, erityisopettaja Nina Vuorio naurahtaa.

Ruoan raaka-aineet ja joidenkin raaka-aineiden alkuperämaa kerrotaan kouluruokalistassa kaupungin verkkosivuilla. Jos oppilas haluaa ruoasta tarkempaa tietoa, sitä annetaan, lupaa Puistolan peruskoulun kokki Anne-Maria Hosio.

”Jos kysymykseen ei tiedetä vastausta, se selvitetään!” hän lupaa.

Aluksi tietojen selvittäminen vaikuttaakin helpolta.

Useimpien Helsingin kaupungin koulujen ruokailun järjestää Palvelukeskus Helsinki, joka on kaupungin omistama liikelaitos. Suurin osa ruoasta valmistetaan keskitetysti tuotantolaitoksessa Vantaan Pakkalassa.

Noin joka viidennessä koulussa on oma keittiö, jossa ruoka valmistetaan kokonaan paikan päällä. Kaikissa kouluissa keittiöhenkilökunta suunnittelee itse salaattipöydän.

Puistolan peruskoulussa kaikki tehdään itse. Keittiöhenkilökunta tilaa tuotteet tukusta. Keittiössä kerrotaan, että he pyrkivät suosimaan suomalaista, mutta aina se ei ole lyhyiden sesonkiaikojen vuoksi mahdollista. Usein on myös halvempaa tilata ulkomailta.

Sipulia lukuun ottamatta maanantain lihamakaronilaatikon raaka-aineet ovat suomalaisia. Jauhelihan keittiöön toimitti HKScan. Puistolan lihaerässä on eläimiä jopa 30 eri tilalta, kertoo HKScanin eläinhankinnasta vastaava johtaja Olli Paakkala. Lihan alkuperä on Paakkalan mukaan jäljitettävissä tuotantotiloille asti. Tarkkoja tietoja ei kuitenkaan anneta ulkopuolisille.

”Sopimustilojemme välisissä tuotantosopimuksissa todetaan, että HKScanilla ei ole oikeutta luovuttaa tiloja koskevaa tietoa ilman, että kysymme tiloilta siihen luvan”, Paakkala selittää.

HKScan ja Palvelukeskus Helsinki korostavat, että lain mukaan lihan alkuperästä pitää kertoa kuluttajalle vain alkuperämaa. Muita tietoja valmistajan ei tarvitse ilmoittaa.

Sen sijaan HKScan tarjoaa mahdollisuuden päästä tutustumaan nykyaikaiseen Ali-Lekkalan nautatilaan Tammelassa. Siellä järjestetään vuosittainen sonnihuutokauppa, joka on Paakkalan mukaan mielenkiintoinen tapahtuma.

Lisäksi hän suosittelee vierailua kotieläintiloilla, joilla maataloustuottajien etujärjestö MTK järjestää avointen ovien päiviä.

Useiden pyyntöjen jälkeen HKScan kuitenkin luovuttaa tiedot paikkakunnista, joilla Puistolan peruskoulun lihaerä on tuotettu. Tarkemmat yhteystiedot annetaan seitsemälle HKScanin valitsemalla tilalle, joilla olisi ehkä mahdollista vierailla. Yksi näistä tiloista on Varjolan tila Lapinjärvellä.

Ja tältä siellä näyttää:


Emakot hermostuvat kuullessaan askelia. Ne antavat porsailleen varoitusäänen, ja kohta pikkupossut ovatkin emakon takana piilossa.

Isossa hallissa on 24 emakkoa ja 280 pientä porsasta. Haju ei ole erityisen paha, oikeastaan se on samantapainen kuin kotieläintilojen sikaloissa. Pian porsaiden pelon voittaa rohkeus ja ne tulevat tutkimaan vieraita. Tila täyttyy porsaiden tuhinasta ja sorkkien tepsutuksesta.

Varjolan tila on keskikokoinen. Sikalassa on tällä hetkellä 320 emakkoa ja noin 2000 lihasikaa. Täällä siat viettävät koko elämänsä aivan vastasyntyneistä porsaista aikuisiin 120 kiloa painaviin lihasikoihin. Yhdestä täysikasvuisesta siasta tulee lihaa noin 90 kiloa. Ilmassa leijuu maksalaatikon haju.

Vierailijan silmin tila vaikuttaa siistiltä, ja eläimiä kohdellaan ystävällisesti. Kovin yksilölliseen hoitoon ei suuressa laitoksessa kuitenkaan näytä olevan mahdollisuuksia.

Tilanomistajat Antti ja Anne Varjola ovat itse avoimemman tiedon kannalla. ”Ei meillä ole mitään salattavaa”, he sanovat.

Alkuperämaata tarkempien tietojen luovuttaminen on ollut tähän asti vähäistä, mutta jatkossa se on varmasti arkipäivää, tilanomistajat arvelevat.

”Jos kuluttajat ovat kiinnostuneita ja haluavat tietää, niitä tietoja tietysti annetaan.”

