Kaupunki

Auschwitziin matkanneet Kallion lukiolaiset kokivat Suomi-häpeää krakovalaisessa juutalaisravintolassa: ”Minun oli pakko mennä kysymään heiltä, että ymmärrättekö te yhtään, mitä teette”

Kallion lukiolaiset todistivat Krakovan juutalaiskorttelissa kolmikymmenpäisen suomalaisryhmän huonoa käytöstä.

Kallion lukion historian ja yhteiskuntaopin lehtori Niina Väntänen järkyttyi illallistaessaan torstaina oppilaidensa kanssa Krakovan juutalaiskorttelissa. Noin 40-henkisellä ryhmällä oli takanaan parin päivän intensiivinen opintoretki nykyisin museona toimivassa Auschwitz-Birkenaussa, joka oli toisen maailmansodan aikainen saksalaisten käyttämä keskitys- ja tuhoamisleiri.

Retki Puolaan on osa Kallion lukion ja Helsingin kuvataidelukion yhteistä historian opintoihin liittyvää projektikurssia. Samalla kurssilla on tutustuttu myös esimerkiksi totalitarismin historiaan Baltiassa. Krakovassa mukana olleet opiskelijat olivat lukion toisen ja kolmannen luokan opiskelijoita.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Illallinen Klezmer Hois -nimisessä juutalaisravintolassa oli juuri huipentumassa musiikkiesitykseen, kun lähistöllä istuvan noin kolmenkymmenen suomalaisen ryhmän käytös alkoi häiritä.

”He olivat sellaisia neli–viisikymppisiä suomalaisia, jotka käyttäytyivät, no, hyvin äänekkäästi. Eräs opiskelijamme joutui jo sanomaan heille, että olisivat hiljempaa”, Väntänen kertoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Illallisen päätyttyä Väntänen ja ruokasalissa vielä olevat opiskelijat kokivat äänekkään suomalaisryhmän tuottaman jälkinäytöksen.

Yksi ryhmän miehistä nousi ja piti jonkinlaisen puheen. Väntänen kertoo hätkähtäneensa siinä vaiheessa, kun salista kuului kovaan ääneen saksankielinen ”jawohl, jawohl”. Seuraavaksi hän näki miehen tekevän natsitervehdyksen kädellään.

”Olin niin vihainen, että poskeni tärisivät. Minun oli pakko mennä kysymään heiltä, että ymmärrättekö te yhtään, mitä teette: olemme Puolassa, juutalaiskorttelissa, sata metriä synagogasta ja te teette täällä natsitervehdystä”, Väntänen kertoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Miehen reaktio oli vähättelevä.

”Se äijä sanoi minulle, että ei tässä mitään, että tämä oli vaan ’läppä’. Että ’life goes on’, elämä jatkuu”, Väntänen kertoo. ”Sanoin, että sehän tässä on se pointti, että noin kuuden miljoonan ihmisen elämä ei ’go on’, jatku. Kuusi miljoonaa ihmistä tapettiin.”

Väntänen ja toinen lukiolaisryhmän opettajista pitivät miehelle puhuttelun aiheesta. Ympärille kerääntyi toisen suomalaisryhmän edustajia ihmettelemään ”mikä tässä oli ongelmana.”
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Harvoin on hävettänyt yhtä paljon olla suomalainen”, Väntänen sanoo.

Hän kertoo, että välikohtausta oli edeltänyt ihan ystävällismielinen keskustelu suomalaisryhmien välillä ravintolan vessajonossa. Viereisen pöydän seurueen jäsen oli kertonut, että kyseessä oli pääkaupunkiseudulta kotoisin olevan ryhmän jokavuotinen yllätysmatka. Tällä kertaa he olivat päätyneet Puolaan ja Krakovaan ja olivat seuraavana päivänä suuntaamassa keskitysleirimuseoon itsekin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Toivottavasti he edes sen vierailun jälkeen ymmärtävät asian suuruuden”, Väntänen sanoo.

Hän on itse käynyt lukiolaisryhmien kanssa tekemiensä retkien lisäksi Puolassa myös kymmenillä opintomatkoilla ja Auschwitz-Birkenaun keskitysleirimuseossakin useita kertoja. Liikutus valtaa mielen joka kerta. Holokaustissa tapettujen ihmisten matkatavaroista, hiuksista ja valokuvista koostuva näyttely tekee ihmisten kohtaloista totista totta.

”Opiskelijani huomasivat juuri Birkenaussa käydessämme, että yksi valokuvakokoelman kuvista oli otettu Helsingissä. Ei tämä holokausti ole meille suomalaisillekaan niin kaukana, vaikka lähetimme ’vain’ kahdeksan ihmistä leireille.”

Väntänen toivoo, ettei holokausti ja juutalaisten joukkotuho unohtuisi maailmalta, vaikka tapahtumista alkaa jo olla hyvin pitkä aika. Hän ei ymmärrä, miksi joku haluaa laskea miljoonien ihmisten kohtaloista leikkiä ja tehdä natsitervehdyksiä – etenkään juutalaiskorttelissa Puolassa.

