Kaupunki

Miten tämä on voitu tehdä näin vaikeaksi? Testaa, selviätkö pyöräilyn väistämissääntöjen hetteikössä

Pyörämatkojen määrä kasvaa Helsingissä kaikkialla paitsi pohjoisen suunnalla.

Kulunut kesä on ollut Helsingin seudulla kaikkien aikojen pyöräilykesä. Pyöräiltyjen matkojen määrä on kasvanut uuteen ennätykseen.

Vuoden alusta asti Helsingin seudulla on laskettu yli seitsemän miljoonaa pyöräiltyä matkaa. Määrä on kasvanut viime vuoden vastaavasta ajanjaksosta yli kymmenen prosenttia.

Erityisen iloinen uutinen on se, että polkupyöräilijöille sattuneiden liikenneonnettomuuksien määrä on samaan aikaan pienentynyt.

”Trendi on se, että mitä enemmän pyöräilijöitä on liikenteessä, sitä turvallisempaa pyöräily on”, sanoo Helsingin kaupungin pyöräilykoordinaattori Reetta Keisanen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Suukopua ja vaaranpaikkoja tuntuu liikenteessä riittävän. Voisiko kuitenkin päätellä, että helsinkiläiset olisivat oppineet liikkumaan kaupungissa?

”Ainakin pyöräilijöiden paikka liikenteessä näyttää olevan entistä selvempi”, Keisanen sanoo.



Erityisen hankalaa näyttäisi olevan se, kumman kuuluu kulloinkin antaa tietä toiselle, auton vai polkupyörän. Tämän jutun lopussa olevalla testillä voi katsoa, ovatko väistämissäännöt hallussa.

”Paljon näkee sellaista, että autoilija ajaa pyörätien yli ja pyöräilijä joutuu väistämään”, sanoo Helsingin pyöräilijöiden puheenjohtaja Vellu Taskila.

”Pyöräilijän täytyy olla tarkkana ja vilkuilla takavasemmalle ja oikealle, että tuleeko autoilija eteen. Pyöräilijän on siis varauduttava pysähtymään, vaikka auton velvollisuus olisi väistää.”

Joissakin paikoissa, kuten Musiikkitalon edessä olevalla Töölönlahdenkadulla, autoilijat näyttävät kuitenkin pysähtyvän kadun ylittävän pyörätien eteen, vaikka heidän ei tarvitsisi.

”Ei ole lainvastaista antaa toisille tietä”, Taskila huomauttaa.

Taskila muistuttaa, että tilanne on pyöräilijän kannalta sekava.

”Jos pyöräilijä ajaa ajoradalla, hänen tulee noudattaa samoja lakeja kuin autojen. Jos hän taas ajaa pyörätiellä, periaatteet muuttuvat.”

Erityisen pulmallisia ovat kohdat, joissa pyöräilijät ja jalankulkijat ohjautuvat samalle väylälle, kuten Elielinaukiolla Postitalon ja Rautatieaseman välillä, Esplanadin puiston ja Aleksanterinkadun välisillä kävelykaduilla tai Pasilassa.

”Silloin ei auta muu kuin olla varovainen”, Keisanen toteaa.

Hän kehottaa lähettämään vaarallisista paikoista palautetta kaupungille osoitteessa hel.fi/palaute.

Joka vuosi Helsinkiin tehdään uusia yksisuuntaisia pyöräteitä, jotka parantavat liikenteen sujuvuutta.

Tänä vuonna sellainen valmistuu Mechelininkadulle ja ensi vuonna Hämeentielle. Koko verkoston on määrä olla valmis vuonna 2025.

Helsingin tavoitteena on myös kasvattaa polkupyörällä tehtyjen matkojen osuus 15 prosenttiin kaikista matkoista vuoteen 2020 mennessä. Loppusyksystä tiedetään, onko Helsinki pysynyt tavoitteen tahdissa.

”Pyöräliikenteen määrä on kyllä kasvanut, mutta niin on asukasmääräkin. Pyöräilyn osuus on pysynyt muutaman vuoden paikallaan”, Keisanen sanoo.

Pyöräilyn lisääntymisen taustalla on Keisasen mukaan ainakin kolme syytä.

1. Uudet pyörätiet Sen jälkeen kun Kiasman kulmalta Ruoholahteen kulkeva Baana valmistui vuonna 2012, käyttö on kasvanut noin sadallatuhannella pyörämatkalla joka vuosi. Viime vuonna Baanalla tehtiin yli 800 000 pyöräiltyä matkaa.

Erityisen paljon on lisääntynyt pyöräily Helsingin ydinkeskustasta länteen. Lauttasaaren silta on nykyisin Suomen suosituin pyöräilyväylä. Miljoonan pyöräilijän raja menee rikki tänäkin vuonna.

Pyöräily vetää myös idässä. Osa pyöräilijöistä on siirtynyt käyttämään vuonna 2016 valmistunutta Isoisänsiltaa Kalasatamasta Mustikkamaalle.

Pohjoisessa pyöräilyn tulppana on Pasilan Tripla-keskuksen rakennustyömaa. Kun työmaa käynnistyi vuonna 2016, pyöräilijämäärät Ratapihantiellä vähenivät lähes puolella eivätkä ole kasvaneet lähellekään vuoden 2015 tasoa. Edes viime vuonna avattu uusi Pohjoisbaana Ratapihantieltä Käpylään ei ole nostanut pyöräilyä edellisvuosien tasolle.

