Liukkosen veljekset Taisto, 79, ja Teuvo, 77, elivät lapsuutensa Suomen kuuluisimman mielisairaalan alueella – Nyt Lapinlahden ”kakarat” palaavat kotiin, joka on taas heräämässä - Kaupunki | HS.fi

Liukkosen veljekset Taisto, 79, ja Teuvo, 77, elivät lapsuutensa Suomen kuuluisimman mielisairaalan alueella – Nyt Lapinlahden ”kakarat” palaavat kotiin, joka on taas heräämässä

Lapinlahden sairaalan ympäristö oli siellä asuvien työntekijöiden lapsista vehreä paratiisi, jonne koulukavereilla ei kuitenkaan ollut asiaa.

Teuvo Liukkonen (vas.), Taisto Liukkonen, Riitta Hinkkanen ja Helli Väyrynen tapaavat toisiaan silloin tällöin Lapinlahden sairaalassa ja muistelevat yhdessä lapsuusvuosiaan Lapinlahdessa.


19.8.2018 2:00 | Päivitetty 19.8.2018 9:25

Paikka on erityinen. Meri, kasvit, vanhoissa rakennuksissa lukuisia yksityiskohtia. Vehreys ja kauneus saavat vuoroin kuljeskelemaan, vuoroin pysähtymään. Ihan niin kuin ennen, ihan niin kuin nyt.

Olemme ”Lapparin kakaroiden” kanssa Lapinlahden sairaalan pihalla Helsingissä.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat