Kaupunki

Kylmä lounas jätti osan lapsista nälkäisiksi, lakko jatkuu tiistaina – ”Ihan hyvää, mutta tätä on aivan liian vähän”

Veräjälaakson sivukoulussa Helsingissä ei ollut maanantaina lämmintä lounasta tarjolla. Moni lapsi joutui tyytymään pariin leipäpalaan ja leikkeleeseen.

Miten sujuu viiden tunnin koulupäivä parilla leipäviipaleella ja jogurtilla? Niillä eväillä piti jaksaa Veräjälaakson sivukoulun oppilaiden. Lakon vuoksi lämmin lounas oli kutistunut välipalaksi. Tarjolla oli kaksi ruisleivän siivua, jukurttia, mehua ja omena.

Veikko Arvelin,11, mielestä eväs oli lounaaksi riittämätön. ”Syön kaiken mitä sain. Ihan hyvää tämä on, mutta tätä on aivan liian vähän.”


Arveli ei ollut monien luokkatovereidensa tapaan ehtinyt ottaa aamulla lisäeväitä mukaan, aamu oli liian kiireinen. Onneksi nälkä ei vielä puolen päivän aikaan ollut yllättänyt, sillä Arveli oli nauttinut runsaan aamiaisen: puuroa mustikkakeiton kanssa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

 

Vihanneksia, hedelmiä, lihapasteijaa, välipalapatukoita, näkkileipää, smoothieita, maissikakkuja

Helsinki ja Espoo toimittivat maanantaina useimpiin kouluihin lämpimän ruuan. Helsingissä noin 20  000 oppilasta tai päiväkotilasta joutui kuitenkin tyytymään eväspakettiin. Tavanomaisina päivinä Helsingin päiväkodeissa ja kouluissa sekä oppilaitoksissa jaetaan yli 70 000 ateriaa.

Lue lisää: Lakko vaikuttaa Helsingissä tiistainakin: Viidesosa lapsista saa ”semmoisen retkieväspaketin” – Espoossa vaikutus kattavampi, Vantaalla ”tilanne rauhallinen”

Veräjälaakson sivukoulun joillain oppilailla oli omia eväsrasioista mukana. Niistä löytyi esimerkiksi vihanneksia, hedelmiä, lihapasteijaa, välipalapatukoita, näkkileipää, smoothieita ja maissikakkuja.


”On tämä ihan ok, mutta on lämmin ruoka parempaa. Se on täyttävämpää ja kestää pidempään”, tuumi Hertta Hiltunen. Hänen vierustoverinsa Aava Einonen aikoi syödä kaikki koulun tarjoamat eväät omien eväiden lisäksi.

”Ei tällä muuten pärjää.”


Myös Emma Ripatti, Selma Paloheimo ja Tyyne Timgren kaipasivat oikeaa kouluruokaa.

”Tämä on ihan hyvää, mutta enemmän välipala. Kouluruoka on lämmintä.”


Nelli Virta oli varautunut pitkään koulupäivään ja lounaan puutteeseen syömällä kotona aamiaiseksi valmispihvin sekä leipää. Evääksi Virta oli ottanut viinirypäleitä, energiapatukan ja vitamiinijuoman.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Isla Khalaf tyytyi syömään vain yhden koulun tarjoaman leipäviipaleen.

”Olen aika vähäruokainen, en tarvitse paljon ruokaa, enköhän ihan hyvin jaksa. Voin ottaa kotona leipää tai edellispäivän ruokaa tai mitä vaan mitä meillä on.”


Lakko vaikuttaa koulujen, päiväkotien ja oppilaitosten ruokailuun myös tiistaina. Helsingin kaupunki pyrkii toimittamaan lounaan useimpiin oppilaitoksiin, päiväkoteihin ja kouluihin myös tiistaina. Espoossa kehotettiin vanhempia kaikesta huolimatta varustamaan lapsille ruokaa koulu- tai päiväkotipäivän varalle

Veräjälaakson sivukoulussa punottiin jo suunnitelmaa tiistain ruokailun varalle. Arveli oli jo päätöksensä tehnyt.

