Kaupunki

Hissin omaperäinen kerroslogiikka hämmentää Espoon Isossa Omenassa – Pahasti eksynyt Kirsi Lehtonen ei enää uskalla käydä kauppakeskuksessa

Isossa Omenassa asiointi koetaan sekavaksi Espoossa.

Iso Omena -kauppakeskuksen hissien kerrosmerkinnät ovat hämmästyttäneet espoolaisia.

Hissin painikkeista on ensisilmäyksellä vaikea löytää logiikkaa. Painikkeissa näkyvät numerot eivät noudata tavanomaista kerrosjärjestystä: -1, 0, 1, 2, 5 ja 8.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Lukujonon viereen on vielä kiinnitetty kaksi lisätarraa ikään kuin selvennykseksi. Kakkoskerroksen vieressä on ostoskärryn kuva sekä merkintä ”1 KRS” ja tämän yläpuolella – eli viidennen kerroksen kohdalla – on samanlainen tarra merkinnällä ”2 KRS”.

Hissin logiikka on herättänyt laajaa spekulointia esimerkiksi Espoon Puskaradio -Facebook-ryhmässä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Hissin lisäksi Iso Omena koetaan monin muinkin paikoin sekavaksi.

Eräs kauppakeskuksen monimutkaisuudesta kärsinyt on espoolainen Kirsi Lehtonen. Erityisesti hän muistaa taannoisen tapahtuman, kun hän yritti päästä miesystävänsä kanssa asioimaan Kelaan, ja sieltä takaisin autolle.

Matka parkkihallista Kelaan ja takaisin ei mennyt aivan suunnitelmien mukaan. Hissit veivät Lehtosta aina uusiin paikkoihin ja hetken päästä oli enää mahdotonta hahmottaa, missä päin kauppakeskusta olikaan. Sekasorron keskellä miesystäväkin päätyi eri hissiin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”En enää uskalla käydä koko Ompussa, sen verran pahasti eksyin. Ensin sekoilin, kunnes löysin Kelaan, ja sitten takaisin tullessa yritin parkkihalliin takaisin auton luo, eikä siitä tullut yhtään mitään”, Lehtonen kertoo.

Puhelin oli autossa, miesystävä hukassa ja tilanne kaoottinen. Aikaa kului ja nainen väsyi.

”Kokeilin eri hissejä sun muuta. Onneksi entinen naapuri sattui paikalle, kun lopulta surkeana istuin jossain päin parkkihallia ja olin alkaa itkemään. Auto oli totaalisesti hukassa ja olin etsinyt sitä noin tunnin.”
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Lehtonen toteaa, ettei tämä ole ainoa kerta, kun hän on ollut eksyksissä kauppakeskuksen uumenissa.

Ison Omenan kiinteistöpäällikkö Esa Sihvonen kertoo, että vanhan hissikuilun numerot ovat eriäviä muihin hisseihin nähden sen takia, että parkkihallin ja kauppakeskuksen kerrokset eivät mene yksi yhteen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Väliin jää puolikkaita kerroksia, ja niissä hissi ei pysähdy”, Sihvonen sanoo.

Sihvonen myöntää, että systeemi on hieman monimutkainen mutta kuitenkin looginen. Ostoskärrytarrojen on tarkoitus selventää asiaa entisestään.

Kaikissa muissa kauppakeskuksen hisseissä on yhtenevät kerrosmerkinnät, mutta yksi hissi on erilainen parkkihalliyhteyden vuoksi.

Kauppakeskuksessa ympäriinsä sompaillut Lehtonen sanoo, että monelle vanhemmalle ihmiselle Isossa Omenassa asiointi on suorastaan piinaavan vaikeaa. Metron tulo on Lehtosen mukaan sekoittanut meininkiä entisestään.

”Vanhukset pelkäävät koko Omenaa, he hätääntyvät siellä.”

Ratkaisuksi sekavuuteen Lehtonen esittää parempia opasteita, valotauluja ja yksinkertaisempia numerointeja hisseihin.

Lehtosen mukaan ainakin kauppakeskuksen julkiset palvelut kuten Kela, terveysasema ja kirjasto tulisivat olla helpommin löydettävissä.

”Info-tiskejäkin pitäisi ehdottomasti olla enemmän”, hän painottaa.

Kiinteistöpäällikkö Sihvonen kertoo, että kauppakeskuksessa on mahdollista käyttää kännykkäsovellusta, joka opastaa takaisin oman auton luo.

Niille ihmisille, joilla älypuhelinta ei ole, Sihvonen antaa neuvoksi piipahtamisen kauppakeskuskäytävän infopisteellä.

”Vartijat osaavat kyllä auttaa.”

Sihvosen mukaan kauppakeskukseen eksyminen ja auton hävittäminen ei ole kovin yleistä, mutta toki poikkeuksiakin tapahtuu.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Espoo
  • Kauppakeskus Iso Omena
  • Hissit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tornitalot nousevat Pasilaan – HS:n erikoisartikkelin videot näyttävät, kuinka peruuttamattomasti Helsinki muuttuu

    2. 2

      Heitä oli 900 ja ”valkeana yönä” he kuolivat yhdessä – Kun lahkojohtaja Jim Jones 40 vuotta sitten julisti, että on aika, ensimmäisenä myrkky juotettiin 300 lapselle

      Tilaajille
    3. 3

      Emme yksinkertaisesti uskalla hankkia toista lasta – työelämä on liian vaativaa

    4. 4

      Vuosi sitten kadonnut argentiinalainen sukellusvene löytyi 800 metrin syvyydestä – aluksella oli katoamishetkellä yli 40 ihmistä

