Kaupunki

Espoolainen kaupunginvaltuutettu joutui jättämään politiikan adoptiolapsen vuoksi: Outo lainkohta syrjii adoptiovanhempia

Laki on kohdellut adoptiovanhempia ja biologisiavanhempia epätasa-arvoisesti. Nyt sitä ollaan muuttamassa. Pinja Niemisen vanhempainvapaa loppui marraskuussa, joten hän on nyt palannut valtuuston kokouksiin.

Espoolainen kaupunginvaltuutettu Pinja Nieminen (vihr) joutui yllättävän ongelman eteen vajaa vuosi sitten, pian pienen adoptiolapsen äidiksi tultuaan. Ilmeni, ettei Niemisellä ole mahdollisuutta osallistua lainkaan kaupunginvaltuuston kokouksiin menettämättä tulojaan.

Ei edes siinä tapauksessa, että hän menisi niihin ilmaiseksi.

”Olin juuri saanut jumpattua sen, ettei minulle makseta kokous­palkkiota. Sitten kävi ilmi, että Kela katsoo kokouksiin osallistumisen silti ansiotyönä eikä maksa lainkaan vanhempain­rahaa.”
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Nieminen olisi siis jäänyt kokonaan ilman vanhempainrahaa, jos olisi osallistunut kokouksiin. Nieminen päätti jättää kokoukset kokonaan kahdeksaksi kuukaudeksi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Tämä on ärsyttänyt tosi paljon. Tuntuu ärsyttävältä myös äänestäjien takia, heidän pettämiseltä.”

Kaupunginvaltuuston kokouksiin osallistuminen voi olla hankalaa myös biologisten lasten vanhemmille vanhempainrahakauden aikana, sillä politiikka katsotaan ansiotyöksi myös heidän kohdalla.

Biologiset vanhemmat eivät kuitenkaan menetä koko vanhempainrahaa, vaan se putoaa vähimmäismäärään. Kuntapolitiikassa maksettavat kokouspalkkiot eivät tavallisesti ole kovin suuria. Espoossa kokouksista maksetaan rivijäsenille 320 euron palkkio, josta maksetaan veroa. Kokouksia on Espoossa yleensä kerran kuukaudessa.

Nieminen on onneksi voinut osallistua vihreiden valtuustoryhmän kokouksiin, sillä niitä ei pidetä virallisina kokouksina.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Olen onneksi voinut osallistua niihin ja päässyt sanomaan oman mielipiteeni.” Asia harmittaa Niemistä, sillä osallistuminen poliittiseen toimintaan on hänelle merkityksellistä. ”Ehkä harrastus on väärä sana, mutta se on erittäin merkityksellinen juttu.”

Nieminen myös kokee, ettei lapsen saaminen olisi millään lailla estänyt hänen osallistumistaan kokouksiin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Meillä on mennyt ihan hirvittävän hyvin kaikki, hän on aivan meidän lapsi. Senkin takia olisin hyvin voinut osallistua kokouksiin kun kaikki on sujunut niin hyvin ja lapsi on hyvin kiintynyt myös isäänsä”, Nieminen sanoo.

”Tästä tulee paljon haastavampaa kun menen takaisin töihin.”

Niemisen lapsi on nyt kolmevuotias. Hän tuli perheeseen Filippiineiltä noin 8 kuukautta sitten, joten Niemisen vanhempainvapaa päättyi marraskuussa ja palasi takaisin valtuuston istuntoihin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Pian Nieminen siirtyy kotihoidontuen piiriin ja jatkaa valtuustotyöskentelyä tavalliseen tapaan.

Kotihoidontuki kun ei estä politiikkaan osallistumista.

Eduskunnassa on parhaillaan käsittelyssä lakiuudistus, mikä toisi adoptiovanhemmat tasa-arvoiseen asemaan biologisten vanhempien kanssa.

Tällä hetkellä laissa lukee, että adoptiovanhemmat ovat oikeutettuja vanhempainrahaan, mikäli eivät ole ansiotyössä ja valtuuston toimintaan osallistuminen lasketaan laissa ansiotyöksi, kertoo Kansaneläkelaitoksen etuuspäällikkö Johanna Aholainen.

Lakiehdotuksessa ehdotetaan laista poistettavaksi säännöstä, jonka mukaan adoptiovanhemman tulee vanhempainrahaa saadakseen olla pois ansiotyöstä.

