Kaupunki

Pitääkö lapsille pakata eväät mukaan, ovatko uimahallit ja kirjastot auki? HS selvitti maanantaina alkavan lakon vaikutuksia 14 paikkakunnalla Helsingin seudulla

Julkisten ja hyvinvointialojen liiton (JHL) lakko pysäyttää etenkin päiväkotien ja koulujen ruokapalveluja, sulkee liikunta- ja urheiluhalleja sekä kulttuurilaitoksia. Osa julkisten ja hyvinvointialojen liiton lakon vaikutuksista selviää vasta maanantaina.

Ainakin Espoossa kannattaa maanantaina lähteä omat eväät mukana kouluun ja päiväkotiin julkisten ja hyvinvointialojen liiton (JHL) lakon takia. Myöskään lounasruokailua ei kaikissa kaupungin työpaikoissa ole tarjolla.

”Tilanne todentuu vasta maanantaiaamulla sen mukaan, kun näemme, ketkä työntekijöistä ovat paikalla. Perjantaina kaupungin verkkosivuilla ilmoitetut tiedot ovat toistaiseksi voimassa”, kertoo Espoon kaupungin ruokapalvelujohtaja Minna Ahola.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Maanantaina alkavan ja tiistaina puolilta öin päättyvällä JHL:n lakolla voi koulujen ja päiväkotien ruokailun järjestämisen ohella olla vaikutuksia pääkaupunkiseudun kaupunkien kiinteistöjen siivous- kiinteistöhuoltoon sekä liikunta- ja kulttuuripalveluihin.

Helsinki, Espoo ja Vantaa ovat ilmoittaneet lakon mahdollisista vaikutuksista omilla verkkosivuillaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tämänhetkiset tiedot JHL:n lakon vaikutuksista pääkaupunkiseudulla on koottu myös jutun loppuun. Kauniaisissa lakko ei vaikuta palveluihin.

Myös Vantaalla koululaisia ja päiväkotilasten vanhempia on kehotettu pakkaamaan eväät reppuun, mikäli kaupunki ei ole ilmoittanut päiväkodin tai koulun järjestävän ruokailua.

Helsinki on ilmoittanut, että sen päiväkodeissa, kouluissa ja muissa oppilaitoksissa oppilaille tarjotaan vähintään eväslounas lakkopäivinä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Erityisruokavaliota ei läheskään kaikissa paikoissa voida tarjota lakon aikana. Joissain päiväkodeissa ja kouluissa se voi olla mahdollista. Helsingin kaupungin monipalveluiden yksikönjohtaja Anne Koskinen kehottaa kaikkia allergian ja muiden syiden vuoksi erityisruokavaliota noudattavien lasten vanhempia laittamaan lapsille omat eväät mukaan.

”Varmuuden vuoksi”, Koskinen sanoo.

HS ei ole selvittänyt erikoisruokavalioiden tarjontaa muissa kunnissa, mutta vanhempien lienee parasta varautua omiin eväisiin.

Lisäksi lakolla voi olla vaikutusta Palmia-yhtiön siivous-, kiinteistö- ja ruokapalveluihin pääkaupunkiseudulla ja muissa Helsingin lähikunnissa. Palmia on ilmoittanut jo, mitkä palvelut se aikoo turvata, mutta lakon todelliset vaikutukset selviävät sen mukaan vasta maanantaina aamupäivän aikana.

JHL vastustaa lakolla hallituksen esittämää irtisanomislakia, jonka tavoitteena on helpottaa työntekijöiden irtisanomista alle kymmenen hengen yrityksissä.