”Ehkä tässä on se ongelma, että holokaustista tulee jonkinlaista tarinaa ja satua, kun tapahtumista on jo niin kauan.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Toinen maailmansota

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Keskelle Vaalimaan korpea on noussut eriskummallinen ostosparatiisi – HS tutustui venäläisiä houkuttelevaan outlet-kylään, joka muistuttaa kulissia

    2. 2

      Saastuttaa sisä­ilmaa, synnyttää kosteus­vaurion, vahingoittaa kerrostalon rakenteita – Kysyimme, ovatko ilmalämpöpumppuihin liitetyt epäilykset todellisia

    3. 3

      Andersson pääsi loistamaan, Sipilä jäi varjoon ja Halla-aho on petrannut esiintyjänä – HS arvioi ensimmäisen suuren vaalitentin

    4. 4

      Kun kumppani tulee raskaan työpäivän jälkeen kotiin ja räjähtää, häntä kannattaa lähestyä tunteella

    5. 5

      Käänne asuntomarkkinoilla: Asunnon myyjä ei enää saa välttämättä edes omiaan pois – ”Jos jotain, niin tähän ei kannata lapsen lailla uskoa”

    6. 6

      Amerikkalaisturisti meloi kanootilla eristetylle intialaissaarelle – heimolaiset surmasivat nuolilla ja jättivät ruumiin rannalle

    7. 7

      Autoilija ajoi kahden alakouluikäisen lapsen päälle suojatiellä Espoossa – Vastaantulija yritti varoittaa tööttäämällä ja valoja väläyttelemällä

    8. 8

      Suomi mainittu! ”Crapland” – Brittilehdistö haukkui Lapin joulun ja vähälumisen joulukylän tarjoaman ”jingle hellin”

    9. 9

      Olli Kopra, 26, rakastaa vieterilelujaan, mutta kynsien leikkaamisesta hän ei pidä – Vanhempien mielestä tässä on ongelma: kehitysvammaisella pojalla on liikaa oikeuksia

      Tilaajille
    10. 10

      Volvo ei esittele autonäyttelyssä yhtäkään autoa – Syy on se, että automaailma sellaisena kuin sen tunnemme on kohdannut loppunsa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Käänne asuntomarkkinoilla: Asunnon myyjä ei enää saa välttämättä edes omiaan pois – ”Jos jotain, niin tähän ei kannata lapsen lailla uskoa”

    2. 2

      Kun kumppani tulee raskaan työpäivän jälkeen kotiin ja räjähtää, häntä kannattaa lähestyä tunteella

    3. 3

      Amerikkalaisturisti meloi kanootilla eristetylle intialaissaarelle – heimolaiset surmasivat nuolilla ja jättivät ruumiin rannalle

    4. 4

      Olli Kopra, 26, rakastaa vieterilelujaan, mutta kynsien leikkaamisesta hän ei pidä – Vanhempien mielestä tässä on ongelma: kehitysvammaisella pojalla on liikaa oikeuksia

      Tilaajille
    5. 5

      Sipoon kunta sai tarpeekseen Sipoon­rannan ongelmista: Osa alueesta palautumassa kunnalle joutomaana

    6. 6

      Huippuyliopiston tutkimus selvitti, mikä on paras tapa pitää paino kurissa laihduttamisen jälkeen – vähähiilihydraattinen tulos aiheutti heti kohun

      Tilaajille
    7. 7

      Autoilija ajoi kahden alakouluikäisen lapsen päälle suojatiellä Espoossa – Vastaantulija yritti varoittaa tööttäämällä ja valoja väläyttelemällä

    8. 8

      Suomalainen kehitti 44 vuotta sitten tekniikan, jota ilman elektroniikan pieneneminen ei olisi ollut mahdollista – Vihdoin myös voittoja päätyy Suomeen

    9. 9

      Kiinalainen teurastamo pumppasi jopa 120 litraa vettä nautoihin nostaakseen eläinten myyntipainoa – Polvilleen luhistuneella naudalla näkyi ”kyyneleitä silmissään”

    10. 10

      Ex-gangsteri ammuttiin Kööpenhaminassa, kun hän poistui elämä­kertansa julkaisu­tilaisuudesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutkimus paljastaa: Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi

    2. 2

      Puurokattila liedellä kertoi, että asunnosta oli lähdetty vauhdilla – Sina Varheen tytär katosi, ja seuraavien kuukausien jäljet seuraavat äitiä läpi elämän

      Tilaajille
    3. 3

      Paniikkia, konkurssien pelkoa ja lähtöaikeita – Kauppakeskus Redin asiakaskato ajaa yrittäjiä ahdinkoon

    4. 4

      Tällainen on Suomi: Kun Trump kertoi uskomattoman väitteen Pohjolan metsänhoidosta, suomalaiset lähtivät metsään haravoimaan ja imuroimaan

    5. 5

      Täti innostui sukututkimuksesta, ja niin Leenakin teki dna-testin – Kun tulokset tulivat, eletty elämä osoittautui valheeksi

      Tilaajille
    6. 6

      Kun nuoret äidit haksahtavat ravitsemusgurujen hölynpölyyn, kärsijöitä ovat lapset – Näin sanoo ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen ja oikoo verkon vallanneita harhaluuloja yksi kerrallaan

      Tilaajille
    7. 7

      Kuvia Suomesta, osa 39: Rio Gandara kuvasi, mitä tekevät ihmiset, jotka eivät saa öisin unta

    8. 8

      Käänne asuntomarkkinoilla: Asunnon myyjä ei enää saa välttämättä edes omiaan pois – ”Jos jotain, niin tähän ei kannata lapsen lailla uskoa”

    9. 9

      Uni oli pelottava, ja siinä kuusivuotias Patrick Tiainen rakasti poikaa – Tiainen nousi karismaattisen seurakunnan johtoon, uskoi Jumalan eheyttävän hänet ja myönsi lopulta, että uni oli totta

      Tilaajille
    10. 10

      Euroopassa raivoaa sota, jonka keskellä ihmiset käyvät oopperassa ja asuvat bunkkereissa – HS:n erikoisartikkeli vie Itä-Ukrainan sodan molemmille puolille

    11. Näytä lisää