Kaupunki

Sharron Todd vakoili nuorena Pohjois-Koreaa Yhdysvaltojen armeijassa, sisko Brenda opetteli vuosikausia kahvin saloja Italiassa – Miten he päätyivät kahvilanpitäjäksi Espooseen?

Monet elämänkokemukset ovat valmistelleet Sharron, 38, ja Brenda, 34, Toddia yrittäjiksi, eikä vähäisin niistä ole siskosten tausta armeijaperheen kasvatteina.

Parikymppisenä Sharron Toddin työpäivät saattoivat kestää 16 tuntia, minkä jälkeen yöunille saattoi jäädä vain nelisen tuntia aikaa. Se oli Toddin mukaan aivan normaalia, olihan työpaikka Yhdysvaltojen armeijan tiedusteluosastolla.

Sharron Todd työskenteli päivät ikkunattomassa rakennuksessa, missä hän kuunteli Pohjois-Koreasta siepattuja viestejä ja raportoi niistä kansalliselle turvallisuuspalvelulle NSA:lle.

Amerikkalaisen isän ja korealaisen äidin tyttärellä oli kielietu puolellaan: hän ymmärsi sujuvasti, mistä pohjoiskorealaiset puhuivat.

”Kieli oli vain hieman erilaista murretta. Vähän sama kuin helsinkiläinen kuuntelisi Tampereen tai Turun murretta. Eli ymmärtää lähes kaiken”, Sharron Todd, 38, nauraa nyt.

Sharron Toddin mukaan useimmiten salakuuntelu oli kuitenkin tylsää ja jopa surullista. Pääasiassa pohjoiskorealaiset puhuivat perheistään, nälästään ja siitä, mitä he halusivat syödä, Sharron Todd kuvailee.

Sharron Todd oli päätynyt armeijaan töihin maksaakseen opintolainansa. Kolmessa vuodessa vuodessa hän sai lainansa maksettua ja työstä tarpeekseen.

”Ehkä kokemus valmisteli minua yrittäjäksi. Tässäkään työssä ei paljoa nukuta”, hän sanoo.

Nykyään entinen vakooja on kahvilayrittäjä yhdessä siskonsa Brenda Toddin, 34, kanssa Helsingissä ja Espoossa. Pitkä matka Yhdysvaltojen puolustusvoimien leivistä omaan kahvilaan kulki Brooklynin kautta.

Kesä 2011 oli Helsingissä lämmin. Niin lämmin ja utuinen, että Sharron ja Brenda Todd rakastuivat Helsinkiin.

New Yorkin Brooklynissa asuneet siskokset olivat vierailemassa kaupungissa ystävänsä luona, kun he huomasivat pienen vuokrattavan kahvilatilan Helsingin Viiskulmassa. Neliömetrejä tilassa oli vain 28, mutta se vaikutti juuri siltä, mitä siskokset olivat etsineet.

Vain runsasta kuukautta myöhemmin he olivat pakanneet tavaransa, muuttaneet Suomeen ja allekirjoittaneet tilan vuokrasopimuksen. Moni ihmetteli nopeaa muuttoa vieraaseen maahan, mutta Toddeille se oli tuttua. Myös heidän isänsä työskenteli Yhdysvaltojen armeijassa, ja perhe muutti jatkuvasti isän työn perässä uusiin paikkoihin.

Lista entisistä kotipaikoista onkin pitkä: siskokset ovat asuneet niin Brooklynissa, Kaliforniassa, Virginiassa, Etelä-Koreassa kuin Italiassakin.

”Olemme aina olleet valmiita lähtemään, jos joku paikka ei ole tuntunut kodilta. Ja jäämään, jos joku tuntuu”, Sharron Todd kertoo seitsemän vuotta Suomeen muuttamisen jälkeen.


Brenda ja Sharron Todd olivat haaveilleet lapsesta saakka avaavansa pienen kahvilan, joka palvelisi naapuruston asukkaita.

Brenda Todd haaveili kehittävänsä reseptejä, jotka veisivät herkkusuiden kielet mennessään. Ennen Suomeen muuttoaan hän oli asunut Italiassa, rakastunut paikalliseen kahviin ja kouluttautunut baristaksi.

”Ajattelimme, että meillä olisi aikaa jutella asiakkaiden kanssa, leipoa vähän ja juoda yhdessä kahvia. Ensimmäisestä päivästä lähtien huomasimme, ettei se vastannut todellisuutta”, Brenda Todd kertoo.

Pienestä Viiskulmaan avatusta Brooklyn Cafésta tuli nopeasti suosittu, mutta samalla siskokset joutuivat opettelemaan yrittäjyyden lainalaisuuksia: kiirettä, talouskoukeroita ja stressiä.

