Kaupunki

Sini Salminen avasi puolisonsa kanssa Haukilahteen pienen ravintolan, kokeiksi palkattiin georgialaiset appivanhemmat – Tulos: menestys ja laajentuminen Turkuun

Pieni 25-paikkainen ravintola on ensimmäisen puolen vuoden aikana ollut ajoin niin suosittu, että asiakkaiden on täytynyt tehdä pöytävaraus päästäkseen georgialaisten makujen pariin.

Espoon Haukilahden vanhassa ja kolhossa ostoskeskuksessa puolen vuoden ajan toimineen georgialaisen ravintola Rionin suosio on yllättänyt yrittäjänsä positiivisesti.

Rionin omistavat Georgiasta kotoisin oleva Nikolozi ”Nika” Nikuradze ja hänen avovaimonsa Sini Salminen. Kokeiksi ravintolaan on palkattu Nikuradzen vanhemmat, eli Salmisen appivanhemmat. Lisäksi ravintolassa työskentelee yksi osa-aikainen tarjoilija.

”Tietysti, kun vanhemmat ja poika työskentelee samassa paikassa tulee välillä kränää, mutta onhan tämä silti aivan ihanaa!” Salminen kertoo ravintolan arjesta.

Salminen kuvaa Haukilahden ostoskeskusta ”matalaksi ja pikkaseksi rakennukseksi, jossa on muun muassa S-market”.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Pieni 25-paikkainen ravintola on ensimmäisen puolen vuoden aikana ollut ajoin niin suosittu, että asiakkaiden on täytynyt tehdä pöytävaraus päästäkseen georgialaisten makujen pariin. On lounasruokakin päässyt välillä loppumaan. Toki hiljaisiakin aikoja on ollut, mutta niitä on osattu ennakoida.

”En tiennyt ennen tätä ravintolayrittäjyydestä mitään, ja olin varma, ettei ensimmäinen puoli vuotta menisi missään nimessä näin hyvin”, aiemmin vakituisessa työsuhteessa myyntipäällikkönä työskennellyt Salminen sanoo.

Suosion salaisuuden Salminen uskoo piilevän juurikin kuhisevassa keittiössä. Georgialainen ruoka on hänen mukaansa saavuttamassa Suomessa samanlaista asemaa kuin maailmalla.

”Vaikka meillä on pientä kielimuuria ja kaikenlaista tapahtuu, niin Nikan vanhemmat suhtautuvat ruokaan todella suurella intohimolla. Ruokaa tehdään pieniä määriä, jotta kaikki on varmasti tuoretta.”

Entisen kreikkalaisen ravintolan paikalle noussut Rioni on pystytetty omin porukan voimin aina remonttia myöten. Kaikki, mihin on itse pystytty, on tehty.

”On tämä meille sellainen ylpeyden aihe.”

Jo puolen vuoden yrittäjyys sai pariskunnan pohtimaan vakavasti laajentumista. Pohdinta muuttui nopeasti todellisuudeksi, ja nyt Turun Hansakorttelissa remontoidaan paikkaa toiselle georgialaiselle ravintolalle.

”On mennyt sen verran hyvin, että ajattelimme yrittää vähän parempaa toimeentuloa pienen ravintolamme rinnalle.”

Tuoreet yrittäjät näkevät nopeassa investoinnissa omat riskinsä, mutta aikovat jatkaa hyväksi havaitulla linjalla.

”Georgiassa sanotaan, että ’ken ei ota riskejä, ei juo samppanjaa’”, Salminen naurahtaa.

Helsingin Sanomien Nyt.fi antoi toukokuisessa arviossaan Rionille kolme tähteä. Arvion mukaan ”ravintola ei pröystäile puitteillaan, mutta ruuan tuoksut vakuuttivat heti”.

Rionin ruokalistaan kuului mitäänsanomattomia annoksia, mutta myös täysosumia. Koko arvostelun voit lukea tästä.

