Kaupunki

Mikael Jungnerin tervaamaksikin joutunut Maailman rauha -patsas häädetään paikaltaan Hakaniemessä – Raitiotie työntyy sosialistista realismia henkivän teoksen päälle

Myös Miina Äkkijyrkän peltilehmät vaihtavat laidunta, kun Hakaniemen silta rakennetaan uudelleen.

Hakaniemenrannan rakentamissuunnitelmat vaikuttavat myös alueen taideteoksiin. Maailman rauha -patsas joutuu tekemään tilaa Kruunusillat-pikaraitiotielle ja autonromuista tehdyt vasikat saavat väistää, kun Hakaniemen siltaa siirretään itään päin.

”Ajatuksemme on, että veistoksia siirrettäisiin mahdollisimman vähän. Neuvottelemme Helsingin taidemuseon kanssa siitä, mikä on Maailman rauhalle sopiva paikka”, kertoo alueen kaavoituksesta vastaava arkkitehti Perttu Pulkka.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Oleg Kirjuhinin Maailman rauha on alun perin Moskovan lahja Helsingille. Teoksen voidaan katsoa edustavan sosialistista realismia.

Patsas lahjoitettiin Neuvostoliiton viime hetkinä. Se paljastettiin yleisölle vuonna 1990.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Vuosien saatossa patsas on herättänyt helsinkiläisissä monenlaisia tunteita. Pronssiveistos on valittu sekä kolmanneksi rumimmaksi että kolmanneksi rakastetuimmaksi veistokseksi. Vuonna 1991 patsas tervattiin ja peitettiin höyhenillä. Tervaamiseen osallistui myös silloinen oikeustieteen ylioppilas, nykyinen viestintätoimisto Kreabin toimitusjohtaja Mikael Jungner.

Miina Äkkijyrkän vasikkateos sijaitsee Hakaniemensillan ja Sörnäisten rantatien liittymäkohdassa. Vasikat joutuvat etsimään uuden laitumen, kun siltaa siirretään itsensä verran itään päin.

Hakaniemenrantaan halutaan tulevaisuudessa rakentaa rivi korkeita kerrostaloja, joiden alimpiin kerroksiin tulee liiketilaa. Niiden eteen tulisi rantabulevardi, vastarannalle Kruununhaan puolelle puisto.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Helsingin kaupunki julkisti toukokuussa alueen suunnittelukilpailun voittajan. Ehdotuksen nimeltä Cinque palazzi takana ovat Harris–Kjisik Oy ja VSU maisema-arkkitehdit Oy.

Hakaniemenrannan asemakaavasta päätetään ensi vuoden alkupuolella.

Se on joka tapauksessa jo selvää, että alueella rakennetaan lähitulevaisuudessa paljon. Metallitalon lähelle täyttömaalle suunnitellaan suurta hotellia, Hakaniemen silta uusitaan ja pikaraitioyhteys Kruunuvuorenrantaan kulkee ensi vuosikymmenellä alueen läpi.

Hakaniemeen on suunniteltu myös Pisara-radan maanalaista asemaa lähijunille, mutta tämän suunnitelma toteutuminen on huomattavasti epävarmempaa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuvataide
  • Patsaat
  • Hakaniemi
  • Helsinki
  • Katri Kallionpää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Isä ei ollutkaan isä – Leena osallistui sukututkimukseen, mutta kun dna-testin tulos selvisi, eletty elämä osoittautui valheeksi

    2. 2

      Pohdin päivittäin, minkä hintaiseksi avopuolisoni elättäminen lopulta tulee

    3. 3

      Saudi-Arabia tappoi toimittaja Jamal Khashoggin, paloitteli ruumiin ja liuotti sen hapolla viemäriin – Näin kerrotaan, mutta kaikki ei täsmää, sanoo sotarikostutkija Helena Ranta

      Tilaajille
    4. 4

      Kuvia Suomesta, osa 39: Rio Gandara kuvasi, mitä tekevät ihmiset, jotka eivät saa öisin unta

    5. 5

      Euroopassa raivoaa sota, jonka keskellä ihmiset käyvät oopperassa ja asuvat bunkkereissa – HS:n erikoisartikkeli vie Itä-Ukrainan sodan molemmille puolille

    6. 6

      Liisa Heinosen kauppa ei ole muuttunut 70-luvun jälkeen – HS kiersi Töölön kivijalkakauppoja ja löysi katoavan maailman

