Kaupunki

Näin kesytät kaupunkiaktivistin: Kerava otti Anna Evilän palkkalistoilleen ja ideointi rajoittui heti

”On paljon sellaisia asioita, joihin ei tule ryhdyttyä, jos tietää etukäteen, kuinka raskaita niistä voi tulla.”

Voisi väittää, että näin käy harvoin: asukkaalla on visio lähialueen parantamisesta ja hän pääsee toteuttamaan sitä kaupungin laskuun. Anna Evilälle tapahtui juuri niin.

Evilä siirtyi Keravan kaupungin palkkalistoille noin puolitoista vuotta sitten. Sitä ennen hän oli toiminut kaupunkiaktivistina ainoastaan vapaa-ajallaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Pestin alkamisen jälkeen Keravalla on nähty arkisia uudistuksia. Evilän kädenjälki näkyy esimerkiksi Keravan kaupungin yhteiskäyttöauto­kokeilussa. Lisäksi Evilä on järjestänyt käyttämättöminä oleviin tiloihin toimintaa.

Ehkä merkittävin uudistuksista on Evilän ideoima kiertotalouskeskus ja kestävän elämän yhteisö Jalotus, joka on perustettu vanhaan navettaan Keravan kartanon viereen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Nyt Evilä istuu luomansa kiertotalouskeskuksen sohvalla vaatimattomana.

”Eihän kukaan yksin saa mitään aikaiseksi. Voidaanko ottaa ryhmäkuva?” hän ehdottaa kuvaajalle.

Täällä Keravanjoen tuntumassa sijaitsevassa vanhassa navetassa eli kiertotalouskeskuksessa kaikki on – luonnollisesti – valmistettu kierrätysmateriaaleista.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Seinillä roikkuu vanhoja juustomuotteja. Takaseinustalla on rivi vanhoja ompelukoneita työpisteineen. Tänne voi esimerkiksi tulla korjaamaan omia vaatteitaan. Viereisessä tilassa on puuverstas, jota saa käyttää tavaroiden kunnostukseen. On työpajoja, opastusta ja luentoja. Yhdessä huoneessa on myynnissä kierrätysmateriaaleista valmistettuja vaatteita.

Tavaraa kiertotalouskeskus ottaa vastaan vain hallitusti ja erikseen pyytämällä. Se ei siis ole perustettu ratkaisuksi kotitalouksiin kertyvälle roinalle. Ei, Evilän tavoite on toisaalla.

”Tämähän on vain välivaihe”, Evilä tarkentaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Tarkoitan, että ennen pitkää prismat ja muut elävät kiertotaloudessa. Sen jälkeen tällaiset tulevat tarpeettomiksi, mutta nämä ovat hyviä tässä välivaiheessa.”

”Kun tätä paikkaa perustettiin ja ideoitiin, ajattelin aikaa ennen nykyistä kertakäyttökulttuuria. Sitä aikaa, kun vaatteet vielä maksoivat jotain, ja niitä pystyi korjaamaan.”
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Keskus vetää Evilän mukaan puoleensa mitä hämmästyttävämpiä ideoita.

”Tänne tulee pellepelottomia ja kiertotaloudesta kiinnostuneita ovista ja ikkunoista. Ihmiset ovat saattaneet nikkaroida kaikessa hiljaisuudessa pesukoneen osista tuuligeneraattoria, mutta eivät ole kertoneet kenellekään, kun ovat pelänneet viherpiipertäjäksi leimaamista. Täällä on sellaiseen valmiiksi tasoitettua maaperää.”

Juuri nyt navetan pihalla poltetaan biohiiltä eli keinotekoisesti biomassasta tuotettua hiiltä omaan käyttöön, viereisellä kasvimaalla on yhteisöviljelmä. Lisäksi keskuksesta saa lainata kodin käyttötavaroita. Vaihtotapahtumiin voi tuoda teeman mukaisesti omia tavaroita tai ottaa mukaansa itselleen uusia.


Kaupunkiaktivistina Evilän ura on jo pitkä. Hän aloitti perustamalla partiolippukunnan 19-vuotiaana. Matkan varrella on syntynyt muun muassa Hyvä kasvaa Keravalla -liike 2010-luvun alkupuolella.

Kaupungin leipiin Evilä päätyi sattumalta. Hän teki listan kaupunkilaisia hiertävistä asioista ja esitti samassa listassa ongelmiin ratkaisuja. Keravan kaupunginjohtaja Kirsi Rontu päätyi palkkaamaan Evilän toteuttamaan listan ideoita Keravan kaupungin nimissä.

Listalla oli erilaisten kaupungin tyhjien tilojen käyttöön liittyviä ehdotuksia sekä kaupunkilaisten osallisuutta lisääviä toimia.

”Oli sellainen olo, että täällä ei ole keinoja huomioida kaupunkilaisten ideoita”, Evilä sanoo. Hän on ehtinyt työsuhteensa aikana järjestää monenlaisia osallistavia tapahtumia. Merkittävin niistä oli keravalaisten innovaatiokilpailu, jonka seurauksena Keravalle viritellään yhteissaunaa sekä ollaan siirtymässä muovipussittomuuteen.

Vuodenvaihteessa määräaikainen pesti päättyy ja keskuksen toiminnan on tarkoitus pyöriä yhdistyksen varoin. Kerava siis auttoi keskuksen alkuun. Tämän jälkeen paikan on tarkoitus tuottaa riittävästi rahaa, jotta se pysyy pystyssä.

”Tavoitteena on olla energian osalta omavarainen ja jätteetön sekä tehdä huoltotöitä itse. Se tulee laskemaan kustannuksia.” Lisäksi tilojen toiminnassa on mukana muutamia yrityksiä.

Omaan työhönsä keskuksen parissa Evilä parhaillaan etsii rahoitusta.

Tulevaisuuden haaveena olisi, että kiertotalouskeskuksen toiminta leviäsi muualle. Siksi toimintaa kehitetään sellaiseksi, että malli on helppo kopioida myös pienemmässä mittakaavassa.

”Ihanteellisinta olisi, että osan toiminnasta voisi siirtää vaikka kerhohuoneisiin niin, että tällainen olisi mahdollisimman lähellä asukkaita. Siis taloyhtiön tiloissa voisi olla vaikka ompelukoneita ja ruokahävikkiä varten jääkaappi.”

Keravalle hanke muuttuu myös todennäköisesti kannattavaksi, sillä se saa omistamastaan navetasta pian vuokraa. Tilat toimivat aiemmin varastoina.

Pian Evilä siirtyy takaisin kaupunkiaktivistin rooliin, sillä työpaikka kaupungilla on ollut määräaikainen projekti. Paluu kaupunkiaktivistin rooliin tuntuu kotoisalta – ja vapauttavalta. Kaupungin palkkalistoilla olo on avartanut mieltä, mutta toisaalta myös rajoittanut ideointia.

”Ymmärrän nyt paljon paremmin toista näkökulmaa ja huomaan vältteleväni sellaisia ajatuksia, joista tiedän jo etukäteen, kuinka monimutkainen luparumba niistä tulee.”

”Oikein odotan, että voin antaa kunnolla palaa. On paljon sellaisia asioita, joihin ei tule ryhdyttyä, jos tietää, miten raskaita niistä voi tulla.”

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      153 maan vertailu: Suomi tuottaa eniten hyvää muille maille ja maailmalle

    2. 2

      Poikajoukko juoksi oven läpi Oodissa, lasi räsähti pieniksi sirpaleiksi – ”Paine rikkoi turvalasin”

    3. 3

      Henriika Tulivirta, 29, luki vuodessa 367 kirjaa – ja se sai nettivihaajat suunniltaan

    4. 4

      Suomalaispanimo vastaa nyt tanskalaisen vodkavalmistajan Suomi-vitsailulle – käsittämättömällä videolla mongerretaan kelvotonta tanskaa

    5. 5

      Korkeasaareen tuotiin sammakko, joka näyttää erehdyttävästi Marianne-karkilta – Mutta ei todellakaan ole sitä

    6. 6

      Seksuaalirikoksissa ei ole kyse kulttuurista tai etnisyydestä – Niiden takana on syvään juurtunut ajatus siitä, että miehet ovat naisia arvokkaampia

    7. 7

      David Beckham osti osuuden englantilaisesta jalkapallojoukkueesta – omistajissa runsaasti muitakin entisiä Manchester Unitedin tähtipelaajia

    8. 8

      Autoilijat ajavat keskellä leikkipuistoa Jätkäsaaressa, Helsinki pystytti aidat pitkän väännön jälkeen – Autoilijoita ne eivät tosin pysäytä

    9. 9

      Uudessa deittipalvelussa profiili­kuvaksi pannaan jääkaapin sisältö – Seksuaali­terapeutti: ”En suosittele vetämään kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä”

    10. 10

      Tyytymättömät venäläiset vitsailevat nyt ”kadonneesta” munasta – ankea taloustilanne syö jo Putininkin kannatusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Autoja hyytynyt pakkaseen kolminkertainen määrä tavalliseen päivään verrattuna – Autoliitto: Muista tärkeät toimenpiteet ennen käynnistystä

    2. 2

      Tutkijat selvittivät, kuinka ihmiset yrittävät selviytyä rasittavista tehtävistä: Neljä keinoa nousi ylitse muiden, yhdestä oli pelkästään haittaa

    3. 3

      Netflixin uutuusdokumentti paljastaa ruman totuuden Fyre-festivaalista, yhdestä 2010-luvun suurimmasta huijauksesta – ihmiset uskoivat loppuun asti silkkaan valheeseen