Antti Varjola arvelee, ettei suomalaista ruoantuotantotapaa ja laatua arvosteta riittävästi, koska ihmiset tietävät liian vähän. Varjolan mielestä ruoantuotannosta pitäisi puhua kouluissa enemmän. Jotta asiaan saataisiin muutos, myös kunnallisten päättäjien pitäisi olla kiinnostuneempia tuotannosta, hän pohtii.

”Kun kuluttajat toisivat esille sitä, että he ovat kiinnostuneita, niin kyllähän se jossain kohtaa menisi läpi.”

Helsingin nuorisoneuvosto on samaa mieltä. Nuorista koostuva neuvosto puolustaa oppilaiden oikeutta saada tietoa kouluruoan alkuperästä.

”Monille tämä on elämäntapakysymys, sillä jotkut ihmiset haluavat painottaa ruokavaliossaan lähellä tuotettua ruokaa. Jokaisella pitäisi olla oikeus tietää, mitä syö”, sanoo nuorisoneuvoston puheenjohtaja Jim Koskinen.

Pitäisikö oppilailla olla oikeus tietää, millaisella tilalla liha tuotetaan?

”Kyllä se voisi olla oikeus. Ei sille varmaan mitään estettä ole”, vastaa sikatilaa pitävä Varjola.

Hän itse olisi valmis kertomaan ulkopuolisille perustietoja tilastaan ja esittelemään tuotantotapoja.

Tiedojakoa ruuan alkuperästä lisäisi myös Puistolan peruskoulun rehtori Harri Reinikainen. Hän haluaisi tietää, miksei tilojen tietoja voida luovuttaa ulkopuolisille.

”Kyllä minusta olisi kohtuullista tietää, mistä raaka-aineet tulevat”, hän sanoo.

Myös koulutuksen ja kasvatuksen toimialajohtaja Liisa Pohjolainen on avoimen tiedon kannalla.

”Tieto lihantuottajasta ja tilasta on ihan hyvä asia. Oppilaat voivat silloin tutkia esimerkiksi lihan alkuperää ja kuljetusta.”

Pohjolainen lupaa selvittää yhdessä Palvelukeskus Helsingin kanssa, miten oppilaat saavat halutessaan tiedon lihantuottajatilasta.

Kirjoittajat kuuluvat pääkaupunkiseudun Nuorten ääni -toimitukseen, joka tuo esille nuorten näkökulmia mediassa. Haastattelut tehtiin keväällä 2018.

Kommentti: Kiertelyä ja välttelyä

Ruoan alkuperästä ei puhuta koulussa, vaikka se kiinnostaisi oppilaita. Monille meistä ruoka on elämäntapakysymys. Esimerkiksi sille, joka harkitsee kasvissyöjäksi ryhtymistä, totuudenmukainen tieto eläintuotannosta on tärkeää.

Yritimme yli kuukauden ajan saada selville koulussamme tarjotun ruoan alkuperää. Halusimme tietää ja nähdä itse, millaisissa olosuhteissa ruokamme eläimet kasvatetaan.

Jouduimme taistelemaan saadaksemme tietoa. Lähetimme ruoan tuottajille kymmeniä sähköposteja, ja tutkimme epäselviä taulukoita melkein kuukauden ajan. Usein asioita kierreltiin, ja kysymyksiämme yritettiin vältellä.

Lopulta pääsimme vierailemaan yhdelle niistä 30 tilasta, joiden kasvattamaa lihaa syömme. Tilan omistajat olivat itse sitä mieltä, ettei oppilaille kerrota ruoantuotannosta tarpeeksi.

Suurin osa tiloista ja niiden olosuhteista jäi kuitenkin tuntemattomiksi. Kun tietoa ei anneta, herää kysymys, mitä salattavaa ruoantuottajilla on. Ei ole oikein, että oppilas joutuu taistelemaan saadakseen tietoa.
Henni Immonen
Kirjoittaja kuuluu pääkaupunkiseudun Nuorten ääni -toimitukseen.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Koulu
  • Peruskoulu
  • Helsinki
  • Nuorten ääni

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Ylikohteliaat autoilijat väistävät usein pyöräilijöitä, vaikka laki sanoo toista – Nämä neljä tärkeää sääntöä suomalaiset usein unohtavat

    2. 2

      Trumpin entinen asianajaja Michael Cohen teki sopimuksen syyttäjien kanssa – myönsi syyllisyytensä petoksiin

    3. 3

      Milloin on pakko erota? Eroajatukset voivat olla hätähuuto – asiantuntijat kertovat, milloin parisuhde on pelastettavissa

      Tilaajille
    4. 4

      Natsien leirinvartija eli puoli vuosisataa tavallisena amerikkalaisena, kunnes hänestä tuli kansainvälinen hylkiö – Nyt 95-vuotias Jakiw Palij saapui Saksaan ja pääsee vanhainkotiin