    7. 7

      Baddingin kopioksi paljastunut biisi ei ole ainoa: Leevi and the Leavingsin kappale kuulostaa ihan venäläissävellykseltä – ”Kyllähän ne ovat aika lähellä toisiaan”

    8. 8

      Venäjällä monet tutkijatkin uskovat, että maailman lämpenemisen sijaan edessä on jääkausi – ja Putin horisee kosmisista muutoksista Linnunradassa

    9. 9

      Epäsuomi kukoistaa ulkomailla – ja sitä ruokkii laiskuus ja pätemisen tarve

    10. 10

      Lauttasaarelainen taloyhtiö tiristi energialaskusta löysät pois vaihtamalla suihkupäät – Näin säästät energiaa helposti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pilvenpiirtäjät mullistavat Pasilan ja koko Helsingin – HS:n erikoisartikkelin videot näyttävät, kuinka peruuttamattomasti kaupungin siluetti muuttuu

    2. 2

      Heitä oli 900 ja ”valkeana yönä” he kuolivat yhdessä – Kun lahkojohtaja Jim Jones 40 vuotta sitten julisti, että on aika, ensimmäisenä myrkky juotettiin 300 lapselle

      Tilaajille
    3. 3

      Kirkon päättäjä vaatii oikeudessa Lehtisaaren asukkaille kovempia vuokrankorotuksia – ”So what”, hän kuittaa asukkaiden vaikeudet

    4. 4

      Emme yksinkertaisesti uskalla hankkia toista lasta – työelämä on liian vaativaa

    5. 5

      Kuivuus paljasti veden alle jääneen kylän Britanniassa

    6. 6

      Tämä kahdesta äänestä muodostuva testi paljastaa, voitko oppia laulamaan paremmin – huonoon laulutaitoon on neljä syytä

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosi sitten kadonnut argentiinalainen sukellusvene löytyi 900 metrin syvyydestä – laivaston mukaan alus painui kasaan yli 40 ihmistä sisällään

    8. 8

      Maailma, jonka pimeällä puolella sataa metallia – Tällaisia ovat avaruuden karmivimmat planeetat

      Tilaajille
    9. 9

      Etelä-Koreasta saapunut megatähti töksäytti ensi­töikseen kysymyksen, jolla osui heti suomalaisen pikku­kaupungin pahimpaan kipu­pisteeseen

    10. 10

      Suomessa pysyy järjissään marraskuussa – Kaukomatkailu ei auta kestämään kaamosta, sillä sen vaikutus on päinvastainen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Puurokattila liedellä kertoi, että asunnosta oli lähdetty vauhdilla – Sina Varheen tytär katosi, ja seuraavien kuukausien jäljet seuraavat äitiä läpi elämän

      Tilaajille
    2. 2

      Helsingin surkein taloyhtiö oli pahassa jamassa ja jopa vaarallinen – juuri valmistunut peruskorjaus maksoi 2 800 euroa neliöltä

    3. 3

      Ilta-Sanomat: Näyttelijä Aku Hirviniemi sai syytteen kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta

    4. 4

      Syvällä Lapin erämaassa kulkee natsi-Saksan viimeinen puolustuslinja, ja nyt sieltä löytyi salaperäinen vankileiri

      Tilaajille
    5. 5

      Ihmisten ja hiirten aivoista löytyi suolisto­bakteereita – ”Tämä on tajunnan­räjäyttävää”, kommentoi neuro­tieteilijä

    6. 6

      Muutaman kympin Aalto-maljakosta väärennetään sahaamalla satojen eurojen klassikko – Näin ostajia jymäytetään väärennetyllä Suomi-designilla ja näin vältät huijarien ansat

      Tilaajille
    7. 7

      Mies loi ”bändilleen” tyhjästä fani­kunnan, levy-yhtiön sekä uutis­sivuston ja buukkasi niiden avulla kiertueen ilman yleisöä – nyt hän selittää tekoaan Twitterissä

    8. 8

      ”Täällä tulee törmäys sitten” – 130-metrinen norjalainen sotalaiva törmäsi säiliöalukseen monista varoituksista huolimatta, käy ilmi lauantaina julkaistulta äänitteeltä

    9. 9

      Harvardin tutkijoiden mukaan tähtienvälinen komeetta saattoi olla muukalaisten lähettämä luotain – ”Se näyttää hyvin erikoiselta”

    10. 10

      Kimi Räikkösen pelisilmä ei pettänyt taaskaan – hillitön Instagram-päivitys: ”Olen biletuulella”

    11. Näytä lisää