Kaupunki

Tuore selvitys: Helsingin ei pitäisi hötkyillä eroon kivihiilikasoistaan – Puun polttamiseen siirtyminen olisi ilmaston kannalta hiiltäkin tuhoisampaa

Kivihiilestä pitää päästä eroon, mutta ensin pitäisi kehittää aidosti ilmastoystävällisiä energiantuotantotapoja, sanoo tutkija Antti Majava BIOS-tutkimusyksiköstä.

Kivihiilen korvaaminen puuta polttamalla olisi ilmastotavoitteiden kannalta Helsingille vielä nykytilannettakin huonompi vaihtoehto, väittää tuore selvitys.

Selvityksen on tehnyt konsulttiyhtiö Valor monitieteisen BIOS-tutkimusyksikön tilauksesta. Sen toteuttivat Helsingin kaupungin omistama energiayhtiö Helenin entinen toimitusjohtaja Seppo Ruohonen ja Kotkan Energian entinen toimitusjohtaja Pekka Passi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Selvityksen tarkoituksena oli pohtia keinoja, joilla Helsinki voisi siirtyä hiilineutraaliin energiantuotantoon. Se luovutettiin pormestari Jan Vapaavuorelle (kok) tiistaina.

Juha Sipilän (kesk.) hallitus on esittänyt, että kivihiilestä on päästävä eroon vuoteen 2029 mennessä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Aikataulu aiheuttaa vaikeuksia Helsingille, koska korvaavia menetelmiä on polttamiseen perustuvan energiantuotannon lisäksi vielä vähän.

Helsinki on suunnitellut korvaavansa kivihiiltä sekä lämpöä että sähköä tuottavilla biolämpölaitoksilla.

Tuoreen selvityksen mukaan suunnitellut biolämpölaitokset eivät vähentäisi ilmastopäästöjä, vaan jopa lisäisivät niitä eli olisivat ilmastotavoitteiden kannalta vielä hiiltäkin huonompi vaihtoehto.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Puupohjaisen bioenergian ilmastopäästöt piipun päästä mitattuna ovat kivihiiltä suuremmat, ja bioenergian lisäys Helsingissä vaatisi puun kansainvälisen tuonnin lisäystä tai hakkuiden lisäystä kotimaassa. Energiapuun kuljetus vaatisi myös nykyistä energiantuotantoa enemmän laiva- tai rekkaliikennettä, mikä tarkoittaa kuljetuskustannusten nousua.

”Jos hiilivoimalat suljetaan, niin Suomessa ei ole riittävästi metsäteollisuuden sivuvirtoja, joilla Helsingin lämmön tarve voitaisiin kattaa. Silloin joudutaan turvautumaan puihin, jotka kelpaisivat muuhunkin käyttöön, mutta jotka kaadettaisiin pelkästään energiakäyttöön ja kun kotimaan puunsaanti on riittämätöntä, joudutaan käyttämään tuontipuuta lähinnä Baltian maista ja Venäjältä. Ilmaston kannalta baltialaisen runkopuun käyttö on yhtä haitallista, kuin kotimaisen”, sanoo tutkija Antti Majava BIOS-tutkimusyksiköstä.

Bios-tutkimusyksikkö kokoaa ekologisiin kysymyksiin liittyvää tutkimustietoa monialaisesti Suomesta ja maailmalta. Se on perustettu vuonna 2015 ja sitä rahoittaa Koneen Säätiö sekä Suomen akatemian strategisen tutkimusen neuvosto.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Vaihtoehto polttamalla tapahtuvalle lämmöntuotannolle on tutkija Majavan mukaan maalämpö- tai vesistölämpöpumput.

Molempien tuotantotapojen tehokkaaseen hyödyntämiseen liittyy kuitenkin vielä teknisiä haasteita.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Maalämpöjen keruukaivoihin liittyy tiheästi asutussa Helsingissä se, että niitä ei voida sijoittaa mihin tahansa.

”Siihen ratkaisuehdotuksena on syvemmät, 600-metriset tai jopa kilometrien syvyiset reiät”, Antti Majava sanoo.

Myös vesistölämpöpumppujen ongelmia ratkotaan edelleen.

”Meri voisi toimia hyvänä lämmönlähteenä, mutta koska merivesi on täällä kylmään aikaan 1-asteista, niin se vaatii uudentyyppisen lämmönsiirtimen, joka on kehitteillä, mutta ei valmis. Tämä vaatii vielä useamman vuoden ajan tuotekehitystä ja pilotointia ennen kuin siihen voi siirtyä.”

Majava pelkää, että kivihiilikielto hidastaisi vaihtoehtoisten energiantuotantotekniikoiden teknistä kehitystä.

”Jos tulee kivihiilikielto, ei jää aikaa selvitystyöhön näiden muiden vaihtoehtojen osalta. Tarvittaisiin muutaman vuoden aktiivisen selvittämisen ja pilotoinnin jakso, jotta voitaisiin siirtyä suoraan polttamatta tapahtuvaan energian tuotantoon, mutta nyt se ei välttämättä toteudu, kun kivihiilikieltoa ajetaan.”

Bios-tutkimusyksikkö on Majavan mukaan halunnut yhdistää metsien käytön ilmastovaikutuksiin liittyvää tutkimustietoa energiantuottajien asiantuntemukseen, koska poliittisen päätöksenteon ja energiantuottajien välillä vallitsee epäluottamusta.

”Meidän on löydettävä laaja-alaista yhteistyöpintaa näiden erittäin tiukkojen päästötavoitteiden toteuttamiseen. Toivomme, että selvityksellä olisi jatkoselvityksiin ohjaava vaikutus.”

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Hän hyökkää, haukkuu ja saa ilonsa toisen nujertamisesta – Sadistisen persoonallisuus­häiriön piirteitä ilmenee aivan tavallisilla ihmisillä, ja tällainen se on

      Tilaajille
    2. 2

      Valmisteliko Venäjä hyökkäystä länteen Zapad-sotaharjoituksessa?

    3. 3

      Entinen poikaystävä huoritteli ja musa-alan sedät nauroivat päin naamaa – sitten Ronja Stanley otti ohjat omiin käsiinsä ja nyt hän laulaa laukeamisesta

    4. 4

      HS:n jakelussa häiriöitä – lue päivän näköis­lehti ilmaiseksi täältä

    5. 5

      Muistatko nämä tavat, jotka eivät tulisi lentokoneessa enää kuuloonkaan? 1950-luvulla matka Kanarialle vei neljä päivää, mutta sitten seuramatkoilla alettiin käydä kuin lähiökapakassa

      Tilaajille
    6. 6

      Teollisuusalueen ytimessä Helsingin Malmilla lepää hämmentävä salaisuus – Georg Porokara on haalinut kokoelmiinsa neljän ison omakotitalon verran leluja

    7. 7

      Vantaalla hyvätuloinen eläkeläinen voi maksaa hoivasta satoja euroja enemmän kuin Porvoossa – uusi laki panee kaikki samalle viivalle, katso HS:n laskurilla mitä itse maksaisit

      Tilaajille
    8. 8

      Äänikirjan lukija pisti omiaan Ruotsissa, kirjailija uhkaa nyt oikeusjutulla: ”Minulla oli huono päivä, ja provosoiduin kirjan liian helpoista tulkinnoista”

    9. 9

      Ruokavalioista tuli niin tiukkoja, että ihmiset alkoivat syödä väärin – nyt nousee yksinkertainen dieetti, jonka asiantuntija soisi syrjäyttävän kaikki muut

      Tilaajille
    10. 10

      Liian moni uskoo maailman menevän koko ajan huonompaan suuntaan – totuus on päinvastainen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pilapiirtäjä Ville Ranta teki piirroksen Oulun seksuaali­rikoksista ja sohaisi muurahais­pesään – Facebook jäädytti tilin, mutta se ei Rantaa hetkauta, sillä hän ei ole ensi kertaa asialla

    2. 2

      Keskellä Helsingin liikenteen jylyä uinuu unohdettu maalaisidylli – Kaupunki haluaa jyrätä 100-vuotiaan pihapiirin

    3. 3

      Netflix julkaisi elokuvan, jonka ”kaikki ovat katsoneet”, vaikka sitä pidetään todella huonona – ilmiö kertoo ajastamme, jossa pelkäämme jäädä ulkopuolisiksi

    4. 4

      Ruokavalioista tuli niin tiukkoja, että ihmiset alkoivat syödä väärin – nyt nousee yksinkertainen dieetti, jonka asiantuntija soisi syrjäyttävän kaikki muut

      Tilaajille
    5. 5

      Mikko Sorjolahti, 43, katseli, kuinka juopot opettivat nuorempiaan juomaan Lasolia Myyrmäen asemalla – Asema saatiin rauhoitettua yllättävällä tavalla

    6. 6

      Maailman suurin tietovuoto: Yli 770 miljoonaa osoitetta ja salasanaa löytyi hakkeripalstalta

    7. 7

      Kiinan kanadalaiselle langettama kuolemantuomio on viesti, ja se on hyvä tiedostaa Suomessakin

    8. 8

      Espoolaisnainen hiihti töihin Helsingin keskustaan – ”Ruttopuistossa matka eteni vauhdilla”

    9. 9

      Tania Karumaa, 43, hyppäsi aamukahdelta aura-auton rattiin, jotta muut pääsisivät aamulla töihin Helsingissä – ”Välillä tuntuu, että ihmiset luulevat meidän olevan vain muiden kiusana”

    10. 10

      Autoista tuli niin hyviä, että kuljettajien ajotaidot romahtivat – tämä perusasia unohtuu monelta ja talvella sen kuulee lähes joka risteyksessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vuosaarelaisen kaunottaren turhamaisuus pöyristyttää ihmisiä – Mutta lopulta he itkevät, sillä Jasmin Koskirannan tarina onkin suurempi

      Tilaajille
    2. 2

      Keksijänero loi miljardituotteen ja joutui tyttärensä syrjäyttämäksi – Suomalaista Polaria ja sen perustajan traagista kohtaloa ympäröi hiljaisuuden muuri

      Tilaajille
    3. 3

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    4. 4

      Vuoden paras Fingerpori -äänestys keräsi yli 23 000 ääntä – ”Hieno valinta”, toteaa Pertti Jarla yleisön suosikista ja paljastaa omansa

    5. 5

      Radikaalit pääsivät niskan päälle perussuomalaisten nuorisojärjestössä – suljetulla keskustelupalstalla julistetaan rotuoppia ja haukutaan Halla-ahoa

      Tilaajille
    6. 6

      Sähköhammasharjakin voi jättää hampaat likaisiksi – yleinen harjaustekniikka pilaa koko sähköharjan idean, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Pilapiirtäjä Ville Ranta teki piirroksen Oulun seksuaali­rikoksista ja sohaisi muurahais­pesään – Facebook jäädytti tilin, mutta se ei Rantaa hetkauta, sillä hän ei ole ensi kertaa asialla

    8. 8

      Miksi suomalaismiehet hakevat puolisonsa Aasiasta? Tästä kertoo Ylen Tuontirakkautta-sarja, joka suututti osallistujapariskunnan

    9. 9

      Autoista tuli niin hyviä, että kuljettajien ajotaidot romahtivat – tämä perusasia unohtuu monelta ja talvella sen kuulee lähes joka risteyksessä

    10. 10

      Tällainen on kahdeksan lapsen hyväksikäyttö­tapaus: Kalliolaismies saalisti tyttöjä Instagramissa – Tuomittu pyysi 14-vuotiasta tyttöä vaikenemaan seksistä

    11. Näytä lisää