    4. 4

      Seksuaalirikoksissa ei ole kyse kulttuurista tai etnisyydestä – Niiden takana on syvään juurtunut ajatus siitä, että miehet ovat naisia arvokkaampia

    5. 5

      Henriika Tulivirta, 29, luki vuodessa 367 kirjaa – ja se sai nettivihaajat suunniltaan

    6. 6

      Äiti ja eno sitoivat ilmastointi­teipillä 5-vuotiaan raajat ja suun, selittivät leikiksi – Oikeus tuomitsi pahoinpitelystä

    7. 7

      Neuvola ehdotti ensikotia, kun Jasmin Vahtera tuli ensimmäisen kerran raskaaksi – Nyt Vahtera, 20, odottaa kolmattaan ja on melkoinen poikkeus nyky-Suomessa

      Tilaajille
    8. 8

      Kattolamppu välittää pian dataa supernopeasti – Led-valo siirtää bittejä 10 000 kertaa nopeammin kuin wi-fi-verkot nyt

    9. 9

      Vihan kultti, joka hakee vertaistaan – Näin kaksi juutalaista konsulttia rakensi miljardööri George Sorosista netin salaliittoteorioiden pääpirun

      Tilaajille
    10. 10

      Poikajoukko juoksi oven läpi Oodissa, lasi räsähti pieniksi sirpaleiksi – ”Paine rikkoi turvalasin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    2. 2

      Pilapiirtäjä Ville Ranta teki piirroksen Oulun seksuaali­rikoksista ja sohaisi muurahais­pesään – Facebook jäädytti tilin, mutta se ei Rantaa hetkauta, sillä hän ei ole ensi kertaa asialla

    3. 3

      Keskellä Helsinkiä on talo, jonka lattian alta paljastui aikakapseli täynnä 300 vuoden takaista elämää

    4. 4

      Autoista tuli niin hyviä, että kuljettajien ajotaidot romahtivat – tämä perusasia unohtuu monelta ja talvella sen kuulee lähes joka risteyksessä

    5. 5

      Näin meidät huijattiin juomaan vaikka ei ole jano – liika juominen on vaarallista urheilussa, ja muillekin se on turhaa

      Tilaajille
    6. 6

      Tältä näyttää Redi arkisena aamu­päivänä – Yrittäjät kertovat, miltä kauppa­keskuksen tilanne vaikuttaa nyt

    7. 7

      Ruokavalioista tuli niin tiukkoja, että ihmiset alkoivat syödä väärin – nyt nousee yksinkertainen dieetti, jonka asiantuntija soisi syrjäyttävän kaikki muut

      Tilaajille
    8. 8

      Nainen synnytti bussipysäkillä Helsingin Käpylässä – ”Mies sanoi rauhallisesti, että nyt alkoi synnytys”

    9. 9

      Hän hyökkää, haukkuu ja saa ilonsa toisen nujertamisesta – Sadistisen persoonallisuus­häiriön piirteitä ilmenee aivan tavallisilla ihmisillä, ja tällainen se on

      Tilaajille
    10. 10

      Vältä tätä yleistä toimintatapaa sängyssä – sen lopettaminen voi johtaa parempaan seksiin kuin aikoihin

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. ”Isä, olen todella peloissani” – jalkapalloilija Emiliano Sala lähetti läheisilleen tuskaisen ääniviestin ennen kuin häntä kuljettanut lentokone katosi Englannin kanaalin yllä
    3. Uudessa deittipalvelussa profiili­kuvaksi pannaan jääkaapin sisältö – Seksuaali­terapeutti: ”En suosittele vetämään kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä”
    4. David Beckham osti osuuden englantilaisesta jalkapallojoukkueesta – omistajissa runsaasti muitakin entisiä Manchester Unitedin tähtipelaajia
    5. Tuntemattoman sotilaan lotta Eveliina Piippo on ikäisissään maailman kovimpia hiihtäjiä ja sanavalmis blogisti – ”Suurentunut elämännälkä selittyy ikuisuusprojektilla nimeltään kallon kehitys”
    6. Pettikö Cristiano Ronaldon pelisilmä täysin? Julkaisi lentokoneessa ottamansa iloisen selfien vain päivä traagisen lentoturman jälkeen
    7. 153 maan vertailu: Suomi tuottaa eniten hyvää muille maille ja maailmalle
    8. Australia kärvistelee helleaallon kourissa – kuivuneelta juomapaikalta löydettiin noin 40 kuollutta villihevosta ja Tasmaniassa riehuu kymmeniä maastopaloja
    9. Sipoon kunta varoittaa: Koululaisten keskuudessa levinnyt lapsiporno­videoita
    10. Raahessa äitinsä ja 25-vuotiaan naisen murhista syytetty mies ei ymmärtänyt tekojaan
    11. HIFK rohmusi jo tarvisemansa vahvistukset ja painaa nyt jarrua
    12. Näytä lisää