Kaupunki

Virkistysalueella lojuu läjäpäin vanhoja veneitä ja roskaa – Helsingin Lammassaaren veneenraadot aiotaan nyt ”laputtaa”

Veneiden omistajille huomautetaan asiasta. Tarkastus tehdään myös Kivinokassa.

Ruostuneita tynnyreitä, lautakasoja, vanhoja veneitä. Kaikkia näitä näki Helsingin Sanomien lukija retkeillessään Lammassaaressa äskettäin. Lukija järkyttyi: Viikissä, Vanhankaupungin selän pohjukassa sijaitseva saari näyttää paikoitellen hylättyjen veneiden hautausmaalta.

Helsingin Sanomat kysyi asiasta kaupungin puistovastaavalta Päivi Apajalahdelta, joka kertoi ryhtyneensä saman tien toimiin saaren siivoamiseksi hylätyistä veneistä. Hän on pyytänyt kaupungin tarkastajia ”laputtamaan” roskiksi luokiteltavat veneet. Parin viikon kuluttua laputuksesta ne poistetaan.

”Jos taas vene on täysin kunnossa, se joko laputetaan tai omistajalle lähetetään kirjattu kirje, jossa omistajaa kehotetaan siirtämään vene. Jos vene ei lähde tarkastajan antamaan päivään mennessä, lakimiehet ryhtyvät hoitamaan asiaa”, Apajalahti kertoo.


Apajalahti arvioi, että tarkastajat tulevat laputtamaan veneet yhdessä saaren vuokralaisen, raittiusyhdistys Koiton edustajien kanssa. Mahdollista on myös se, että Koittoa pyydetään ensin itse huomauttamaan asiasta veneiden omistajille.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Koitto on hallinnoinut Lammassaarta vuodesta 1904, jolloin se vuokrasi saaren kaupungilta kesäsiirtolaksi. Osa saaresta on nykyisin luonnonsuojelualuetta.

Vastaava tarkastus on määrä suorittaa myös Kulosaareen kuuluvassa Kivinokassa.

”Kivinokkalaiset ry on jo tarkistanut veneet, jonka jälkeen osa veneiden omistajista on vienyt veneensä pois”, Apajalahti kertoo.

Apajalahti kertoo käyvänsä säännöllisesti Lammassaaressa kierroksella yhdessä Koiton edustajien kanssa.

”He selvittävät, kenelle mahdolliset roskat kuuluvat ja pitävät huolta siitä, että kesämökkiläiset siivoavat omat roskansa. Osa roskista voi olla myös meren tuomia”, Apajalahti kertoo.

Viimeksi Lammassaaressa oltiin kierroksella vuonna 2016. Silloin käsiteltiin Apajalahden mukaan muun muassa rakennusten siirrosta ja purusta jääneitä roskia. ”Osa niistä on varmaankin jo saatu pois”, hän arvioi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Helsinki
  • Roskaaminen
  • Katri Kallionpää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tulivuoren­purkaus pimensi Auringon ja sitten tulivat paise­rutto, pakkaset ja nälän­hätä – vuosi 536 oli ihmis­kunnan historian kamalin, sanovat tutkijat

    2. 2

      Pisa-tulosten laskun syitä tutkinut psykologi vastaa kritiikkiin: ”En ole havainnut yhteyttä ensimmäisenä maailmassa”

    3. 3

      Tällainen on Suomi: Kun Trump kertoi uskomattoman väitteen Pohjolan metsänhoidosta, suomalaiset lähtivät metsään haravoimaan ja imuroimaan

    4. 4

      Peltipoliisin ylinopeus­sakoista luistaminen voi johtaa etsintä­kuulutukseen: Malmin poliisi­taloon saapuneesta naisesta ei tullut yhtä 1 800 etsintä­kuulutetusta – hän löi poliisit ällikällä

    5. 5

      Kauppakeskus Redi on ongelmissa, ja nyt se tarvitsisi jotain täysin poikkeuksellista, sanoo asian­tuntija – HS pyysi arvioita, miten asiakas­pulasta kärsivä Redi selviäisi alku­vaikeuksistaan

      Tilaajille
    6. 6

      Suuren kauppakeskuksen rakentaminen keskeytyi Espoossa – Lippulaivalle etsitään nyt uutta urakoitsijaa

    7. 7

      Rokotuksista tuli riitaa terveydenhuollon työpaikoilla – nyt ministeriö muuttaa jopa irtisanomisiin johtanutta lakia

    8. 8

      Näin karsealta näyttää yksin­purjehtija Tapio Lehtisen veneen pohja – ”Ei riitä, että barnakkelit pilaavat kilpailun, ne laittavat oikeasti hengen­vaaralliseen tilanteeseen”

    9. 9

      Ruotsalaisen koulun juhlissa julkisesti jaettu seksipalkinto johti ehdolliseen tuomioon – ”tunnustuksen” saanut järkyttyi kaveriensa tempauksesta

    10. 10

      Brexit on iso poliittinen erehdys, josta Suomella on paljon opittavaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tällainen on Suomi: Kun Trump kertoi uskomattoman väitteen Pohjolan metsänhoidosta, suomalaiset lähtivät metsään haravoimaan ja imuroimaan

    2. 2

      Paniikkia, konkurssien pelkoa ja lähtöaikeita – Kauppakeskus Redin asiakaskato ajaa yrittäjiä ahdinkoon

    3. 3

      Suuren kauppakeskuksen rakentaminen keskeytyi Espoossa – Lippulaivalle etsitään nyt uutta urakoitsijaa

    4. 4

      Peltipoliisin ylinopeus­sakoista luistaminen voi johtaa etsintä­kuulutukseen: Malmin poliisi­taloon saapuneesta naisesta ei tullut yhtä 1 800 etsintä­kuulutetusta – hän löi poliisit ällikällä

    5. 5

      Ei tässä mitään tindereitä tarvita – Venäjällä seuraa isketään vaikka kadulta, ja näin se tapahtuu

      Tilaajille
    6. 6

      Tutkimus paljastaa: Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi

    7. 7

      Miesten ja naisten erot kasvavat, kun tasa-arvo lisääntyy – Odottamaton ”tasa-arvon paradoksi” on havaittu useissa tutkimuksissa

      Tilaajille
    8. 8

      Näin karsealta näyttää yksin­purjehtija Tapio Lehtisen veneen pohja – ”Ei riitä, että barnakkelit pilaavat kilpailun, ne laittavat oikeasti hengen­vaaralliseen tilanteeseen”

    9. 9

      Voisiko kerrostalon sisälämpötila olla 18 astetta? Merihaassa testataan, miten suomalaiset sietävät englantilaisia lämpötiloja

    10. 10

      Nuoren omaisuus varastettiin Kampissa – Epäillyt yrittivät häipyä Poriin, poliisi pysäytti pakobussin Karkkilassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutkimus paljastaa: Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi

    2. 2

      Puurokattila liedellä kertoi, että asunnosta oli lähdetty vauhdilla – Sina Varheen tytär katosi, ja seuraavien kuukausien jäljet seuraavat äitiä läpi elämän

      Tilaajille
    3. 3

      Helsingin surkein taloyhtiö oli pahassa jamassa ja jopa vaarallinen – juuri valmistunut peruskorjaus maksoi 2 800 euroa neliöltä

    4. 4

      Paniikkia, konkurssien pelkoa ja lähtöaikeita – Kauppakeskus Redin asiakaskato ajaa yrittäjiä ahdinkoon

    5. 5

      Tällainen on Suomi: Kun Trump kertoi uskomattoman väitteen Pohjolan metsänhoidosta, suomalaiset lähtivät metsään haravoimaan ja imuroimaan

    6. 6

      Täti innostui sukututkimuksesta, ja niin Leenakin teki dna-testin – Kun tulokset tulivat, eletty elämä osoittautui valheeksi

      Tilaajille
    7. 7

      Ihmisten ja hiirten aivoista löytyi suolisto­bakteereita – ”Tämä on tajunnan­räjäyttävää”, kommentoi neuro­tieteilijä

    8. 8

      Kuvia Suomesta, osa 39: Rio Gandara kuvasi, mitä tekevät ihmiset, jotka eivät saa öisin unta

    9. 9

      Mies loi ”bändilleen” tyhjästä fani­kunnan, levy-yhtiön sekä uutis­sivuston ja buukkasi niiden avulla kiertueen ilman yleisöä – nyt hän selittää tekoaan Twitterissä

    10. 10

      Kun nuoret äidit haksahtavat ravitsemusgurujen hölynpölyyn, kärsijöitä ovat lapset – Näin sanoo ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen ja oikoo verkon vallanneita harhaluuloja yksi kerrallaan

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. ”Kysyttiin, mitä kuuluu tehdä ja opettaja sanoi, että mitä vaan” – Uusien opetus­menetelmien ongelmat ovat oppilaille ja opettajille tuttuja, mutta voiko niitä syyttää suomalaisten oppimis­tulosten laskusta? Tilaajille
    3. Pisa-tulosten laskun syitä tutkinut psykologi vastaa kritiikkiin: ”En ole havainnut yhteyttä ensimmäisenä maailmassa”
    4. Rokotuksista tuli riitaa terveydenhuollon työpaikoilla – nyt ministeriö muuttaa jopa irtisanomisiin johtanutta lakia
    5. Kauppakeskus Redi on ongelmissa, ja nyt se tarvitsisi jotain täysin poikkeuksellista, sanoo asian­tuntija – HS pyysi arvioita, miten asiakas­pulasta kärsivä Redi selviäisi alku­vaikeuksistaan Tilaajille
    6. Asuntolainan koronnousu pelottaa yhä useampaa – Tällaisia korko­suojia eri pankit suosittelevat, mutta kannattaako koko suojaus? Tilaajille
    7. Suomen yrittäjät haluavat oppi­sopimuksen myös korkea­kouluihin – ”Idea olisi, että korkeakoulut aidosti jalkautuisivat työpaikoille”
    8. Kaupustelijat esittelevät taloyhtiöille energian- ja vedensäästöpalveluita isoilla lupauksilla – Jäitä hattuun, yritykset tekevät kuitenkin bisnestä, neuvoo asiantuntija Tilaajille
    9. Brexit on iso poliittinen erehdys, josta Suomella on paljon opittavaa
    10. Amerikkalaiset ovat löytäneet sisäisen Aku Ankkansa – ja juuri se on tehnyt Yhdysvaltojen politiikasta niin pelottavaa
    11. Perhetausta vaikuttaa yhä enemmän koulumenestykseen
    12. Näytä lisää