Helsinki laski, että 87-vuotias Eeva tulee kuukauden toimeen 101 eurolla – sosiaali­työntekijä neuvoi myymään asunnon tai ottamaan lainaa lääkkeisiin

Helsinkiläinen Sakarihttps://www.hs.fi/haku/?query=sakari rakastaa äitiään Eevaahttps://www.hs.fi/haku/?query=eevaa niin paljon, että hän on valehdellut tälle raha-asioissa.

Kun 87-vuotias äiti on esimerkiksi halunnut muistaa lapsenlapsenlastaan syntymäpäivänä, Sakari on ottanut rahaa vähin äänin omalta tililtään. Hän ei ole raaskinut selittää äidille, että tämän tili on tyhjä.

Kesällä oli pakko kertoa. Ikänsä työssä käyneen äidin rahat eivät äkkiä riittäneet edes kuukauden lääkelaskuun.

Palveluasumisesta alkoi nimittäin tulla lasku, joka oli vain satasen Eevan kuukausituloja pienempi.

”Asian selvittäminen on ollut yhtä taistelua tuulimyllyjä vastaan”, sanoo Sakari.

Hänen ja Eevan nimet on muutettu terveydeltään hauraan Eevan suojelemiseksi. HS on tarkastanut tietoja asiapapereista, koska Eevaa itseään ei voi enää haastatella.

Eevan tarinassa on jotain, mikä koskettaa muitakin kaikkein huonokuntoisimpia.

Iäkkään hoitomaksujen määräytyminen on monimutkaista. Eikä laki aina sano, mikä on liikaa – vielä.

Tämä sujui Eevalle tarjottujen palvelujen osalta kuten piti:

Kun Eevan puoliso kuoli viidenkymmenen avioliittovuoden jälkeen, Eevan vointi heikkeni nopeasti. Lyhyttä kotihoitojaksoa seurasivat kuukaudet sairaalassa. Viime vuonna Eevalle järjestyi tehostetun palveluasumisen paikka.

Sakari tulkitsee, että muistisairas äiti on tyytyväinen saamaansa hoitopaikkaan. Hänellä on hyvä olla.

Hoitokotia pitää yhdistys, mutta Eevan paikka on järjestetty kaupungin ostopalvelusopimuksella. Helsinki siis maksaa yhdistykselle.

Eevalta kaupunki veloittaa asiakasmaksun, joka on sama kuin se Eevan tulojen perusteella olisi kaupungin omissa vastaavissa palveluissa.

Laissa maksuja käsitellään näin:

Tässä törmäämme ensimmäiseen byrokratian kiemuraan. Mikä on vastaava palvelu?

Perinteisiä vanhainkoteja eli pitkäaikaista laitoshoitoa on Suomessa enää harvassa, mutta niiden asema on laissa selkeä. Asiakasmaksu saa viedä enintään 85 prosenttia nettotuloista, mutta pienituloisimmillekin pitää jäädä runsas sata euroa kuussa käyttövaraa.

Tehostetun palveluasumisen maksuista nykylaki ei sano tarkkaa prosenttia tai euromäärää.

Laitokset ovat yleensä mallia all inclusive, siksi puhutaan vain satasesta. Esimerkiksi lääkkeet kuuluvat jo hintaan.

Eevan hoitopaikka on sen sijaan tehostettua palveluasumista. Tavallisen ihmisen on joskus vaikea hahmottaa eroa: laitoksissa ja tehostetussa palveluasumisessa on yhtä lailla kaikessa autettavia.

Tehostetun palveluasumisen maksuista nykylaki ei sano tarkkaa prosenttia tai euromäärää.

”Käytännöt ovat tavattoman kirjavia. Sen verran laissa on, että asiakasmaksu ei saisi vaarantaa asiakkaan toimeentuloa”, sanoo erikoistutkija Katja Ilmarinenhttps://www.hs.fi/haku/?query=katja+ilmarinen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL). Maksua saisi alentaa tällä perusteella, mutta tätä ohjetta tunnetaan kunnissa huonosti.

Toisissa kunnissa palveluasumisesta laskutetaan yksi könttäsumma, toisissa joka palvelusta, kuten päivätoiminnasta ja aterioista erikseen. Osassa ei ole määritelty käyttövaraa tai se on yhtä pieni kuin laitoksissa, vaikka palveluasumisessa kaikki ei samalla tavalla sisältyisi hintaan.

Ilmarisen mukaan ei ole tavatonta, että iäkäs joutuu turvautumaan toimeentulotukeen tai että sopivimpaan hoitopaikkaan ei ole varaa.

Kuntien sooloilun pitäisi lakata, kun uusi laki sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakasmaksuista astuu voimaan. Lakiluonnoksessa palveluasumiselle luvataan omat säädökset.

Tällainen Eevan tilanne oli aiemmin:

Helsingissä tilanne on sillä tavalla selkeä, että palveluasumisessakin on eurorajat: käyttövara on vähintään 20 prosenttia tuloista, pienimmillään 254 euroa kuussa. Tämän pitäisi riittää henkilökohtaisiin kuluihin, kuten vaatteisiin, puhelinlaskuun ja hiustenleikkuuseen.

Huonokuntoisella Eevalla henkilökohtaisia tarpeita on enää vähän, mutta ne ovatkin sitten elintärkeitä: lääkkeet, vaipat, diabeteksen vuoksi jalkahoitaja säännöllisesti.

20 prosenttia hänen tuloistaan on runsaat 360 euroa. Viime vuonna hän sai sen verran.

Merkittävää omaisuutta ei ole. Puolisonsa kanssa Eeva omisti maan pojan kesämökin alla ja yhteisen kodin, joka nyt on puolison jakamattoman kuolinpesän, tyhjillään ja remonttia vailla. Tuloja näistä ei ole, yhtiövastikkeen kaltaisia menoja on.

Näin Eevan maksuille tapahtui keväällä:

Keväällä tilanne huononi merkittävästi.

Eevan tulot eli eläke ja Kelan hoitotuki ovat yhteensä noin 1 800 euroa. Kaupunki ilmoitti perivänsä asiakasmaksua hoitokodissa elämisestä jatkossa 1 700 euroa. Käyttövaraa kaikkeen muuhun jäi siis enää noin satanen.

Syy oli viranomaisten oma aiempi virhe. Edellisen vuoden laskelmissa ei ollut otettu tulona huomioon lainkaan Kelan kolmensadan euron hoitotukea. Se päätettiin nyt laskea takautuvasti muiden tulojen päälle, eli Eevan tulot olivat paperilla äkkiä 2 100 euroa eli kolmesataa enemmän kuin tyhjentyneille tileille oikeasti tuli.

Sakari hämmentyi. Äidin vanhan asunnon kuluja ja syntymäpäiväterveisten kaltaisia pikkujuttuja hän oli jo siirtänyt itselleen, mutta uusi käyttövara ei riittänyt edes välttämättömyyksiin. Kesäkuun käyttövara esimerkiksi oli jo 101,80 euroa ja ensimmäinen tavanomaisen kokoinen apteekin lasku yksistään 111 euroa.

Kun Sakari haki äidilleen toimeentulotukea, sekä Kela että kaupunki sanoivat ei. Hän yritti myös toistuvasti kysyä neuvoa eri viranomaisilta. Yhden tyypillisen puhelun sosiaalityöntekijän kanssa hän turhautuneena nauhoitti. Äänitteellä kuuluu, kuinka sosiaalityöntekijä neuvoo myymään äidin – siis oikeasti kuolinpesän – asunnon.

”Siis niin nopeasti, että saisi rahaa samassa kuussa erääntyvään lääkelaskuun? Toinen ohje oli, että 87-vuotias voisi hakea lainaa saadakseen lääkkeitä.”

Asiakasmaksupäällikkö Anna-Maija Kääriäinen kertoo, että näin ei pitäisi käydä. Kaupunki ei hänen mukaansa vaadi oman asunnon myyntiä ja hoitopaikan valintaan vaikuttavat muut asiat.

Toimeentulotuki on viimesijainen etuus. Vastaavia ongelmia on muillakin. Mutta Sakari ei siis saanut mistään selkeää vastausta, mitä äidin hyväksi voisi nopeasti tehdä. Hän oli huolissaan esimerkiksi siitä, joutuisiko äiti eräänä päivänä pois hänelle hyväksi koetusta hoitopaikasta.

Asiaa yleisellä tasolla kommentoiva asiakasmaksupäällikkö Anna-Maija Kääriäinenhttps://www.hs.fi/haku/?query=anna-maija+kaariainen kertoo, että näin ei pitäisi käydä. Kaupunki ei hänen mukaansa vaadi oman asunnon myyntiä ja hoitopaikan valintaan vaikuttavat muut asiat.

”Hoitopaikka määrittyy SAS-prosessissa [selvitys, arviointi ja sijoitus] asiakkaan hoitoisuuden mukaan. Asiakkaan toive esimerkiksi sijainnin suhteen pyritään huomioimaan.”

Näin Eevalle lopulta kävi:

Eevan tarina päättyi hyvin. Sakarin tekemä muutoksenhaku hyväksyttiin Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunnan jaostossa elokuun lopussa. Asiakasmaksu palautettiin entiselle tasolleen niin että Eevan käyttöön jää kuukausittain 360 euroa.

Ihmistä ei nimittäin saa rangaista takautuvasti korkeammalla maksulla, jos virhe ei ole johtunut hänen antamistaan vääristä tiedoista.

Ennen korjaavaa päätöstä Eevan elintärkeisiin menoihin ehti kulua noin tuhat euroa enemmän kuin hänen tulonsa olivat. Loppuvuodesta tilannetta tosin olisi helpottanut vastaan tuleva maksukatto lääkkeiden kohdalla.

Sakari törmäsi myös kaupungin verkkosivuilla tietoon, jota kukaan viranomainen ei ollut hänelle tullut kertoneeksi. Helsingillä on nykyisin olemassa erityisesti vanhusten asioihin keskittynyt seniori-info, jonne äidin asia varsinaisesti kuului.

Mitenhän käy niiden vanhusten, joilla ei ole aktiivista omaista tappelemassa puolestaan?

”Ensimmäistä kertaa minua kuunneltiin. Sain jopa neuvoja”, Sakari kertoo. Siis esimerkiksi tiedon siitä, että hygieniatuotteet, eli lähinnä vaipat, ja diabeetikon jalkahoidot voi Helsingissä saada ilmaiseksi, jos lääkäri näin suosittaa.

Sakari jäi myös miettimään, että mitenhän käy niiden vanhusten, joilla ei ole aktiivista omaista tappelemassa puolestaan.

THL:n Ilmarinen pitää hyvänä, että lakimuutos auttaisi korjaamaan maksuja yhdenmukaisiksi ja helpommin ymmärrettäviksi eri kunnissa. Hän toivoo lisäksi, että jonkun tehtävä olisi katsoa myös vanhuksen taloudellista tilannetta kokonaisuutena siinä kuin tämän hyvinvointia muutenkin.

”Toivon, että olisi hyviä käytäntöjä, miten taloudellista tilannetta voidaan kartoittaa. Aina pitäisi olla myös se yksi ihminen, jonka tehtävä on huomata tilanne.”