Kaupunki

Yle: Näyttelijä Pihla Viitalan poikkeus­luvalla noussut koti aiheuttaa eripuraa Meilahdessa – Kokoomuksen Risto Rautava: Näissä ei usein ole objektiivista totuutta

Suojellun Meilahden huvila-alueen kaavoitus ja alueella myönnetyt poikkeusluvat ovat herättäneet harmitusta asukkaiden kesken.

Meilahden huvila-alueella on ihmetelty eriarvoisuutta, jonka perusteella alueen tonteille on myönnetty poikkeuslupia rakentamiseen. Asiasta kertoi Yle.

Sen tietojen mukaan moni alueen asukas on hakenut tonteilleen poikkeuslupia esimerkiksi saunan tai muun lisärakennuksen rakentamiseen. Pääosa alueesta on merkitty kulttuurihistorialliseksi suojelualueeksi, jossa tonteille saa kuitenkin rakentaa uusia rakennuksia usein vain, jos vanhoja ensin puretaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Huvila-alueella on suunniteltu uutta asemakaavaa, minkä johdosta aiemmatkin poikkeusluvat ja eriarvoisuuden kokemukset ovat nousseet pintaan, Yle kertoo.

Yksi tällaisista eripuraa aiheuttaneista poikkeusluvista on koskenut näyttelijä Pihla Viitalan nykyistä kotitaloa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Viitala rakensi perheelleen kodin vanhempiensa huvilan viereen. Samaan rakennukseen rakennettiin koti myös Viitalan siskon perheelle.

Poikkeuslupa heltisi, sillä huvilan vieressä on aiemmin sijainnut vanha ulkorakennus, jossa on ollut asuintiloja. Aiemmat asuintilat ovat olleet Ylen tietojen mukaan alle 20 neliömetriä. Nyt rakennetussa asuinrakennuksessa on kaksi yli sataneliöistä kotia. Poikkeusluvan mukaan se on ”päärakennukselle alisteinen sivurakennus”.

Sittemmin Viitaloiden saama poikkeuslupa on aiheuttanut närää, Yle kertoo. Poikkeuslupa on koettu alueella epätasa-arvoiseksi, sillä kaikille tonteille pienempiäkään poikkeuslupia ei ole myönnetty.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Viitalan koti rakennettiin huvila-alueelle vuonna 2016. Tuolloin poikkeusluvasta oli päättämässä kaupunkisuunnittelulautakunnan silloinen puheenjohtaja Risto Rautava (kok).

Rautavan mukaan lautakunta käsittelee vuosittain useita satoja asioita, poikkeuslupiin näistä liittyy tavallisesti 10–20. Pääasiassa poikkeusluvat hyväksytään, jos ei ilmene syitä, jotka estäisivät luvan myöntämisen.

”Lupa myönnetään, jos se ei riko kyseisen alueen kaupunkikuvaa tai maisemallisia arvoja. Tältä alueelta [Meilahden huvila-alueelta] ei tule paljoa poikkeushakemuksia”, Rautava sanoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Rautavan mukaan kaupunkisuunnittelulautakunta tekee päätökset pitkälti valmistelevien tahojen esityksen mukaan.

”Lautakunnassa lähdetään siitä, että valmistelu on tehty huolella ja luotetaan siihen hyvin pitkälti. Sillä tavalla tämäkin [Viitalan poikkeuslupahakemus] hyväksyttiin”, Rautava sanoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Rautava muistaa Viitalan taloprojektia koskevan keskustelun vuosien takaa hämärästi. Rautavan mukaan tapauksesta keskusteltiin lautakunnassa paljon. Kyseessä oli Rautavan mukaan ”normaali menettely”.

”Poikkeusluvasta keskusteltiin ja asiaa pohdittiin. Asia käytiin läpi monelta eri kantilta ja päätös tehtiin huolella”, Rautava kuvailee prosessia.

Lopulta päätös poikkeusluvan myöntämisestä tehtiin kaupunkisuunnittelulautakunnassa yksimielisesti, Rautava muistelee. Jos eriäviä mielipiteitä nousisi esille, päätös voitaisiin tehdä myös äänestämällä.

