Kaupunki

Oodin ovilaskurit vilkkuvat punaisella ihmisryntäyksessä: Kirjastosta paljastuu sekä yllätyssisäänkäynti että salahuone

Toisena avajaispäivänä ihmiset ovat värjötelleet keskustakirjaston ulko-ovilla jonoiksi asti. Arkkitehdit ovat järjestäneet lastenosastolle narniamaisen yllätyksen. Kahtena ensimmäisenä aukiolopäivänä kirjastossa kävi yli 50 000 ihmistä.

Kaksikin jonoa kiemurtaa itsenäisyyspäivän kelmeässä valossa Töölönlahdella kohti Helsingin uutta keskustakirjastoa Oodia. Toisena avajaispäivänä rakennuksen korkein sallittu ihmismäärä oli iltapäivään mennessä ylittynyt jo pariin otteeseen.

Kun sisällä on samanaikaisesti 3 400 ihmistä, kävijälaskurit menevät punaiselle eikä enempää ihmisiä saa ottaa sisään. Siksi sekä Kansalaistorin puoleisille pääoville että etelän sisäänkäynnille tiivistyi jonoja.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Olemme joutuneet sulkemaan ovet jo kahdesti”, sanoo Oodin johtaja Anna-Maria Soininvaara.

Neuvokkaimmat Oodin-kävijät ovat kuitenkin löytäneet suoran reitin sisään. Pohjoisen puolella rakennusta on hiljainen sisäänkäynti, jossa järjestyksenvalvoja toivottaa tervetulleiksi muutaman harvan tulijan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kyseinen ovi on toistaiseksi avoinna vierailijoille. Se mahdollisesti kuitenkin joudutaan sulkemaan, sillä sen vieressä on vielä levällään Destian työmaa.

”Reitti on hankala ja kuhmurainen. Mutta saa siitä vielä tulla, jos löytää tien sitä kautta”, Soininvaara sanoo.

Ensimmäisenä aukiolopäivänä keskiviikkona Oodissa kävi noin 22 000 ihmistä. Torstaina kävijöitä oli kävijöitä oli noin 30 000, sanoo Oodin viestintäsuunnittelija Anna Vihanta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Toinenkin yllätys on jo paljastunut. Kolmannessa kerroksessa Kirjataivaassa on salahuone. Paksu kirjahylly osoittautuukin oveksi, jonka kautta pääsee klementiininoranssiin satuhuoneeseen.


Salaperäisyys on ollut ilahduttava wau-elämys sekä ensimmäisten päivien kävijöille että kirjaston henkilökunnalle. Kirjastonhoitaja Riia Ollanketo kertoo olevansa itsekin innoissaan salahuoneesta.

Myös aikuisten silmät ovat Ollankedon mukaan levinneet lautasiksi pehmustetun salatilan paljastuttua.

”Se on narniamainen efekti. Eihän tuollaisia ole muissa kuin elokuvissa”, Ollanketo sanoo.


Avajaispäivinä salahuone on tosin ollut arkioloja helpompi havaita. Ovi on pidetty koko ajan auki. Se johtuu turvallisuudesta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kirjastonhoitaja Ollanketo ei vielä tiedä, miten salaovi avataan ulkoapäin.

Sisäpuolelta se olisi kiinni ollessaan kuin mikä tahansa mustaksi maalattu ovi perusripoineen. Mutta ulkopuolella on vain hylly ja siinä kirjoja.

Selitys on looginen, tosin hieman kiusallinen. Kuten Töölönlahden uuden arkkitehtonisen aarteen julkisivun laudoitus, myös salaovi on vielä keskeneräinen.

Ulkopuolelta puuttuu vetimet.

”Ensi viikon alussa avajaishälinän jälkeen katsomme ovea. Ulkopuolelle on tulossa puinen vedin. Siksi ovi pitääkin nyt ehdottomasti pitää auki”, sanoo projektiarkkitehti Jussi Vuori rakennuksen suunnitelleesta arkkitehtitoimisto Alasta.


Hätäpoistumista varten salahuoneessa on myös tavallinen uloskäynti viereiseen huoneeseen.

Samalla Vuori paljastaa, että salahuoneen keksi Alan arkkitehdeista Antti Nousjoki. ”Mietimme, mikä toisi jännittävän elementin sellaiseen paikkaan”, Vuori sanoo.

Itsenäisyyspäivänä useat lapset kaitsijoineen ovatkin jo ottaneet satuhuoneen omakseen.

Esimerkiksi Martikaisten perheen äiti Petra sekä lapset Inari, 4, ja Ukko, 3, istuivat huoneen nurkassa lukemassa My Little Pony -tarinaa.

”Kun oven laittaa kiinni, toiselle puolelle ilmestyy kirjoja”, Inari Martikainen täsmentää.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Venäjä lennätti kaksi strategista pommittajaa Venezuelaan

    2. 2

      Klonkun näyttelijä teki roolisuorituksen jakomielisenä Theresa Mayna – ehkä ilkeimmässä brexit-videossa ikinä

    3. 3

      Linnan juhlissa puvullaan huomiota herättänyt Elina Gustafsson kertoo saamastaan vihapuheesta: ”Olen oikeastaan kiitollinen”

    4. 4

      Yle ja Karjalainen väittivät virheellisesti Jussi Halla-ahon olleen paikalla ”natsilippu­kulkueessa” – Halla-aho arvosteli ”vastuullista mediaa” ja ajautui väittelyyn siitä, mihin oli oikein osallistunut

    5. 5

      Keskenmeno on ihmisellä sääntö eikä poikkeus – kohtu valikoi tarkkaan, kenet se ottaa vastaan

      Tilaajille
    6. 6

      Helsingin Koskelantiellä syttyi maanantai-iltana räjähdysmäinen tulipalo: Silmin­näkijöiden mukaan lieskat löivät voimalla ikkunasta ja kaupungin­osa oli täynnä savua

    7. 7

      Tapiolan uimahalli aiotaan purkaa – Arvorakennuksen pieleen menneeseen remonttiin upotettiin yhdeksän miljoonaa euroa

    8. 8

      Macron puhui ensi kertaa Ranskan kelta­liiveille ja lupasi minimi­palkkaan 100 euron korotuksen: ”Maassa vallitseva viha on syvää ja oikeutettua”

    9. 9

      Krp hakee rikos­insinöörejä kryptisellä koodi­kielellä – ”Tarkoitus on kiinnittää oikean kohde­ryhmän huomio”

    10. 10

      Norjan maajoukkue­valmentaja myöntää härskin käytöksen omia hiihtäjiä kohtaan: ”Voisi sanoa, että huijasimme heitä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomesta on tullut myrkkyä – Venäjällä tunnetaan syvää tyytymättömyyttä suomalaisia kohtaan

    2. 2

      Tapiolan uimahalli aiotaan purkaa – Arvorakennuksen pieleen menneeseen remonttiin upotettiin yhdeksän miljoonaa euroa

    3. 3

      Keskenmeno on ihmisellä sääntö eikä poikkeus – kohtu valikoi tarkkaan, kenet se ottaa vastaan

      Tilaajille
    4. 4

      Monille tuttu iltapäivän hetki on ensimmäinen merkki kaamos­väsymyksestä – Joka kolmas aikuinen potee pimeää, ja oireet alkavat usein kolme­kymppisenä

    5. 5

      Silmukka kiristyy Trumpin ympärillä – ”Henkilö 1” kehotti lakimiestään rikkomaan lakia ja suunnitteli pilvenpiirtäjää Moskovaan vielä kesken vaalikampanjan

    6. 6

      Yle ja Karjalainen väittivät virheellisesti Jussi Halla-ahon olleen paikalla ”natsilippu­kulkueessa” – Halla-aho arvosteli ”vastuullista mediaa” ja ajautui väittelyyn siitä, mihin oli oikein osallistunut

    7. 7

      Velattomana kuoleminen ei ole järkevää, sanoo Ruotsin pankkivalvoja – ruotsalaiset velkaantuvat ja vaurastuvat samaan aikaan

    8. 8

      Krp hakee rikos­insinöörejä kryptisellä koodi­kielellä – ”Tarkoitus on kiinnittää oikean kohde­ryhmän huomio”

    9. 9

      Ennätykselliset veronpalautukset maksuun tiistaina – ensi vuonna valtaosa ei enää saa ”joulupalautuksia”

    10. 10

      Johanna Puro on viime kuukaudet paimentanut poliisia tutkimaan poikansa pyörän varkautta – ”Eikö poliisi itse osaa siirtää tiedostoa muistitikulle?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies oli hurmaava, mutta kun yksiön ovi yöllä sulkeutui, Minna tajusi jotain olevan vialla – ”Minulle tapahtui asioita, joita en olisi halunnut tapahtuvan”

      Tilaajille
    2. 2

      Kansanedustaja Touko Aallon päälle käytiin Linnan juhlissa – ”Kahdella kädellä rintakehään niin voimakkaasti kuin pystyy”

    3. 3

      Kuvakooste: Valitsimme Linnan juhlien kymmenen säväyttävintä pukua – lukijoiden suosikiksi nousi 19-vuotias yllätysnimi

    4. 4

      Helsingissä hakaristilippujen kantaminen johti käsirysyyn, pidätyksiin ja epäilykseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan – Kaksi pidätettiin myös 612-soihtukulkueen häirinnästä

    5. 5

      Suomesta on tullut myrkkyä – Venäjällä tunnetaan syvää tyytymättömyyttä suomalaisia kohtaan

    6. 6

      Jopa syntyperäinen suomalainen saattaa pian voida menettää kansalaisuutensa – Eduskunta alkaa käsitellä kiistanalaista lakiesitystä

    7. 7

      Oulun poliisi varoittaa: Ulkomaalaistaustaiset miehet saalistavat nuoria tyttöjä netissä

    8. 8

      ”Pienenä hain äitiä baarista” – Viisi huostaan otettua nuorta kertoo, miten lastensuojelu muutti heidän elämänsä

      Tilaajille
    9. 9

      Näyttelijä Jasper Pääkkönen rikkoi asuvalinnallaan etikettiä – kumppanilla kultainen, käärmeteemainen paljettiasu

    10. 10

      Ystäväni ei vieläkään tiedä, mitä hänen ex-poikaystävänsä teki päivisin

    11. Näytä lisää