Kaupunki

Aivoinfarktin saaneen vanhuksen 1,4 miljoonan testamentti muuttui epäselvissä oloissa – Oikeus kumosi testamentin, laatija oli Espoon nykyinen liikuntajohtaja Martti Merra

Helsingin käräjäoikeuden mukaan aivoinfarktin sairastanut nainen ei ollut henkisiltä kyvyiltään testamenttauskelpoinen.

Pukkilalainen perhe on menettänyt osuutensa miljoonaperintöön epäselvissä oloissa tehdyn testamentin vuoksi.

Helsingin käräjäoikeus kumosi viime viikon perjantaina varakkaan helsinkiläisnaisen testamentin, jonka keskeinen edunsaaja oli naisen veljenpoika kokoomuslainen valtuutettu Jussi Simolinna perheineen. Testamentin oli laatinut entinen espoolaispoliitikko, varatuomari ja Espoon nykyinen liikunta- ja nuorisopalvelujen johtaja Martti Merra (kok) vuoden 2011 elokuussa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Nainen kuoli 87-vuotiaana vuonna 2015.

Uudessa testamentissa kumottiin vanha testamentti, jossa omaisuus olisi jaettu kolmen hyväntekeväisyysjärjestön ja naisen kymmenen lähisukulaisen kesken. Simolinnaa ei tässä aiemmassa testamentissa huomioitu.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Vaille perintöä jääneet sukulaiset epäilevät, että naista olisi johdateltu uuden testamentin laadinnassa.

Uudessa testamentissa täti osoitti Simolinnalle pääosan omaisuudestaan eli pörssiosakkeita sekä kerrostalohuoneiston Helsingin Sepänkadulta. Hyväntekeväisyyskohteet oli unohdettu kokonaan. Omaisuus oli arvoltaan 1,4 miljoonaa euroa.

Oikeuden päätöksestä uutisoi ensimmäisenä Orimattilan Sanomat. Oikeuden päätös ei vielä ole lainvoimainen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Käräjäoikeuden mukaan oikeuskäsittely osoitti, ettei helsinkiläisnainen ollut testamentin tekohetkellä henkisiltä kyvyiltään testamenttauskelpoinen.

Nainen oli saanut vuotta aiemmin aivoinfarktin, ja hän oli laitoshoidossa Tilkan sairaalassa. Hänellä oli vahva lääkitys ja hänellä ilmeni sekavuutta, joka hoitopäiväkirjojen mukaan oli erityisen merkittävää nimenomaan testamentin laadinnan aikaan.

Esimerkiksi testamentin allekirjoituspäivänä nainen oli ollut innokkaasti lähdössä huutokauppaan Pukkilaan. Joitakin päiviä allekirjoituksen jälkeen hän oli odottanut ”testamentin lukua”.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Naisella ei hänen eläessään diagnosoitu muistisairautta. Hänen testipisteensä olivat kuitenkin vuoden 2011 syyskuussa jo niin huonot, että oikeuden asiantuntijatodistaja, muistisairauksiin perehtynyt neurologian erikoislääkäri arvioi naisen tuolloin sairastaneen keskivaikeaa muistisairautta.

Testi oli tehty kuukausi testamentin allekirjoituksen jälkeen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Helsinkiläisnaisen testamentti oli oikeuden arvion mukaan monimutkainen ja vaikeasti ymmärrettävä. Siinä oli yhdeksän kohtaa. Esimerkiksi kerrostaloasunnosta joillekin edunsaajista määrättiin omistusoikeus ja osalle hallintaoikeus.

Oikeudessa kuullun Tilkan henkilökunnan mukaan helsinkiläisnainen kykeni keskustelemaan säästä ja muistelemaan lapsuuttaan.

Aiemmissa testamenteissaan ja niiden luonnoksissa nainen oli pitänyt tärkeänä, että hänet muistettaisiin kotipitäjässä Pukkilassa hyväntekijänä.

Vuonna 2005 laaditussa testamentissa hän osoitti varoja muun muassa Pukkilan seurakunnalle, Pelastakaa Lapset ry:lle, Terho-Säätiölle ja Hyksin lastenklinikalle sekä muille sukulaisilleen.

Testamenttiin oli liitetty 12-sivuinen irtaimistoluettelo sekä yksityiskohtaiset ohjeet hautausjärjestelyistä. Uudessa testamentissa näitä asioita ei huomioitu.

Oikeudessa Jussi Simolinna kertoi tädin toivoneen uutta testamenttia ja pankki osoitti sen laadinnan Martti Merralle. Miehet eivät omien kertomustensa mukaan tunteneet toisiaan entuudestaan. Merra ei ollut yhteydessä helsinkiläisnaiseen ennen testamentin allekirjoitusta.

Tädille oli ollut tärkeätä, että perintö aiheuttaa mahdollisimman vähän veroseuraamuksia sen edunsaajille. Simolinna oli hoitanut tädin asioita hänen sairastumisestaan lähtien.

Testamentin todistivat Merra sekä yksi Tilkan hoitajista. Hoitajalle ei luettu testamentin sisältöä, vaan hän todisti tädin allekirjoituksen oikeaksi.

Oikeus piti hyvin poikkeuksellisena sitä, että Jussi Simolinna oli läsnä testamentin allekirjoitustilaisuudessa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Perintö
  • Pukkila
  • Espoo
  • Marja Salomaa

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Puurokattila liedellä kertoi, että asunnosta oli lähdetty vauhdilla – Sina Varheen tytär katosi, ja seuraavien kuukausien jäljet seuraavat äitiä läpi elämän

      Tilaajille
    2. 2

      Melania Trumpin hätkähdyttävä lausunto osoittaa, että ensimmäisen naisen vaikutus­valta Valkoisessa talossa saattaa olla kuviteltua suurempi

    3. 3

      Apina sieppasi ja tappoi vauvan Intiassa

    4. 4

      Sikariklubi vastaa oikeuden päätökseen: Tupakkakoppia ei ainakaan tule

    5. 5

      Opiskelija oli muuttamassa soluasuntoon mutta joutuikin remontin keskelle – Vuokranantaja ei halunnut purkaa sopimusta ja kehotti ottamaan ”järjen käteen”

    6. 6

      Suomessa ei pysy järjissään marraskuussa ilman lentämistä – ja se on meidän parikymppisten luonnonystävien tragedia

    7. 7

      Sushikokki tappoi kollegansa veitsellä ravintolassa Kampissa, likaveden läiskyminen oli viimeinen pisara – oikeus tuomitsi vankilaan

    8. 8

      Aku Hirviniemen tuomiota ei ole vielä annettu – eikä tuomio ratkaise sitä mitä elokuva-alan ahdistelukulttuurista pitäisi ajatella

    9. 9

      Takaisku helsinkiläiselle sikariklubille: Oikeus kielsi tupakoinnin

    10. 10

      Klubiskenen keskeiset nimet vaativat häirinnän, puristelun ja syrjinnän lopettamista – kuvaavat avoimessa kirjeessä karua kohtelua ja asiattomuuksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ihmisten ja hiirten aivoista löytyi suolisto­bakteereita – ”Tämä on tajunnan­räjäyttävää”, kommentoi neuro­tieteilijä

    2. 2

      Puurokattila liedellä kertoi, että asunnosta oli lähdetty vauhdilla – Sina Varheen tytär katosi, ja seuraavien kuukausien jäljet seuraavat äitiä läpi elämän

      Tilaajille
    3. 3

      Mies loi ”bändilleen” tyhjästä fani­kunnan, levy-yhtiön ja uutis­sivuston – ja buukkasi niiden avulla kiertueen, jonne ei tullut ketään

    4. 4

      Eikö rakennusala ikinä opi? Taivaanranta on täynnä nostokurkia, kustannukset karkasivat pilviin, ja nyt asuntoja uhkaa valmistua valtava määrä tyhjilleen

    5. 5

      Väsyttääkö koko ajan? Kysy itseltäsi nämä kuusi kysymystä niin pääset ongelman juurille

    6. 6

      Aikuinen ihminen saa olla Suomessa riippuvainen tasan yhdestä ihmisestä – ja se on hänen oma kumppaninsa

    7. 7

      Kela tulkitsi eri sukupuolta olevan vuokranantajan puolisoksi ja epäsi tuen – Oikeusasiamiehen mukaan tukiasian käsittely oli asiatonta

    8. 8

      Melania Trumpin hätkähdyttävä lausunto osoittaa, että ensimmäisen naisen vaikutus­valta Valkoisessa talossa saattaa olla kuviteltua suurempi

    9. 9

      Oikeiston pääministeri­ehdokas kaatui historiallisessa äänestyksessä Ruotsissa – Ruotsidemokraattien Åkesson: ”Katsokaa Suomea!”

    10. 10

      Raportti: Suomen oma käsitys ”mallimaan” asemastaan ja maine muiden silmissä ovat ristiriidassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Siivooja Aino-Maija Leinonen näki keskiluokkaiset kodit ja päätti elää toisin – ”Kaikkien lempiväri on valkoinen ja kaikilla on samat esineet”

      Tilaajille
    2. 2

      Tältä näyttää uuden kerrostalon seinä – Isä ja poika havaitsivat ”hurjia” reikiä ja lohkeamia espoolaisella työmaalla

    3. 3

      Suomalaisia on kasvatettu ylenpalttiseen reippauteen, sanoo lastenpsykiatri Jari Sinkkonen – Sillä on hintansa, ja nyt se heijastuu parisuhteisiimme ja omien lastemme käytökseen

      Tilaajille
    4. 4

      Helsingin surkein taloyhtiö oli pahassa jamassa ja jopa vaarallinen – juuri valmistunut peruskorjaus maksoi 2 800 euroa neliöltä

    5. 5

      Suorakulmaisen jäävuoren mysteeri selvisi Etelämantereella

    6. 6

      Ilta-Sanomat: Näyttelijä Aku Hirviniemi sai syytteen kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta

    7. 7

      Valkoisen talon lehdistö­sihteeri levitti ilmeisesti peukaloitua videota, jossa CNN:n toimittaja näyttää läimäyttävän avustajaa – ”Olemme ylittäneet uuden rajan”

    8. 8

      Demokraatit saivat vasta­iskun Trumpille, mitä siitä seuraa? Nämä viisi asiaa USA:n kongressi­vaalien tuloksesta kannattaa tietää

    9. 9

      Anne Parkkonen tiesi heti, että kuljettaja oli kuollut, ja pari viikkoa myöhemmin hän soitti lesken ovikelloa – Parkkosen ajama auto tappoi viattoman miehen, mutta syyllisestä nähtiin vain perävalot

      Tilaajille
    10. 10

      Syvällä Lapin erämaassa kulkee natsi-Saksan viimeinen puolustuslinja, ja nyt sieltä löytyi salaperäinen vankileiri

      Tilaajille
    11. Näytä lisää