Kaupunki

Vastaa kyselyyn: Saiko lapsi koulusta tarpeelliset kirjat, tuliko penaaliin vain puolikas kumi?

Vastaa kyselyyn, jos opetat tai opiskelet pääkaupunkiseudulla tai kerro kokemuksesi lapsesi koulusta.

Miten on: saako lapsi tai nuori koulustaan pääkaupunkiseudulla tarpeeksi hyvät välineet oppimiseen? Vastaa kyselyyn, pyrimme selvittämään tilannetta.

Näin syksyisin verkossa leviää vanhempien tarinoita siitä, miten oman lapsen koulussa esimerkiksi kirjat ovat olleet vanhentuneita tai kehnossa kunnossa – tai sitten ne puuttuvat kokonaan, tilalla on monistenippuja tai vihkotehtäviä. Vanhemmat huolestuvat seurauksista, jos oppimateriaaleista on karsittu vain säästöt mielessä.

Joskus puuttuva kirja voi sen sijaan olla pedagogiikka edellä tehty järkevä valinta. Helsingin kokeilukouluista osassa esimerkiksi nimenomaan pyritään irti oppikirjoista silloin, kun se on uuden opetussuunnitelman tavoitteiden saavuttamiseksi järkevää. Koulussa saatetaan silti esimerkiksi käyttää lukemiseen todella paljon aikaa.

Koulujen välillä voi olla isoja eroja, vaikka oppimateriaaleihin käytetettävissä oleva raha olisikin sama oppilasta kohden koko kunnassa. Eri kouluissa on tehty erilaisia valintoja rahojen käytöstä. Mahdollisuudet käyttää digitaalisia vaihtoehtoja eivät nekään mene vielä ihan tasan, vaikka tähän pyritäänkin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Haemme siksi sekä hyviä että huonoja tuoreita kokemuksia. Toivomme vastauksia sekä koulujen henkilökunnalta, vanhemmilta että nuorilta itseltään, mutta tällä kertaa vain pääkaupunkiseudulta ja tältä tai edelliseltä lukuvuodelta.

Voit vastata kyselyyn alla olevalla lomakkeella tai lähettää sähköpostia osoitteeseen hs.kaupunki@hs.fi. Vastausaikaa on 9.9. saakka.

Voit vastata nimimerkillä, mutta jätäthän kyselyyn myös oikean nimesi ja jonkin yhteystiedon. Muuten emme voi käyttää kommenttejasi suoraan jutussa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Koulu
  • Helsinki
  • Espoo
  • Vantaa

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Trump väitti, että Yhdysvalloissa on maailman puhtain ilma – WHO:n mukaan oikea vastaus on Suomi

    2. 2

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    3. 3

      Kun kaljatölkki osui Konsta Pylkkäsen, 28, selkään, hän muisti, etteivät nämä olekaan oikeita kavereita – Moni vammainen kokee kiusaamista ja syrjintää

    4. 4

      Lännen media: Ensimmäiset jäljittävät valvonta­kamerat Nelostielle syksyllä, jarruttelu ennen kameraa ei enää estä kiinni jäämistä

    5. 5

      Sukupuoli voi nyt olla vaikka salmiakki

    6. 6

      Pääministeriä informoitu krp:n operaatiosta Turun saaristossa: ”Ilmeisen vakavista talousrikkeistä, veropetoksista ja rahanpesusta puhutaan”

    7. 7

      Sotilaslähde HS:lle: Venäläis­kytkyinen Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailun alla – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    8. 8

      HS:n pilapiirtäjä Karlsson kommentoi eduskunnan äänestystä – ”Ei uskalla”

    9. 9

      Mitä Nokian johdossa tapahtui? Kirjan julkaiseva Risto Siilasmaa kertoo HS:lle yhtiön vaikeista vuosista Jorma Ollilan aikana 