Helsinki

Päiväkodit, koulut ja oppilaitokset
  • Osassa kouluissa ja päiväkodeissa ruokalistoihin saattaa tulla muutoksia. Lisäksi maksullista välipalaa tai kahviopalveluita ei ole tarjolla. Lounas tai eväslounas kuitenkin tarjotaan päiväkodeissa, kouluissa, lukioissa ja Stadin ammatti- ja aikuisopistossa. Koulujen ja päiväkotien ruokapalveluista vastaava Palvelukeskus Helsinki tiedottaa muutoksistaan verkkosivuillaan.
  • Niissä varhaiskasvatuksen toimipisteissä, joissa tarjotaan eväslounas, ei tarjota aamu- tai välipalaa.
  • Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan osalta kouluissa ei ole välipalatarjoilua, mutta leikkipuistoissa pystytään tarjoamaan välipala. Kehitysvammaisten ja autististen lasten välipalatarjoilu tarjotaan normaalisti.
  • Kouluissa ja oppilaitoksissa ei ole tarjolla maksullista välipalaa tai kahviopalveluita.
Muut ruokapalvelut
  • Hoitoalan ruokapalvelut toimivat normaalisti.
  • Ruokapalvelut Palmian vastuulla olevissa vastaanottokeskuksissa ja palvelukeskuksissa Helsingissä toimivat normaalisti.
  • Palmian Helsingissä sijaitsevien 30 lounasravintolan auki- tai kiinniolot selviävät vasta lakon alettua.
  • Lakko ei vaikuta niihin toimipisteisiin, joissa ruokapalveluista vastaa Sodexo tai Fazer Amica.
Sosiaali- ja terveyspalvelut
  • Helsingin sosiaali- ja terveyspalvelujen toimipisteet ovat auki normaalisti. Paikallisia häiriötä saattaa kuitenkin aiheutua sosiaali- ja terveysalan sekä lähi- ja perushoitajien liittojen Tehyn ja Superin vuoronvaihtokiellosta, joka alkaa maanantaina 22.10. ja päättyy sunnuntaina 4.11.
  • Palmia on ilmoittanut turvaavansa seuraavien kohteiden toiminnan: vastaanottokeskukset, lännen psykiatria- ja päihdekeskus, lännen päihdepoliklinikka, pohjoisen psykiatria- ja päihdekeskus, Soidinkujan toimipiste, Malmin sosiaalivirasto, Sturenkadun toimipiste, lastensuojelun perhetapaamiset, Siltasaarenkadun toimipiste, lastensuojelu, Laakson sairaala.
Liikunta-, kulttuuri- ja nuorisopalvelut
  • Kirjastot, nuorisotalot ja museot ovat avoinna.
  • Pirkkolan uima- ja palloiluhalli ja Jakomäen uimahalli ovat suljettu, mutta koululaisuinnit järjestetään molemmissa uimahalleissa.
  • Pirkkolan kenttien vuorot peruttu ja alakerran kunto- ja voimailusalit suljettu, mutta Pirkkolan kentät vapaakäytössä lakon aikana.
  • Ulkoilupalvelut, Kisahalli, Liikuntamylly, Itäkeskuksen uimahalli, Yrjönkadun uimahalli ja Oulunkylän liikuntapuisto toimivat normaalisti.
  • Kanneltalo, STOA, Malmitalo, Vuotalo, Savoy, Caisa ja Annantalo ovat avoinna. Kulttuuritalot viestivät mahdollisista muutoksista verkkosivuilla ja sosiaalisen median kanavissa.
Muut palvelut (Palmia)
  • Metron ja raitioliikenteen turva- ja kiinteistöpalvelut sekä Helsingin Sataman järjestyksenvalvonta toimivat normaalisti.
  • Hälytyskeskus, asiakaspalvelu, kiinteistövalvomo ja piirivartiointi turvataan.
  • Palvelukeskus Helsingin ruokatuotantolaitoksen Pakkalan huolto hoidetaan.
  • Siivouspalvelut hoidetaan: Hietaniemen palvelukeskus, Roihuvuoren, Kinaporin ja Hopeatien palvelutalot, Palvelukeskus Helsingin ruokatuotantolaitos Pakkala, osa HUS-Tukipalvelujen kohteista (Vegatalo, Kylänvanhimmantie, Tukholmankatu, Linnoitustie, Liesikuja, Vernissakatu, Paciuksenkatu 4, Vilniementie, Peltolantie),

