Kaupunki

Vuosi sitten hurrattiin ja korkattiin kuohuviinejä, kun länsimetro käynnistyi – sitten espoolaisille koitti arki

Länsimetrosta tuli juhlahumun jälkeen monille arkea. Kallis hanke innoittaa yhä metrohuumoriin.

Tasan vuosi sitten metroasemilla oli jo aamuvarhaisesta poikkeuksellisen ruuhkaista ja riehakasta jopa viikonlopuksi. Käsillä oli historiallinen hetki, sillä metro ylittäisi ensimmäisen kerran normaaliliikenteessä Helsingin ja Espoon rajan.

18. marraskuuta 2017 ensimmäinen metro lähti Matinkylästä itään lauantaina kello 5.09, ja mukana oli myös espoolainen koululainen Siiri Suvanto. Hän otti ystävänsä kanssa selfieitä juhlajunassa.


Itäiselle pääteasemalle kerääntyi ensimmäisen vuoron odottajia jo puoli kolmen aikaan yöllä odottamaan historiallista kello 5.15 alkavaa metromatkaa Vuosaaresta Espooseen.

Molemmin päin aamujunissa koettiin karnevaalitunnelmaa, jota ei yleensä suomalaisessa joukkoliikenteessä marraskuussa nähdä: kuohuviinipullot poksahtelivat, soitto soi ja meininki muistutti vappuhulinaa.


HS tavoitti länsimetron ensimatkalla olleen Siiri Suvannon, jolle länsimetrolla ajo ei jäänyt ainoastaan avajaispäivän huviksi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Silloin [avajaispäivänä] kaikki oli siitä niin innoissaan, kun se oli niin uusi juttu ja siitä oli pitkään puhuttu. Ja kun metro vihdoin oli valmis, niin totta kai kaikki oli siitä niin fiiliksissä”, muistelee Suvanto avajaisaamua.

Lukiota Otaniemessä käyvä Suvanto, 16, asuu Saunalahdessa ja kulkee nyt arkipäivisin metrolla kouluun.

”Menen ensin 165-bussilla Matinkylän metroasemalla, jossa vaihdan metroon.”


Länsimetron avajaishumu vaihtui nopeasti arkeen, jossa metronkulkua vaikeuttivat erilaiset tekniset viat ja kuljettajapula.

”Edelleenkin siinä kulkemisessa on kankeutta välillä ja välillä aikataulut näytöillä näyttävät ihan mitä sattuu”, kertoo Suvanto.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Se monia Etelä-Espoossa asuvia harmittaa, että matka-aika Helsingin keskustaan on pidentynyt länsimetron myötä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Jos Helsinkiin menee, niin matka-aika on pidentynyt aika huimasti”, Suvanto kertoo. Hänellä matka-aikaa on tullut lisää 20–30 minuuttia.

”Nyt tuli suora ruuhkabussi, mutta se menee vain ruuhka-aikaan. Jos menee vaikka puolenpäivän aikaan, niin sitten pitää mennä metrolla”, Suvanto sanoo.

Neljä suoraa bussilinjaa Espoonlahdesta Helsinkiin käynnistyivät 22. lokakuuta.

Lähes päivittäin länsimetroa käyttävä Suvanto kaipaa yhtä muutosta metronkulkuun, eikä liene ainoa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Semmoinen toive ainakin olisi, että kaikki metrot menisivät Matinkylään. On tosi turhauttavaa, kun menee Tapiolaan se yksi metro ja pitää odotella vielä monta minuuttia sitä Matinkylän metroa. Olisi paljon helpompaa, jos ne kaikki menisivät vaan suoraan Matinkylään”, hän sanoo.

”Se vähentäisi ehkä sitä ruuhkaakin, koska ne Tapiolan metrot on usein ihan tyhjiä ja Matinkylän metro on ihan täynnä.”

Toinen linjoista kulkee väliä Matinkylä-Vuosaari, toinen väliä Tapiola-Mellunmäki.




Pitkä ja kallis länsimetro- projekti on innoittanut ihmisiä monenlaiseen metrohuumoriin.

HS:n arkistosta löytyy kuva, jossa teekkarit kaivavat metroa vuonna 1997.

Länsimetron avaus viivästyi sen verran, että ihmiset alkoivat kehitellä erilaisia länsimetro-vitsejä.

Helmikuussa länsimetron matkustajat saattoivat hieraista silmiään, kun shetlanninponi Emil ajeli länsimetron kyydissä.

Hauskanpitoa on jatkettu avauksen jälkeenkin: syksyllä Otaniemen metroasemalle avautui kauppakeskuksen kanssa samaan aikaan Alko, jota Polyteknikkojen raittiusseura yritti juoda tyhjäksi.

Syyskuussa Kivenlahdessa ihmeteltiin hämmästyttävän aidonnäköistä metroasemaa, sillä parkkihallin sisäänkäynnin lasitetun kopin katolla komeili yllättäen metroasemilta tutut tunnusmerkit: valko-oranssi raita ja metropysäkin M-kyltti.

Oikeaa metroasemaa saadaan Kivenlahdessa vielä tovi odottaa, sillä kakkosvaihe myöhästyy jopa neljä vuotta.

Jos metron luovutus jää loppuvuoteen 2023, on mahdollista, että länsijatkeen liikennöinti alkaisi vasta vuonna 2024.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Länsimetro

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsingin Koskelantien räjähdysmäinen tulipalo on sammutettu, kertoo poliisi – silmin­näkijöiden mukaan lieskat löivät voimalla ikkunasta ja kaupunginosa oli täynnä savua

    2. 2

      Klonkun näyttelijä teki roolisuorituksen jakomielisenä Theresa Mayna – ehkä ilkeimmässä brexit-videossa ikinä

    3. 3

      Yle ja Karjalainen väittivät virheellisesti Jussi Halla-ahon olleen paikalla ”natsilippu­kulkueessa” – Halla-aho arvosteli ”vastuullista mediaa” ja ajautui väittelyyn siitä, mihin oli oikein osallistunut

    4. 4

      Tapiolan uimahalli aiotaan purkaa – Arvorakennuksen pieleen menneeseen remonttiin upotettiin yhdeksän miljoonaa euroa

    5. 5

      Silmukka kiristyy Trumpin ympärillä – ”Henkilö 1” kehotti lakimiestään rikkomaan lakia ja suunnitteli pilvenpiirtäjää Moskovaan vielä kesken vaalikampanjan

    6. 6

      Krp hakee rikos­insinöörejä kryptisellä koodi­kielellä – ”Tarkoitus on kiinnittää oikean kohde­ryhmän huomio”

    7. 7

      Eurooppa-neuvoston Donald Tusk: Ylimääräinen EU-huippu­kokous brexitistä koolle jo torstaina

    8. 8

      Keskenmeno on ihmisellä sääntö eikä poikkeus – kohtu valikoi tarkkaan, kenet se ottaa vastaan

      Tilaajille
    9. 9

      Suomesta on tullut myrkkyä – Venäjällä tunnetaan syvää tyytymättömyyttä suomalaisia kohtaan

    10. 10

      Pääministeri May väisti varman tappion ja lykkäsi tärkeää brexit-äänestystä – parlamentti väittelee taas brexitistä, suora lähetys käynnissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomesta on tullut myrkkyä – Venäjällä tunnetaan syvää tyytymättömyyttä suomalaisia kohtaan

    2. 2

      Tapiolan uimahalli aiotaan purkaa – Arvorakennuksen pieleen menneeseen remonttiin upotettiin yhdeksän miljoonaa euroa

    3. 3

      Keskenmeno on ihmisellä sääntö eikä poikkeus – kohtu valikoi tarkkaan, kenet se ottaa vastaan

      Tilaajille
    4. 4

      Monille tuttu iltapäivän hetki on ensimmäinen merkki kaamos­väsymyksestä – Joka kolmas aikuinen potee pimeää, ja oireet alkavat usein kolme­kymppisenä

    5. 5

      Silmukka kiristyy Trumpin ympärillä – ”Henkilö 1” kehotti lakimiestään rikkomaan lakia ja suunnitteli pilvenpiirtäjää Moskovaan vielä kesken vaalikampanjan

    6. 6

      Velattomana kuoleminen ei ole järkevää, sanoo Ruotsin pankkivalvoja – ruotsalaiset velkaantuvat ja vaurastuvat samaan aikaan

    7. 7

      Ennätykselliset veronpalautukset maksuun tiistaina – ensi vuonna valtaosa ei enää saa ”joulupalautuksia”

    8. 8

      Yle ja Karjalainen väittivät virheellisesti Jussi Halla-ahon olleen paikalla ”natsilippu­kulkueessa” – Halla-aho arvosteli ”vastuullista mediaa” ja ajautui väittelyyn siitä, mihin oli oikein osallistunut

    9. 9

      Kesän jälkeen äitien kasvoilta katosivat ilmeet, ja kätilö Rosmariini Tolonen näki sen – HS:n erikoisartikkeli vie vainottujen rohingyojen pakolaisleirille

      Tilaajille
    10. 10

      Krp hakee rikos­insinöörejä kryptisellä koodi­kielellä – ”Tarkoitus on kiinnittää oikean kohde­ryhmän huomio”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies oli hurmaava, mutta kun yksiön ovi yöllä sulkeutui, Minna tajusi jotain olevan vialla – ”Minulle tapahtui asioita, joita en olisi halunnut tapahtuvan”

      Tilaajille
    2. 2

      Kansanedustaja Touko Aallon päälle käytiin Linnan juhlissa – ”Kahdella kädellä rintakehään niin voimakkaasti kuin pystyy”

    3. 3

      Kuvakooste: Valitsimme Linnan juhlien kymmenen säväyttävintä pukua – lukijoiden suosikiksi nousi 19-vuotias yllätysnimi

    4. 4

      Helsingissä hakaristilippujen kantaminen johti käsirysyyn, pidätyksiin ja epäilykseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan – Kaksi pidätettiin myös 612-soihtukulkueen häirinnästä

    5. 5

      Jopa syntyperäinen suomalainen saattaa pian voida menettää kansalaisuutensa – Eduskunta alkaa käsitellä kiistanalaista lakiesitystä

    6. 6

      Suomesta on tullut myrkkyä – Venäjällä tunnetaan syvää tyytymättömyyttä suomalaisia kohtaan

    7. 7

      Oulun poliisi varoittaa: Ulkomaalaistaustaiset miehet saalistavat nuoria tyttöjä netissä

    8. 8

      ”Pienenä hain äitiä baarista” – Viisi huostaan otettua nuorta kertoo, miten lastensuojelu muutti heidän elämänsä

      Tilaajille
    9. 9

      Näyttelijä Jasper Pääkkönen rikkoi asuvalinnallaan etikettiä – kumppanilla kultainen, käärmeteemainen paljettiasu

    10. 10

      Ystäväni ei vieläkään tiedä, mitä hänen ex-poikaystävänsä teki päivisin

    11. Näytä lisää