Kaupunki

Miksi ihmiset vain näpräävät kännyköitään bussissa? Kuljettaja Raimo Lampea asia vaivasi niin paljon, että hän päätti tehdä jotain

Bussilla kulkeminen voi olla paljon enemmänkin kuin kännykän näpräämistä aamuruuhkassa. Espoolainen bussikuski Raimo Lampi juttelee matkustajille, jotta he huomaisivat ikkunan takana vaihtuvat maisemat.



”Nyt jos katsotte vasemmalle, näette sillan, jonka piti alun perin valmistua 50 metriä etelämpään. Kerrotaan, että maaperästä löytyi harvinaisia ötököitä Ja sitten silta rakennettiin siihen missä se on nyt. Sillan rakentamisen aikaan joku vitsaili, että nyt näemmä liito-oravat eivät ole enää muotia”, espoolainen bussikuski Raimo Lampi kertoo kyydissä oleville matkustajille linjalla 133.

Matkustajat hymisevät. Tätäpä emme tienneet aiemmin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Jo pienenä poikana Lammen yhtenä haaveena oli päästä ajamaan linja-autoa. Siinä samalla voisi auttaa ihmisiä, hän pohti.

Nyt Lampi, tai Rampe Maalaiskuski kuten työkaverit häntä nimittävät, toteuttaa haavettaan kuljettajana Espoossa Åbergin linjalla. Hän on monen matkustajan suosikki: maalaiskuski tervehtii kaikkia matkustajia, pitää tunnelmaa yllä ja selostaa ajoreittejään matkustajille.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ajatus matkustajille juttelemisesta lähti, kun Lampi seurasi matkan varrella tapahtuvia asioita.

”Takavuosina matkustajilla ei ollut puhelimia, joita he olisivat käyttäneet kuten nyt, joten silloin aikaa maisemien katselullekin jäi”, Lampi muistelee.

Lampi pohti, kuinka mukavaa olisi, jos matkustajat kiinnittäisivät edelleen huomiota myös bussin ulkopuolella oleviin asioihin.

Niinpä hän alkoi kertoa, mitä ikkunan toisella puolella näkyi.


”Ensimmäisen kerran jutustelin paikallisbussissa matkustajille edesmenneellä linjalla 105. Matkustajat sanovat, että onpa kiva, kun on muutakin tekemistä kuin näprätä kännykkää. Että enpä ollut huomannutkaan, että täällä oli tällaisia maisemia”, Lampi kertoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Reitti kulki merimaiseman halki, mistä riitti kerrottavaa lähes jokaisella matkalla.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Reitin varrella oli valtavan paljon kohteita, jotka olivat hyvin lähellä toisiaan. Kun Helsingistä mentiin Espoon suuntaan, oikealla näkyi isojen firmojen pääkonttoreita, jotka ovat hyvin näyttäviä. Vasemmalla oltiinkin pian jo Westendissä, ja sitten Tapiolassa, joka oli täynnä kerrottavaa ja historiaa”, Lampi kertoo.

Linja oli Lammen suosikkeja, kunnes se lakkautettiin Länsimetron avauduttua. Viimeisellä matkalla Lampi kehotti matkustajia erityiseen tarkkaavaisuuteen: ”Katsokaa tarkasti, näette nyt viimeisen kerran merellisen Espoon.”

Lampi kertoo tarinoiden tarttuneen päähän elämän varrella. Tarinoita on mukava jakaa eteenpäin. Toisinaan Lampi tarkistaa kertomiensa asioiden yksityiskohtia ja faktoja kirjahyllystä löytyvistä vanhoista tietokirjoista.

Osa jutuista on tullut perimätietona matkustajilta. Kuten tarina salakuljettajista: ”Ruoholahden teollistuminen alkoi 1930-luvulla. Silloin aloitti muun muassa silloisen Oy Alkoholiliike Ab:n viinatehdas. Mutta viinatehdas oli oikeastaan eräänlainen manttelin perijä, sillä jo ennen Alkoa kalastajilla oli samalla paikalla oma sivuelinkeinonsa: viinan salakuljettaminen.”
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Nyt samalla paikalla on oikeustalo”, Lampi nauraa.

Matkustajilta kuulemiensa juttujen todenperäisyyttä Lampi ei aina tarkista.

”Ne ovat tulleet perimätietona ja saavat mennä sellaisena eteenpäin.”


Mutta ei Lampi aina juttele. Toisinaan on myös kiinnitettävä erityishuomiota liikenteen seuraamiseen.

”Jos liikenne sanelee, että pitää keskittyä, olen ihan hiljaa. Sellaisia hetkiä on, kun tullaan risteykseen tai pitää lähteä pysäkiltä. Toisinaan saattaa olla liukas keli tai huono näkyvyys”, Lampi listaa.

Lampi yrittää myös tunnustella, millä tuulella matkustajat ovat: kaipaako joku hetken työrauhaa vaikkapa sähköpostien lukemiseen tai onko jokin tärkeä puhelu kesken.

Matkustajien toimien seuraaminen voi kuitenkin olla hieman vaikeaa.

”Minun on katsottava eteenpäin ja pidettävä katse tiukasti tiessä. Minulle saa myös tulla sanomaan, jos tarvitsee rauhaa. Tässä on sama periaate kuin linja-auton keskusradion kanssa: Kun yksikin matkustaja pyytää, niin radio suljetaan”, Lampi sanoo.

Kun Lampi saapui pääkaupunkiseudulle bussikuskiksi kymmenisen vuotta sitten, pelottelivat tutut Ruuhka-Suomen vilkkaasta liikenteestä ja hankalista matkustajista.

Näin ei kuitenkaan ollut.

”Minä pidän matkustajista. Joskus saattaa melkein tuntua, että he pelastavat minun päiväni.”

Eri linjoilla kyytiin nousee erilaisia matkustajia. Toisinaan Raimo ottaa käyttöön toisen kotimaisen, jotta matkustajat saisivat palvelua kotikielellään.

”Jos kyydissä on ruotsinkielisiä, voin puhua hetken ruotsia: Jag talar lite svenska, men jag förstår ingenting”, Lampi sanoo.

Nykyisistä paikallisbussilinjoista Lampi pitää muun muassa linjasta 565. Vantaankosken asemalta Espoon keskukseen kulkevan linjan yksi piristysruiske on Bembölen alue.

”Kyydissä olevia lapsia naurattaa aina, kun paikannimen kääntää suomeksi. Sehän on Hölmölä! Se on Ruotsin vallan aikainen nimi, vaikka asukkaat eivät ole sen hölmömpiä kuin muuallakaan”, Lampi juttelee.

”Siitäkin on erilaisia tulkintoja, mistä nimi tulee”, Lampi sanoo.

No mistä?

”En minä sitä nyt kerro. Jätetään se sitten linjalle kerrottavaksi!”, Lampi sanoo.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Maailman ikonisimpiin muotisuunnittelijoihin kuulunut Karl Lagerfeld on kuollut

    2. 2

      ”Jokaisen kroppa tiesi, paljonko D-vitamiinia pitää vapauttaa vereen” – väitöstutkimuksesta uutta tietoa kiistellyn vitamiinin tarpeesta

    3. 3

      Puolustusministeri Niinistö: Eduskunnan pitäisi ”ryhdistäytyä” eikä antaa ”totalitäärisen neuvosto­yhteiskunnan ihailijoiden” vaikuttaa

    4. 4

      10 vuotta sitten maailma menetti musiikillisen neron, kun Miika Tenkula löytyi kotoaan kuolleena – Vain 34-vuotiaana kuollut hevikitaristi eli ristiriitaa, johon moni taiteilija on kaatunut

      Tilaajille
    5. 5

      Korkeimman oikeuden uudet linjaukset seksuaalirikosten tiukemmista rangaistuksista alkavat näkyä: Nukkuvan naisen yökerhoillan jälkeen raiskannut mies passitettiin vankilaan

    6. 6

      Finanssikriisin jäljet alkavat näkyä: Kolmekymppisten tulotaso jopa pudonnut vauraassa Espoossa – HS:n laskuri kertoo, millaiset tulosi ovat ikäryhmääsi verrattuna

    7. 7

      Suvi Pitkänen sai huuliinsa pistoshoidosta kudosvaurion, eivätkä ne palaa koskaan ennalleen – ”Epäonnistuneiden hoitojen tuloksia näkee kadulla aivan liian usein”, sanoo plastiikkakirurgi

      Tilaajille
    8. 8

      Japanissa harvinaiset airokalat ovat nousseet pintaan – Myös tutkijat uskovat historiallisen suuren maanjäristyksen olevan vain ajan kysymys

    9. 9

      Espoolaislähiössä tapahtuu kummia: Kauaksi keskikaupungin vilinästä on syntynyt kivijalkakauppojen keskittymä

    10. 10

      Yksi elämän osa-alue tuo ihmisten piilotetut ennakkoluulot pintaan – ilmiö on erityisen kiusallinen nuorille liberaaleille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Japanissa harvinaiset airokalat ovat nousseet pintaan – Myös tutkijat uskovat historiallisen suuren maanjäristyksen olevan vain ajan kysymys

    2. 2

      Saturday Night Live pilkkasi hätätilajulistusta, ja Donald Trump sai tarpeekseen: ”Miten kanavat selviävät tästä ilman seuraamuksia?”

    3. 3

      Hyvänä nukkujana pidetty voi kärsiä vakavasta sairaudesta – nämä merkit kielivät, että uni ei ole normaalia

      Tilaajille
    4. 4

      Opettajat kapinoivat omaa järjestöään vastaan työajan muutoksista – ”Palkka laskee jopa 9 000 euroa vuodessa”

    5. 5

      Suvi Pitkänen sai huuliinsa pistoshoidosta kudosvaurion, eivätkä ne palaa koskaan ennalleen – ”Epäonnistuneiden hoitojen tuloksia näkee kadulla aivan liian usein”, sanoo plastiikkakirurgi

      Tilaajille
    6. 6

      Espoolaislähiössä tapahtuu kummia: Kauaksi keskikaupungin vilinästä on syntynyt kivijalkakauppojen keskittymä

    7. 7

      Espooseen rakennettiin kauppakeskittymä, jonne ei pääse kävellen eikä polkupyörällä – Suojatie johtaa ojaan

    8. 8

      10 vuotta sitten maailma menetti musiikillisen neron, kun Miika Tenkula löytyi kotoaan kuolleena – Vain 34-vuotiaana kuollut hevikitaristi eli ristiriitaa, johon moni taiteilija on kaatunut

      Tilaajille
    9. 9

      Pariskunta luuli ostaneensa 500 neliön omakotitalon Helsingistä, todellinen huoneistoala olikin vain 360 neliötä – Hovioikeus pani pisteen erikoiselle riidalle

    10. 10

      Monet pojat harrastavat huonoa seksiä, koska eivät kuuntele tyttöjä, sanoo kehutun seksioppaan tehnyt kirjailija

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Karski moottoripyörämies lähestyi minua parkkipaikalla eikä jättänyt perääntymiselle tilaa – hetken päästä seisoimme vaiti ja näin, millainen voima piilee eläimessä

    2. 2

      Sofia Pahtela aloitti työt bussikuskina maanantaina ja nousi heti ilmiöksi – Selitys on yksinkertainen

    3. 3

      Lauri Markkasesta voi tulla kaikkien aikojen suomalais­urheilija – HS:n erikois­artikkeli näyttää, mikä tekee nuoresta kori­palloilijasta niin poikkeuksellisen

    4. 4

      Ostaja löi sokkona pöytään voittavan tarjouksen Kivihaan 100-vuotiaasta puutalosta – Kohta alkoi kaduttaa

    5. 5

      ”Olen tehnyt paljon väärää, maannut avio­miesten ja perheen­isien kanssa” – Pienessä suomalais­kaupungissa asuu entinen prostituoitu ja ihmis­kaupan uhri

      Tilaajille
    6. 6

      Teemu ja Sirpa Selänne kohahduttivat ystävyyssäännöllä ja paljastivat erikoisen ilmiön – miehen ja naisen välinen ystävyys ei ole aivan yksinkertaista, kertoi tuhat lukijaa

      Tilaajille
    7. 7

      Oli huippulukio, oli harrastukset, oli liikaa intoa ja liian vähän aikaa – Ja niin Elena Shemyakin mieli hajosi

      Tilaajille
    8. 8

      ”Koen elämäni menneen hukkaan” – Lasten saamista katuvat naiset piilottavat ajatuksensa jopa puolisoiltaan

    9. 9

      Punnerrustesti ennustaa sydänterveyttä – yksinkertaisen testin voi tehdä missä ja koska vain

    10. 10

      Hyvänä nukkujana pidetty voi kärsiä vakavasta sairaudesta – nämä merkit kielivät, että uni ei ole normaalia

      Tilaajille
    11. Näytä lisää