Uudistuksessa myös muutetaan muotoilua niin, ettei kaupunginvaltuutettuna toimiminen enää olisi ansiotyötä. Tämä tekisi Aholaisen mukaan kuntapolitiikkaan osallistumisesta helpompaa.

Lakiuudistuksessa myös pidennetään adoptiovanhempien vanhempainrahakautta. Tämän jälkeen adoptiovanhemmat olisivat yhdenvertaisessa asemassa biologisten vanhempien kanssa lukuun ottamatta äitiysrahakautta, joka on tarkoitettu raskauden loppuvaiheeseen sekä synnytyksestä toipumiseen.

Nykyisen lain mukaan myöskään isyysrahakaudella ei saa käydä ansiotyössä eli osallistua vaikkapa kaupunginvaltuuston kokouksiin.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Netflix julkaisi elokuvan, jonka ”kaikki ovat katsoneet”, vaikka sitä pidetään todella huonona – ilmiö kertoo ajastamme, jossa pelkäämme jäädä ulkopuolisiksi

    2. 2

      Keskellä Helsingin liikenteen jylyä uinuu unohdettu maalaisidylli – Kaupunki haluaa jyrätä 100-vuotiaan pihapiirin

    3. 3

      McDonald’s yritti todistaa oikeuttaan Big Mac -nimeen Wikipedian avulla – EU-viraston entinen tutkija kertoo nyt, miksi pikaruokajätti uhkaa menettää yksinoikeuden hampurilaisensa nimeen

    4. 4

      Ruokavalioista tuli niin tiukkoja, että ihmiset alkoivat syödä väärin – nyt nousee yksinkertainen dieetti, jonka asiantuntija soisi syrjäyttävän kaikki muut

      Tilaajille
    5. 5

      Pilapiirtäjä Ville Ranta teki piirroksen Oulun seksuaali­rikoksista ja sohaisi muurahais­pesään – Facebook jäädytti tilin, mutta se ei Rantaa hetkauta, sillä hän ei ole ensi kertaa asialla

    6. 6

      Twitter ei kommentoi Halla-ahon tilin sulkemista – Tutkijan mukaan taustalla voi olla yhtiön tiukentunut valvonta

    7. 7

      Suomi mainittu! Metal Gear -pelisarjan isä vieraili yllättäen Suomessa ja julkaisi miljoonayleisölleen kuvan, jossa lumikasan yli ei pääse edes ratikkaan

    8. 8

      Mikko Sorjolahti, 43, katseli, kuinka juopot opettivat nuorempiaan juomaan Lasolia Myyrmäen asemalla – Asema saatiin rauhoitettua yllättävällä tavalla

    9. 9

      Tania Karumaa, 43, hyppäsi aamukahdelta aura-auton rattiin, jotta muut pääsisivät aamulla töihin Helsingissä – ”Välillä tuntuu, että ihmiset luulevat meidän olevan vain muiden kiusana”

    10. 10

      Kysely: Britit päättäisivät pysyä EU:ssa selvällä erolla uudessa kansanäänestyksessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pilapiirtäjä Ville Ranta teki piirroksen Oulun seksuaali­rikoksista ja sohaisi muurahais­pesään – Facebook jäädytti tilin, mutta se ei Rantaa hetkauta, sillä hän ei ole ensi kertaa asialla

    2. 2

      Autoista tuli niin hyviä, että kuljettajien ajotaidot romahtivat – tämä perusasia unohtuu monelta ja talvella sen kuulee lähes joka risteyksessä

    3. 3

      Mikko Sorjolahti, 43, katseli, kuinka juopot opettivat nuorempiaan juomaan Lasolia Myyrmäen asemalla – Asema saatiin rauhoitettua yllättävällä tavalla

    4. 4

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    5. 5

      Lumimyräkkä sotkee torstaina Etelä-Suomen liikenteen, Finnair peruu yli 40 lentoa – Tieliikennekeskus: Pysykää kotona, jos mahdollista

    6. 6

      Keskellä Helsingin liikenteen jylyä uinuu unohdettu maalaisidylli – Kaupunki haluaa jyrätä 100-vuotiaan pihapiirin

