Kaupunki

Salmisaaren voimala puskee taivaalle valtavia pilviä – Helen: Kyse on puhdistustöistä

Voimalaitoksessa uusittiin kesällä 70 kilometriä höyrykattilan korkeapaineputkistoja, jotka täytyy puhdistaa ennen käyttöönottoa.

Salmisaaren voimalaitos puskee taivaalle näyttävän näköisiä vesihöyrypilviä, mutta mistään vaaratilanteesta ei ole kyse. Helenin tiedotteen mukaan pilvet johtuvat voimalaitokselle tehtävistä puhdistuspuhalluksista.

Puhdistuspuhallukset aloitettiin 23. elokuuta, ja ne jatkuvat ensi viikolla 6. syyskuuta asti.

Puhallus kestää kerrallaan noin 15 minuuttia. Operaatio aiheuttaa vesihöyrypilvien lisäksi myös hetkellistä kovaa ääntä.

”Puhdistuspuhalluksista aiheutuu yleensä varsin näyttävän näköisiä höyrypilviä, ja hetkellisesti myös kovaa kohinaa. Pahoittelemme ääntä, mutta sitä ei kannata pelästyä”, sanoo voimalaitospäällikkö Jarmo Hagström tiedotteessa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Voimalaitoksessa uusittiin kesällä 70 kilometriä höyrykattilan korkeapaineputkistoja. Ennen käyttöönottoa putkistot puhalletaan höyryllä. Puhalluksista pääsee ilmaan pelkkää puhdasta vesihöyryä, ja mahdollinen putkistoissa oleva kiinteä aines, kuten hitsausjäämät, otetaan talteen.

Puhallukset pyritään toteuttamaan arkipäivisin noin kello 9:n aikoihin ja iltaisin noin kello 17–18.

Helen tiedottaa asiasta lähialueen asukkaita ja työpaikkoja lehti-ilmoituksilla, kylteillä ja sosiaalisessa mediassa. Helenin työntekijät myös jakavat voimalaitoksen läheisyydessä korvatulppia puhallusten aikaan.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Ylivelkaisen vanhemman kuolema sekoitti elämäni ja ajoi minut työttömäksi

    2. 2

      Kun kirjailijasta tehtiin ennustaja: Ilkka Remes kirjoitti Turun saariston ratsiasta jo vuosia sitten, ja se tuskin oli vahinko

    3. 3

      Amerikkalaisnuoret imevät nyt myrkkyä muistitikusta – Sähkötupakka Juulista tuli trendipahe, jota myyjä pitää petollisena: ”Se pilaa kaiken”

      Tilaajille
    4. 4

      Kiira Korven tilitys entisistä valmentajistaan on karua luettavaa: ”Jälkeenpäin on ollut pysäyttävää tajuta, kuinka pahoin voin”

    5. 5

      Maailman majakka himmeni – Onko YK:lla tulevaisuutta Trumpin jälkeen?

    6. 6

      Onko kuvassa näkemäsi nainen nuori vai vanha? Yksi kuuluisimmista illuusioista on elänyt vuodesta 1915 internetin keskustelupalstoille — Nyt tutkijat selvittivät sata vuotta vanhan kuvan ”jujun”

    7. 7

      Taksikuski tuijotti vaihdekeppiä, ajoi madellen ja vaati maksua käteisellä Helsingin keskustassa – Teippihuijaus paljastui, kun Inari Suomela valitti sekavasta kyydistä taksiyhtiöön

    8. 8

      Ajatushautomo Libera yrittää kaataa ay-liikkeelle pyhän asian: ”Yleissitovuus aiheuttaa monenlaista haittaa Suomen taloudelle”

    9. 9

      ”Amerikan isäpappa” Bill Cosby tuomittiin rikoksesta, josta hän näytti pitkään selviävän rangaistuksetta – #metoo-keskustelu vaikutti todennäköisesti siihen, että syytökset otettiin nyt vakavasti

    10. 10

      Ensimmäiset puoli vuotta Elina Ukkola vietti lattialla – Tällaista on arki, kun pienten kaksosten vanhemmille syntyy toiset kaksoset

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko kuvassa näkemäsi nainen nuori vai vanha? Yksi kuuluisimmista illuusioista on elänyt vuodesta 1915 internetin keskustelupalstoille — Nyt tutkijat selvittivät sata vuotta vanhan kuvan ”jujun”

    2. 2

      Taksikuski tuijotti vaihdekeppiä, ajoi madellen ja vaati maksua käteisellä Helsingin keskustassa – Teippihuijaus paljastui, kun Inari Suomela valitti sekavasta kyydistä taksiyhtiöön

    3. 3

      Friteerattuun kanaan erikoistunut pikaruokaketju Kentucky Fried Chicken tulee Suomeen

    4. 4

      Harvinainen geneettinen ”lottovoitto” venytti Shawn Bradleyn 229-senttiseksi – sen pidemmäksi ei terve ihminen juuri kasva

    5. 5

      OP aloittaa kuuttatuhatta työntekijää koskevat yt-neuvottelut – Tarkoitus ei ole päästä säästöihin irtisanomisilla, vakuuttaa pääjohtaja Ritakallio

    6. 6

      Työttömät kantavat metsässä puita ilman palkkaa, mutta onko siitä ihmelääkkeeksi Suomen ongelmiin? ”Hyödyllisiä töitä, joita kukaan ei muuten tekisi”

      Tilaajille
    7. 7

      Isä jää varjoon, kun lapsi valitsee äidin – Suosikki­asetelmalle on luonnolliset syynsä, ja näin se puretaan

      Tilaajille
    8. 8

      Kyllä, Lily Allen tilasi naisprostituoidun ja harrasti seksiä Liam Gallagherin kanssa – mutta hänen muistelmissaan on kyse paljon isommista asioista

    9. 9

      Häräntappoaseen kirjoitti 17-vuotias tyttö – sellaista ei tänä päivänä nähtäisi, eikä nähdä

    10. 10

      Vaihtokuvat näyttävät, kuinka venäläisen liikemiehen ja Airiston Helmen hankkimat alueet ovat muuttuneet vuosien saatossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    2. 2

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    3. 3

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    4. 4

      Krp ottanut kiinni kolmannen henkilön Turun seudun laajoissa kotietsinnöissä – ”Etsinnät sujuneet suunnitelmien mukaan”

    5. 5

      Sotilaslähde HS:lle: Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailussa – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    6. 6

      Työelämä on ajautunut aivot turruttavaksi silpuksi, mikä ajaa kolmekymppiset työkyvyttömyyteen – Aivotutkijoiden ratkaisu on uusi työaika, ja näin se toimii

      Tilaajille
    7. 7

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    8. 8

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    9. 9

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    10. 10

      ”Hän ei lopeta koskaan” – Tällainen mies on rahalla, viinalla ja nuuskalla lapsia Helsingin keskustassa houkutellut sarjahyväksikäyttäjä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää