Kaupunki

Alkoa ei saatu juotua tyhjäksi ja myös Otaniemen kuuluisin 12 litran samppanjapullo on edelleen korkkaamatta – ”Teimme nopeita päätöksiä”

Otaniemen Alko myi perjantaina 12-litraisen samppanjapullon teekkaririehan yhteydessä.

Perjantaina Otaniemessä vietettiin karkeloita, kun teekkarit yrittivät juoda tyhjäksi viikkoa aiemmin avatun Alkon.

Polyteknikkojen raittiusseuran tempaus alkoi päivällä yhden aikaan, mutta päivän kenties suurin saalis oli lunastettu kaikessa hiljaisuudessa jo hetkeä ennen tapahtuman alkua.

Matias Impivaara ja Jukka Nieminen poimivat matkaansa Pol Roger Réserve Champagne Brut Balthazarin 12-litraisen samppanjapullon matkaansa jo puoli yhden aikaan iltapäivällä välttääkseen jonottamisen.

”Ajattelimme olevamme ovelia ja käydä hakemassa juomia jo hieman etukäteen kaikessa rauhassa”, Impivaara kertoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Toisin kuitenkin kävi. Jonottamiselta miehet välttyivät, mutta sen sijaan he päätyivät parrasvaloihin.

Kaksikon aikomuksena oli ostaa Alkosta juomia yrityksen syysjuhliin, mutta lopulta Alkon valikoimista ei löytynyt riittävästi samanmerkkistä kuohuviiniä.

Ratkaisu tilanteeseen löytyi onneksi helposti, kun Impivaara ja Nieminen huomasivat suuren samppanjapullon.

”Teimme nopeita päätöksiä”, Impivaara kertoo.

Nopeaksi ja huomaamattomaksi aiottu visiitti muutti muotoaan, kun kaksikko kantoi Alkon suurimman pullon ulos putiikista. Huomio oli taattu.

Miehet päätyivät moniin medioihin esittelemään 1 048 euron arvoista saalistaan.

”Ajattelimme tämän olevan tapamme tukea tapahtumaa ja opiskelijoita. Ehkä heillä ei olisi ollut mahdollisuutta ostaa pulloa”, Impivaara kertoo.

Miehet ovat itse opiskelleet Otaniemessä 1990-luvulla. Nieminen on myös kuulunut Polyteknikkojen raittiusseuraan.

”Silloin oli sanonta, että Otaniemestä ei tarvitse poistua koskaan, paitsi Alkoon. Nyt tämäkin epäkohta on poistunut”, Impivaara sanoo ja nauraa.

Vielä viikonloppuna pullo oli korkkaamatta. Nanotekniikkaan keskittynyt yritys viettää syysjuhlia myöhemmin, jolloin 12 litran pullo juodaan porukalla, Impivaara kertoo.

”Kohtuullisen kokoisina annoksina”, Impivaara sanoo.

Tällaiselta näytti meno Otaniemen Alkolla perjantaina:

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Espoo
  • Otaniemi
  • Alko
  • Pauliina Jokinen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Krp:tä kiinnostaneet huvilat vilisevät valvonta­kameroita ja rannassa on viran­omaisilta ostettuja veneitä – HS tutustui poliisin ratsaaman yrityksen kiinteistöihin

    2. 2

      Poliisin ratsaama Airiston helmi on ollut Paraisilla esillä lähinnä myönteisessä valossa, sanoo kaupungin­hallituksen puheen­johtaja

    3. 3

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    4. 4

      Trump väitti, että Yhdysvalloissa on maailman puhtain ilma – WHO:n mukaan oikea vastaus on Suomi

    5. 5

      Kun kaljatölkki osui Konsta Pylkkäsen, 28, selkään, hän muisti, etteivät nämä olekaan oikeita kavereita – Moni vammainen kokee kiusaamista ja syrjintää

    6. 6

      Meksikon rajamuurin rakentaminen alkoi Texasissa – kuuden kilometrin pätkä maksaa 22 miljoonaa dollaria, ja rakennettavaa jää vielä noin 3 000 kilometriä

    7. 7

      Hämeen poliisi ”pyytää syvästi anteeksi” väärille omaisille vietyä kuolinviestiä

    8. 8

      Sotilaslähde HS:lle: Venäläis­kytkyinen Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailun alla – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    9. 9