    7. 7

      Jussi Halla-aho: Twitter-tilini on lukittu

    8. 8

      Oulun imaamilla on vahva viesti seksuaalirikoksista epäillyille miehille: ”Te olette leimanneet koko muslimiyhteisön”

    9. 9

      Ruokavalioista tuli niin tiukkoja, että ihmiset alkoivat syödä väärin – nyt nousee yksinkertainen dieetti, jonka asiantuntija soisi syrjäyttävän kaikki muut

      Tilaajille
    10. 10

      Netflix julkaisi elokuvan, jonka ”kaikki ovat katsoneet”, vaikka sitä pidetään todella huonona – ilmiö kertoo ajastamme, jossa pelkäämme jäädä ulkopuolisiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vuosaarelaisen kaunottaren turhamaisuus pöyristyttää ihmisiä – Mutta lopulta he itkevät, sillä Jasmin Koskirannan tarina onkin suurempi

      Tilaajille
    2. 2

      Keksijänero loi miljardituotteen ja joutui tyttärensä syrjäyttämäksi – Suomalaista Polaria ja sen perustajan traagista kohtaloa ympäröi hiljaisuuden muuri

      Tilaajille
    3. 3

      Vuoden paras Fingerpori -äänestys keräsi yli 23 000 ääntä – ”Hieno valinta”, toteaa Pertti Jarla yleisön suosikista ja paljastaa omansa

    4. 4

      Radikaalit pääsivät niskan päälle perussuomalaisten nuorisojärjestössä – suljetulla keskustelupalstalla julistetaan rotuoppia ja haukutaan Halla-ahoa

      Tilaajille
    5. 5

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    6. 6

      Sähköhammasharjakin voi jättää hampaat likaisiksi – yleinen harjaustekniikka pilaa koko sähköharjan idean, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Kirkon perustuksista kaivettiin kyynärän mittainen kuparikapseli Vantaalla – Sisältä löytyi viesti menneisyydestä

    8. 8

      Miksi suomalaismiehet hakevat puolisonsa Aasiasta? Tästä kertoo Ylen Tuontirakkautta-sarja, joka suututti osallistujapariskunnan

    9. 9

      Tällainen on kahdeksan lapsen hyväksikäyttö­tapaus: Kalliolaismies saalisti tyttöjä Instagramissa – Tuomittu pyysi 14-vuotiasta tyttöä vaikenemaan seksistä

    10. 10

      Yksi aikakausi päättyy: Helsingin Hämeentie suljetaan autojen läpiajolta ensi kuun jälkeen – lopullisesti

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Berlusconi lähtee ehdolle eurovaaleihin
    3. Kekkalointia roomalaisessa suihkulähteessä mutta myös pakkosterilisaatiota – Ristikko josta et voi kieltäytyä
    4. McDonald’s yritti todistaa oikeuttaan Big Mac -nimeen Wikipedian avulla – EU-viraston entinen tutkija kertoo nyt, miksi pikaruokajätti uhkaa menettää yksinoikeuden hampurilaisensa nimeen
    5. Suomi mainittu! Metal Gear -pelisarjan isä vieraili yllättäen Suomessa ja julkaisi miljoonayleisölleen kuvan, jossa lumikasan yli ei pääse edes ratikkaan
    6. Jokerit vahva voittolaukauskisassa Habarovskissa – ”Tiedossa oli, että tämä on haastavin reissu joukkueelle tällä kaudella”
    7. Miksi Vuoden urheilijaksi ei voi valita e-urheilijaa tai cheerleadingin historiallista MM-kultajoukkuetta? Näin Urheilutoimittajien liitto vastaa
    8. Tunti sitten
    9. Twitter ei kommentoi Halla-ahon tilin sulkemista – Tutkijan mukaan taustalla voi olla yhtiön tiukentunut valvonta
    10. Puoluejohtajat Ilta-Sanomien tentattavana Sanomatalossa – HS näyttää suorana lähetyksenä kello 17 alkaen
    11. Suomen pienin Alko Taka-Töölössä kävi ahtaaksi – Tuulikaapin kokoinen viinakauppa nelinkertaistaa tilansa
    12. Gustin kokit selvästi osaavat, ja ravintolassa on epämääräistä lämpöä ja yritystä – pelkkä vilpitön tahto ei kuitenkaan riitä pitkälle
    13. Näytä lisää