Kaupunki

Otaniemen teekkarit joutuivat odottamaan Alkoa pitkään, mutta se ei johdu opiskelijoiden alkoholin­kulutuksesta, sanoo Alkon liike­toiminta­johtaja

Otaniemen opiskelijat ovat iloinneet jo etukäteen uudesta Alkosta.

357. Niin monta Alkoa Suomessa on nyt, kun tuorein Alko avasi ovensa Espoon Otaniemessä viime torstaina.

Otaniemen opiskelijat intoilivat Alkon avaamisesta jo etukäteen, ja muun muassa Polyteknikkojen Raittiusseura ilmoitti juovansa Alkon tyhjäksi tervetulotoimenpiteenä.

Mutta miksi Otaniemessä ei ole aiemmin ollut Alkoa, jos sitä odotetaan näin suurella innolla?

Millä perusteella Alkojen sijainnit valitaan, liiketoimintajohtaja Kari Pennanen?
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Alkon myymälät ja verkkokaupan noutopisteet sijoitetaan muiden palveluiden läheisyyteen”, Pennanen kertoo.

Se tarkoittaa, että Alko hakee uusille, suunnitteilla oleville myymälöille liikepaikkoja, joiden lähellä on muitakin toimijoita, esimerkiksi päivittäistavarakauppoja, erikoisliikkeitä tai vaikkapa pankki, Pennanen kuvailee.

Muut palvelut takaavat asiakkaalle sujuvan ostosreissun mutta tuovat myös turvallisuutta. Siellä, missä on muitakin toimijoita, on enemmän silmäpareja, ihmisiä ja liikehdintää.

”Silloin kun Alko sijaitsee paikassa, jossa on muitakin toimijoita, on turvallisempaa työskennellä. Tätä ei usein ajatella”, Pennanen sanoo.

Otaniemessä Alko aukesi uuden kauppakeskus A Blocin tiloihin. Samassa keskittymässä on muun maussa kahviloita sekä ruokakauppa. Lisäksi kauppakeskukseen pääsee kätevästi metrolla.

Otaniemeen on aiemminkin suunniteltu Alkoa, mutta nyt aika oli oikea, Pennanen sanoo. Syynä myymälän puuttumiseen ei ole ollut esimerkiksi se, että Alko olisi pelännyt opiskelijoiden käyttävän alkoholia erityisen vastuuttomasti – tai vaikkapa juovan Alkoa kokonaan tyhjäksi alkoholista.

Vastaavanlainen opiskelijakeskittymä löytyy esimerkiksi Tampereen Hervannasta.

Siellä yhden kaupunginosan alueella asuu paljon opiskelijoita, jotka käyttävät Alkon palveluita. Pennasen mukaan opiskelijakaupunginosan maine ei näy Alkon päivittäisessä arjessa, vaan sen myynti ja asiakkaat ovat samanlaisia kuin kaikkialla muuallakin.

”Se, että on opiskelijoita, ei kyllä näy toiminnassa poikkeavasti”, Pennanen sanoo.

Kaikkialle Alkoja ei kuitenkaan perusteta. Pennasen mukaan Alkossa tehdään tarkkaa arviointia siitä, miten se pystyy uudessa liiketilassa toteuttamaan myynnin vastuullisuutta ja valvontaa sekä takaamaan turvallisen työskentelyn.

Alkoja ei esimerkiksi perusteta päiväkotien läheisyyteen tai vaikkapa päihdeongelmaisten asuntoloiden viereen.

”Tällaiset eivät ole soveltuvia paikkoja Alkoille”, Pennanen sanoo.

Myös logistiikan on toimittava hyvin siellä, missä Alkoja on. Paikan päälle on päästävä autolla, ja myös lastauksen on onnistuttava sujuvasti. Lasipullojen kuljettaminen ei ole aivan kevyttä puuhaa, Pennanen muistuttaa.

Alkoja perustetaan nykyään harvemmin kuin aiemmin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erikoistutkijan Thomas Karsslonin mukaan Alkon myymäläverkosto on kehittynyt viimeisen vuosikymmenen ajan rauhallisesti.

Karlssonin mukaan suurempi ryöppy oli vuosina 1995–2005, kun Alkon perustamiseen liittyvien lupa-asioiden käsittely siirtyi EU-jäsenyyden vuoksi sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastoon Valviraan. Lisäksi Alkon perustamiseen tarvitaan aluehallintoviraston hyväksyntä.

Vielä 1990-luvun alussa kaikki Alkon myymälät olivat omissa, erillisissä liikehuoneistoissaan.

”Aiemmin Alko sai itse perustaa liikkeitä sinne, minne se halusi, mutta ei niitä aivan sattumanvaraisesti kartalle heitelty”, Karlsson sanoo.

Ennen vuotta 1995 Alkoja oli noin 150 kappaletta, mutta sittemmin luku on kasvanut ja tasaantunut vajaaseen 360 Alkoon, Karlsson kertoo.

”Aiemmin Alkoja perustettiin aika kitsaasti, pienemmissä kunnissa ja kaupungeissa saattoi olla yksi Alko. Sitten tuli pienoinen buumi, mutta viimeisen kymmenen vuoden aikana myymäläverkosto on kehittynyt vastuullisesti ja stabiilisti”, Karlsson kertoo.

Suomessa uusia Alkoja on viime vuosien aikana perustettu erityisesti super- ja hypermarketien kylkeen, Karlsson sanoo. Hän ymmärtää, miksi Alko on haluttu kauppias – tulihan siitä Otaniemessäkin lähes vetonaula jo ennen avaamistaan.

Kumppanuus Alkon kanssa lisää Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen arvion mukaan supermarketien liikevaihtoa 10–15 prosenttia, Helsingin Sanomat uutisoi jo vuonna 2012.

”Kaupat saavat kilpailuetua, jos siinä on kylkiäisinä Alko”, Karlsson vahvistaa.

Vielä 2010-luvun alussa Alkon myymälät sijoittuivat lähinnä S- ja K-marketien kylkeen ja suuriin kauppakeskuksiin, mutta vuodesta 2012 eteenpäin myös Lidl on saanut Alkoja kylkeensä. Tuolloin Alko avattiin ensimmäisenä Pakilan Lidlin yhteyteen.

Nykyään uusien Alkojen avaamiseen vaikuttavat muun muassa vuokrasopimuksen ehdot, ekologisuus sekä liiketilojen valmistumisaikataulut.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Alko
  • Espoo
  • Pauliina Jokinen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    2. 2

      Työelämä on ajautunut aivot turruttavaksi silpuksi, mikä ajaa kolmekymppiset työkyvyttömyyteen – Aivotutkijoiden ratkaisu on uusi työaika, ja näin se toimii

      Tilaajille
    3. 3

      HS selvitti krp:n operaation kohteena olleen Airiston Helmen omistukset Turun saaristossa – grafiikka näyttää, kuinka yritys on ostanut lukuisia saaria tärkeältä laivaväylältä

    4. 4

      Mitä saa perustellusti kysyä työhaastattelussa ja mitä ei? Asiantuntijat kertovat myös, miten oudon kysymyksen voi väistää

    5. 5

      Sydämen jäykistyminen aiheuttaa nuorten äkkikuolemia – lihakseen kasvava sidekudos voi tuottaa kohtalokkaan rytmihäiriön

      Tilaajille
    6. 6

      Vastaako sinunkin lapsesi, että äiti siivoaa, kun pyydät häntä raivaamaan lelut huoneestaan? Opettele temppu, jonka avulla lapsi alkaakin siivota itse

    7. 7

      Terminator, Salkkarit ja Spaissarit tekivät ysäristä ysärin – Testaa, kuinka hyvin muistat 90-luvun suosituimmat elokuvat, tv-sarjat ja musiikin

    8. 8

      Mikä Lasipalatsin kelloja vaivaa? Koko maailma katsoo nyt Helsinkiin, mutta aika näyttää pysähtyneen uuden museon ulkopuolella

    9. 9

      Pojista puhutaan kummallisten yleistysten kautta

    10. 10

      Krp:tä kiinnostaneet huvilat vilisevät valvonta­kameroita ja rannassa on viran­omaisilta ostettuja veneitä – HS tutustui poliisin ratsaaman yrityksen kiinteistöihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    2. 2

      Trump väitti, että Yhdysvalloissa on maailman puhtain ilma – WHO:n mukaan oikea vastaus on Suomi

    3. 3

      Krp:tä kiinnostaneet huvilat vilisevät valvonta­kameroita ja rannassa on viran­omaisilta ostettuja veneitä – HS tutustui poliisin ratsaaman yrityksen kiinteistöihin

    4. 4

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    5. 5

      Kun kaljatölkki osui Konsta Pylkkäsen, 28, selkään, hän muisti, etteivät nämä olekaan oikeita kavereita – Moni vammainen kokee kiusaamista ja syrjintää

    6. 6

      HS:n pilapiirtäjä Karlsson kommentoi eduskunnan äänestystä – ”Ei uskalla”

    7. 7

      Lännen media: Ensimmäiset jäljittävät valvonta­kamerat Nelostielle syksyllä, jarruttelu ennen kameraa ei enää estä kiinni jäämistä

    8. 8

      Sotilaslähde HS:lle: Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailussa – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    9. 9

      HS selvitti krp:n operaation kohteena olleen Airiston Helmen omistukset Turun saaristossa – grafiikka näyttää, kuinka yritys on ostanut lukuisia saaria tärkeältä laivaväylältä

    10. 10

      Keskellä Pitäjänmäkeä seisoo ainutlaatuinen omakotitalo – Se muistuttaa siitä, että taksikuski Alvi Hirvosella oli yksi aivan erityinen asiakas

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    3. 3

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    4. 4

      Krp ottanut kiinni kolmannen henkilön Turun seudun laajoissa kotietsinnöissä – ”Etsinnät sujuneet suunnitelmien mukaan”

    5. 5

      Sotilaslähde HS:lle: Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailussa – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    6. 6

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    7. 7

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    8. 8

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    9. 9

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    10. 10

      ”Hän ei lopeta koskaan” – Tällainen mies on rahalla, viinalla ja nuuskalla lapsia Helsingin keskustassa houkutellut sarjahyväksikäyttäjä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää