Kaupunki

Tuhannen työntekijän terveysasema tulossa sittenkin Vantaalle – Sote-poliitikot näyttivät massiiviselle hyvinvointikeskukselle vihreää valoa

Tikkurilan hyvinvointikeskus nytkähti eteenpäin, mutta lopullinen päätös asiasta tehdään myöhemmin.

Vantaalle saattaa ensi vuosikymmenen alussa nousta hyvinvointikeskus, joka ylittää koollaan jopa Helsingin kaupungin vastaavat sosiaali- ja terveyspalvelujen keskittymät.

Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi maanantain kokouksessaan Tikkurilan hyvinvointikeskuksen tarveselvityksen. Tämä ei ole vielä varsinainen rakentamispäätös. Tarveselvitystä käsitellään syksyllä muissa Vantaan poliittisissa elimissä, eikä kaupunki luultavasti tee päätöstä itse investoinnista, jos sote-uudistus etenee suunnitellussa aikataulussa.

Hyvinvointikeskus maksaisi 120 miljoonaa euroa, ja sen olisi tarkoitus kohota Jokiniemen puolelle rataa jo vuonna 2021.

Keskus korvaisi valmistuessaan Tikkurilan nykyisen huonokuntoisen terveysaseman, mutta saman katon alle muuttaisi paljon muitakin sosiaali- ja terveyspalveluita yli kahdestakymmenestä osoitteesta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Yhteensä keskukseen tulisi lähes tuhat työntekijää ja 30 000 neliömetriä. Asiakkaita olisi päivässä melkein 3 500.

Vantaan poliitikot käsittelivät hanketta jo tammikuussa. Silloin asiaa päätettiin lykätä syksyyn, jotta valtakunnallisesta sote-uudistuksesta saataisiin ensin selvyys ja Vantaan muitakin kunnallisia palveluita koskeva palveluverkkosuunnitelma ehtisi valmistua.

Ensimmäistä tavoitetta ei ehditty saavuttaa, mutta palveluverkkosuunnitelmakin on parhaillaan vantaalaispoliitikkojen käsittelyssä.

Suunnitelmassa Vantaalla olisi Tikkurilan lisäksi kolme muutakin isoa hyvinvointikeskusta Myyrmäessä, Koivukylässä ja Hakunilassa. Tämä ei välttämättä tarkoittaisi pienempien terveysasemien alasajoa, koska niillä olisi edelleen sivutoimipisteitä Kivistössä, Martinlaaksossa, Korsossa ja Länsimäessä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Sosiaali- ja terveyspalvelut
  • Tikkurila
  • Vantaa
  • Maija Aalto

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Uusi nopea testi paljastaa, kuinka suuri on riski sairastua muistisairauteen

    2. 2

      Tarkkuuskiväärin kanssa pullistellut Putin mokaili aseenkäytössä – Lepsuilu kertoo presidentin viimeisen kauden syndroomasta

    3. 3

      ”Vaatekaappi pursuaa tavaraa, mutta mitään järkevää päällepantavaa ei löydy” – Kapselipukeutuminen ratkaisee ongelman, näin se toimii

      Tilaajille
    4. 4

      Nimeämättömät lähteet The New York Timesille: Apulais­oikeusministeri Rosenstein ehdotti Trumpin keskusteluiden salaista äänittämistä

    5. 5

      Antti Kaikkonen ja Satu Taiveaho eroavat – ”Emme luovuttaneet helpolla”, Kaikkonen sanoo

    6. 6

      Jasper Pääkkösestä tuli Spike Leen elokuvan psykopaattirasisti, koska ohjaaja ihastui häneen kesken koekuvausten – lauantaina Lee menee Pääkkösen saunaan ja suunnittelee yhteistyön jatkumista

      Tilaajille
    7. 7

      Naistyöntekijä puukotti kolmea vastasyntynyttä New Yorkissa – Kukaan ei kuollut kiinalaistaustaisten vauvojen ja äitien hoivakodissa

    8. 8

      Neljä kokoomuksen naista kieltäytyi tukemasta Soinia – kokivat ”painostusta” ja ”vähättelyä”

    9. 9

      Norjalaishiihtäjille tarjotaan kriisiapua – Joukkuetta kohdannut kolme kuolemantapausta lyhyessä ajassa

    10. 10

      Tutkijat löysivät maailman varhaisimman eläimen – merkillinen olio löytyi Suomen naapurista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi nopea testi paljastaa, kuinka suuri on riski sairastua muistisairauteen

    2. 2

      Jaakko Pitkäjärvi osti puolen miljoonan euron McLaren 720:n – sitten ”brutaali vehje” lipesi

    3. 3

      Alusvaateketju julkaisi ”seksikkään Handmaid’s Tale -asun” – internet raivostui, yhtiö poisti asun ja todellisuutemme otti taas askeleen lähemmäs satiiria

    4. 4

      ”Vaatekaappi pursuaa tavaraa, mutta mitään järkevää päällepantavaa ei löydy” – Kapselipukeutuminen ratkaisee ongelman, näin se toimii

      Tilaajille
    5. 5

      Eduskunta äänesti Soinin luottamuksen puolesta äänin 100–60, kokoomuksen rivit rakoilivat

    6. 6

      Tarkkuuskiväärin kanssa pullistellut Putin mokaili aseenkäytössä – Lepsuilu kertoo presidentin viimeisen kauden syndroomasta

    7. 7

      ”27 oppilaan luokalla on viisi historiankirjaa” – HS kysyi helsinkiläis­vanhemmilta lasten koulu­kirjoista, ja tulos on häkellyttävä

      Tilaajille
    8. 8

      Suomen junat ovat kuin tieteiselokuvista Ruotsiin verrattuna – Yksityisille avattu junaliikenne tökkii, eikä aikatauluihin voi luottaa

    9. 9

      Antti Kaikkonen ja Satu Taiveaho eroavat – ”Emme luovuttaneet helpolla”, Kaikkonen sanoo

    10. 10

      Neljä kokoomuksen naista kieltäytyi tukemasta Soinia – kokivat ”painostusta” ja ”vähättelyä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    3. 3

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    4. 4

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    5. 5

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    6. 6

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    7. 7

      Auschwitziin matkanneet Kallion lukiolaiset kokivat Suomi-häpeää krakovalaisessa juutalaisravintolassa: ”Minun oli pakko mennä kysymään heiltä, että ymmärrättekö te yhtään, mitä teette”

    8. 8

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    9. 9

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    10. 10

      Siirtämäänsä autoa tuhonnut hinaus­auton kuljettaja herätti hämmennystä Vantaan Koivu­haassa – auto oli tarkoituskin viedä romutettavaksi, kertoo kuljettaja

    11. Näytä lisää