”Huomiseksi käyn kyllä hakemassa jotain hyvää Lidlin paisto-osastolta. Lihapiirakat on aika hyviä.”
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Onneksi Arvelilla oli luvassa lämmintä ruokaa heti koulupäivän päätyttyä.

”Äiti on kotona vauvan kanssa ja laittaa aina jotain ihanaa ruokaa.”

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Sairaalan päivystyksessä Helsingissä on erityinen triplaruuhka – ”Täällä on itketty käytävillä”

    2. 2

      Grönlannin manner­jäätikköä katoaa vuodessa 45 000 Kheopsin pyramidin verran – Sulamisesta on nyt paljastunut sivu­vaikutus, joka voi osoittautua vakavaksi

    3. 3

      Anu Valkeajärvi meni 22-vuotiaana opiskelijana asumisoikeusjonoon ”varmuuden vuoksi” – 18 vuotta myöhemmin tärppäsi

    4. 4

      Hän hyökkää, haukkuu ja saa ilonsa toisen nujertamisesta – Sadistisen persoonallisuus­häiriön piirteitä ilmenee aivan tavallisilla ihmisillä, ja tällainen se on

      Tilaajille
    5. 5

      Tukholmaan valmistui ennätyksellisen korkea asuinkerrostalo, joka on kuin veistos – Kalasataman torneista yksi yltää pari kerrosta korkeammalle

    6. 6

      Entinen poikaystävä huoritteli ja musa-alan sedät nauroivat päin naamaa – sitten Ronja Stanley otti ohjat omiin käsiinsä, ja nyt hän laulaa laukeamisesta

    7. 7

      Uutissivusto: Trump määräsi asian­ajajansa valehtelemaan kongressille Venäjä-hankkeista

    8. 8

      Valmisteliko Venäjä hyökkäystä länteen Zapad-sotaharjoituksessa?

    9. 9

      Muistatko nämä tavat, jotka eivät tulisi lentokoneessa enää kuuloonkaan? 1950-luvulla matka Kanarialle vei neljä päivää, mutta sitten seuramatkoilla alettiin käydä kuin lähiökapakassa

      Tilaajille
    10. 10

      Vantaalla hyvätuloinen eläkeläinen voi maksaa hoivasta satoja euroja enemmän kuin Porvoossa – uusi laki panee kaikki samalle viivalle, katso HS:n laskurilla mitä itse maksaisit

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keskellä Helsingin liikenteen jylyä uinuu unohdettu maalaisidylli – Kaupunki haluaa jyrätä 100-vuotiaan pihapiirin

    2. 2

      Netflix julkaisi elokuvan, jonka ”kaikki ovat katsoneet”, vaikka sitä pidetään todella huonona – ilmiö kertoo ajastamme, jossa pelkäämme jäädä ulkopuolisiksi

    3. 3

      Ruokavalioista tuli niin tiukkoja, että ihmiset alkoivat syödä väärin – nyt nousee yksinkertainen dieetti, jonka asiantuntija soisi syrjäyttävän kaikki muut

      Tilaajille
    4. 4

      Pilapiirtäjä Ville Ranta teki piirroksen Oulun seksuaali­rikoksista ja sohaisi muurahais­pesään – Facebook jäädytti tilin, mutta se ei Rantaa hetkauta, sillä hän ei ole ensi kertaa asialla

    5. 5

      Maailman suurin tietovuoto: Yli 770 miljoonaa osoitetta ja salasanaa löytyi hakkeripalstalta

    6. 6

      Kiinan kanadalaiselle langettama kuolemantuomio on viesti, ja se on hyvä tiedostaa Suomessakin

    7. 7

      Hän hyökkää, haukkuu ja saa ilonsa toisen nujertamisesta – Sadistisen persoonallisuus­häiriön piirteitä ilmenee aivan tavallisilla ihmisillä, ja tällainen se on

      Tilaajille
    8. 8

      Mikko Sorjolahti, 43, katseli, kuinka juopot opettivat nuorempiaan juomaan Lasolia Myyrmäen asemalla – Asema saatiin rauhoitettua yllättävällä tavalla

    9. 9

      Valmisteliko Venäjä hyökkäystä länteen Zapad-sotaharjoituksessa?

