Kaupunki

Marikki Patrikka kolusi internetin läpi ja rakensi lopulta tylyn ampiais­pyydyksen – ”Ansoihin on langennut jo 500–1 000 ampiaista”

Rättiansan valmistaminen on hyvin yksinkertaista.

Helsinkiläinen Marikki Patrikka on menossa naimisiin lauantaina. Häät pidetään mökkimaisemassa saaressa lähellä Kotkaa, mutta miljööseen sisältyi ongelma: aggressiivisten ampiaisten määrä oli piinaava.

”Häihin on tulossa paljon lapsia, joten jotain piti keksiä”, Patrikka sanoo.

Patrikka alkoi haravoida internetiä ja Facebookin puutarharyhmiä läpi ja keräsi ”kaikkien mahdollisten ampiaisansojen ohjeet” talteen. Sitten alkoi kokeileminen – mikä ansoista onkaan toimivin.

Armottoman testaamisen päätteeksi löytyi todellinen helmi. ”Rättiansaksi” nimitetty viritys alkoi tuottaa toden teolla tulosta. Patrikka viritti välittömästi neljä ansaa mökkinsä ympärille.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ansojen teho on niin suuri, että pihapiirin ampiaismäärä on vähentynyt jo muutamassa päivässä.

”Nyt ulkona voi taas syödä rauhassa, toisin kuin viime viikolla.”

Rättiansan valmistaminen on hyvin yksinkertaista.

Tarvitaan vain syvä lautanen, keppi ja rätti sekä siideriä, olutta, appelsiinimehua ja astianpesuainetta.

Rättiin imeytetään siideriä, olutta ja appelsiinimehua ja se laitetaan keppiin roikkumaan lautasen päälle. Lautaseen laitetaan veteen sekoitettua astianpesuainetta.

Tämän jälkeen ampiaisia alkaa kertyä lautaselle, ja pihapiirissä voi juhlia rauhassa.

”Arvioisin, että ansoihin on langennut jo 500–1 000 ampiaista”, Patrikka sanoo.

Ansat ovat pyytäneet ampiaisia Patrikan mökillä viime sunnuntaista saakka.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Hyönteiset
  • Ulkoilu

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Taloyhtiötä johtaa yhden perheen dynastia – Onko se edes laillista?

    2. 2

      ”Tule kotiin <3”, kirjoitti Eveliina Rimpeläinen – Sitä ennen hänen miehensä humalainen kaahailu oli katkennut piikkimattoon ja epäilyyn poliisin murhan yrityksestä

      Tilaajille
    3. 3

      Suomi on maailman turvallisin maa, jossa elävät Euroopan toiseksi vaarallisimmat perheet

    4. 4

      Valtiolla uusi rahareikä: Yrittäjien eläkkeisiin uppoaa jo satoja miljoonia euroja, koska heidän omat maksunsa eivät riitä

    5. 5

      Yhä useampi palautus­päätöksen saanut täytyy saattaa pois Suomesta, kertoo Poliisi­hallitus – ”Viranomaisia pakoillaan ennen palautusta”

    6. 6

      Trump haukkui tietovuotajaa ”koiraksi” ja haastoi tämän välimiesoikeuteen – Valkoinen talo ei kiistä rasistisen puheen sisältävän nauhoitteen olemassaoloa

    7. 7

      Monet autoilijat eivät osaa väistämissääntöjä – Olen ollut kymmeniä kertoja hengenvaarassa

    8. 8

      Uusi lääke näyttäisi tepsivän ylipainoon – ”Mullistus”, uskoo valmistetta tutkinut suomalaisprofessori

      Tilaajille
    9. 9

      Entinen Valioliiga-tähti kertoo pelaajien ”Monopolista”, jossa naiset olivat kauppatavarana: ”Jokaisella oli omistuksensa, jotka olivat eriarvoisia”

    10. 10

      Ruotsin autopaloista pidätetty ainakin kolme epäiltyä – alle 20-vuotias mies otettiin kiinni Turkin rajalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Genovan siltaturman uhrien etsintä jatkui läpi yön, kuolleita ainakin 35 – liikenne­ministeri vaatii tiestä vastaavan yhtiön ylintä johtoa eroamaan

    2. 2

      Vielä kolme kuukautta sitten Jessi Laidlerille vakuutettiin, että Pasilan historiallisessa Toralinnassa on turvallista asua – Nyt kaikki vuokralaiset irtisanottiin

    3. 3

      Kymmenittäin autoja poltettiin Ruotsissa, kaksi pidätetty ja yksi etsintäkuulutettu – Ruotsidemokraattien johtaja ehdottelee avun pyytämistä muiden EU-maiden poliiseilta

    4. 4

      Tuntemattomien rikollisten ketju huijasi hyvällä suomen kielellä helsinkiläisnaisen pankkitunnukset – Oikeudessa maksumieheksi päätyi satunnainen vastaantulija

    5. 5

      Lapsi hakkeroi Yhdysvaltain äänestyssivuston jäljennöksen kymmenessä minuutissa – teki itsestään vaalien voittajan lisäämällä itselleen miljardeja ääniä

    6. 6

      Uusi lääke näyttäisi tepsivän ylipainoon – ”Mullistus”, uskoo valmistetta tutkinut suomalaisprofessori

      Tilaajille
    7. 7

      Valtiolla uusi rahareikä: Yrittäjien eläkkeisiin uppoaa jo satoja miljoonia euroja, koska heidän omat maksunsa eivät riitä

    8. 8

      Helsingin poliisi: Suomeen on rantautunut Euroopasta uusi kansainvälinen kuljetusrikollisuuden muoto

    9. 9

      ”Tule kotiin <3”, kirjoitti Eveliina Rimpeläinen – Sitä ennen hänen miehensä humalainen kaahailu oli katkennut piikkimattoon ja epäilyyn poliisin murhan yrityksestä

      Tilaajille
    10. 10

      Kun 80 autoa palaa, pääministerin ”hemmetti” ei välttämättä äänestäjille riitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Parisuhdekouluttaja panttasi seksiä, petti ja lopulta jätti – Nyt hän kertoo, mikä tuhoaa ja pelastaa suhteen ja miksi moni pettyy kumppaniinsa tajuamatta syytä

      Tilaajille
    2. 2

      Toimittaja ja kirjailija Perttu Häkkinen on kuollut – Flow-festivaalilla pidettiin hiljainen hetki

    3. 3

      Ari rakastui naimisissa olevaan Lilliin, vaikka niin ei aluksi pitänyt käydä – Nyt kolme aikuista asuu saman katon alla ja sanoo, että polyamoria helpottaa lapsiperhe-elämää

      Tilaajille
    4. 4

      Tutkijat selvittivät liikunnan vaikutuksia mielen­terveyteen ja yllättyivät runsaasti liikkuvien tuloksista

    5. 5

      Yali Liu hämmästyi, kun suomalaiskollegat ottivat lounaspuheet tosissaan – Kolme Suomessa työskentelevää ulkomaalaista kertoo, miten me teemme töitä

      Tilaajille
    6. 6

      Moni parisuhde tyssää siihen, ettei ihminen ole valmis kehittymään – Rakkauteen pitäisi suhtautua kuin työuraan

    7. 7

      Festareiden silmiinpistävät: Flow’hun kultaisiin legginseihin pukeutuneet miehet: “Missään muualla kuin Mummotunnelissa mua ei ole kähmitty näin paljon”

    8. 8

      Kesä­tissuttelu on suurempi vaara kuin moni ymmärtää – lääkäri Tuikku Asikainen joi ”normaalisti”, mutta vasta lopetettuaan hän tajusi olleensa väärässä

      Tilaajille
    9. 9

      Flow’n perjantain pääesiintyjät olivat surkuhupaisia – Lauryn Hill tuhosi klassikkolevynsä ja Patti Smithin aikuisrock olisi sopinut paremmin olutfestivaalin oheisohjelmaksi

    10. 10

      Syvällä Venäjän tyhjyydessä on armoton vankileiri IK-25, jossa ruoka on jätettä, taudit leviävät ja kurinpidosta vastaavat vangit – nyt suomalainen huumekuriiri kertoo, millaista on elää siellä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Ruotsin autopaloista pidätetty ainakin kolme epäiltyä – alle 20-vuotias mies otettiin kiinni Turkin rajalla
    3. Espoossa toistuu keväisin ja syksyisin ilmiö, jonka suunnitelmallisuutta hämmästelee jopa kaupungin sähköinsinööri – Joku kiertää sammuttamassa katuvaloja
    4. Monet autoilijat eivät osaa väistämissääntöjä – Olen ollut kymmeniä kertoja hengenvaarassa
    5. Britannian uusi ulkoministeri tapasi Timo Soinin ja uskoo nyt Suomen olevan valmis tukemaan brexit-tavoitteita – ”Suomella on tärkeä rooli”
    6. Yhä useampi palautus­päätöksen saanut täytyy saattaa pois Suomesta, kertoo Poliisi­hallitus – ”Viranomaisia pakoillaan ennen palautusta”
    7. Kirjapaljastukset kertovat, että Niinistöllä on poikkeuksellisen paljon vaikutusvaltaa – Mutta mistä se johtuu? Tilaajille
    8. Pimentoon jäävät biisinkirjoittajat harmittavat laulaja-laulun­tekijä Vilma Alinaa – ”Hehän aika­lailla pyörittävät sitä, mitä musa­kenttä on”
    9. Huipulle tähtäävälle voimistelijalle koulun ja harjoitusten yhdistelmä voi olla liian rankka – Aleksi Vesala käy yläkoulun neljään vuoteen
    10. Turkin kriisi menee Erdoğanin piikkiin, vaikka hän hakee syyllistä kaikkialta muualta Tilaajille
    11. Entinen Valioliiga-tähti kertoo pelaajien ”Monopolista”, jossa naiset olivat kauppatavarana: ”Jokaisella oli omistuksensa, jotka olivat eriarvoisia”
    12. Näytä lisää