Kaupunki

Ei edes paikkaa, josta ostaa vessapaperia – Viikon Vantaalla asunut lentokenttäprofessori lyttää Helsinki-Vantaata ympäröivän ”lentokenttäkaupungin”, mutta uskoo alueen mahdollisuuksiin

Hongkongin yliopiston professori Max Hirsh pitää Helsinki-Vantaata alan nousevana tähtenä, joka ei vielä ole saavuttanut täyttä potentiaaliaan.

Professori Max Hirshin valokuvat toukokuisesta Vantaan vierailusta ovat kuin kenen tahansa lomanviettäjän otoksia: näkymä Clarion Airport -hotellihuoneen ikkunasta, näkymä hotellin ovien edestä ynnä muuta.

Mutta Hirsh ei ole kuka tahansa eksoottinen lomailija, vaan lentokenttiin erikoistunut tutkija ja Hongkongin yliopiston professori. Viikon retriitti lentoaseman tuntumassa oli osa tutkimusprojektia, jonka avulla hän keräsi aineistoa Helsinki-Vantaan ja Aviapoliksen kehittämiseksi.

Haastattelemalla kymmeniä kentällä työskenteleviä ihmisiä, yrittäjiä, kiinteistönomistajia, opiskelijoita ja turisteja, hän on päätynyt siihen johtopäätökseen, että Helsinki-Vantaalla on mahdollisuudet hypähtää todellisten menestyjien joukkoon, jalkapallotermein Mestareiden liigaan.

”Tällä alueella on todella paljon potentiaalia ja yhteistyö eri osapuolten kesken on sujuvaa. Aina ei ole näin. Yhdellä lontoolaiskentällä paikallishallinnon ja lentokentän edustajat keskustelevat keskenään vain lakimiehen välityksellä.”
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Aasian lennot ovat kasvattaneet Helsinki-Vantaan matkustajamääriä roimasti, yritykset ovat asettuneet lentokenttäalueelle ja Vantaan kaupunki on kaavoittamassa asutusta kentän kupeeseen Aviapolikseen.

Mutta jo viikon tarkastelujaksolla Hirsh totesi, ettei kaikki ole kunnossa. Hän listasi menetettyjä mahdollisuuksia, puutteita ja parannusideoita Vantaan kaupungin ja lentokenttätoimijoiden avuksi.

Aivan ensimmäinen parannuskohde on lentokenttää ympäröivän työpaikka-alueen arkiset palvelut. Teknisellä alueella ei ole paikkaa, minne yritykset voisivat kutsua vieraitaan työlounaalle. Siellä ei ole pienintäkään kauppaa tai kioskia, mistä iltavuorolaiset voisivat ostaa kotiin ruokaa tai vessapaperia.

Terminaalirakennuksen Alepaan tai kahviloihin on liian pitkä matka lounastunnin aikana.


”Mutta onhan Jumbo, minulle vastattiin. Haastatteluista kuitenkin ilmeni, etteivät lentokenttäalueen työntekijät halua kuluttaa kahta tuntia banaanien etsimiseen”, Hirsh sanoo.

Alueella ei ole liikuntamahdollisuuksia niille, jotka lounastunnillaan haluaisivat vetää treenejä. Ei myöskään kahvilaa tai kuppilaa, johon työporukka voisi kokoontua perjantai-iltaisin, viikonlopuista puhumattakaan.

Opastukset ovat puutteellisia, joukkoliikenne ja kävelyreitit etenkin ulkomaalaisille vaikeasti hahmotettavia. Helsinki-Vantaan hotellien käyttöaste on Hirshin mukaan ollut viime ajat 74 prosenttia, kun Helsingin keskustan hotelleissa se on ollut 66 prosenttia.

On siis paljon turisteja, jotka yöpyvät lentoaseman liepeillä eivätkä välttämättä matkaa sieltä pois ennen jatkolentoaan muualle Eurooppaan. Heitä voisi kiinnostaa pienimuotoinen ulkoilu tai kenties vierailu paikallisessa turistikeskuksessa, jos sellainen olisi olemassa.

Hirsh perää elämyksellistä turistikeskusta, jossa matkailijat voisivat esimerkiksi maistella suomalaisia perinneruokia ja kasvattaa Suomi-tietouttaan. Se voisi sijoittua kenties lentorahdin hallitiloihin, ja sinne voisi kulkea bussilla.

Vastaavanlaisia elämyksellisiä keskuksia on syntynyt eri puolille maailmaa, lähinnä aasialaisille kentille, mutta myös Islannin Keflavikiin.

”Aasialaiset matkailijat arvostavat luontoa, mutta kohtuullisessa mitassa. Heille luontoelämykseksi riittävät sellaiset retket, joita suomalaiset eivät vielä luontoretkiksi nimitä”, Hirsh arvioi.

Yksi Hirshin haastateltavista oli hänen entinen oppilaansa, joka työskentelee nyt Helsinki-Vantaalla. Hän kulutti vapaa-aikaansa keräämällä mustikoita lentokentän ja Jumbon välisissä metsissä.

Helsinki-Vantaasta on myös kuin vaivihkaa kehkeytynyt opetuskeskus, joka houkuttelee kansainvälisiä opiskelijoita ja opettajia. Opiskelijat työllistyvät ilmailualalle. Koulutus on kuitenkin pirstoutunut monen pienehkön tekijän työksi.

Hirshin mielestä suomalaisten kannattaisi tutkailla esimerkiksi Singaporen Aviation Academya, josta on tullut yksi merkittävä maineentekijä ja magneetti maailman parhaimmaksi valitulle Changin kentälle.

Lentoaseman vetovoimaisuutta ja mainetta elävänä yhteisönä olisi helpointa ja jopa edullisinta kasvattaa kulttuurin avulla. Monilla vanhoilla lentokentillä on todettu, että väljät hallimaiset toimitilat houkuttelevat taiteen tekijöitä puoleensa.

”Taiteilijaresidensseiksi sopisi esimerkiksi Alvar Aallon suunnittelema Aerola. Vanhat Huberin toimitilat Aerolan lähellä voisivat sopia kulttuuritapahtumille”, Hirsh ideoi.

Jos lentoaseman tekniselle alueelle saadaan aikaiseksi pienehkö ostari ruokakappoineen ja lounaspaikkoineen, myös se voisi toimia myös pienimuotoisena konserttiareenana.

”Toivoisin, että Vantaalla havahduttaisiin siihen, että lentoasema antaa paljon uusia mahdollisuuksia. Tarvitaan määrätietoista yhteistyötä, että ne mahdollisuudet pysytään hyödyntämään täysimääräisesti.”

Fakta

Kuka?


 Professori Max Hirsh työskentelee Hongkongin yliopistossa. Hän on tutkinut kaupunkikehitystä etenkin lentokentillä ja niiden ympäristössä.

 Hän perehtyi Airport Urbanism -tutkimuksessaan yli 50 kansainväliseen lentokenttään kymmenen vuoden aikana.

 Hirsh jäsentää lentokenttiä niillä työskentelevien ihmisten, matkustajien, paikallisten yrittäjien ja asukkaiden kokemusten kautta.

 Hänen tuorein tutkimuskohteensa oli Helsinki-Vantaan lentoasema ja Vantaan Aviapoliksen alue.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Helsinki-Vantaa
  • Lentoasemat
  • Ilmailu
  • Marja Salomaa

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Ennennäkemätön huijaus­epäily Helsingin lääke­tieteellisen pääsy­kokeissa: Surkeasti vastanneen kokelaan papereihin ilmestyi mystisesti täydelliset vastaukset

    2. 2

      Hyvää pari­suhdetta ei ratkaise seksi, raha tai lasten­kasvatus, vaan nämä kaksi syvempää ulottuvuutta

    3. 3

      Suomalaista miesnäyttelijää syytetään raiskauksesta

    4. 4

      Pääsykoehuijaus järkytti Helsingin lääketieteellisen tiedekunnan dekaanin: ”Valtavan mittaluokan huijaus, hiuksia nostattava tapaus”

    5. 5

      Vietnamin Bachelor on yllättäen koko maailman huomion kohteena, kun kaksi naista hylkäsi ”unelmien poikamiehen” ja poistui kuvauksista parina – tämän vuoksi se on tärkeää

    6. 6

      Amerikkalais­nuoret imevät nyt myrkkyä muisti­tikusta – Sähkö­tupakka Juulista tuli trendi­pahe, jota myyjä pitää petollisena: ”Se pilaa kaiken”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosi sitten Aleksi Salonen oli jumiutunut kotiinsa ja sanoi kaikkeen ei – Hänen kaltaisiaan ”kadonneita nuoria” on Suomessa tuhansia

    8. 8

      ”Älä murehdi kulta, kyllä me vielä joskus ulos löydetään” – Kalasataman uuden kauppakeskuksen labyrinttimaisuus lietsoi somen vitsiniekat hurmokseen

    9. 9

      HBO:n uudessa sarjassa kuvataan Suomea ja yksi keskeisistä hahmoista on Satu – suomalainen noita, joka loitsii etäisesti suomea muistuttavalla sekasotkulla

    10. 10

      Kiira Korven tilitys entisistä valmentajistaan on karua luettavaa: ”Jälkeenpäin on ollut pysäyttävää tajuta, kuinka pahoin voin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko kuvassa näkemäsi nainen nuori vai vanha? Yksi kuuluisimmista illuusioista on elänyt vuodesta 1915 internetin keskustelupalstoille — Nyt tutkijat selvittivät sata vuotta vanhan kuvan ”jujun”

    2. 2

      Taksikuski tuijotti vaihdekeppiä, ajoi madellen ja vaati maksua käteisellä Helsingin keskustassa – Teippihuijaus paljastui, kun Inari Suomela valitti sekavasta kyydistä taksiyhtiöön

    3. 3

      Hyvää pari­suhdetta ei ratkaise seksi, raha tai lasten­kasvatus, vaan nämä kaksi syvempää ulottuvuutta

    4. 4

      Friteerattuun kanaan erikoistunut pikaruokaketju Kentucky Fried Chicken tulee Suomeen

    5. 5

      Ennennäkemätön huijaus­epäily Helsingin lääke­tieteellisen pääsy­kokeissa: Surkeasti vastanneen kokelaan papereihin ilmestyi mystisesti täydelliset vastaukset

    6. 6

      Ylivelkaisen vanhemman kuolema sekoitti elämäni ja ajoi minut työttömäksi

    7. 7

      Amerikkalais­nuoret imevät nyt myrkkyä muisti­tikusta – Sähkö­tupakka Juulista tuli trendi­pahe, jota myyjä pitää petollisena: ”Se pilaa kaiken”

      Tilaajille
    8. 8

      Kyllä, Lily Allen tilasi naisprostituoidun ja harrasti seksiä Liam Gallagherin kanssa – mutta hänen muistelmissaan on kyse paljon isommista asioista

    9. 9

      OP aloittaa kuuttatuhatta työntekijää koskevat yt-neuvottelut – Tarkoitus ei ole päästä säästöihin irtisanomisilla, vakuuttaa pääjohtaja Ritakallio

    10. 10

      Häräntappoaseen kirjoitti 17-vuotias tyttö – sellaista ei tänä päivänä nähtäisi, eikä nähdä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    2. 2

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    3. 3

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    4. 4

      Krp ottanut kiinni kolmannen henkilön Turun seudun laajoissa kotietsinnöissä – ”Etsinnät sujuneet suunnitelmien mukaan”

    5. 5

      Sotilaslähde HS:lle: Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailussa – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    6. 6

      Työelämä on ajautunut aivot turruttavaksi silpuksi, mikä ajaa kolmekymppiset työkyvyttömyyteen – Aivotutkijoiden ratkaisu on uusi työaika, ja näin se toimii

      Tilaajille
    7. 7

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    8. 8

      Onko kuvassa näkemäsi nainen nuori vai vanha? Yksi kuuluisimmista illuusioista on elänyt vuodesta 1915 internetin keskustelupalstoille — Nyt tutkijat selvittivät sata vuotta vanhan kuvan ”jujun”

    9. 9

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    10. 10

      ”Hän ei lopeta koskaan” – Tällainen mies on rahalla, viinalla ja nuuskalla lapsia Helsingin keskustassa houkutellut sarjahyväksikäyttäjä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Pääsykoehuijaus järkytti Helsingin lääketieteellisen tiedekunnan dekaanin: ”Valtavan mittaluokan huijaus, hiuksia nostattava tapaus”
    3. HBO:n uudessa sarjassa kuvataan Suomea ja yksi keskeisistä hahmoista on Satu – suomalainen noita, joka loitsii etäisesti suomea muistuttavalla sekasotkulla
    4. Raaseporin tasoristeys­turmasta ei nosteta syytettä – Kuorma-autoa kuljettanut varus­mies ei voinut nähdä lähestyvää junaa
    5. Hovioikeus piti asianajaja Heikki Lampelan erottamisen voimassa – taustalla tuomio naisystävän pahoinpitelystä
    6. Selittämätöntä vandalismia Espoossa: Joku murtautuu valokeskuksiin ja sammuttelee katuvaloja laajoilta alueilta – ”Tältä näyttää typeryys, itsekkyys ja piittaamattomuus”
    7. Ennennäkemätön huijaus­epäily Helsingin lääke­tieteellisen pääsy­kokeissa: Surkeasti vastanneen kokelaan papereihin ilmestyi mystisesti täydelliset vastaukset
    8. Vietnamin Bachelor on yllättäen koko maailman huomion kohteena, kun kaksi naista hylkäsi ”unelmien poikamiehen” ja poistui kuvauksista parina – tämän vuoksi se on tärkeää
    9. Naisen epäillään valmistelleen perheensä surmaamista Pohjois-Karjalassa – suunnitteli tuli­palon sytyttämistä perheen yhteisessä kodissa
    10. Tunti sitten
    11. Hyvää pari­suhdetta ei ratkaise seksi, raha tai lasten­kasvatus, vaan nämä kaksi syvempää ulottuvuutta
    12. Yksi, kaksi, neljä, kuusi – Kun neli­lapsisen perheen toiset kaksoset syntyivät, Elina Ukkonen vietti seuraavat puoli vuotta lattialla Tilaajille
    13. Näytä lisää