Kaupunki

Keskellä Helsinkiä on talo, jonka lattian alta paljastui aikakapseli täynnä 300 vuoden takaista elämää

Museoviraston tutkijat ovat löytäneet Kruununhaasta 20 000–30 000 esineen palasta 1600–1700-luvuilta.

Miten mahtoivat elää tuolloiset noin 1 500 helsinkiläistä 1600–1700-lukujen vaihteen eri puolin? Siitä on viime kuukausina saanut uutta vihiä tutkija John Lagerstedt Museoviraston Arkeologisista kenttäpalveluista. Hänellä on nimittäin elokuusta 2018 asti ollut hallussaan aikakapseli. Sen osoite on Mariankatu 3.

”Ensin katovuodet, kesä jota ei koskaan tullut, sota Baltiassa, se toi pakolaisia Helsinkiin, oli ahdasta, pelkoja, vierasta porukkaa niin kuin nytkin, sitten tuli rutto . . . Ei ole ollut helppoa elämä”, Lagerstedt selostaa aikaa.

Lagerstedt seisoo Kruununhaassa pihamaalla, jonka reunalta aikanaan alkoi meri. Nyt siinä kulkee Aleksanterinkatu. Helsingin pääsatamassa vierailevat laivat uivat suunnilleen nykyisen Päävartion kohdalla. 1765 valmistunut Mariankatu 3 oli tuolloin tulli- ja pakkahuone.


”Suolalasteja ja muuta. Ne kannettiin laivoista tuonne sisään ja maksettiin tulli. Salakuljetusta harrastettiin varmaan kauempana kaislarannoilla vimmatusti”, Lagerstedt kertoo.

Nyt Lagerstedt viittoilee Aleksilla Päävartion yli merelle päin: ”Tuolta ne tulivat, helsinkiläiset saattoivat nähdä, kun mastot nousivat taivaalle nykyisen Suomenlinnan saarien takaa, kaksisataa venäläistä sota-alusta, seitsemäntoista tuhatta jalkaväen sotilasta.”


Venäläiset hyökkäsivät. Helsingissä oli tuolloin toista sataa rakennusta, ja neljä kaupunginosaa: Kalastajamäki, Läntinen Tulli, Kluuvi ja Suo. Näistä Kalastajamäki oli hienoin, nykyisen Kruununhaan eteläpäässä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Oli toukokuu 1713 ja käynnissä oli Suuri Pohjan sota. Tsaari Pietari Suuren hallitseman Venäjän joukot hyökkäsivät Helsinkiin. Kaupungin asukkaat ja kenraalimajuri Carl Gustaf Armfeltin komentamat ruotsalaiset varusmiehet pötkivät pakoon Hämeen maantietä pohjoiseen ja itään Porvooseen sen minkä kerkesivät.

Ennen lähtöään ruotsalaiset tuikkasivat Helsingin tuleen. Eikä siinä kaikki. Venäläisten vallattua sen jälkeen pohjoisen pikkukaupungin ja todettua sen olevan tulessa vailla sammuttamisen mahdollisuutta he tuhosivat loputkin.

Helsingistä jäi jäljelle vain kellotapuli ja kaupungin ainoa kivinen, nykyisen valtioneuvoston linnan nurkilla sijainnut kauppias Torsten Burgmanin talo, joka sekin tuhoutui myöhemmin Suomen sodan aikana 1808. Talon jäännökset sijaitsevat Aleksin alla.

Palataanpa Mariankatu 3:een. ”Odota, sieltä on tulossa iso kuorma ulos!” Lagerstedt varoittaa talon oviaukolla. Hän on elokuusta asti johtanut Museoviraston kaivauksia talon perustuksissa. Tämä oli se paikka, jonne Helsingin kaupunki siirtyi Vanhankaupunginlahdelta.

Oli surullista aikalaisille, että heidän kotinsa ja kaupunkinsa tuhottiin. Mutta se mahdollisti sen, että Lagerstedtilla joukkoineen on kaivauksilla käsissään arvokas aikakapseli. Helsinkiläisten arjesta tai juhlasta 1600-luvulla tiedetään aika vähän, nyt siitä tiedetään vähän enemmän.

Tämä johtuu siitä, että kun nykyinen, 1765 valmistunut Mariankatu 3 rakennettiin, sen alle oli ajettu maata todennäköisesti entisten tuhoutuneiden talojen jäämistöistä. Tavallaan Mariankatu 3:n lattia sulki alleen ja sinetöi erään aikakauden turvaan kehitykseltä.


”Esineet ovat todennäköisesti peräisin 1713 lähistöllä palaneiden talojen raunioista, joista on kuljetettu maa-aineksia venäläisen linnoituksen valleihin. Tulli- ja pakkahuonetta alettiin rakentaa 1757 osittain vanhan linnoitusvallin päälle ja samalla sen tiiviin lattian alle tallentuivat jäännökset Vironniemen Helsingin varhaisista ja huonosti tunnetuista vuosikymmenistä”, Museoviraston tiedote kertoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Tässä on päivän löydökset”, apulaistutkija Johanna Roiha ojentaa muovista rasiaa Lagerstedtille. Rasia on täynnä erilaisia sirpaleita, jotka kertovat kukin omaa lisäänsä helsinkiläisten tarinaan.

Kaivaukselta on löydetty 20 000–30 000 esineen palasta tai sirpaletta, joista arvokkaimmat taltioidaan ja tutkitaan. Mitä ne kertovat, John Lagerstedt?

”Ainakin sen, että tuloerot ovat olleet valtavat. Helsingissä on asunut erittäin köyhää väkeä, ja sitten hyvin varakasta. Suurin osa asuintaloista on ollut savupirttejä, mutta on ollut myös tuon ajan mittapuussa miltei palatseja.”

Lagerstedt esittelee pronssisormusta: ”Onkohan se kuulunut miehelle vai naiselle? Onkohan se pudonnut lattianrakoon vai heitetty vihaisena rantakiville?” hän miettii.


Kaivaukselta on löydetty esimerkiksi palanen venetsialaista loistelasia, todennäköisesti osa maljaa. Esine on ollut äärettömän arvokas, ja harvinainen jopa Pohjoismaiden mitassa: ”Tämän omistajan on täytynyt olla hyvin äveriäs.”


Eräässä kappaleessa on leijonan päätä esittävä korkokuva. Esine lähettää Lagerstedtin mielikuvituksen lentoon: ”Barokkileijona, Westerwaldin keramiikkaa 1600-luvun lopulta, tuopin tai komean kannun kyljestä. Voi vain kuvitella, millainen seurue pöydän ympärillä on istunut.”

 


Fakta

Kantakaupungin toiseksi vanhin kivitalo


 Mariankatu 3 valmistui vuonna 1765 tulli- ja pakkahuoneeksi.

 Helsingin kantakaupungin toiseksi vanhin säilynyt kivitalo.

 Löytynyt hirsiä ja muotoon hakattuja kiviä, kenties osia Augustin Ehrensvärdin suunnittelemasta puolustusmuurista.

 Ollut Kruununhaan poliisiasema, pysäköinninvalvonnan toimisto ja SKS:n kirjamyymälä.

 Nykyinen omistaja, Chabad Lubavitch -järjestö on kertonut perustavansa taloon hallintonsa sekä juutalaista kulttuuria esittelevän keskuksen.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kuvia Suomesta, osa 43: Markus Jokela on kuvannut yli 30 vuotta suomalaisten lauantai-iltoja, tuulipukuja, Kanarian-matkoja, papiljotteja ja pitsansyöntiä

    2. 2

      Maahanmuuttajien rikoksia selitetään usein kulttuurilla tai mielenterveysongelmilla, mutta syy voikin löytyä miehisyyden pönkittämisestä tai heikosta koulutuksesta

      Tilaajille
    3. 3

      HS vieraili Vienan Kemijoen viimeisessä karjalaiskylässä: Se on henkitoreissaan, vaikka pian valmistuva vesivoimala ei sitä hukutakaan

      Tilaajille
    4. 4

      Puolisoni työ sekoittaa perhe-elämän ja lomat – Lapsetkin ovat oppineet, että aina kun puhelin soi, isän pitää tehdä töitä

    5. 5

      Minna Lindgren hermostui, kun hänen isänsä ei saanut kuolla rauhassa – Nyt vanhuskohun keskellä hän muistuttaa, että osaa vanhuksista hoidetaan liikaakin

      Tilaajille
    6. 6

      Mukava mies on joskus tasa-arvon tulppana, vahingossa tosin

    7. 7

      Ulkopuolisilla ei ollut 120 vuoteen mitään asiaa Suomen kulta­kauden taideaarteeseen – Tältä Järnefeltin ainutlaatuisessa jugendhuvilassa näyttää nyt

    8. 8

      Kun Neuvostoliiton pommikoneet ilmestyivät Helsingin kattojen ylle, vain 16-vuotias Tauno Hammar päätti toimia – ”En osannut pelätä”

    9. 9

      Keihäänheittäjä Jarkko Kinnunen, 48, on kuollut

    10. 10

      Ensin kadulla oli Pasi, sitten syöksyi Marko – Jääkiekkoilija Marko Jantusen elämän pelasti ystävä, jonka kanssa hän lapsena aloitti juomisen

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Thaimaan rinnalle on noussut takuulämmin, monipuolinen ja melko edullinen lomakohde, jonne kaikki tuntuvat nyt matkaavan

    2. 2

      IS: Antti Rinne menetti sairauden vuoksi liikuntakykynsä – artikkelin yhteydessä ollut lääkärintodistus herätti ihmetystä

    3. 3

      ”Pesulla käyn milloin missäkin” – Riitta-Liisa Tauriainen muutti syvimpään Lappiin, ja 12 neliön koti on oikeasti peräkärry

      Tilaajille
    4. 4

      Keihäänheittäjä Jarkko Kinnunen, 48, on kuollut

    5. 5

      ”Luulin sitä vitsiksi” – Tanska alkaa eristää karkotuspäätöksen saaneita ulkomaalaisia viruskokeisiin erikoistuneelle pikkusaarelle

      Tilaajille
    6. 6

      Venäläiset hävittivät kaiken eteensä tulevan nykyisen Vantaan alueella 300 vuotta sitten – Keskeltä liikenteen melua löytyy kuitenkin vielä 1700-luvun aarre

    7. 7

      Uusi pettämätön matkakonsepti säästää rahaa, aikaa ja luontoa

    8. 8

      Oikeustieteilijät kehuvat perustuslakivaliokunnan sote-lausuntoa ja ihmettelevät hallituksen jääräpäisyyttä

    9. 9

      Kolmilapsinen helsinkiläisperhe päätti siirtää ruokaostokset verkkoon, eikä arki enää ollut entisensä – näin rahankulutus muuttui

      Tilaajille
    10. 10

      Maahanmuuttajien rikoksia selitetään usein kulttuurilla tai mielenterveysongelmilla, mutta syy voikin löytyä miehisyyden pönkittämisestä tai heikosta koulutuksesta

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Pakko olla ylpeä, jos pystyy tuhoamaan kymmeneksi vuodeksi kokonaisen musiikkityylin” – Näin suomiräpistä tuli ensimmäisen kerran hittimusiikkia, kunnes kaikki alkoivat vihata sitä

      Tilaajille
    2. 2

      Miksi puoliso pettää? Psykoterapeutti Annikki Kaikkonen tutki uskottomuutta ja löysi kaksi toistuvaa tarinaa

      Tilaajille
    3. 3

      Thaimaan rinnalle on noussut takuulämmin, monipuolinen ja melko edullinen lomakohde, jonne kaikki tuntuvat nyt matkaavan

    4. 4

      Kolmilapsinen helsinkiläisperhe päätti siirtää ruokaostokset verkkoon, eikä arki enää ollut entisensä – näin rahankulutus muuttui

      Tilaajille
    5. 5

      Japanissa harvinaiset airokalat ovat nousseet pintaan – Myös tutkijat uskovat historiallisen suuren maanjäristyksen olevan vain ajan kysymys

    6. 6

      Hyvänä nukkujana pidetty voi kärsiä vakavasta sairaudesta – nämä merkit kielivät, että uni ei ole normaalia

      Tilaajille
    7. 7

      Suvi Pitkänen sai huuliinsa pistoshoidosta kudosvaurion, eivätkä ne palaa koskaan ennalleen – ”Epäonnistuneiden hoitojen tuloksia näkee kadulla aivan liian usein”, sanoo plastiikkakirurgi

      Tilaajille
    8. 8

      Oman työhakemuksen perään kannattaa soittaa vain yhdestä syystä – kolme rekrytoinnin ammattilaista kertoo, miten onnistut työnhaussa

    9. 9

      Elina Mäkinen, 25, on poikkeusyksilö, joka pysyy hengissä jäisessä vedessä lähes puoli tuntia – ”Antureiden mukaan minun pitäisi olla kuollut”

    10. 10

      IS: Antti Rinne menetti sairauden vuoksi liikuntakykynsä – artikkelin yhteydessä ollut lääkärintodistus herätti ihmetystä

    11. Näytä lisää