”Onneksi työskentelin Italiassa myös englannin kielen opettajana. Ne vuodet opettivat kärsivällisyyttä, mikä on auttanut myös yrittäjänä”, Brenda Todd nauraa.

Siskokset kertovat riidelleensä alle viisi kertaa elämänsä aikana. Viimeisin harvinaisista sanaharkoista käytiin muutama viikko sitten, kun siskokset olivat avaamassa uutta Brooklyn Café -kahvilaansa Espoon Otaniemeen Aalto-yliopiston tiloihin.

Kahvilan avaaminen oli myöhästynyt jo viikolla, eivätkä laitteet tahtoneet toimia. Silloin kaikki tuntui ylivoimaiselta.

Riita kesti korkeintaan puoli tuntia, minkä jälkeen tilanne jo nauratti, siskokset vakuuttavat.

Siskokset ovat avanneet Suomessa kolme yhteistä kahvilaa. Viiskulman ja Otaniemen lisäksi Brooklyn Café on sijainnut aiemmin myös Korkeavuorenkadulla.

Otaniemeen avattu kahvila oli askel kohti uutta suuntaa.

”Oli joko aika lopettaa kokonaan tai kasvaa suuremmaksi. Vain hetkeä ennen avaamista olimme konkurssin partaalla. Kun talous on ollut tiukimmillaan, maksoimme itsellemme palkkaa vain muutamia satoja euroja kuukaudessa”, Sharron Todd sanoo.

Otaniemen Brooklyn Café kuhisee opiskelijoita, jotka hakevat aamukahvin mukaansa luennoille. Vitriinissä odottaa red velvet -muffineja, suklaakakkua sekä liuta bageleita. Kaikki tuotteet on valmistettu kahvilan omassa keittiössä, ja reseptit ovat Brendan ja Sharron Toddin omaa käsialaa. Siskokset omistavat myös leivonnaisia valmistavan Brooklyn Baking Co.:n.

Kahvila on sisustettu suljetusta teatterista löydetyillä tuoleilla ja pienillä yksityiskohdilla, kuten valokuvilla.

”Teemme kaiken itse. Emme myy yhtäkään pakasteesta lämmitettyä bagelia, vaan olen kehittänyt kaikki reseptimme itse. Jopa mustikkamuffinien mustikat ovat tuoreita”, Brenda Todd kertoo.


Kahvilayrittäjinä Brenda Todd pääsee toteuttamaan unelmaansa.

”Olen aina halunnut leipoa, valmistaa kakut ja leivonnaiset. Leivon edelleen muffinimme. Suosittuja pikkumuffinejamme valmistuu yli 100 000 kappaletta vuodessa. Siinä riittää hommaa”, hän sanoo.

Pienyrittäjät ovat saaneet viimeisten vuosien aikana kokea, kuinka suurien kahvilaketjujen laajeneminen on vaikuttanut toimintaan. Esimerkiksi Espresso House -kahvilat ovat lisääntyneet pääkaupunkiseudulla vauhdikkaasti.

Suuret ketjut voivat tarjota bageleita ja kahveja alhaisemmilla hinnoilla, mutta Toddit uskovat asiakkaiden arvostavan myös käsin valmistettuja tuotteita.

”Se on vain tervettä kilpailua. Samalla mekin saamme lisää asiakkaita. Ja sitä paitsi, miten voisimme olla kateellisia – onhan Espresso Housekin alun perin kahden ruotsalaisen perustama”, Sharron Todd muistuttaa.

Aivan kuten Brooklyn Cafékin, myös Espresso House on saanut inspiraationsa amerikkalaisesta kahvilaperinteestä. Ketju sai alkunsa, kun Charles ja Elisabet Asker avasivat ensimmäisen kahvilansa Lundissa, Kyrkogatanilla.

Alussa kyse oli vain pienestä kahvilasta, joka kasvoi suureksi ketjuksi.

Brenda Toddin yli 20 vuoden leivontakokemus ja Sharronin Toddin armeijavuodet ovat ovat opettaneet säntillisyyttä ja yksityiskohtien merkitystä – sellaisia kuin tarkasti valitut mustikat muffineissa.

Laiskottelulle ei ole sijaa, vaikka elämä voikin olla hauskaa. Sen Toddit oppivat jo lapsuudenkodistaan, jossa äiti piti kiinni kodin siisteydestä. Perhe piti tiukasti yhtä.

”Edelleenkin voimme soittaa koska tahansa äidille ja isälle ja kertoa, jos jokin ei mene hyvin. Saamme heiltä aina ymmärrystä ja kannustusta yrittäjyyteen”, Brenda Todd sanoo.

Seitsemän vuotta kahvilan pitäjinä ovat olleet sekä raskaita että rakkaita. Monista asiakkaista ja työkavereista on tullut ystäviä, onpa kahvilassa jopa syntynyt pariskuntia, vaihdettu kihloja ja menty naimisiin.

”Saatamme edelleenkin tehdä 16-tuntisia työpäiviä ja nukkua vain muutaman tunnin”, Sharron Todd sanoo.

Oikaisu 17.9. kello 10.55: Toisin kuin jutussa aiemmin mainittiin, Brooklyn Cafét sijaitsevat nykyisin Viisikulmassa ja Otaniemessa.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Poliisilla tehtävä kristillisellä opistolla Turussa, paikalla mahdollisesti aseistettu mies

    2. 2

      EU ja Britannia sopuun brexit-sopimuksesta – ”Tämä on paras mahdollinen neuvottelutulos”

    3. 3

      ”Tämä oli erittäin vakava hermoromahdus” – Demokraatit poistuivat Valkoisesta talosta kesken Syyria-kokouksen, minkä jälkeen Trump hyökkäsi omiensakin kimppuun

    4. 4

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    5. 5

      Pääministeri Orbán: Unkarin on ”käytettävä voimaa”, jos Turkki toteuttaa uhkauksensa ja päästää pakolaisia Eurooppaan

    6. 6

      Teemu Pukin maali valittiin hienoimmaksi taidonnäytteeksi

    7. 7

      Kommentti: Kuka putoaa kyydistä? Triplan kauppakeskus on yllätyksetön, mutta nyt alkavassa pudotuspelissä sillä on yksi valtti

    8. 8

      Heikko pohjelihas vaikuttaa kävelytapaan ja aiheuttaa monia vaivoja – Yksinkertainen testi osoittaa, onko pohkeissasi riittävästi voimaa

      Tilaajille
    9. 9

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    10. 10

      ”Se oli kuin sotaa” – eteläkorealaiset ihmettelevät Pohjois-Korean kovia otteita jalkapallon MM-karsintaottelussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    3. 3

      Helsinkiläisen opiskelijan poikkeuksellinen tutkielma kerää hehkutusta: ”Voimme tehdä eriytymiselle jotain melko yksinkertaisilla tavoilla”

    4. 4

      ”Tämä oli erittäin vakava hermoromahdus” – Demokraatit poistuivat Valkoisesta talosta kesken Syyria-kokouksen, minkä jälkeen Trump hyökkäsi omiensakin kimppuun

    5. 5

      ”Pitäkää tunkkinne” – Triplan pysäköinti­maksuja kauhistellaan korkeiksi, mutta ovatko ne sitä?

    6. 6

      ”Komppaan kaikkia, et ihan diippiishittii” – Somessa irvaillaan Triplan nimistölle, YIT puolustaa ”kansainvälisyyttä”

    7. 7

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    8. 8

      Miksi tuhannet miehet vaelsivat jopa puolen Euroopan halki kuollakseen lähellä Itämeren rantaa 3 000 vuotta sitten?

    9. 9

      Murmelin kevätpäivä muuttui kauhuksi, HS näyttää 19 maailman parasta luontokuvaa

    10. 10

      Junasta noussut muukalainen ojensi Tiia Maria Saarelle yhtäkkiä rakkaudentäyteisen kirjeen: ”Kyllähän minulla kyyneleet tulivat silmiin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Jos surmaaja soittaa itse hätäpuhelun, hän tekee yleensä samat virheet

      Tilaajille
    3. 3

      Roskapankin portsari löi ja Sakari Lauriala nautti – Armoton harrastus oli tappaa miehen, jonka työ oli kohdata kuolleiden omaisia

      Tilaajille
    4. 4

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    5. 5

      Potkujen antaminen oli MTV Uutisten entiselle päätoimittajalle liikaa: ”Ilmoitin, että sanon itseni irti ensimmäiseksi”

    6. 6

      Mitä tehdä, jos tarjoilija avaa viinipullon, antaa maistaa lasista mutta viini onkin pahaa? ”Se on asiakkaan ongelma, pullo on jo avattu häntä varten”

      Tilaajille
    7. 7

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    8. 8

      Suomea uhkaavat ”todella huonot ajat”, sanoo Elina Lepomäki

    9. 9

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    10. 10

      Yrittäjät pakenivat uudesta kauppa­keskuksesta Espoossa, Juha Kumaran liikkeessä kävi päivässä alle kymmenen asiakasta: ”Ihan floppi”

    11. Näytä lisää