    10. 10

      Espoolaisnainen hiihti töihin Helsingin keskustaan – ”Ruttopuistossa matka eteni vauhdilla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vuosaarelaisen kaunottaren turhamaisuus pöyristyttää ihmisiä – Mutta lopulta he itkevät, sillä Jasmin Koskirannan tarina onkin suurempi

      Tilaajille
    2. 2

      Keksijänero loi miljardituotteen ja joutui tyttärensä syrjäyttämäksi – Suomalaista Polaria ja sen perustajan traagista kohtaloa ympäröi hiljaisuuden muuri

      Tilaajille
    3. 3

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    4. 4

      Vuoden paras Fingerpori -äänestys keräsi yli 23 000 ääntä – ”Hieno valinta”, toteaa Pertti Jarla yleisön suosikista ja paljastaa omansa

    5. 5

      Radikaalit pääsivät niskan päälle perussuomalaisten nuorisojärjestössä – suljetulla keskustelupalstalla julistetaan rotuoppia ja haukutaan Halla-ahoa

      Tilaajille
    6. 6

      Pilapiirtäjä Ville Ranta teki piirroksen Oulun seksuaali­rikoksista ja sohaisi muurahais­pesään – Facebook jäädytti tilin, mutta se ei Rantaa hetkauta, sillä hän ei ole ensi kertaa asialla

    7. 7

      Sähköhammasharjakin voi jättää hampaat likaisiksi – yleinen harjaustekniikka pilaa koko sähköharjan idean, sanoo asiantuntija

    8. 8

      Miksi suomalaismiehet hakevat puolisonsa Aasiasta? Tästä kertoo Ylen Tuontirakkautta-sarja, joka suututti osallistujapariskunnan

    9. 9

      Autoista tuli niin hyviä, että kuljettajien ajotaidot romahtivat – tämä perusasia unohtuu monelta ja talvella sen kuulee lähes joka risteyksessä

    10. 10

      Tällainen on kahdeksan lapsen hyväksikäyttö­tapaus: Kalliolaismies saalisti tyttöjä Instagramissa – Tuomittu pyysi 14-vuotiasta tyttöä vaikenemaan seksistä

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. ”Poikkeuksellisen laaja” rakennusalan talousrikos­vyyhti syyteharkintaan – Krp epäilee, että sadat tekivät pimeää työtä, veroja kierrettiin miljoonilla ja jätteitä salakuljetettiin Viroon
    3. Nytin ravintolakriitikot paljastavat, miten he huomaavat onko ravintola hyvä vai pelkkää rahastusta
    4. Miksi Vuoden urheilijaksi ei voi valita e-urheilijaa tai cheerleadingin historiallista MM-kultajoukkuetta? Näin Urheilutoimittajien Liitto vastaa
    5. Grönlannin manner­jäätikköä katoaa vuodessa 45 000 Kheopsin pyramidin verran – Sulamisesta on nyt paljastunut sivu­vaikutus, joka voi osoittautua vakavaksi
    6. Vuoden urheilijaksi valitulla Iivo Niskasella on jo meriitit, joista on vaikea panna enää paremmaksi – motivaatio on silti pysynyt lujana: ”Omat rajat eivät ole tulleet vielä vastaan”
    7. Entinen maailmanlistan ykkönen Maria Šarapova pelasi unelmaottelun, kukisti viime vuoden mestarin – ”Tulee hankala yleisö”, venäläinen pohti seuraavaa ottelua
    8. ”Kuin ilmaisia ämpäreitä olisi jaettu” – Tikkurilan uimahalliin jonotettiin 50 vuotta sitten satoja metrejä, eikä suosio hiivu
    9. Anu Valkeajärvi meni 22-vuotiaana opiskelijana asumisoikeusjonoon ”varmuuden vuoksi” – 18 vuotta myöhemmin tärppäsi
    10. Carlos Ghosnin epäillyistä talousrikoksista uutta tietoa – unohti sopia kahdeksan miljoonan euron palkkiosta muiden hallituksen jäsenten kanssa
    11. Neljän auton kolari puurouttanut liikennettä Porvoonväylällä
    12. Näytä lisää