Espoo

Päiväkodit, koulut ja oppilaitokset
  • Osaan päiväkoteja ei pystytä toimittamaan lainkaan ateriapalveluja ja muidenkin päiväkotien ruokalistoissa ja -palveluissa on poikkeuksia. Esimerkiksi erityisruokavalioiden toimituksissa saattaa olla puutteita. Päiväkoti- ja ryhmäperhehoitolasten vanhempia pyydetäänkin varautumaan tilanteeseen eväillä.
  • Kouluruokailua ei voida taata, joten koululaisten kannattaa varautua eväillä. Osaan kouluista toimitetaan vain kevyt evästarjoilu ilman erityisruokavalioita ja muissakin kohteissa ruokalistat ja palvelut ovat rajattuja.
  • Asukaspuistojen, iltapäiväkerhojen ja esikoulujen välipaloja, esikoulujen aamupaloja sekä koulujen välipalamyyntiä ei järjestetä.
Muut ruokapalvelut
  • Seuraavat lounasravintolat on suljettu: Pihatalon lounasravintola, Tapiolan palvelutalon lounasravintola, Kalajärven palvelutalon lounasravintola, Haukitalon lounasravintola, Keskuspaloaseman lounasravintola, Tapiolan terveysaseman lounasravintola, Espoonlahden terveysaseman lounasravintola.
Sosiaali- ja terveyspalvelut
  • Lakisääteiset hoivapalvelut ja kotiateriat toimitetaan normaalisti.
  • Sosiaali- ja terveyspalvelut pyritään järjestämään normaalisti.
  • Superin ja Tehyn vuoronvaihtokielto voi aiheuttaa henkilökuntapulaa päiväkodeissa. Jos riittävää henkilökuntaa ei voida turvata, yksiköiden aukioloaikaa voidaan joutua rajoittamaan.
Liikunta-, kulttuuri- ja nuorisopalvelut
  • Kirjastot ovat avoinna, mutta omatoimikirjastoissa saattaa olla tavallista vähemmän palveluaikaa. Omatoimikirjastoon kirjaudutaan omalla kirjastokortilla ja pin-koodilla.
  • Kannusillanmäen liikuntatilat on suljettu, mutta muut liikuntatilat ovat käytössä normaalisti.

