Kaupunki

Harry Harkimon Liike Nyt rantautuu Helsinkiin: Ex-nyrkkeilijä Jukka Järvinen harkitsee loikkaamista Sdp:stä, Mirita Saxberg lähti jo kokoomuksesta

Saxberg ja Järvinen aikovat asettua ehdolle ensi kevään eduskuntavaaleissa.

Helsingin kaupunginvaltuutettu Mirita Saxberg lähtee kokoomuksesta ja perustaa Liike Nytille oman valtuustoryhmän. Myös sosiaalidemokraattien Jukka Järvinen harkitsee loikkaavansa Liike Nytiin.


”Näyttää toden­näköisel­tä, että lähden dema­reista. Koen, että poliittisen vaikuttamisen pitää uudistua yhteiskunnan myötä. Demarit ovat jääneet tässä jälkeen. Ay-äijäpolitiikka on historiaa, se on enemmän hidaste kuin keino vaikuttaa”, Järvinen sanoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Hän ilmoittaa päätöksestään ensi tiistaina.

Myös Saxberg kertoi perjantaina loikkaavansa kokoomuksesta Liike Nytiin.

”Olen tullut siihen tulokseen, että puoluepolitiikka on aikansa elänyt instituutio. Haluan olla yksi uuden liikkeen uranuurtajista. Kokoomusta pehmeämmät teemat ovat sydäntäni lähellä”, Saxberg sanoo.


Mirita Saxberg on toiminut aiemmin kokoomusta edustaneen kansanedustajan Harry ”Hjallis” Harkimon eduskunta-avustajana. Kun Harkimo lähti kokoomuksesta ja perusti Liike Nytin, Saxbergista tuli Liike Nytin eduskuntaryhmän pääsihteeri. Kokoomuksen valtuustoryhmä vaati Saxbergiä irtisanoutumaan tehtävästä vuoden loppuun mennessä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Saxberg lähti sen sijaan kokoomuksesta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Sekä Järvinen että Saxberg aikovat myös asettua ehdolle ensi kevään eduskuntavaaleissa.

Kaksikko sanoo jakavansa Liike Nytin arvot, joita ovat usko markkinatalouteen ja yrittäjyyteen sekä siihen, että ihmisistä pidetään huolta. Myös ilmastonmuutoksen torjuminen kuuluu liikkeen arvoihin. Liike pyrkii tekemään politiikkaa uudella tavalla ja muokata tavoitteitaan nettikeskusteluissa.

Järvistä ja Saxbergia yhdistää myös huoli syrjäytymisestä.

”Helsingin kaupunki on epäonnistunut eriarvoistumisen ehkäisyssä”, Järvinen sanoo. Hän haluaa olla kehittämässä päihdeongelmien hoitoa sekä ennaltaehkäisevää huumetyötä.

He suhtautuvat kriittisesti myös sellaiseen maahanmuuttoon, joka ”tapahtuu muista kuin humanitäärisistä tai opiskelu- ja työperäisestä syistä”.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”En hyväksy sitä, että nuoret pojat surfailevat Suomen sosiaaliturvan varassa, kun omat vanhukset jäävät hoitamatta”, Järvinen sanoo.

Saxberg tähdentää, että ”vieraita ei pidä kutsua, ellei heille ole mitään tarjottavaa.” Hän viittaa Ruotsin vaaleihin ja uskoo, että Suomessakin on paljon ihmisiä, joiden mielestä maahanmuuttopolitiikka on epäonnistunut.

Liike Nyt syntyi huhtikuussa 2018. Sen perustajajäseniä ovat kansanedustaja Harry Harkimo, toimitusjohtaja Mikael Jungner, eduskunta-avustaja Karoliina Kähönen, toimittaja Tuomas Enbuske, yrittäjä Helene Auramo, yrittäjä Alex Nieminen ja tiedottaja Sarian Antila.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsingin surkein taloyhtiö oli pahassa jamassa ja jopa vaarallinen – juuri valmistunut peruskorjaus maksoi 2 800 euroa neliöltä

    2. 2

      Ilta-Sanomat: Näyttelijä Aku Hirviniemi sai syytteen kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta

    3. 3

      Amnesty peruu Myanmarin Aung San Suu Kyin ihmisoikeus­palkinnon – ”Olemme syvästi tyrmistyneitä”

    4. 4

      Onko lapsesi pessimisti? – Nämä vinkit kannattaa huomioida kasvatuksessa, jotta lapsesta ei tule negatiivista aikuista

      Tilaajille
    5. 5

      Michelle Obaman uunituoreen elämäkerran tarina elää, hengittää ja tuottaa ihailijoille varman pettymyksen

    6. 6

      Suomi on tottunut hakkaamaan vaurautta metsistään, mutta nyt pitäisi painaa jarrua – Miksi asiasta ollaan niin eri mieltä?

      Tilaajille
    7. 7

      Harvardin tutkijoiden mukaan tähtienvälinen komeetta saattoi olla muukalaisten lähettämä luotain – ”Se näyttää hyvin erikoiselta”

    8. 8

      HS:n vertailu paljasti rahastojen kuluissa ällistyttävän isot hintaerot – Näin tarkka säästäjä voi lisätä tuottojaan

      Tilaajille
    9. 9

      Häirintään tulee järeämpi suoja: Suomi ottaa käyttöön satelliittipaikannuksen, joka on turvallisempi kuin 1970-luvulla kehitetty gps

    10. 10

      Isäpuolensa raiskaamaksi joutunut nainen synnytti lapsen käymälään, nyt 20-vuotiasta äitiä uhkaa jopa 20 vuoden vankeus El Salvadorissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harvardin tutkijoiden mukaan tähtienvälinen komeetta saattoi olla muukalaisten lähettämä luotain – ”Se näyttää hyvin erikoiselta”

    2. 2

      Ilta-Sanomat: Näyttelijä Aku Hirviniemi sai syytteen kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta

    3. 3

      Kimi Räikkösen pelisilmä ei pettänyt taaskaan – hillitön Instagram-päivitys: ”Olen biletuulella”

    4. 4

      Muutaman kympin Aalto-maljakosta väärennetään sahaamalla satojen eurojen klassikko – Näin ostajia jymäytetään väärennetyllä Suomi-designilla ja näin vältät huijarien ansat

      Tilaajille
    5. 5

      Jäähyväiset sim-korteille: Suomessa voi hankkia kännykän ja liittymän ilman sim-korttia, ja tulevaisuudessa se voi olla yleisin tapa

    6. 6

      Tämä kuva Putinille hymyilevästä Trumpista levisi hetkessä viraaliksi – eikä se ole ihme, koska ihmiset tulkitsevat kuvan avulla maailmanpolitiikan koko nykytilaa

    7. 7

      Jordan Petersonia pidetään vaarallisena älykkönä, jota oikeisto rakastaa, koska hän ryttää feministit – Nyt.fi:n haastattelussa hän sanoo pitävänsä itseään eheyttäjänä

      Tilaajille
    8. 8

      Amnesty peruu Myanmarin Aung San Suu Kyin ihmisoikeus­palkinnon – ”Olemme syvästi tyrmistyneitä”

    9. 9

      Autoni hajosi Kehä III:lla ja päätyi romuttamoon – siirron yhteydessä tullut pysäköintivirhemaksu perittiin ulosotossa, vaikka en ollut autoa pysäköinyt

    10. 10

      ”Täällä tulee törmäys sitten” – 130-metrinen norjalainen sotalaiva törmäsi säiliöalukseen monista varoituksista huolimatta, käy ilmi lauantaina julkaistulta äänitteeltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Siivooja Aino-Maija Leinonen näki keskiluokkaiset kodit ja päätti elää toisin – ”Kaikkien lempiväri on valkoinen ja kaikilla on samat esineet”

      Tilaajille
    2. 2

      Anne Parkkonen tiesi heti, että kuljettaja oli kuollut, ja pari viikkoa myöhemmin hän soitti lesken ovikelloa – Parkkosen ajama auto tappoi viattoman miehen, mutta syyllisestä nähtiin vain perävalot

      Tilaajille
    3. 3

      Tältä näyttää uuden kerrostalon seinä – Isä ja poika havaitsivat ”hurjia” reikiä ja lohkeamia espoolaisella työmaalla

    4. 4

      Suomalaisia on kasvatettu ylenpalttiseen reippauteen, sanoo lastenpsykiatri Jari Sinkkonen – Sillä on hintansa, ja nyt se heijastuu parisuhteisiimme ja omien lastemme käytökseen

      Tilaajille
    5. 5

      Demokraatit saivat vasta­iskun Trumpille, mitä siitä seuraa? Nämä viisi asiaa USA:n kongressi­vaalien tuloksesta kannattaa tietää

    6. 6

      Suorakulmaisen jäävuoren mysteeri selvisi Etelämantereella

    7. 7

      Valkoisen talon lehdistö­sihteeri levitti ilmeisesti peukaloitua videota, jossa CNN:n toimittaja näyttää läimäyttävän avustajaa – ”Olemme ylittäneet uuden rajan”

    8. 8

      Kheopsin pyramidin mysteeri saattoi ratketa – Tutkijat löysivät jäänteitä kehittyneestä mekanismista

    9. 9

      Suomalaislaulaja luuli hoitaneensa uransa tärkeimmän keikan NHL-pelissä hienosti – sitten hän avasi puhelimensa ja näki virheelliset otsikot: ”Lennätti penkiltä”

    10. 10

      Helsingissä kuultiin ”Islannin ihmeestä”: Nuorten juominen, tupakointi ja huumeiden­käyttö laskivat dramaattisesti, koska vanhempien asenteet ja käytös muuttuivat

    11. Näytä lisää