      Tilaajille
    10. 10

      HS Pikakoeajo: Honda Civic Type R on liikenteessä punainen vaate – haastajia löytyy joka risteyksessä ja perheautot puskevat väkisin oikealta ohi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sotilaslähde HS:lle: Venäläis­kytkyinen Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailun alla – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    2. 2

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    3. 3

      Krp ottanut kiinni kolmannen henkilön Turun seudun laajoissa kotietsinnöissä – ”Etsinnät sujuneet suunnitelmien mukaan”

    4. 4

      Keskellä Pitäjänmäkeä seisoo ainutlaatuinen omakotitalo – Se muistuttaa siitä, että taksikuski Alvi Hirvosella oli yksi aivan erityinen asiakas

      Tilaajille
    5. 5

      HS Paraisilla: Poliisi tutki vanhoja sotilasveneitä Airiston Helmi Oy -yrityksen laiturissa

    6. 6

      HS:n pilapiirtäjä Karlsson kommentoi eduskunnan äänestystä – ”Ei uskalla”

    7. 7

      Mitä Nokian johdossa tapahtui? Kirjan julkaiseva Risto Siilasmaa kertoo HS:lle yhtiön vaikeista vuosista Jorma Ollilan aikana 

      Tilaajille
    8. 8

      Trump väitti, että Yhdysvalloissa on maailman puhtain ilma – WHO:n mukaan oikea vastaus on Suomi

    9. 9

      Lännen media: Ensimmäiset jäljittävät valvonta­kamerat Nelostielle syksyllä, jarruttelu ennen kameraa ei enää estä kiinni jäämistä

    10. 10

      ”Hän ei lopeta koskaan” – Tällainen mies on rahalla, viinalla ja nuuskalla lapsia Helsingin keskustassa houkutellut sarjahyväksikäyttäjä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    3. 3

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    4. 4

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    5. 5

      Krp ottanut kiinni kolmannen henkilön Turun seudun laajoissa kotietsinnöissä – ”Etsinnät sujuneet suunnitelmien mukaan”

    6. 6

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    7. 7

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    8. 8

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    9. 9

      Sotilaslähde HS:lle: Venäläis­kytkyinen Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailun alla – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    10. 10

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Pääministeriä informoitu krp:n operaatiosta Turun saaristossa: ”Ilmeisen vakavista talousrikkeistä, veropetoksista ja rahanpesusta puhutaan”
    3. Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljaselle voi kasautua lisää valtaa ja vastuuta – ”Viljaselle täytyy toivoa jaksamista”, sanoo kokoomusvaltuutettu
    4. Tunti sitten
    5. Musiikkiteatteri Kapsäkin hilpeä hiponmetsästys riemastuttaa lapsia ja aikuisia
    6. Kansallisteatterin Prinsessa Pikkiriikin tyttöanarkia tavoittaa pienen ihmisen kasvukivut kokonaisvaltaisesti
    7. Ratsastajat suomivat hurrikaaniosavaltion MM-kilpailujen järjestelyjä – ”Kaikkien aikojen katastrofaalisimmat MM-kilpailut”
    8. Matkustaja hutki taksia tuolilla Vantaalla – ei ollut tyytyväinen matkan hintaan
    9. 2 tuntia sitten
    10. Chas and Dave -yhtyeen laulaja Chas Hodges kuoli 74-vuotiaana – jalkapalloseura Tottenham suree kannatuslaulujensa tekijää
    11. Turun saariston etsinnöissä takavarikoitu asia­kirjoja ja muisti­tikkuja – Krp:n mukaan ainakaan vielä ei ole viitteitä muista kuin epäillyistä talous­rikoksista
    12. Sotilaslähde HS:lle: Venäläis­kytkyinen Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailun alla – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”
    13. Arkkitehtien pelastuspartio haluaa tehdä Paimion parantolasta elämyskohteen – HS vieraili Alvar Aallon suunnittelemassa funkkisklassikossa
    14. Näytä lisää