Kaupunki

Historiallinen lämpöaalto työntyy tänään Suomeen – Helsingissä lähes 20 astetta lämmintä

”Yhtä lämmintä kautta ei tähän aikaan ole ollut kuin kerran 20 vuoden aikana”, kertoo meteorologi Kristian Roine. Viikonloppuna matalapaine työntää lämmön Venäjälle.

Poikkeuksellinen lämpöaalto saapui yöllä lounaasta Suomeen. Pääkaupunkia hellii kolmen päivän ajan lähes 20 asteen lämpöaalto.

Sää on pääsääntöisesti aurinkoista. ”Pientä pilviharsoa voi olla taivaalla”, kertoo Forecan meteorologi Kristian Roine.

Keskiviikkona ja torstaina lämpötila kohoaa pääkaupunkiseudulla 18 asteeseen ja torstaina 19 asteeseen. Alin lämpötila kolmen vuorokauden aikana on 14 astetta.

Näin korkeat lämpölukemat ovat syyskuun puolen välin jälkeen harvinaisia. ”Yhtä lämmintä kautta ei tähän aikaan ole ollut kuin kerran 20 vuoden aikana. Syyskuun 24 päivänä vuonna 2006 Tampereen Härmälässä mitattiin yli 24 astetta, Roine kertoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Perjantain jälkeen lämpö vaihtuu kuitenkin kovaan tuuleen ja sateisiin. Perjantain ja lauantain välisenä yönä Suomeen saapuva matalapaine tuo mukanaan kylmän rintaman, joka työntää lämmön Venäjälle. Viikonloppuna Etelä-Suomessa voi tulla jopa ukkosia ja myrskypuuskia. Koko Suomen yllä liikkuu sateita, mutta ne eivät näillä näkymin kestä kovin kauaa.

Lauantaiaamuna Pohjanlahdella tuuli voi yltyä jopa 21 metriin sekunnissa. Myös Selkämerellä, Ahvenanmerellä ja Saaristomerellä voi olla myrskyä.

Pääkaupunkiseudulla tuuli heikkenee kohtalaiseksi lounaistuuleksi lauantaipäivän kuluessa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Sää
  • Katri Kallionpää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsinkiläismies testamenttasi koko 7,3 miljoonan euron omaisuutensa taloyhtiölle

    2. 2

      Vihreiden kärsivällisyys Touko Aallon kanssa alkaa loppua

    3. 3

      Poliisi tutkii: Helsingin korkean johtajan väitetään nöyryyttäneen ja piinanneen alaisiaan vuosien ajan

    4. 4

      Asiantuntijoiden varoitus poliiseille: Älä katso iPhone-puhelinta

    5. 5

      Kiista irtisanomissuojasta ylittää kaikki järjellisyyden rajat

    6. 6

      Vihreiden sukellus jatkuu, ja se sataa vasemmisto­liiton laariin – Li Andersson siivitti puolueensa 2010-luvun ennätys­tulokseen

    7. 7

      Kun Eliya Zweygbergin 14 vuoden masennuslääkitys päättyi, reaktio oli armoton – Lääkityksen lopettaminen voi aiheuttaa rajuja oireita, ja Zweygberg pelkäsi jopa vahingoittavansa lemmikkejään

      Tilaajille
    8. 8

      Kokeile HS:n elvytyspelillä, osaatko painelu-puhalluselvytyksen

    9. 9

      Stephen Hawkingin viimeinen kirja julkaistiin: varoittaa superihmisistä ja kertoo mielipiteensä Jumalasta

    10. 10

      Yhdysvalloissa kasvaa 400 000 kiloa painava jättiläissieni, joka saattaa olla vanhempi kuin pyramidit

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Puolen metrin syvyydestä löytyi tuhat vuotta vanha viikinkilaiva Norjassa – ”Tämä on maailman­sensaatio”

    2. 2

      Asiantuntijoiden varoitus poliiseille: Älä katso iPhone-puhelinta

    3. 3

      Cristiano Ronaldon raiskausepäilyssä yllättävä käänne – nuoren superhakkerin hankkimat tiedot saattavat kaataa oikeuskanteen heti alkuunsa

    4. 4

      Helsinki laski, että 87-vuotias Eeva tulee kuukauden toimeen 101 eurolla – sosiaali­työntekijä neuvoi myymään asunnon tai ottamaan lainaa lääkkeisiin

    5. 5

      Yhdysvalloissa kasvaa 400 000 kiloa painava jättiläissieni, joka saattaa olla vanhempi kuin pyramidit

    6. 6

      Sörnäisiin ilmestyi jopa kymmenen metriä korkea roskakasa – Kaupunki lätkii yrittäjälle jättisakkoja, mutta jätevuori ei liikahda mihinkään

    7. 7

      Trump muutti mieltään ilmastonmuutoksesta: Se ei olekaan huijaus – ”Jokin muuttuu ja sitten se muuttuu takaisin”

    8. 8

      Harry Potter -fanit vihastuivat Johnny Deppin roolista uudessa elokuvassa – Depp pysyi pitkään hiljaa mutta kommentoi viimein kohua amerikkalaislehdelle

    9. 9

      Stephen Hawkingin viimeinen kirja julkaistiin: varoittaa superihmisistä ja kertoo mielipiteensä Jumalasta

    10. 10

      ”Turha niitä on enää töihin koittaa, ne on ryypänneet terveytensä jo” – Turun telakka takoo vaurautta, mutta sen varjossa elää köyhyyteen käpertynyt lähiö

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta, osa 37: Akseli Valmunen kuvasi lähiötä, jossa latvialaiset telakkatyöläiset ja suomalaiset työttömät elävät rinnakkain

      Tilaajille
    2. 2

      Verohallinto julkaisi Instagramissa kenties kaikkien aikojen kuivimman vitsin, eikä kukaan oikein tiedä, mitä siitä pitäisi ajatella

    3. 3

      Helsinki laski, että 87-vuotias Eeva tulee kuukauden toimeen 101 eurolla – sosiaali­työntekijä neuvoi myymään asunnon tai ottamaan lainaa lääkkeisiin

    4. 4

      Neljän kuukauden korvatulehdus ja kuusi poskiontelotulehdusta päälle – Karoliina Sallinen-Pentikäisen loputtomaan sairasteluun löytyi syy, joka on suomalaisille erityisen tyypillinen

      Tilaajille
    5. 5

      ”Turha niitä on enää töihin koittaa, ne on ryypänneet terveytensä jo” – Turun telakka takoo vaurautta, mutta sen varjossa elää köyhyyteen käpertynyt lähiö

      Tilaajille
    6. 6

      Sosiaalinen media kannustaa flirttailuun, ja se voi kasvaa uskottomuudeksi – Tätä on ”mikropettäminen”, joka pahimmillaan tuhoaa luottamuksen parisuhteesta

      Tilaajille
    7. 7

      Brittimies piirsi upeita henkilökuvia Instagramissa, joten ihmiset tietenkin olettivat hänen piirtävän heidät ilmaiseksi – Mies vastasi riemastuttavilla pilapiirroksilla

    8. 8

      Suomessakin suositun antibiootin käyttöä rajoitetaan vakavien haittojen takia – Lääke aiheuttanut revenneitä jänteitä, lihas­kipuja ja uni­häiriöitä

    9. 9

      ”Tasa-arvoinen peruskoulu on vitsi” – Elina Tuomesta tuli uupuvien opettajien ääni­torvi ja nyt hän sanoo, että Suomessa tehdään ihmis­oikeus­loukkauksia

      Tilaajille
    10. 10

      Maailmanloppu on tulossa, ja se on kaikin tavoin erilainen kuin aiemmat maailmanloput

    11. Näytä lisää