    5. 5

      Etelä-Koreasta saapunut megatähti töksäytti ensi­töikseen kysymyksen, jolla osui heti suomalaisen pikku­kaupungin pahimpaan kipu­pisteeseen

    6. 6

      Suomessa pysyy järjissään marraskuussa – Kaukomatkailu ei auta kestämään kaamosta, sillä sen vaikutus on päinvastainen

    7. 7

      Maan kaltaisia planeettoja löytyy yhä lisää, ja osa niistä on karmivia – Yhdellä sataa sulaa lasia vaakasuunnassa ja toisen taivaalla leijuu liki 300-asteisia pilviä

      Tilaajille
    8. 8

      Tämä kahdesta äänestä muodostuva testi paljastaa, voitko oppia laulamaan paremmin – laulutaidoton toimittaja selvitti, miksi osa ihmisistä ei osaa laulaa

      Tilaajille
    9. 9

      Erityisen ylpeä kotimaastani olen silloin, kun Suomi väläyttää elegantisti hampaitaan

    10. 10

      Ravitsemusterapeutti kauhistui urheilijoiden alhaisista rasvaprosenteista – ”Silloin mennään omaa biologiaa vastaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Siivooja pyyhki samalla rätillä vessan­pönttöä ja juoma­laseja – Hitiksi noussut video luksush­otelleista pöyristyttää Kiinassa

    2. 2

      Etelä-Koreasta saapunut megatähti töksäytti ensi­töikseen kysymyksen, jolla osui heti suomalaisen pikku­kaupungin pahimpaan kipu­pisteeseen

    3. 3

      ”Renessanssipalatsi” rapistui pöyristyttävään kuntoon keskellä Helsinkiä – Omistajalla ei ole varaa 1800-luvulla rakennetun arvotalon korjauksiin

    4. 4

      14-vuotias halusi kysyä tuomareilta, miksi hänet oli viety lastenkotiin – Oikeus hylkäsi toiveen, lapsi valitti asiasta ja voitti

    5. 5

      Uni oli pelottava, ja siinä kuusivuotias Patrick Tiainen rakasti poikaa – Tiainen nousi karismaattisen seurakunnan johtoon, uskoi Jumalan eheyttävän hänet ja myönsi lopulta, että uni oli totta

      Tilaajille
    6. 6

      Kaksoset oli jo annettu Katja Korhosen rinnalle, kun hoitaja nappasi pojan ja vei pois – Pian äiti silitti heiveröistä selkää ja toivoi, että lapsi saisi elää

      Tilaajille
    7. 7

      Suomen tulevaisuus vaikuttaa nyt aiempaa synkemmältä – Kahdeksan grafiikkaa näyttää uuden väestöennusteen synkät luvut

    8. 8

      Miksi autojen keskipaikan kohdalla on möykky, joka tekee keskipaikka­matkustuksen epämukavaksi?

    9. 9

      Entinen kuntapoliitikko Saido Mohamed nosti ulkomailla asuneen siskonsa lapsilisiä vuosien ajan – Törkeästä rahanpesusta yli vuoden ehdollinen tuomio

    10. 10

      Tornitalot nousevat Pasilaan – HS:n erikoisartikkelin videot näyttävät, kuinka peruuttamattomasti Helsinki muuttuu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Puurokattila liedellä kertoi, että asunnosta oli lähdetty vauhdilla – Sina Varheen tytär katosi, ja seuraavien kuukausien jäljet seuraavat äitiä läpi elämän

      Tilaajille
    2. 2

      Helsingin surkein taloyhtiö oli pahassa jamassa ja jopa vaarallinen – juuri valmistunut peruskorjaus maksoi 2 800 euroa neliöltä

    3. 3

      Siivooja Aino-Maija Leinonen näki keskiluokkaiset kodit ja päätti elää toisin – ”Kaikkien lempiväri on valkoinen ja kaikilla on samat esineet”

      Tilaajille
    4. 4

      Ilta-Sanomat: Näyttelijä Aku Hirviniemi sai syytteen kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta

    5. 5

      Syvällä Lapin erämaassa kulkee natsi-Saksan viimeinen puolustuslinja, ja nyt sieltä löytyi salaperäinen vankileiri

      Tilaajille
    6. 6

      Ihmisten ja hiirten aivoista löytyi suolisto­bakteereita – ”Tämä on tajunnan­räjäyttävää”, kommentoi neuro­tieteilijä

    7. 7

      ”Täällä tulee törmäys sitten” – 130-metrinen norjalainen sotalaiva törmäsi säiliöalukseen monista varoituksista huolimatta, käy ilmi lauantaina julkaistulta äänitteeltä

    8. 8

      Mies loi ”bändilleen” tyhjästä fani­kunnan, levy-yhtiön sekä uutis­sivuston ja buukkasi niiden avulla kiertueen ilman yleisöä – nyt hän selittää tekoaan Twitterissä

    9. 9

      Muutaman kympin Aalto-maljakosta väärennetään sahaamalla satojen eurojen klassikko – Näin ostajia jymäytetään väärennetyllä Suomi-designilla ja näin vältät huijarien ansat

      Tilaajille
    10. 10

      Harvardin tutkijoiden mukaan tähtienvälinen komeetta saattoi olla muukalaisten lähettämä luotain – ”Se näyttää hyvin erikoiselta”

    11. Näytä lisää