Rionin laajentumisesta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Espoo
  • Haukilahti
  • Georgia
  • Yrittäjyys
  • Ravintolat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    2. 2

      10-vuotiaiden poikien joukkio kävi pienempiensä kimppuun Espoossa, Tomi Linkala päätti puuttua tilanteeseen – ”Aikuisen on uskallettava puuttua”

    3. 3

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    4. 4

      Mikä ihme saa amerikkalaiset luulemaan, että he säästyvät hirmu­myrskyjen tuhoilta? Vastauksia on ainakin kolme

    5. 5

      Maailman korkeimmasta rakennuksesta tuli puolivalmis ikuisuusprojekti, joka hädin tuskin etenee – Näin Saudi-Arabian suuret unelmat murenevat

      Tilaajille
    6. 6

      Vihreiden kannatus laski edelleen – perus­suomalaisille saman verran nousua

    7. 7

      Teinityttöjen jengi terrorisoi muita nuoria Espoon kauppakeskuksissa – 13-vuotiaan tytön hiukset sytytettiin tuleen, sivustaseuraajat hurrasivat päähän osuneelle potkulle

    8. 8

      Sdp oli DDR:n vakoilijoiden ”pääyhteistyö­kumppani” Suomessa, väittää Suojelupoliisin pitkäaikainen päällikkö Seppo Tiitinen

    9. 9

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    10. 10

      Alkoholisti on työpaikan musta lammas – pidin päiväkirjaa juomisistani, mutta valehtelin itselleni

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Teinityttöjen jengi terrorisoi muita nuoria Espoon kauppakeskuksissa – 13-vuotiaan tytön hiukset sytytettiin tuleen, sivustaseuraajat hurrasivat päähän osuneelle potkulle

    3. 3

      Emilia Machucan auto hyytyi liikennevaloihin Espoon Olarissa – Muista autoista mulkoiltiin aggressiivisesti, mutta sitten paikalle kaarsi tyttö mopoautolla

    4. 4

      Pikkupojan hampaat reikiintyivät ikenen tasolle – äiti tuomittiin ehdolliseen vankeuteen lapsensa hammashoidon laiminlyönnistä

    5. 5

      Rakkaus hiipui muttei kuollut – Näin elvytät väljähtäneen parisuhteen ja rakastut kumppaniisi uudelleen

      Tilaajille
    6. 6

      Orpo myönsi, että käytettävissä olevat tulot alenevat kolmas­osalla suomalaisista – Heinäluoma riemastui myönnytyksestä

    7. 7

      Kammottava näky odotti Rautatientorin käymälässä: Ulostetta, huumeneuloja ja verisiä papereita pitkin poikin

    8. 8

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    9. 9

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    10. 10

      Syyrian ilmapuolustus ampui alas venäläisen tiedustelukoneen, Putinin mukaan kyse oli onnettomasta tapahtumaketjusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Auschwitziin matkanneet Kallion lukiolaiset kokivat Suomi-häpeää krakovalaisessa juutalaisravintolassa: ”Minun oli pakko mennä kysymään heiltä, että ymmärrättekö te yhtään, mitä teette”

    3. 3

      Mies havahtui hetkeksi hereille vesipuisto Serenassa, mutta jatkoi juhlintaa vielä viikon ympäri Etelä-Suomea – Lopulta mies tajusi rahoittaneensa 10–15 hengen elostelua 12 000 eurolla

    4. 4

      Tytti Peltosen palkka on niin pieni, että se on käytetty kaksi viikkoa ennen tilipäivää – Suomessa on kymmeniätuhansia työssäkäyviä köyhiä

      Tilaajille
    5. 5

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    6. 6

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    7. 7

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    8. 8

      Serena Williams -pilapiirroksesta rasismisyytöksiä saanut lehti iskee takaisin kansikuvallaan: ”Tervetuloa poliittisesti korrektiin maailmaan”

    9. 9

      ”Ihmiset eivät osaa nukkua, ovat superkireitä ja yli- tai alipainoisia”, sanoo joogaopettaja, joka uupui itsekin – Sitten hän löysi ratkaisun ja näyttää nyt kolme helppoa palauttavaa liikettä

    10. 10

      Kohufinaalin voittanut Naomi Osaka paljasti, mitä Serena Williams sanoi hänelle yleisön buuausten aikana

    11. Näytä lisää