Vantaa

Päiväkodit
  • Huoltajien kannattaa varautua pakkaamaan varhaiskasvatuksessa oleville lapsille mukaan nimellä varustetut eväät, jotka eivät vaadi kylmäsäilytystä eikä lämmittämistä. Huoltajia pyydetään myös varaamaan erityisruokavaliota noudattavalle lapselle sellaiset eväät, jotka vastaavat lapsen ravintotarvetta koko päiväkotipäivän ajan.
  • Melko varmasti ateriapalvelut toimivat normaalisti seuraavissa päiväkodeissa: Illenpihan, Illenpuiston, Kartanonkosken, Kuusikon, Kuusikkotien, Lystilän, Pakkalan, Pakkalanrinteen, Pehtoorin, Riihipellon, Tammistonrannan, Tammiston päiväkoti ja paviljonki, Y.E.S päiväkoti, Kanniston, Kivistön, Maitotorpan, Hämeenkylän, Varistonniityn, Pähkinärinteen, Jönsaksen päiväkoti, Vantaanlaakson päiväkoti, Eppilän, Malminiityn, Simonmetsän, Simonkallion, Kämmekkäpuiston, Vallinojan, Vierumäen, Kiirunatien, Maauuninpolun, Ilvespuiston, Saturnuksen, Siimapuiston, Itä-Hakkilan, Kimokujan, Hakunilanrinteen, Hiekkaharjun, Jokiniemen, Metsälinnun, Korson, Tarhapuiston, Rautpihan, Seutulan, Vapaalan,Sinirikon ja Metsolan.
  • Aurinkokiven päiväkodissa pystytään järjestämään ruokailu melko normaalisti, mutta muutokset ovat vielä mahdollisia.
  • Karhunpesän päiväkodissa vain aamupala ja välipalaksi leipää
  • Hansin päiväkodissa ei iltaruokailua
Koulut ja oppilaitokset
  • Oppilaita ja opiskelijoita pyydetään varautumaan koulupäivään eväillä, jotka eivät vaadi kylmäsäilytystä eikä lämmittämistä, mikäli koulua ei mainita alla olevassa listauksessa.
  • Melko varmasti ateriapalvelut toimivat normaalisti seuraavissa kouluissa ja oppilaitoksissa: Helsinge skola, Kartanonkosken, Kuusikon, Pakkalan koulut, Vantaan Kansainvälinen koulu Point, Varia Rälsstie, Veromäen, Vantaanjoen, Kanniston, Kivimäen koulu, Uomarinteen,Simonkylän, Vaskivuoren, Kyrkoby skola,Varian tennistien toimipiste, Ruusuvuoren, Kulomäen, Itä-Hakkilan, Lehtikuusen koulu Kaarna, Lehtikuusen koulu Havu, Länsimäen, Vierumäen, Kulomäen, Sotungin, Jokiniemen, Lumon lukio, Dickursbyn, Ylästön, Päiväkummun, Seutulan, Askiston, Variston, Rajatorpan, Helsinge gymnasium ja Koivukylän.
  • Korson koulu ruokailee Ruusuvuoressa
  • Aurinkokiven koulussa pystytään järjestämään ruokailu melko normaalisti, mutta muutokset ovat mahdollisia.
Sosiaali- ja terveyspalvelut
  • Vanhus- ja vammaispalveluissa kaupungin kaikkien hoivakotien, palvelutalojen, toimintakeskusten ja päivätoimintakeskusten ruokailuista ja puhtaanapidosta huolehditaan.
  • Kotihoitoon toimitetaan ruoka lakon aikana normaalisti.
  • Vantaan sairaalan yksiköissä Katriinan sairaalassa ja Peijaksessa tuotetaan ateria-, puhtaus- ja kiinteistöpalvelut.
  • Vammaispalveluissa Malminiityn ja Myyrmäen toimintakeskuksissa tarjotaan ateriat ja huolehditaan puhtaanapidosta, kuten myös Koisorannan palvelukeskuksessa sekä Tammirinteen, Viertolan ja Kuuselan lastensuojelulaitoksissa.
  • Terveysasemien ja hammashoitoloiden puhtaanapito järjestetään.
Liikunta-, kulttuuri- ja nuorisopalvelut
  • Vantaan uimahallit ovat suljettuina maanantaina ja tiistaina.
  • Kaupungin palloilu- ja jäähallien käyttövuoroja saatetaan supistaa lakkopäivien aikana. Palloilu- ja jäähallit tiedottavat mahdollisista poikkeuksista suoraan tiloja käyttäville seuroille, kun lakon vaikutukset ovat tiedossa.
  • Nuorten kulttuuritehdas Vernissassa Tikkurilassa ei ole nuorisopalvelujen järjestämää toimintaa. Vernissan kahvila, Tikkurilan Teatteri ja Sirkuskoulu toimivat normaalisti.

Kauniainen

  • Lakko ei kosketa Kauniaisten palveluja.

Hyvinkää

  • Ateriapalvelut toimivat normaalisti. Ulkopuolisen palveluntuottajan kohteissa ei ole tiedossa muutoksia.
  • Tilojen siivouksen taso on puutteellista tai tiloja ei siivota lainkaan.
  • Sveitsin uimala on suljettu.
  • Hyvinkää lupaa tiedottaa lakon vaikutuksista lisää tiedon karttuessa osoitteessa www.hyvinkaa.fi

Järvenpää

  • Lakko koskee kaikkia Järvenpään liikuntapalvelujen toimipisteitä, ateria- ja siivouspalveluista vastaavan Jatsi Oy:n sekä kiinteistöjen ylläpidosta vastaavan Mestaritoiminta Oy:n JHL:n kuuluvia työntekijöitä.
  • Päiväkotilasten ja koululaisten vanhempien tulee pakata lapsille eväät mukaan maanantaina ja tiistaina. Vain vuorohoitopäiväkoti Pehtoorissa ruokailu järjestetään normaalisti.
  • Huoltajia on tiedotettu asiasta erikseen Tenavanetin, Helmen ja Wilman välityksellä.
  • Vuorokauden ympäri toimivissa hoito- ja hoivalaitoksissa ateria- ja siivouspalvelut toimivat normaalisti. Näitä ovat Järvenpään sosiaali- ja terveyskeskus Justin akuuttiosasto, Vaahterakoti, Pihlavistokoti, Lehmustokoti, Tammistokoti sekä Pehtoorin vuorohoitopäiväkoti.
  • Järvenpään Päihdesairaalan A-klinikan palvelut toimivat normaalisti.
  • Ruokahuollon ulkopuolelle jäävissä kehitysvammaisten työ- ja päivätoiminnassa sekä sosiaalisen kuntoutuksen yksikkö Walssissa kaupunki hoitaa ruokahuollon korvaavilla järjestelyillä.
  • Justin kahvilaravintola Silkkiuikku on suljettu.
  • Uimahalli, liikuntahalli, jäähalli sekä harjoitushalli oheistiloineen ovat kiinni.
  • Liikuntapalveluiden liikunnanohjausryhmät Piirosen liikuntakeskuksella, liikuntapäivystykset, liikuntaneuvonnat ja Piirosen kuntosalin vapaaharjoitteluvalvonnat on peruttu.

Kerava

  • Keravan kaupungin kaikissa päiväkodeissa ruokaillaan tavalliseen tapaan.
  • Myös vanhusten kokopäivähoidon yksiköissä ateriapalvelut toimivat, samoin kotipalveluasiakkaiden ruokahuolto. Osa ruuista kuitenkin joudutaan korvaamaan toisilla, pieniä ruokalistamuutoksia on siis odotettavissa.
  • Keravalaisten koulujen oppilailla ei ole ruokailua lakkopäivinä. Myöskään iltapäiväkerhoissa ei pystytä tarjoilemaan välipalaa. Huoltajien on syytä varautua laittamaan lapsille eväät mukaan. Eväille ei pystytä järjestämään kylmäsäilytystä tai lämmitystä. Esimerkiksi juustovoileivät ja hedelmät ovat helposti säilyviä vaihtoehtoja eväiksi.
  • Koulujen ruokailun osalta on yksi poikkeus: Savion koululla toimivan vammaisten lasten erityisopetuksen oppilaille tarjotaan ateriat.
  • Muista lakon piiriin kuuluvista töistä liikuntapalveluiden aamu- ja päiväjäät jäävät ajamatta jäähalleissa. Vuoroille voi mennä tavalliseen tapaan, mutta jäät tulevat olemaan normaalia heikommassa kunnossa. Tästä tullaan tiedottamaan myös halleilla.
  • Osassa liikunnanohjauksen ryhmistä on sijaisvetäjät, mutta kaikki ryhmät pystytään järjestämään suunnitellusti.
  • Keravan kirjasto on avoinna maanantaina ja tiistaina normaalisti, samoin omatoimikirjasto kello 6–22.

Tuusula

  • Seuraavilla kouluilla ruokapalvelut toimivat normaalisti: Klemetskogin, Linjamäen, Nahkelan, Ruotsinkylän, Rusutjärven, Tuomalan ja Vanhankylän koulut.
  • Muiden kuin edellä lueteltujen koulujen oppilaiden vanhempia suositellaan pakkaamaan lapsilleen hyvät eväät kouluun maanantaina ja tiistaina.
  • Seuraavissa päiväkodeissa ruokapalvelut toimivat normaalisti: Etelärinteen, Hyrylän ja Väinölän päiväkodit.
  • Muiden kuin edellä lueteltujen päiväkotien lapsien vanhempia suositellaan tarjoamaan aamupala kotona ja pakkamaan lapsille eväitä mukaan päiväkotiin.

Kirkkonummi

  • Lakko ei kosketa Kirkkonummen palveluja.

Mäntsälä

  • Lakko ei kosketa Mäntsälän palveluja.

Nurmijärvi

  • Lakko ei kosketa Nurmijärven palveluja.

Pornainen

  • Lakko ei kosketa Pornaisten palveluja.

Sipoo

  • Lakko ei kosketa Sipoon palveluja.

Vihti

  • Lakko ei kosketa Vihdin palveluja.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pääkaupunkiseutu
  • JHL
  • Lakko

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Sdp ottaa kaulaa kokoomukseen, vihreiden lasku pysähtyi – Häämöttääkö ensi keväänä punavihreän blokin ”sisällissota”?

    2. 2

      Maailman kaunein tehdas oli työntekijöilleen kuin perhe, mutta sitten iski lama – nyt Sunilan sellutehdas on löytänyt uuden kukoistuksen puusta löytyvästä ihmeaineesta, josta voi rakentaa vaikka lentokoneen siipiä    

    3. 3

      Hjallis Harkimo ei olekaan myynyt Jokereita – ”Mun sanomiset Jokereista on tulkittu täysin väärin”

    4. 4

      Homous on vika, jonka Jumala korjaa, ajatteli Patrick Tiainen – Hän nousi karismaattisen seurakunnan johtoon, solmi kulissiavioliiton ja ymmärsi lopulta rimpuilunsa turhaksi

      Tilaajille
    5. 5

      Suomi päättää uudesta vastatykistötutkasta vuodenvaihteessa – Ukrainan sodan opit nopeasti käyttöön

    6. 6

      Floridan tiukoissa vaaleissa siirrytään 8,3 miljoonan äänen käsinlaskentaan ja oikeudenkäynteihin – ”Olemme tehneet itsemme naurun­alaisiksi koko maailman edessä”, tuomari sanoi

    7. 7

      Viranomainen tarkasti Meilahden sairaalan: leikkausosastolla raadetaan niin äärirajoilla, että siitä aiheutuu vaaraa

    8. 8

      Katja Korhonen huokaisi helpotuksesta, kun keskosena syntynyt poika parkaisi ensi-itkunsa – ”Sitten hoitaja tuli ja nappasi vauvan”

      Tilaajille
    9. 9

      Miksi mies tarvitsee enemmän rahaa kuin nainen? Tutkijat laskivat tarkasti, mikä rahamäärä riittää erilaisille ihmisille säälliseen elämään

    10. 10

      Marco Bjurström vaikenee tanssikoulunsa hyväksikäyttö­epäilyistä – Alan veteraani Anitra Ahtola tuomitsee tapauksen: ”En hyväksyisi omassa koulussani”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun nuoret äidit haksahtavat ravitsemusgurujen hölynpölyyn, kärsijöitä ovat lapset – Näin sanoo ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen ja oikoo verkon vallanneita harhaluuloja yksi kerrallaan

      Tilaajille
    2. 2

      Mies hyppäsi Pitkältäsillalta ja kuoli – ”Oli ilmeisesti halunnut näyttää, että pystyy uimaan kylmässä vedessä”

    3. 3

      Haimasyöpään kuolee Suomessa yhä useampi – kun oireita ilmenee, sairaus on yleensä edennyt liian pitkälle

    4. 4

      Katso tästä taulukosta, tulisitko toimeen kohtuullisena pidetyillä menoilla – Tutkijat määrittelivät, mitä Suomessa tarvitaan säälliseen elämään

    5. 5

      Raiskauksen määritelmää muuttava kansalaisaloite etenee eduskuntaan – Näin aloite määrittelee rangaistavat sukupuoliyhteydet

    6. 6

      Viranomainen tarkasti Meilahden sairaalan: leikkausosastolla raadetaan niin äärirajoilla, että siitä aiheutuu vaaraa

    7. 7

      Marco Bjurström vaikenee tanssikoulunsa hyväksikäyttö­epäilyistä – Alan veteraani Anitra Ahtola tuomitsee tapauksen: ”En hyväksyisi omassa koulussani”

    8. 8

      Pattitilanne taloyhtiössä: Naapuri seisottaa isoa autoa ikkunan edessä, valittaja sai kuulla häiritsevänsä asumismukavuutta

    9. 9

      Norjalaisfregatti voi vaipua vieläkin syvemmälle, nostotyö vie viikkoja – Naisupseereja ryöpytetään vaikka ei tiedetä, olivatko he edes laivalla

    10. 10

      Floridan tiukoissa vaaleissa siirrytään 8,3 miljoonan äänen käsinlaskentaan ja oikeudenkäynteihin – ”Olemme tehneet itsemme naurun­alaisiksi koko maailman edessä”, tuomari sanoi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Siivooja Aino-Maija Leinonen näki keskiluokkaiset kodit ja päätti elää toisin – ”Kaikkien lempiväri on valkoinen ja kaikilla on samat esineet”

      Tilaajille
    2. 2

      Puurokattila liedellä kertoi, että asunnosta oli lähdetty vauhdilla – Sina Varheen tytär katosi, ja seuraavien kuukausien jäljet seuraavat äitiä läpi elämän

      Tilaajille
    3. 3

      Helsingin surkein taloyhtiö oli pahassa jamassa ja jopa vaarallinen – juuri valmistunut peruskorjaus maksoi 2 800 euroa neliöltä

    4. 4

      Suorakulmaisen jäävuoren mysteeri selvisi Etelämantereella

    5. 5

      Ilta-Sanomat: Näyttelijä Aku Hirviniemi sai syytteen kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta

    6. 6

      Syvällä Lapin erämaassa kulkee natsi-Saksan viimeinen puolustuslinja, ja nyt sieltä löytyi salaperäinen vankileiri

      Tilaajille
    7. 7

      Ihmisten ja hiirten aivoista löytyi suolisto­bakteereita – ”Tämä on tajunnan­räjäyttävää”, kommentoi neuro­tieteilijä

    8. 8

      Helsingissä kuultiin ”Islannin ihmeestä”: Nuorten juominen, tupakointi ja huumeiden­käyttö laskivat dramaattisesti, koska vanhempien asenteet ja käytös muuttuivat

    9. 9

      ”Täällä tulee törmäys sitten” – 130-metrinen norjalainen sotalaiva törmäsi säiliöalukseen monista varoituksista huolimatta, käy ilmi lauantaina julkaistulta äänitteeltä

    10. 10

      Mies loi ”bändilleen” tyhjästä fani­kunnan, levy-yhtiön sekä uutis­sivuston ja buukkasi niiden avulla kiertueen ilman yleisöä – nyt hän selittää tekoaan Twitterissä

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Wayne Rooneyn pitkä maajoukkueura päättyi juhlaotteluun, mutta valinta herätti myös kritiikkiä – ”Maajoukkuepelejä ei pitäisi jakaa kuin lahjoja”
    3. Floridan tiukoissa vaaleissa siirrytään 8,3 miljoonan äänen käsinlaskentaan ja oikeudenkäynteihin – ”Olemme tehneet itsemme naurun­alaisiksi koko maailman edessä”, tuomari sanoi
    4. 4 tuntia sitten
    5. Maailman kaunein tehdas oli työntekijöilleen kuin perhe, mutta sitten iski lama – nyt Sunilan sellutehdas on löytänyt uuden kukoistuksen puusta löytyvästä ihmeaineesta, josta voi rakentaa vaikka lentokoneen siipiä    
    6. Sdp ottaa kaulaa kokoomukseen, vihreiden lasku pysähtyi – Häämöttääkö ensi keväänä punavihreän blokin ”sisällissota”?
    7. Suomi päättää uudesta vastatykistötutkasta vuodenvaihteessa – Ukrainan sodan opit nopeasti käyttöön
    8. Tavallisia taloyhtiön pistorasioita tai lämmitystolppia ei saa käyttää sähköauton lataamisen – mutta tolpan voi muuttaa sähköautolle tai hybridille sopivaksi
    9. Miksi Jätkäsaaresta ei tehty korkeampaa, kysyy kaupunki­taloustieteen uusi apulaisprofessori Tuukka Saarimaa – Ja kuka voittaa, kun Talin Golf-kentälle ei tehdä kerrostaloja?
    10. Painitähti Petra Olli tarvitsi auton, ja silloin Harri Halmeen puhelin soi – Näin manageri pyörittää urheilutähtien talousasioita
    11. Yritysten pitäisi investoida rohkeammin
    12. Irtisanomiskiista voisi jo unohtua
    13. Näytä lisää