Kaupunki

Asemiehet tunkeutuivat toimistoon Mannerheimintiellä ja vaativat yrittäjältä 20 000 euroa – Uhri ja poliisi järjestivät väijytyksen, rikolliset saatiin tuomiolle

Rikoksen tehneet kolme miestä saivat ehdottomat vankeustuomiot Helsingin hovioikeudessa tiistaina.

Yrittäjältä vaadittiin pistoolilla uhkaamalla 20 000 euroa Helsingissä. Rikolliset jäivät kiinni, kun uhri järjesti yhdessä poliisin kanssa väijytyksen ajankohtaan, jolloin rahojen luovutuksen olisi pitänyt tapahtua.

Rikos oli osa monimutkaisempaa vyyhteä, johon liittyi useampia syytteitä. Muun muassa syytteet törkeästä kiristyksestä kuitenkin hylättiin jo aiemmin käräjäoikeudessa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Helsingin hovioikeus kuitenkin vahvisti tiistaina tuomiot törkeän ryöstön yrityksestä. Siitä tuomittiin vuosina 1987 ja 1978 syntyneet miehet.

Tuomion sai lisäksi toinen vuonna 1987 syntynyt mies, joka hovioikeuden mukaan yllytti kahta muuta koplaan kuulunutta ryöstön yritykseen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Riidatonta on kaikkien asianosaisten kertomusten perusteella se, että vastaajat [törkeän ryöstön yrityksestä tuomitut miehet] olivat [yllytyksestä tuomion saaneen miehen] toimeksiannosta menneet 22.5.2017 asianomistajan toimistoon velka-asiassa. – – Esiin ei ole tullut perusteita epäillä asianomistajan kertomusta siitä, että [toimistoon tulleet miehet] vaatineet häneltä nimenomaan 20 000 euroa sekä että häntä oli tämän vaatimuksen tehostamiseksi uhattu pistoolilla ja esitetty samalla suusanallisia uhkauksia”, Helsingin käräjäoikeus katsoi aiemmin tuomiossaan.

Syyttäjän mukaan uhria osoitettiin uhkaustilanteessa pistoolilla päähän.

Uhkailijat joutuivat lopulta poistumaan tyhjin käsin uhrin toimistolta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Asianomistaja oli sanonut, että hänellä ei ole sellaisia rahoja ja että hän antaisi nämä rahat iltaan mennessä tai että hän antaisi auton.”

Tässä vaiheessa uhri otti yhteyttä poliisiin. Uhri ja toimistolle tulleet poliisit tiesivät odottaa puhelua asemiehiltä.

 

”Yksi patruuna olisi riittänyt viemään asianomistajan elämän.”

Uhkailijat olivat luvanneet soittaa ja varmistaa seuraavan tuloaikansa kello 20:een mennessä. Puhelu myös tuli.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Poliisi oli ollut samalla linjalla.”

Uhkailijat ilmoittivat saapuvansa seuraavana päivänä iltakahdeksalta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Poliisin kanssa oli sovittu, että asianomistaja pitäisi toimiston oven kiinni ja että poliisi huolehtisi miehistä. Vastaajien tultua paikalle oli poliisi ottanut nämä kiinni.”

Miehet astuivat poliisin ansaan .6.35-kaliiperisen FN-pistoolin ja nyrkkirautaveitsen kanssa.

Yrittäjä kertoi oikeudessa olleensa tapauksen vuoksi kuukauden pois toimistoltaan ja ajatelleensa jatkuvasti, mitä 22. toukokuuta oli oikein tapahtunut.

”Yksi patruuna olisi riittänyt viemään asianomistajan elämän”, tuomiopapereissa kerrotaan.

Uhri tiesi rikoksessa yllyttäjänä toimineen miehen entuudestaan, mutta ei kertomansa mukaan varsinaisesti tuntenut tätä.

Tuomioistuimissa puntaroitiin muun muassa, oliko Mannerheimintien varrella sijaitsevassa toimistossa tapahtunut rikos törkeän kiristyksen yritys vai törkeän ryöstön yritys.

”Ryöstössä uhkaukselta edellytetään lainkohdan sanamuodostakin ilmenevällä tavalla sen toteuttamistarkoituksen suhteen välittömyyttä. Kiristyksen luonteeseen taas kuuluu usein se, että uhkauksen täytäntöönpanon ajankohta jätetään enemmän tai vähemmän avoimeksi”, Helsingin käräjäoikeus arvioi.

Käräjäoikeus päätyi kiristysmäisistä piirteistä huolimatta hylkäämään syytteet törkeän kiristyksen yrityksestä. Tekijät esittivät rahanluovutusvaatimuksensa siten väkivallalla uhkaamalla, että siinä täyttyi oikeuden mukaan myös ryöstörikoksen tunnusmerkistö.

”Kun omaisuuden oikeudettoman ottamisen yrittämiseen liittyvä vastaajien menettely täyttää ankarammin rangaistavan ryöstörikoksen tunnusmerkistön, ei vastaajien syyksi voitaisi syytekohdan 1 osalta lukea esimerkiksi lievempiasteista pakottamista.”

Syytetyt kiistivät suuremmilta osin kaikki syytteet.

Helsingin hovioikeus piti tuoreessa ratkaisussaan käräjäoikeuden tuomion pääasiassa ennallaan. Muutos tuli ainoastaan vuonna 1987 yllyttäjän tuomioon. Käräjäoikeus katsoi miehen yllyttäneen rikoskumppaneitaan törkeän ryöstön yritykseen.

Hovioikeuden mielestä kyse oli kuitenkin yllytyksestä perusmuotoisen ryöstön yritykseen, joten puolentoista vuoden ehdoton vankeus aleni yhdeksäksi kuukaudeksi ehdotonta.

Toinen vuonna 1987 syntynyt mies sai törkeän ryöstön yrityksestä, ampuma-aserikoksesta ja vaarallisen esineen hallussapidosta yhden vuoden, kahden kuukauden ja 15 päivän ehdottoman vankeustuomion.

Vuonna 1978 syntynyt mies tuomittiin törkeän ryöstön yrityksestä ja ampuma-aserikoksesta yhden vuoden, neljän kuukauden ja 15 päivän ehdottomaan vankeuteen. Tuomio sisältää jäännösrangaistuksen ehdonalaisen vapauden sääntöjen rikkomisesta.

Takavarikoidut pistooli ja nyrkkirautaveitsi tuomittiin valtiolle menetetyiksi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Oikeudenkäynnit
  • Rikokset
  • Helsinki
  • Juho Jokinen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Myös maailman vaikutusvaltaisin lehti hehkuttaa Oodi-kirjastoa – ”Torille!” arkkitehti Antti Nousjoki iloitsee

    2. 2

      Linnan juhlissa puvullaan huomiota herättänyt Elina Gustafsson kertoo saamastaan vihapuheesta: ”Olen oikeastaan kiitollinen”

    3. 3

      Yle ja Karjalainen väittivät virheellisesti Jussi Halla-ahon olleen paikalla ”natsilippu­kulkueessa” – Halla-aho arvosteli ”vastuullista mediaa” ja ajautui väittelyyn siitä, mihin oli oikein osallistunut

    4. 4

      Venäjä lennätti kaksi strategista pommittajaa Venezuelaan

    5. 5

      Klonkun näyttelijä teki roolisuorituksen jakomielisenä Theresa Mayna – ehkä ilkeimmässä brexit-videossa ikinä

    6. 6

      Helsingin Koskelantiellä syttyi maanantai-iltana räjähdysmäinen tulipalo: Silmin­näkijöiden mukaan lieskat löivät voimalla ikkunasta ja kaupungin­osa oli täynnä savua

    7. 7

      Keskenmeno on ihmisellä sääntö eikä poikkeus – kohtu valikoi tarkkaan, kenet se ottaa vastaan

      Tilaajille
    8. 8

      Tapiolan uimahalli aiotaan purkaa – Arvorakennuksen pieleen menneeseen remonttiin upotettiin yhdeksän miljoonaa euroa

    9. 9

      Suomesta on tullut myrkkyä – Venäjällä tunnetaan syvää tyytymättömyyttä suomalaisia kohtaan

    10. 10

      Silmukka kiristyy Trumpin ympärillä – ”Henkilö 1” kehotti lakimiestään rikkomaan lakia ja suunnitteli pilvenpiirtäjää Moskovaan vielä kesken vaalikampanjan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomesta on tullut myrkkyä – Venäjällä tunnetaan syvää tyytymättömyyttä suomalaisia kohtaan

    2. 2

      Tapiolan uimahalli aiotaan purkaa – Arvorakennuksen pieleen menneeseen remonttiin upotettiin yhdeksän miljoonaa euroa

    3. 3

      Keskenmeno on ihmisellä sääntö eikä poikkeus – kohtu valikoi tarkkaan, kenet se ottaa vastaan

      Tilaajille
    4. 4

      Monille tuttu iltapäivän hetki on ensimmäinen merkki kaamos­väsymyksestä – Joka kolmas aikuinen potee pimeää, ja oireet alkavat usein kolme­kymppisenä

    5. 5

      Silmukka kiristyy Trumpin ympärillä – ”Henkilö 1” kehotti lakimiestään rikkomaan lakia ja suunnitteli pilvenpiirtäjää Moskovaan vielä kesken vaalikampanjan

    6. 6

      Yle ja Karjalainen väittivät virheellisesti Jussi Halla-ahon olleen paikalla ”natsilippu­kulkueessa” – Halla-aho arvosteli ”vastuullista mediaa” ja ajautui väittelyyn siitä, mihin oli oikein osallistunut

    7. 7

      Velattomana kuoleminen ei ole järkevää, sanoo Ruotsin pankkivalvoja – ruotsalaiset velkaantuvat ja vaurastuvat samaan aikaan

    8. 8

      Krp hakee rikos­insinöörejä kryptisellä koodi­kielellä – ”Tarkoitus on kiinnittää oikean kohde­ryhmän huomio”

    9. 9

      Johanna Puro on viime kuukaudet paimentanut poliisia tutkimaan poikansa pyörän varkautta – ”Eikö poliisi itse osaa siirtää tiedostoa muistitikulle?”

    10. 10

      Klonkun näyttelijä teki roolisuorituksen jakomielisenä Theresa Mayna – ehkä ilkeimmässä brexit-videossa ikinä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies oli hurmaava, mutta kun yksiön ovi yöllä sulkeutui, Minna tajusi jotain olevan vialla – ”Minulle tapahtui asioita, joita en olisi halunnut tapahtuvan”

      Tilaajille
    2. 2

      Kansanedustaja Touko Aallon päälle käytiin Linnan juhlissa – ”Kahdella kädellä rintakehään niin voimakkaasti kuin pystyy”

    3. 3

      Kuvakooste: Valitsimme Linnan juhlien kymmenen säväyttävintä pukua – lukijoiden suosikiksi nousi 19-vuotias yllätysnimi

    4. 4

      Helsingissä hakaristilippujen kantaminen johti käsirysyyn, pidätyksiin ja epäilykseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan – Kaksi pidätettiin myös 612-soihtukulkueen häirinnästä

    5. 5

      Suomesta on tullut myrkkyä – Venäjällä tunnetaan syvää tyytymättömyyttä suomalaisia kohtaan

    6. 6

      Oulun poliisi varoittaa: Ulkomaalaistaustaiset miehet saalistavat nuoria tyttöjä netissä

    7. 7

      Näyttelijä Jasper Pääkkönen rikkoi asuvalinnallaan etikettiä – kumppanilla kultainen, käärmeteemainen paljettiasu

    8. 8

      Kesän jälkeen äitien kasvoilta katosivat ilmeet, ja kätilö Rosmariini Tolonen näki sen – HS:n erikoisartikkeli vie vainottujen rohingyojen pakolaisleirille

      Tilaajille
    9. 9

      Ystäväni ei vieläkään tiedä, mitä hänen ex-poikaystävänsä teki päivisin

    10. 10

      Ihminen syttyi tuleen Espoon keskuksen terveysasemalla

    11. Näytä lisää