Rautava ymmärtää poikkeuslupien myöntämisen aiheuttavan toisinaan keskustelua ja jälkipuintia. Kun kulttuurihistoriallisesti merkittävälle alueelle rakennetaan uusia rakennuksia, herättää se mielipiteitä puolesta ja vastaan, Rautava sanoo.

”Eri kiinteistöjen omistajilla on erilaisia näkemyksiä. Meilahden huvila-alue on herkkä, vanha alue, missä ihmisillä on erilaisia intressejä. Poikkeusluvasta on varmasti ollut sisäistä keskustelua ja vääntöä. Joskus asiat voivat kummuta vuosienkin takaa”, Rautava sanoo.

Poikkeuslupia harkitaan ja valmistellaan tarkasti, sillä suurin osa Meilahden huvila-alueen kaava-alueesta on valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä, luonnon ja maisemien arvo on huomattava, kaupunkisuunnittelulautakunta on linjannut.

Lisäksi alue on yksi kantakaupungin merkittävimmistä lähivirkistysalueista ja vapaa-ajanviettokohteista.

Viitalan saama poikkeuslupa suurehkolle omakotitalolle katsottiin sopivan alueen ilmeeseen, eikä sen lähes kolmen sadan neliön koko estänyt rakennusprojektia.

Rautavan mukaan virhearvioinnin mahdollisuus on kuitenkin olemassa: jos asia olisi uudelleen arvioitavana, voisi poikkeuslupahakemus saada erilaisen lopputuleman.

Nyt talo kuitenkin rakennettiin ja siinä on asuttu jo muutaman vuoden ajan.

”Päätös suhteutetaan aina kyseiseen paikkaan ja tilanteeseen. En kiistä, etteikö lautakunta tekisi joskus virheellisiä päätöksiä ja virhearviointeja. Näissä ei usein ole objektiivista totuutta.”

”Joskus jälkikäteen voi tulla esille jotakin sellaista, jonka takia pohditaan oliko tämä oikein vai ei”, Rautava sanoo.

Jo olemassa olevaa taloa tuskin puretaan.

”Jos päätös on tehty lainmukaisesti ja talo on lainmukaisesti toteutettu, ei sitä varmaan lähdetä purkamaan.”

Korjattu klo 18:06 lautakunnan vuosittain käsittelemien poikkeuslupien määrää.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Helsinki
  • Meilahti
  • Helsingin arvohuvilat
  • Pauliina Jokinen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Peltipoliisin ylinopeus­sakoista luistaminen voi johtaa etsintä­kuulutukseen: Malmin poliisi­taloon saapuneesta naisesta ei tullut yhtä 1 800 etsintä­kuulutetusta – hän löi poliisit ällikällä

    2. 2

      Tulivuoren­purkaus pimensi Auringon ja sitten tulivat paise­rutto, pakkaset ja nälän­hätä – vuosi 536 oli ihmis­kunnan historian kamalin, sanovat tutkijat

    3. 3

      Suuren kauppakeskuksen rakentaminen keskeytyi Espoossa – Lippulaivalle etsitään nyt uutta urakoitsijaa

    4. 4

      Näin karsealta näyttää yksin­purjehtija Tapio Lehtisen veneen pohja – ”Ei riitä, että barnakkelit pilaavat kilpailun, ne laittavat oikeasti hengen­vaaralliseen tilanteeseen”

    5. 5

      Ruotsalaisen koulun juhlissa julkisesti jaettu seksipalkinto johti ehdolliseen tuomioon – ”tunnustuksen” saanut järkyttyi kaveriensa tempauksesta

    6. 6

      Suomalaistutkijat löysivät uuden yhteyden ruuan ja aineenvaihduntaa edistävän ruskean rasvan välillä

    7. 7

      Intia aikoo rakentaa kolmetuhatta kilometriä pitkän muurin rautateiden ympärille – tarkoituksena pelastaa tuhansien ihmisten henki