    5. 5

      Poikkeuksellisen kuivalle kesälle löytyi yksi selitys – Ihminen on sekoittanut planetaarisia tuulia

    6. 6

      Turun terrori-iskun uhria auttanut Hassan Zubier antoi ansiotuloistaan väärennetyn todistuksen

    7. 7

      Entinen ketjupolttaja Iina Puskala päätti juosta maratonin vuoden jokaisena päivänä, nyt takana on jo yli 280 maratonia – ”Ei ole helppoa eikä kivaa”

    8. 8

      Jamie Oliveria syytetään kulttuurisesta omimisesta uuden mikroateriansa takia

    9. 9

      Uusi James Bond -elokuva vastatuulessa – ohjaaja Danny Boyle päätti lähteä

    10. 10

      Yhä useampi meistä saa syövän, mutta miksi? Jopa 40 prosenttia syövistä voisi jäädä syntymättä, jos ihmiset eläisivät paremmin

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jamie Oliveria syytetään kulttuurisesta omimisesta uuden mikroateriansa takia

    2. 2

      Milloin on pakko erota? Eroajatukset voivat olla hätähuuto – asiantuntijat kertovat, milloin parisuhde on pelastettavissa

      Tilaajille
    3. 3

      Annatko tilaa moottoritielle liittyvälle? Ohitus­kaistalle väistäjä voi saada jopa sakot

    4. 4

      Ylikohteliaat autoilijat väistävät usein pyöräilijöitä, vaikka laki sanoo toista – Nämä neljä tärkeää sääntöä suomalaiset usein unohtavat

    5. 5

      ”Menetin 25 Facebook-kaveria, kun sanoin sen” – Ruotsidemokraateille vyöryy ääniä Ruotsin ”ruostevyöhykkeeltä”, mutta kun Pär Åhrlin kertoi yhden niistä olevan hänen, kaverit kaikkosivat

      Tilaajille
    6. 6

      Entinen ketjupolttaja Iina Puskala päätti juosta maratonin vuoden jokaisena päivänä, nyt takana on jo yli 280 maratonia – ”Ei ole helppoa eikä kivaa”

    7. 7

      Suomalaiset sopimus­juristit olivat ovelampia kuin amerikkalainen jätti­yhtiö, ja se pelasti Uuden­kaupungin auto­tehtaan – Tällainen on Valmet Automotiven ihmeellinen tarina

    8. 8

      Syntyvyyden laskuun löytyi uusi selitys: Vanhempien uupumus vaikuttaa lapsitoiveisiin

    9. 9

      Miksi lääkärit kirjaavat potilaskertomuksiin jopa huomioita potilaiden ulkonäöstä ja vaatetuksesta?

    10. 10

      Festareiden silmiinpistävät: Weekendin Baywatch-asuiset naiset: “Olin hitain koulun uimatunnilla, mie en todellakaan pelasta ketään!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuplavolkkarin nimi oli Jenny, ja sen lokasuojassa kulki maailmalle jotain poikkeuksellista – Kolme suomalaista taltioi Tšekkoslovakian miehitystä 1968, ja nyt HS näyttää ainutlaatuisen materiaalin

      Tilaajille
    2. 2

      Solakka mies, joka myi huumeita, lakanoita ja seuraansa – Jari Sillanpään hovihankkija rakasti huippuhotelleja ja kärähti lapsipornosta

      Tilaajille
    3. 3

      ”Tule kotiin <3”, kirjoitti Eveliina Rimpeläinen – Sitä ennen hänen miehensä humalainen kaahailu oli katkennut piikkimattoon ja epäilyyn poliisin murhan yrityksestä

      Tilaajille
    4. 4

      Sikiön sydän löi, vaikka Susannan munanjohtimet oli poistettu – Lääkärit eivät ymmärrä, miten hän voi olla raskaana

      Tilaajille
    5. 5

      Hermostunut polkupyöräilijä pysäytti Onnibusin keskelle Mannerheimin­tietä, poliisi nuhteli osapuolet – ”Minusta oli täydellisen perusteltua jäädä kaistalle”

    6. 6

      Helsinkiläiskoulu jakoi oppilaat eri ryhmiin sukupuolen mukaan – Jenni Korkeaojan lapsi lähti tunnille, jonka nimi on lukujärjestyksessä ”Pojat”

    7. 7

      Jamie Oliveria syytetään kulttuurisesta omimisesta uuden mikroateriansa takia

    8. 8

      Annatko tilaa moottoritielle liittyvälle? Ohitus­kaistalle väistäjä voi saada jopa sakot

    9. 9

      Miksi lääkärit kirjaavat potilaskertomuksiin jopa huomioita potilaiden ulkonäöstä ja vaatetuksesta?

    10. 10

      ”Teen tyhjänpäiväistä mukatyötä” – Sari tekee viikon hommat päivässä, ja moni muukin kokee työnsä turhaksi

      Tilaajille
    11. Näytä lisää