Tilanne Pasilansillan ja Ratapihantien risteyksessä ei parane ennen ensi vuoden syksyä, jolloin Triplan ensimmäisen vaiheen on määrä valmistua.

2. Kaupunkipyörät

Keltaisten kaupunkipyörien käyttö on lisääntynyt joka vuosi. Tämän vuoden kesällä järjestelmä laajeni Espooseen. Käytössä on nyt jopa 2 550 kaupunkipyörää.

3. Lämmin kesä

Joidenkin mielestä kesä on ollut pyöräilyyn jopa liian lämmin. Keisanen kannustaa jatkamaan pyöräilyä, vaikka säät kylmenevät.

”Lisää vaatetta päälle vaan. Suomalaiset osaavat kyllä liikkua ulkona talvellakin.”


Korjaus: Visaan grafiikkaa 1 ja 2 korjattu maanantaina.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pyöräily
  • Helsinki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    2. 2

      10-vuotiaiden poikien joukkio kävi pienempiensä kimppuun Espoossa, Tomi Linkala päätti puuttua tilanteeseen – ”Aikuisen on uskallettava puuttua”

    3. 3

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    4. 4

      Mikä ihme saa amerikkalaiset luulemaan, että he säästyvät hirmu­myrskyjen tuhoilta? Vastauksia on ainakin kolme

    5. 5

      Maailman korkeimmasta rakennuksesta tuli puolivalmis ikuisuusprojekti, joka hädin tuskin etenee – Näin Saudi-Arabian suuret unelmat murenevat

      Tilaajille
    6. 6

      Vihreiden kannatus laski edelleen – perus­suomalaisille saman verran nousua

    7. 7

      Teinityttöjen jengi terrorisoi muita nuoria Espoon kauppakeskuksissa – 13-vuotiaan tytön hiukset sytytettiin tuleen, sivustaseuraajat hurrasivat päähän osuneelle potkulle

    8. 8

      Sdp oli DDR:n vakoilijoiden ”pääyhteistyö­kumppani” Suomessa, väittää Suojelupoliisin pitkäaikainen päällikkö Seppo Tiitinen

    9. 9

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    10. 10

      Alkoholisti on työpaikan musta lammas – pidin päiväkirjaa juomisistani, mutta valehtelin itselleni

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Teinityttöjen jengi terrorisoi muita nuoria Espoon kauppakeskuksissa – 13-vuotiaan tytön hiukset sytytettiin tuleen, sivustaseuraajat hurrasivat päähän osuneelle potkulle

    3. 3

      Emilia Machucan auto hyytyi liikennevaloihin Espoon Olarissa – Muista autoista mulkoiltiin aggressiivisesti, mutta sitten paikalle kaarsi tyttö mopoautolla

    4. 4

      Pikkupojan hampaat reikiintyivät ikenen tasolle – äiti tuomittiin ehdolliseen vankeuteen lapsensa hammashoidon laiminlyönnistä

    5. 5

      Rakkaus hiipui muttei kuollut – Näin elvytät väljähtäneen parisuhteen ja rakastut kumppaniisi uudelleen

      Tilaajille
    6. 6

      Orpo myönsi, että käytettävissä olevat tulot alenevat kolmas­osalla suomalaisista – Heinäluoma riemastui myönnytyksestä

    7. 7

      Kammottava näky odotti Rautatientorin käymälässä: Ulostetta, huumeneuloja ja verisiä papereita pitkin poikin

    8. 8

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    9. 9

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    10. 10

      Syyrian ilmapuolustus ampui alas venäläisen tiedustelukoneen, Putinin mukaan kyse oli onnettomasta tapahtumaketjusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Auschwitziin matkanneet Kallion lukiolaiset kokivat Suomi-häpeää krakovalaisessa juutalaisravintolassa: ”Minun oli pakko mennä kysymään heiltä, että ymmärrättekö te yhtään, mitä teette”

    3. 3

      Mies havahtui hetkeksi hereille vesipuisto Serenassa, mutta jatkoi juhlintaa vielä viikon ympäri Etelä-Suomea – Lopulta mies tajusi rahoittaneensa 10–15 hengen elostelua 12 000 eurolla

    4. 4

      Tytti Peltosen palkka on niin pieni, että se on käytetty kaksi viikkoa ennen tilipäivää – Suomessa on kymmeniätuhansia työssäkäyviä köyhiä

      Tilaajille
    5. 5

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    6. 6

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    7. 7

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    8. 8

      Serena Williams -pilapiirroksesta rasismisyytöksiä saanut lehti iskee takaisin kansikuvallaan: ”Tervetuloa poliittisesti korrektiin maailmaan”

    9. 9

      ”Ihmiset eivät osaa nukkua, ovat superkireitä ja yli- tai alipainoisia”, sanoo joogaopettaja, joka uupui itsekin – Sitten hän löysi ratkaisun ja näyttää nyt kolme helppoa palauttavaa liikettä

    10. 10

      Kohufinaalin voittanut Naomi Osaka paljasti, mitä Serena Williams sanoi hänelle yleisön buuausten aikana

    11. Näytä lisää