Kaupunki

Poliisi: Sipoon murhan epäilty seurasi uhriaan pitkään – ”Toisen tutkintahaaran” kiinniotetut päästettiin vapaaksi

Murhan esitutkinta jatkuu edelleen.

Sipoon henkirikokseen liitetyt henkilöt on vapautettu. Poliisi otti useita henkilöitä tapaukseen liittyen kiinni torstaina.

Henkilöitä kuulusteltiin perjantaina iltapäivällä.

Poliisilla ei ole syytä epäillä heitä osallisuudesta murhaan. Murhan esitutkinta jatkuu kuitenkin edelleen.

Tutkinnanjohtaja Mikko Minkkinen kertoo HS:lle, että kuulusteluissa ”löytyi luonnollinen selitys”, jonka perusteella kiinniotettuja henkilöitä ei ole enää syytä epäillä mistään rikoksista. Selitystä hän ei sen tarkemmin avaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Vapautetut henkilöt otettiin kiinni ”ympäri pääkaupunkiseutua”. He liittyivät Sipoon henkirikoksen toiseen tutkintalinjaan.

Murhan pääepäilty tappoi itsensä kotonaan Helsingin Kasarmikadulla torstaina, kun poliisi oli ottamassa häntä kiinni. Tapausta tutkitaan kuolemansyyntutkintana.

Poliisin mukaan asunnosta on löytynyt todisteita, jotka vahvistavat epäilyjä.

Pääepäilty on koulutukseltaan ydinfyysikko. Hänen epäillään murhanneen noin 50-vuotiaan miehen Sipoon Söderkullassa. Uhri löydettiin kuolleena omakotitalostaan viime viikolla.

Torstaina poliisi kertoi, että uhria oli seurattu pitemmän aikaa. Murha oli poikkeuksellisen suunnitelmallinen ja raaka. Uhri oli sidottu ja häntä oli ammuttu.

Poliisi pyysi tämän jälkeen yleisöltä vihjeitä alueella liikkuneesta, sadeviittaan pukeutuneesta henkilöstä. Pääepäilty on tämä sadeviittamies. Minkkisen mukaan tällä hetkellä näyttää siltä, että hän toimi yksin.

Poliisi epäilee, että tekijän motiivina on ollut uhria kohtaan koettu henkilökohtainen katkeruus.

Murhan pääepäilty on HS:n tietojen mukaan ollut samassa työpaikassa kuin murhan uhri. Miehet ovat työskennelleet samassa sijoitusyksikössä Ilmarisessa. Ilmarinen on Suomen toiseksi suurin työeläkeyhtiö, jolla on hoidettavaan noin 46 miljardin euron eläkevarallisuus.

Lue lisää murhan uhrista ja epäillystä tekijästä täältä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Henkirikokset
  • Sipoo
  • Helsinki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Sotilaslähde HS:lle: Venäläiskytkyinen Airiston Helmi ollut vuosia Puolustusvoimien ja Supon tarkkailun alla – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    2. 2

      Mitä Nokian johdossa tapahtui? Kirjan julkaiseva Risto Siilasmaa kertoo HS:lle yhtiön vaikeista vuosista Jorma Ollilan aikana 

      Tilaajille
    3. 3

      Kun kaljatölkki osui Konsta Pylkkäsen, 28, selkään, hän muisti, etteivät nämä olekaan oikeita kavereita – Moni vammainen kokee kiusaamista ja syrjintää

    4. 4

      Keskellä Pitäjänmäkeä seisoo ainutlaatuinen omakotitalo – Se muistuttaa siitä, että taksikuski Alvi Hirvosella oli yksi aivan erityinen asiakas

      Tilaajille
    5. 5

      Itäsuomalaiset miehet tulevat Viipuriin viihtymään ja vähät välittävät hiv-epidemiasta – ”En ole ikinä käynyt hiv-testissä, enkä mene”, sanoo Venäjällä seksipalveluja käyttävä Markku

      Tilaajille
    6. 6

      En haluaisi olla myrkyllinen mies, ja siksi tutkin itseni naistenlehden testissä

    7. 7

      Amerikkalaiset eivät osaa lopettaa vihaamista

    8. 8

      Jorma Ollila vastaa Siilasmaan kuvailemiin ongelmiin yhtiön johtamisessa – Väitteet ovat hänen mukaansa kärjistettyjä tai vääriä

      Tilaajille
    9. 9

      HS Paraisilla: Poliisi tutki vanhoja sotilasveneitä Airiston Helmi Oy -yrityksen laiturissa

    10. 10

      ”Miljoona suomalaista pitää kouluttaa uudelleen” – Mutta kuka keksi hurjan luvun, joka vakiintui politiikan hokemaksi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Krp otti kaksi kiinni laajoissa etsinnöissä Turun seudulla, myös Puolustusvoimat osallistui operaatioon – tämä etsinnöistä ja epäillyistä talous­rikoksista tiedetään päivän jälkeen

    2. 2

      ”Hän ei lopeta koskaan” – Tällainen mies on rahalla, viinalla ja nuuskalla lapsia Helsingin keskustassa houkutellut sarjahyväksikäyttäjä

      Tilaajille
    3. 3

      Luksusautoja myydään verkossa muutamalla tonnilla – Mutta onko käytetty Jaguar S-Type hyvä ostos?

    4. 4

      Sotilaslähde HS:lle: Venäläiskytkyinen Airiston Helmi ollut vuosia Puolustusvoimien ja Supon tarkkailun alla – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    5. 5

      Kaikki naiset eivät kohta kelpaa naisiksi yleisurheilun huipulla, ja tulkinta kohdistuu vahvasti yhteen juoksijaan – ”Ajassa voidaan palata sata vuotta taaksepäin”

    6. 6

      Nykylasten normaali on jotain, mitä me nelikymppiset emme edes olisi voineet nähdä

    7. 7

      Suomalainen turisti, älä luota poliisiin!

    8. 8

      HS Paraisilla: Poliisi tutki vanhoja sotilasveneitä Airiston Helmi Oy -yrityksen laiturissa

    9. 9

      Kokoomus hyökkäsi pääministeri Sipilää vastaan, Sipilä suuttui ja ryhtyi vasta­hyökkäykseen – Soini-äänestyksestä syttyneen riidan syy ilmeisesti väärin­ymmärrys

    10. 10

      Uusi nopea testi paljastaa, kuinka suuri on riski sairastua muistisairauteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    3. 3

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    4. 4

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    5. 5

      Krp otti kaksi kiinni laajoissa etsinnöissä Turun seudulla, myös Puolustusvoimat osallistui operaatioon – tämä etsinnöistä ja epäillyistä talous­rikoksista tiedetään päivän jälkeen

    6. 6

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    7. 7

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    8. 8

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    9. 9

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    10. 10

      Siirtämäänsä autoa tuhonnut hinaus­auton kuljettaja herätti hämmennystä Vantaan Koivu­haassa – auto oli tarkoituskin viedä romutettavaksi, kertoo kuljettaja

    11. Näytä lisää