Kaupunki

Helsingin keskustassa hitsataan kaivonkansia kiinni, Vanhaa kirkkopuistoa parturoidaan ja Finlandia-talon eteen kiikutettiin sauna – kaupunki valmistautuu huippukokoukseen

Turvatoimet ja muut huippukokousvalmistelut näkyvät kaupungilla jo monin paikoin.

Kaupungissa kuhisee, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin ja Venäjän presidentti Vladimir Putinin tapaaminen lähestyy. Presidentit tapaavat toisensa Helsingissä maanantaina 16. heinäkuuta, mutta tapaamispaikka ei ole vieläkään varmistunut.

Koko maailman katseet ovat suunnattuna tapaamisen aikaan Helsinkiin. Yhdysvaltalaiset tv-kanavat tuovat huippusuositut aamuohjelmansa Helsinkiin. Ulkoministeriöstä kerrottiin heidän varautuvan 2 000 toimittajan saapumiseen.

Miten suureen mediahuomioon ja presidenttien saapumiseen valmistaudutaan Helsingin kaduilla, puistoissa ja toreilla?

Torstaiaamupäivällä esimerkiksi Esplanadilla hitsattiin kiinni kaivonkansia. Asiasta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat. Helsingin poliisin yleisjohtaja Esa Pennanen vahvisti HS:lle, että kyseessä on huippukokoukseen liittyvät turvajärjestelyt.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Aina kun on vastaavanlaisia tapahtumia, toimitaan näin”, Pennanen kertoo.

Pennanen ei osannut kertoa, hitsataanko kaivonkansia kiinni ainoastaan Esplanadilla vai onko kyse laajemmistakin turvatoimista.

Presidenttien tapaamiseen valmistautuminen on näkynyt pitkin viikkoa myös Helsinki-Vantaan lentokentällä.

Helsingin Sanomiin yhteyttä ottaneen lukijan mukaan Helsinki-Vantaan lentokentälle laskeutui torstaina kaksi Venäjän ilmavoimien kuljetuskonetta.


Myös Yhdysvallat valmistautuu Trumpin ja Putinin tapaamiseen tuomalla kalustoa Helsinkiin. Helsinki-Vantaan lentokentällä on nähty Yhdysvaltojen ilmavoimien koneita. Tiistaina kentälle laskeutui jälleen Yhdysvaltojen sotilaskuljetuskone. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti. Iltalehden mukaan kyseessä oli todennäköisesti Boeing C-17 Globemaster III, joka on Yhdysvaltain ilmavoimien rahtikonetyyppi. Kone pystyy kuljettamaan muiden muassa isoa valikoimaa ajoneuvoja.


Aikaisemmin viikolla valmistelut olivat käynnissä esimerkiksi Vanhassa kirkkopuistossa eli ”Ruttopuistossa”, jossa ruohoa leikattiin ja puistoa siistittiin usean koneen voimin tiistaina.

Vanhan kirkkopuiston vieressä sijaitsee Helsingin uusimpiin luksushotelleihin lukeutuva St. George. Hotellin ympärillä on vellonut huhuja siitä, että Trumpin delegaatio majoittuisi siellä huippukokouksen aikana.


Osasta luksushotellin huoneiden ikkunoista, esimerkiksi sen kalleimmasta sviitistä, on suora näkymä Vanhaan kirkkopuistoon.

Hotelli St. George ei myönnä eikä kiellä HS:lle tietoa Trumpin delegaation yöpymisestä, mutta hotelliin on viety huomattava määrä isoja paketteja ja ympäristössä on nähty paljon yhdysvaltalaisia, turvamiehiksi epäiltyjä ihmisiä. Myös hotellin edustajan pysäköintipaikat Yrjönkadulla on varattu isoilla mustilla autoilla.


Puistovastaava Pekka Engblomin mukaan Vanhan kirkkopuiston kunnostus on normaalia kesäkauteen liittyvää siistimistä. Puistoon vaihdetaan myös muun muassa uudet älyroskakorit vanhojen kompostien tieltä.

”Voi olla, että päämiesten tapaamisen vuoksi puistoja ylipäätään siistitään vähän enemmän, kuin normaalisti, mutta ei mitään erityistä ole tullut minun tietooni”, Engblom kertoo.


Kaupunkiympäristön apulaispormestari Anni Sinnemäki muistuttaa, että Helsingin ydinkeskustan puistot ja torit pidetään aina mahdollisimman siistinä ja kukkaistutukset kauniina kaupunkilaisia ja matkaajia ajatellen. Sinnemäen mukaan Helsinki mahdollistaa presidenttien tapaamisen, mutta itse tapahtuman järjestää pääasiassa tahot Venäjältä ja Yhdysvalloista.

”Luotamme siihen, että kesäinen Helsinki on taatusti kaunis ja viihtyisä, niin kuin normaalistikin”, Sinnemäki sanoo.

Puistojen kunnostus tai katujen siistiminen on Sinnemäen mukaan kesäkaudella normaalia ylläpitoa.


Tärkeää on Sinnemäen mukaan myös varmistaa ja suunnitella kaupungissa asiat niin, että kaikki sujuu jouhevasti.

”Esimerkiksi demokratian kantilta on tärkeää, että mielenilmaisut voivat tapahtua rauhassa.”

Mielenosoituksia on odotettavissa Helsingissä sekä sunnuntaina että maanantaina.

Kaupungissa liikkuessa voi nähdä myös muita kansainvälisiä vieraita varten pystytettyjä tervehdyksiä ja tempauksia.

Finlandia-talon edustalle on esimerkiksi ilmestynyt sauna. Finlandia-talo toimii lehdistökeskuksena presidenttien tapaamispäivänä.

Ulkoministeriön viestinnän maakuva-asiantuntija Meira Pappi kertoi HS:lle, että Finlandia-talon edustalla on tapaamisen ajan kaksi saunaa, joista toinen on kylmä ja toinen lämmin. Kylmässä saunassa media voi tehdä haastatteluja ja lämpimässä saunassa vieraat pääsevät kokeilemaan saunomista.

Torstaina Finlandia-talon edustalta kulkeva pyörätie oli suljettu.



Pohjoisesplanadin varrella sijaitseva hotelli Kämp nosti keskiviikkona julkisivuaan vasten bannerin, jonka tarkoitus on toivottaa valtiojohtajat ja muut ulkomaiset vieraat tervetulleiksi Suomeen ja Helsinkiin.

Bannerissa lukee ”Keep peace”, mutta suluissa opetetaan kansainvälisille vieraille, miten lausutaan suosittu maljannostosana kippis. Hotellin mukaan Keep peace -kehotus on tarkoitus lausua pilke silmäkulmassa.


Oikaisu 12.7.2018 klo 14:04: Ulkoministeriön viestinnän maakuva-asiantuntijan nimi on Meira Pappi, ei Papi, kuten jutussa aiemmin kirjoitettiin. Lisäksi jutussa kerrottiin aluksi, että presidentit tapaavat sunnuntaina. Pesidentit tapaavat maanantaina 16.7.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Harvinainen geneettinen ”lottovoitto” venytti Shawn Bradleyn 229-senttiseksi – sen pidemmäksi ei terve ihminen juuri kasva

    2. 2

      Uhkaako ulkomainen maanomistus Suomen turvallisuutta? Sotilasasiantuntijan mukaan keskustelussa olisi syytä painaa jarrua

    3. 3

      Työttömät kitkevät kasveja ja kantavat polttopuita metsässä – HS kävi selvittämässä, onko Tampereen ylistetty kokeilu todella ihmelääke työttömyyteen

      Tilaajille
    4. 4

      Erkki Tuomioja paljastaa päiväkirjassaan, miten suurta tuskaa ministeripestin vastaanottaminen Paavo Lipposen hallituksessa tuotti hänelle

    5. 5

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    6. 6

      Eduskunnan surkea näytelmä ei ole ollut kunniaksi parlamentarismille

    7. 7

      Nautin siitä, että saan kävellä autotiellä ja huutaa – oikeus siihen on ensiarvoisen tärkeää

    8. 8

      Risto Siilasmaan esiin tuomat kokemukset Nokian hallitustyöstä ovat tärkeitä

    9. 9

      Amerikkalaisnäyttelijä nosti täysin puskista suomalaissarja Sorjosen tämän hetken parhaimmistoon – tuntemattomat näyttelijät mahtavia, ”visuaalinen näyttävyys tyrmäävä”

    10. 10

      Tutkijat antoivat mustekalalle ekstaasia, ja epäsosiaalinen eläin ryhtyi välittömästi halimaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    2. 2

      Työelämä on ajautunut aivot turruttavaksi silpuksi, mikä ajaa kolmekymppiset työkyvyttömyyteen – Aivotutkijoiden ratkaisu on uusi työaika, ja näin se toimii

      Tilaajille
    3. 3

      Amerikkalaisnäyttelijä nosti täysin puskista suomalaissarja Sorjosen tämän hetken parhaimmistoon – tuntemattomat näyttelijät mahtavia, ”visuaalinen näyttävyys tyrmäävä”

    4. 4

      HS selvitti krp:n operaation kohteena olleen Airiston Helmen omistukset Turun saaristossa – grafiikka näyttää, kuinka yritys on ostanut lukuisia saaria tärkeältä laivaväylältä

    5. 5

      Sydämen jäykistyminen aiheuttaa nuorten äkkikuolemia – lihakseen kasvava sidekudos voi tuottaa kohtalokkaan rytmihäiriön

      Tilaajille
    6. 6

      Näinkin voi käydä: Täysiä kaahaava ”sukkahousupyöräilijä” ja kaksi koiranulkoiluttajaa kohtasivat kevyen liikenteen väylällä Espoossa – Sitten kaikki alkoivat kiitellä toisiaan vuolaasti

    7. 7

      Mitä saa perustellusti kysyä työhaastattelussa ja mitä ei? Asiantuntijat kertovat myös, miten oudon kysymyksen voi väistää

    8. 8

      Vastaako sinunkin lapsesi, että äiti siivoaa, kun pyydät häntä raivaamaan lelut huoneestaan? Opettele temppu, jonka avulla lapsi alkaakin siivota itse

    9. 9

      Krp:n rikostarkastaja Turun talousrikostutkinnasta HS:lle: Muovipusseihin sullottu puoli miljoonaa käteistä tukee rahanpesuepäilyä – Rikoksesta epäillään nyt kahta yritystä

    10. 10

      23-vuotias nainen tapettiin Kannelmäessä – Yksi mies otettu kiinni, toista etsitään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    3. 3

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    4. 4

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    5. 5

      Krp ottanut kiinni kolmannen henkilön Turun seudun laajoissa kotietsinnöissä – ”Etsinnät sujuneet suunnitelmien mukaan”

    6. 6

      Sotilaslähde HS:lle: Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailussa – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    7. 7

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    8. 8

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    9. 9

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    10. 10

      ”Hän ei lopeta koskaan” – Tällainen mies on rahalla, viinalla ja nuuskalla lapsia Helsingin keskustassa houkutellut sarjahyväksikäyttäjä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää