Kaupunki

Tutkijat kauhuissaan: Ratikka voi sekoittaa yliopistojen herkät laitteet Viikissä ja Otaniemessä – Vaativat jopa reitin muutosta

Otaniemessä selvitetään, voiko herkkiä laitteita siirtää kauemmas radasta.


Pikaraitiotie Raide-Jokerin tarkempi suunnittelu Otaniemen ja Viikin kampuksilla huolestuttaa tutkijoita. Osa tutkijoista toivoo, että pikaratikan reittiä voitaisiin vielä muuttaa.

Yliopistoväki on jo parin vuoden ajan yrittänyt viestittää, millaisia ongelmia raitioliikenteestä voi koitua tieteelliselle tutkimustyölle. Tänä syksynä suunnittelijat ovat vihdoin koostaneet joukon alustavia keinoja haittojen minimoimiseksi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Samalla keskustelu Helsingin yliopiston ja Aalto-yliopiston tutkimuslaitoksilla on kiihtynyt.

”Samansuuntaista huolta on kuulunut sekä Otaniemestä että Viikistä”, luonnehtii tutkijoiden palautetta Raide-Jokerin tilaajien projektijohtaja Juha Saarikoski.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Haittavaikutukset ovat kahtalaisia. Raskas, noin 50 tonnia painava raitiovaunu aiheuttaa tärinää, joka heijastuu kiinteistöihin ja tieteellisiin tutkimusvälineisiin. Suunnilleen yhtä paljon painaa esimerkiksi kaskelotti.

Raitioliikenne aiheuttaa myös sähkömagneettikentän, jota ihmiset eivät normaalielämässä havaitse, mutta joka on myrkkyä herkille laitteille.

Tärinäongelmaa on Otaniemessä jouduttu ratkomaan jo länsimetron suunnittelun yhteydessä, joten ongelmanasettelu on tuttu. Esimerkiksi osa Otaniementiestä on jo rakennettu paalulaatalle, jonka on määrä vaimentaa tärinää.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ratarakenteisiin tehtävissä tärinänvaimennuksissa on kuitenkin paljon epävarmuustekijöitä.

Raitioliikenteen sähkömagneettinen kenttä on helpommin hallittavissa radan rakenneratkaisuilla, mutta vaikeammin ratkaistavissa valmiissa kiinteistöissä.

”Todennäköisesti sähkömagneettikentän häiriöitä voitaisiin hallita riittävästi nyt selvitetyllä toteutustavalla”, sanoo Saarikoski.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Valmistelu on toki kesken, ja ratkaisuja haetaan tammikuulle saakka, jolloin hankkeen tavoitehinta pitäisi olla selvillä.

Aalto-yliopistokiinteistöt oy:n toimitusjohtaja Antti Tuomela tähdentää, että selvitystyö on hidasta, sillä Raide-Jokerin käyttämä teknologia ei ole vielä täysin tiedossa. Esimerkiksi tärinöiden vaimentamiseksi on selvitettävänä erilaisia vaihtoehtoja.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Olemme myös tutkineet esimerkiksi vaihtoehtoisia sijainteja tutkimuslaitteille Otaniemen kampukselta, mikäli tärinä tai magneettiteknologia aiheuttaa häiriöitä”, Tuomela viestittää sähköpostitse.

Tuomela uskoo, että sopiva ratkaisu löytyy yhdessä Raide-Jokerin ja Espoon kaupungin kanssa.

Helsingin yliopiston Viikin kampuksen tilapäällikkö, arkkitehti Mika Huhtala sanoo, että yliopisto tekee parhaillaan paljon töitä konsulttien kanssa, jotta yliopiston tutkimus- ja opetustyö voidaan turvata Viikissä.

”Tämä on herkkä asia”, Huhtala sanoo.

Sähkömagneettinen kenttä syntyy, kun sähkö johdetaan raitiovaunun ajolangoista vaunuun ja sieltä sen alle ratakiskoon, joka toimii paluujohtimena. Metrojunissa sähkö johdetaan alakautta ja se purkautuu alakautta, joten sähkömagneettinen vaikutusalue on pienempi.

Raitiovaunujen sähkömagneettinen häiriö on voimakkuudeltaan huomattavasti pienempi kuin maan sähkömagneettikenttä. Valitettavasti tämä ei riitä, jos käytössä on herkkiä atomiresoluution tutkimuslaitteita kuten Otaniemen Nanotalossa tai elektronimikroskooppeja kuten Viikin biokeskuksissa.

Saarikoski sanoo, että jo ensimmäisissä yhteisissä palavereissa paljastui ongelman laajuus. Kun Raide-Jokerin asiantuntijat puhuivat magneettikentästä mikroteslan mittayksiköllä, Otaniemessä puhutaan nanotesloista.

”Eromme oli tuhatkertainen”, Saarikoski sanoo.

Suunnittelun apuna on käytetty saksalaista konsulttia, jolla on kokemuksia keskieurooppalaisista ratkaisuista.

Yhteisissä neuvotteluissa ratkaisuksi ehdotetaan alustavasti muutoksia ratarakenteeseen. Tämän lisäksi virransyötön paikallisella rajoittamisella voitaisiin magneettikenttää heikentää.

Ratkaisuehdotukset eivät ole vakuuttaneet tutkijoita. Viikissä toimiva bioalan yrittäjä, elintarviketieteiden maisteri Sari Rahkonen pitää suojausyrityksiä epävarmoina ja kalliina.

”Ei täällä kukaan tutkija niihin suojauksiin usko”, Rahkonen sanoo.

Hän on itse kokenut Helsingin kantakaupungissa tavanomaisen raitioliikenteen tärinähaittoja valomikroskooppien käytössä.

”Kun ratikka menee ohi, näkökenttä tärisee. Mitä se sitten tekeekään tarkemmille mittalaitteille”, hän havainnollistaa.

Rahkonen ihmettelee, kuka on halunnut ahtaa raitiolinjan tutkimuslaitosten väliin, kun suorin reitti kulkisi kampuksen eteläpuolella Viikintietä pitkin. Hän on myös erittäin huolestunut liikenneturvallisuudesta kapealla Viikinkaarella.

Saarikosken mukaan molemmat korkeakoulut sekä Helsingin ja Espoon kaupungit ovat olleet hyvin yksimielisiä reittilinjauksista. Otaniemi ja Viikki ovat painopistealueita kaavoituksessa. Viikinkaaren pohjoinen pysäkki on lähellä Lahdenväylää, jonka varrelle Helsingillä on kaavoitussuunnitelmia.

Raide-Jokerin rakentajille Viikintie olisi yksinkertaisempi ja edullisempi vaihtoehto. Urakkaa edeltävät johtosiirrot Viikinkaarella ovat Saarikosken mukaan erittäin hankalia katutilan ahtauden vuoksi.

”Kun säästötarve hankkeessa tunnistettiin viime keväänä, meillekin tuli ensimmäisenä mieleen, että jätettäisiin Viikinkaari väliin. Mutta matkustajille Raide-Jokeria ollaan tekemässä”, Saarikoski sanoo.

Matkustajaliikenteen näkökulmasta Viikinkaaren pysäkin sijainti on optimaalinen.

Projektin tilaajien johtoryhmässä on sovittu, että kaupungit neuvottelevat yliopistojen kanssa siitä lähtökohdasta, että maksajana olisi hyötyjä. Mutta maksavatko summan kaupungit vai yliopistot, siitä ei vielä ole neuvottelutulosta.

Alustava kokonaiskustannusarvio haittojen pienentämiselle on Viikissä 7,5 miljoonaa euroa ja Otaniemessä 6,3 miljoonaa euroa.

”On sovittu, ettei suojauskustannuksia lasketa Raide-Jokerin tavoitehintaan”, Saarikoski sanoo.

Fakta

Raide-Jokeri rakenteille 2019


 Raide-Jokeri on 25 kilometrin pituinen pikaraitiotie Helsingin Itäkeskuksesta Espoon Keilaniemeen.

 Sen rakentamisen on määrä alkaa ensi vuonna.

 Raide-Jokerin suunnittelijoiksi on valittu Ramboll Finland, Sitowise ja VR Track. Urakoitsijoina ovat VR Track ja YIT.

 Espoo ja Helsinki ovat hyväksyneet urakalle 275 miljoonan euron hankesuunnitelman, mutta viimeisin väliaikatieto valmistelusta on 348 miljoonaa. Lisäksi urakan ulkopuolelle jäisi vielä noin 19 miljoonan euron kustannukset.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Grönlannin manner­jäätikköä katoaa vuodessa 45 000 Kheopsin pyramidin verran – Sulamisesta on nyt paljastunut sivu­vaikutus, joka voi osoittautua vakavaksi

    2. 2

      Sairaalan päivystyksessä Helsingissä on erityinen triplaruuhka – ”Täällä on itketty käytävillä”

    3. 3

      Uutissivusto: Trump määräsi asian­ajajansa valehtelemaan kongressille Venäjä-hankkeista

    4. 4

      Hän hyökkää, haukkuu ja saa ilonsa toisen nujertamisesta – Sadistisen persoonallisuus­häiriön piirteitä ilmenee aivan tavallisilla ihmisillä, ja tällainen se on

      Tilaajille
    5. 5

      Valmisteliko Venäjä hyökkäystä länteen Zapad-sotaharjoituksessa?

    6. 6

      Entinen poikaystävä huoritteli ja musa-alan sedät nauroivat päin naamaa – sitten Ronja Stanley otti ohjat omiin käsiinsä, ja nyt hän laulaa laukeamisesta

    7. 7

      Muistatko nämä tavat, jotka eivät tulisi lentokoneessa enää kuuloonkaan? 1950-luvulla matka Kanarialle vei neljä päivää, mutta sitten seuramatkoilla alettiin käydä kuin lähiökapakassa

      Tilaajille
    8. 8

      HS:n jakelussa häiriöitä – lue päivän näköis­lehti ilmaiseksi täältä

    9. 9

      Äänikirjan lukija pisti omiaan Ruotsissa, kirjailija uhkaa nyt oikeusjutulla: ”Minulla oli huono päivä, ja provosoiduin kirjan liian helpoista tulkinnoista”

    10. 10

      Teollisuusalueen ytimessä Helsingin Malmilla lepää hämmentävä salaisuus – Georg Porokara on haalinut kokoelmiinsa neljän ison omakotitalon verran leluja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pilapiirtäjä Ville Ranta teki piirroksen Oulun seksuaali­rikoksista ja sohaisi muurahais­pesään – Facebook jäädytti tilin, mutta se ei Rantaa hetkauta, sillä hän ei ole ensi kertaa asialla

    2. 2

      Keskellä Helsingin liikenteen jylyä uinuu unohdettu maalaisidylli – Kaupunki haluaa jyrätä 100-vuotiaan pihapiirin

    3. 3

      Netflix julkaisi elokuvan, jonka ”kaikki ovat katsoneet”, vaikka sitä pidetään todella huonona – ilmiö kertoo ajastamme, jossa pelkäämme jäädä ulkopuolisiksi

    4. 4

      Ruokavalioista tuli niin tiukkoja, että ihmiset alkoivat syödä väärin – nyt nousee yksinkertainen dieetti, jonka asiantuntija soisi syrjäyttävän kaikki muut

      Tilaajille
    5. 5

      Mikko Sorjolahti, 43, katseli, kuinka juopot opettivat nuorempiaan juomaan Lasolia Myyrmäen asemalla – Asema saatiin rauhoitettua yllättävällä tavalla

    6. 6

      Maailman suurin tietovuoto: Yli 770 miljoonaa osoitetta ja salasanaa löytyi hakkeripalstalta

    7. 7

      Kiinan kanadalaiselle langettama kuolemantuomio on viesti, ja se on hyvä tiedostaa Suomessakin

    8. 8

      Espoolaisnainen hiihti töihin Helsingin keskustaan – ”Ruttopuistossa matka eteni vauhdilla”

    9. 9

      Tania Karumaa, 43, hyppäsi aamukahdelta aura-auton rattiin, jotta muut pääsisivät aamulla töihin Helsingissä – ”Välillä tuntuu, että ihmiset luulevat meidän olevan vain muiden kiusana”

    10. 10

      Hän hyökkää, haukkuu ja saa ilonsa toisen nujertamisesta – Sadistisen persoonallisuus­häiriön piirteitä ilmenee aivan tavallisilla ihmisillä, ja tällainen se on

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vuosaarelaisen kaunottaren turhamaisuus pöyristyttää ihmisiä – Mutta lopulta he itkevät, sillä Jasmin Koskirannan tarina onkin suurempi

      Tilaajille
    2. 2

      Keksijänero loi miljardituotteen ja joutui tyttärensä syrjäyttämäksi – Suomalaista Polaria ja sen perustajan traagista kohtaloa ympäröi hiljaisuuden muuri

      Tilaajille
    3. 3

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    4. 4

      Vuoden paras Fingerpori -äänestys keräsi yli 23 000 ääntä – ”Hieno valinta”, toteaa Pertti Jarla yleisön suosikista ja paljastaa omansa

    5. 5

      Radikaalit pääsivät niskan päälle perussuomalaisten nuorisojärjestössä – suljetulla keskustelupalstalla julistetaan rotuoppia ja haukutaan Halla-ahoa

      Tilaajille
    6. 6

      Pilapiirtäjä Ville Ranta teki piirroksen Oulun seksuaali­rikoksista ja sohaisi muurahais­pesään – Facebook jäädytti tilin, mutta se ei Rantaa hetkauta, sillä hän ei ole ensi kertaa asialla

    7. 7

      Sähköhammasharjakin voi jättää hampaat likaisiksi – yleinen harjaustekniikka pilaa koko sähköharjan idean, sanoo asiantuntija

    8. 8

      Miksi suomalaismiehet hakevat puolisonsa Aasiasta? Tästä kertoo Ylen Tuontirakkautta-sarja, joka suututti osallistujapariskunnan

    9. 9

      Autoista tuli niin hyviä, että kuljettajien ajotaidot romahtivat – tämä perusasia unohtuu monelta ja talvella sen kuulee lähes joka risteyksessä

    10. 10

      Tällainen on kahdeksan lapsen hyväksikäyttö­tapaus: Kalliolaismies saalisti tyttöjä Instagramissa – Tuomittu pyysi 14-vuotiasta tyttöä vaikenemaan seksistä

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Miksi jotkut puhuvat paljon itsestään? Ja miksi suu on märkä?
    3. Sairaalan päivystyksessä Helsingissä on erityinen triplaruuhka – ”Täällä on itketty käytävillä”
    4. Entinen poikaystävä huoritteli ja musa-alan sedät nauroivat päin naamaa – sitten Ronja Stanley otti ohjat omiin käsiinsä, ja nyt hän laulaa laukeamisesta
    5. Bogotassa verinen pommi-isku 16 vuoden hiljaiselon jälkeen – Ainakin 21 kuollut ja 68 haavoittunut
    6. Jättiyllätys jalkapallon Naisten liigassa: hallitseva mestari PK-35 Vantaa ei saanut liigalisenssiä ensi kaudelle – ongelmia tilinpäätöksen asiakirjoissa, palkkioiden maksu viivästynyt
    7. Afrikan unioni vaatii lykkäämään Kongon lopullisen vaalituloksen julkistusta – miljoonien äänten vilpistä on painavaa näyttöä
    8. Uutissivusto: Trump määräsi asian­ajajansa valehtelemaan kongressille Venäjä-hankkeista
    9. Grönlannin manner­jäätikköä katoaa vuodessa 45 000 Kheopsin pyramidin verran – Sulamisesta on nyt paljastunut sivu­vaikutus, joka voi osoittautua vakavaksi
    10. Äänikirjan lukija pisti omiaan Ruotsissa, kirjailija uhkaa nyt oikeusjutulla: ”Minulla oli huono päivä, ja provosoiduin kirjan liian helpoista tulkinnoista”
    11. Miljoonasateen historiikki paljastaa: uhkarohkea konsertti oli lähellä päätyä koko yhtyeen kuolemaan uima-altaan pohjalla
    12. Näytä lisää