    8. 8

      Tutkimus paljastaa: Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi

    9. 9

      Suomessa on mittaushistorian lumettominta – ”Tuntuu hölmöltä, että mittarit näyttävät yhä nollaa”, meteorologi ihmettelee

    10. 10

      Opetusministeri koulujen digitalisaatiota arvostelleesta tutkimuksesta: ”Lapset ovat syntyneet yhteiskuntaan, jossa kännykät ja tietokoneet ovat arkea, koulu ei voi olla irrallinen saareke”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tällainen on Suomi: Kun Trump kertoi uskomattoman väitteen Pohjolan metsänhoidosta, suomalaiset lähtivät metsään haravoimaan ja imuroimaan

    2. 2

      Paniikkia, konkurssien pelkoa ja lähtöaikeita – Kauppakeskus Redin asiakaskato ajaa yrittäjiä ahdinkoon

    3. 3

      Tutkimus paljastaa: Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi

    4. 4

      Suuren kauppakeskuksen rakentaminen keskeytyi Espoossa – Lippulaivalle etsitään nyt uutta urakoitsijaa

    5. 5

      Ei tässä mitään tindereitä tarvita – Venäjällä seuraa isketään vaikka kadulta, ja näin se tapahtuu

      Tilaajille
    6. 6

      Miesten ja naisten erot kasvavat, kun tasa-arvo lisääntyy – Odottamaton ”tasa-arvon paradoksi” on havaittu useissa tutkimuksissa

      Tilaajille
    7. 7

      Peltipoliisin ylinopeus­sakoista luistaminen voi johtaa etsintä­kuulutukseen: Malmin poliisi­taloon saapuneesta naisesta ei tullut yhtä 1 800 etsintä­kuulutetusta – hän löi poliisit ällikällä

    8. 8

      Näin karsealta näyttää yksin­purjehtija Tapio Lehtisen veneen pohja – ”Ei riitä, että barnakkelit pilaavat kilpailun, ne laittavat oikeasti hengen­vaaralliseen tilanteeseen”

    9. 9

      Nuoren omaisuus varastettiin Kampissa – Epäillyt yrittivät häipyä Poriin, poliisi pysäytti pakobussin Karkkilassa

    10. 10

      Voisiko kerrostalon sisälämpötila olla 18 astetta? Merihaassa testataan, miten suomalaiset sietävät englantilaisia lämpötiloja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutkimus paljastaa: Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi

    2. 2

      Puurokattila liedellä kertoi, että asunnosta oli lähdetty vauhdilla – Sina Varheen tytär katosi, ja seuraavien kuukausien jäljet seuraavat äitiä läpi elämän

      Tilaajille
    3. 3

      Helsingin surkein taloyhtiö oli pahassa jamassa ja jopa vaarallinen – juuri valmistunut peruskorjaus maksoi 2 800 euroa neliöltä

    4. 4

      Paniikkia, konkurssien pelkoa ja lähtöaikeita – Kauppakeskus Redin asiakaskato ajaa yrittäjiä ahdinkoon

    5. 5

      Ilta-Sanomat: Näyttelijä Aku Hirviniemi sai syytteen kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta

    6. 6

      Täti innostui sukututkimuksesta, ja niin Leenakin teki dna-testin – Kun tulokset tulivat, eletty elämä osoittautui valheeksi

      Tilaajille
    7. 7

      Tällainen on Suomi: Kun Trump kertoi uskomattoman väitteen Pohjolan metsänhoidosta, suomalaiset lähtivät metsään haravoimaan ja imuroimaan

    8. 8

      Ihmisten ja hiirten aivoista löytyi suolisto­bakteereita – ”Tämä on tajunnan­räjäyttävää”, kommentoi neuro­tieteilijä

    9. 9

      Muutaman kympin Aalto-maljakosta väärennetään sahaamalla satojen eurojen klassikko – Näin ostajia jymäytetään väärennetyllä Suomi-designilla ja näin vältät huijarien ansat

      Tilaajille
    10. 10

      Kuvia Suomesta, osa 39: Rio Gandara kuvasi, mitä tekevät ihmiset, jotka eivät saa öisin unta

    11. Näytä lisää