      Keskellä Pitäjänmäkeä seisoo ainutlaatuinen omakotitalo – Se muistuttaa siitä, että taksikuski Alvi Hirvosella oli yksi aivan erityinen asiakas

      Tilaajille
    10. 10

      Mitä Nokian johdossa tapahtui? Kirjan julkaiseva Risto Siilasmaa kertoo HS:lle yhtiön vaikeista vuosista Jorma Ollilan aikana 

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sotilaslähde HS:lle: Venäläis­kytkyinen Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailun alla – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    2. 2

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    3. 3

      Keskellä Pitäjänmäkeä seisoo ainutlaatuinen omakotitalo – Se muistuttaa siitä, että taksikuski Alvi Hirvosella oli yksi aivan erityinen asiakas

      Tilaajille
    4. 4

      Trump väitti, että Yhdysvalloissa on maailman puhtain ilma – WHO:n mukaan oikea vastaus on Suomi

    5. 5

      HS Paraisilla: Poliisi tutki vanhoja sotilasveneitä Airiston Helmi Oy -yrityksen laiturissa

    6. 6

      HS:n pilapiirtäjä Karlsson kommentoi eduskunnan äänestystä – ”Ei uskalla”

    7. 7

      Kun kaljatölkki osui Konsta Pylkkäsen, 28, selkään, hän muisti, etteivät nämä olekaan oikeita kavereita – Moni vammainen kokee kiusaamista ja syrjintää

    8. 8

      Lännen media: Ensimmäiset jäljittävät valvonta­kamerat Nelostielle syksyllä, jarruttelu ennen kameraa ei enää estä kiinni jäämistä

    9. 9

      Mitä Nokian johdossa tapahtui? Kirjan julkaiseva Risto Siilasmaa kertoo HS:lle yhtiön vaikeista vuosista Jorma Ollilan aikana 

      Tilaajille
    10. 10

      Krp ottanut kiinni kolmannen henkilön Turun seudun laajoissa kotietsinnöissä – ”Etsinnät sujuneet suunnitelmien mukaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    3. 3

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    4. 4

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    5. 5

      Krp ottanut kiinni kolmannen henkilön Turun seudun laajoissa kotietsinnöissä – ”Etsinnät sujuneet suunnitelmien mukaan”

    6. 6

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    7. 7

      Sotilaslähde HS:lle: Venäläis­kytkyinen Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailun alla – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    8. 8

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    9. 9

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    10. 10

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. EräViikingit kampesi tasoihin ja päihitti Happeen rankkarikisassa – Mika Kohonen epäonnistui rankkarissaan
    3. Batman-kaapu paransi tutkimuksessa 4–6-vuotiaiden keskittymiskykyä – tuloksesta rohkaistuneena HS:n toimittaja ideoi Veijo Meri -asun
    4. Hämeen poliisi ”pyytää syvästi anteeksi” väärille omaisille vietyä kuolinviestiä
    5. Tunti sitten
    6. Krp:tä kiinnostaneet huvilat vilisevät valvonta­kameroita ja rannassa on viran­omaisilta ostettuja veneitä – HS tutustui poliisin ratsaaman yrityksen kiinteistöihin
    7. Poliisin ratsaama Airiston helmi on ollut Paraisilla esillä lähinnä myönteisessä valossa, sanoo kaupungin­hallituksen puheen­johtaja
    8. Kaisa Collin tuikkasi PK-35:n voittomaalin ja arvosteli naisten liigakauden venymistä – ”Kausi on kestänyt ihan sika kauan”
    9. Turun saariston etsinnöissä takavarikoitu asia­kirjoja ja muisti­tikkuja – Krp:n mukaan ainakaan vielä ei ole viitteitä muista kuin epäillyistä talous­rikoksista
    10. Maalaistyttö ryhtyi sissiksi 14-vuotiaana, mutta tie komentajaksi oli varattu miehille – Kolumbian kiistelty rauhansopimus edistää sukupuolten tasa-arvoa
    11. Carita Stark poimi roskan merestä Kemiönsaaressa – Se osoittautuikin espoolaislasten Lennin ja Ian yli vuosi sitten lähettämäksi pullopostiksi
    12. 2 tuntia sitten
    13. Meksikon rajamuurin rakentaminen alkoi Texasissa – kuuden kilometrin pätkä maksaa 22 miljoonaa dollaria, ja rakennettavaa jää vielä noin 3 000 kilometriä
    14. Näytä lisää