Kaupunki

Länsiväylän varrella suunnitellaan nähtävyyttä, jonka pitäisi houkutella kaksi kertaa enemmän väkeä kuin Tukholman suositun Junibackenin - Ovatko lastenmaailman suunnitelmat realistisia?

”Pienessä mittakaavassa sinne voidaan rakentaa”, sanoo Espoon kaupunginmuseon johtaja.

Kiista Espoon Karhusaaresta kasvaa. Suunnittelu- ja mainostoimisto N2 ja sen kylkeen viime syksynä perustettu Lastenmaailma-yhdistys suunnittelevat Länsiväylän viereen Karhusaareen lapsille suunnattua teemapuistoa hulppeine rakennuksineen.

Samaan aikaan kun hanke etsii rahoittajia, täydennysrakentamista Karhusaareen vastustavat perustivat kuntalaisaloitteen alueen suojelukaavan säilyttämiseksi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Lastenmaailma-yhdistyksen toiminnanjohtaja Taneli Heikan mukaan tarkoituksena on tehdä ”tarina- ja satulähtöinen hauska kulttuuritalo.”

Sitä, mitä toiminta tarkalleen ottaen olisi, hän ei vielä halua tarkasti lukita.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Toiminnan suunnitteluhan on vasta alussa ja avajaiset parhaassakin tapauksessa aikanaan vuonna 2025”, Heikka sanoo.

”Meillä on monta vuotta mahdollista suunnitella taiteilijoiden, asukkaiden ja lasten kanssa mitä se sisältö tulee olemaan ja olisi hassua, epäviisasta ja epätodenmukaista sanoa, että tällaista se tulee olemaan.”

Heikka kertoo, että lapsille suunnatusta kulttuurikeskuksesta puhuttiin kaupunginjohtaja Jukka Mäkelän kanssa ensimmäisen kerran viime keväänä.

”Hän ja elinkeinojohtaja Tuula Antola olivat alusta asti hyvin innostuneita hankkeesta. Ei ollut vaikea innostaa heitä näkemään tämän mahdollisuudet”, kertoo Heikka.

Tällainen Lastenmaailman suunnitelma on:


Hankkeen toteuttaminen edellyttää asemakaavan muuttamista. Karhusaaressa on muinaismuistolailla suojeltuja alueita, suojeltuja rakennuksia ja sen luonto on liikunta- ja virkistyskäytössä. Karhusaaren täydennysrakentamisen vastustajat ovat tammikuun puolivälissä perustaneet kuntalaisaloitteen, jotta aluetta ei myllättäisi täysin ja suojelukaava säilytettäisiin.

Aloitteen taustalla ovat Karhusaaressa Sinebrychoffin huvilassa työskentelevät taiteilijat, mutta tarkoituksena on pikavauhtia perustaa Karhusaaren kulttuurihistoriallisia arvoja ja suojelukaavan ylläpitämistä kannattava poliittisesti sitoutumaton yhdistys Pro Karhusaari.


Kuvataiteilija Seija Rissasella on ollut työhuone Karhusaaressa kymmenisen vuotta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Emme me lasten asioita todellakaan halua tyrmätä, mutta esitetyllä väkimäärällä tämä paikka joutuu koetukselle”, Rissanen sanoo.

Hän korostaa, että taiteilijat eivät ole asialla vain työhuoneidensa säilymisen takia, vaan siksi että paikka on historiallisesti ja maisemallisesti arvokas, jolla on jatkuvasti myös virkistys- ja liikuntakäyttöä.


Alueen vanhat rakennukset tarvitsevat kunnostamista, mutta suojelupäätösten purkamista vastustavat toivovat siihen löytyvän jonkin muun ratkaisun kuin alueen massiivinen muutos ja suuret kävijämäärät.

Lastenmaailma-hankkeen vastustajat pelkäävät myös, että suunnitelma on niin lennokas, että sillä ei ole mahdollisuuksia toteutua, mutta silti kaavaa muutetaan siten, että Karhusaareen on mahdollista rakentaa esimerkiksi kerrostaloja.

”Tästä tulee vapaata riistaa”, pelkää Rissanen.

Taiteilijat toivovat Karhusaaren pysyvän kaikille avoimena ja maksuttomana. Paikka on tärkeä monille ulkoilijoille. Karhusaaren merellisestä luonnosta nauttivat niin saarella käyvät kävelijät, lintubongarit kuin kalastajatkin.


Taiteilijat ovat keränneet ihmisiltä kymmeniä ideoita erilaisen toiminnan järjestämiseksi Karhusaaressa järjestämissään avoimien ovien päivissä: kesägalleria, työpajoja, bänditilaa, kotieläinpiha, kaupunkiviljelyä, luontopolku, pyörähuoltopiste, opastetut historiakierrokset Krimin sodan aikaisille maavalleille... Ideat on myös välitetty Espoon kulttuuritoimeen elokuussa 2017.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Siksi taiteilijayhteisöä kummastuttaa lastenmaailma-hankkeesta viestiminen: he lukivat suunnitelmasta vähän ennen joulua Helsingin Sanomista.

Myös Espoon kaupunginmuseossa saatiin lehdestä tieto hankkeesta.

”Kun ei ole nähnyt suunnitelmia, niin on ihan mahdoton kommentoida tätä”, toteaa Espoon kaupunginmuseon johtaja Maarit Henttonen.

”Pienessä mittakaavassa sinne voidaan rakentaa. Toivomme, että jos alueella jotain tapahtuu, niin se auttaisi olemassa olevien suojeltujen rakennusten kunnostamista ja peruskorjausta”, Henttonen toteaa.


Myös Espoon kulttuurijohtaja Susanna Tommila sanoo, että hankkeella ei vielä sellaista sisältöä, varsinkaan toiminnan osalta, että sitä on vaikea kommentoida.

”Tähän kyseiseen hankkeeseen ei voi ottaa kantaa, kun siinä ei oikein ole mitään, mihin vielä ottaa kantaa. Siitä on se havainnepiirros, mikä on Hesarissa ollut ja that's it”, sanoo Espoon kulttuurijohtaja Susanna Tommila.

Hankkeen esittelijöiden 600 000 kävijän tavoitetta Tommila pitää epärealistisena. Verrataanpa sitä joihinkin paljon kävijöitä vuosittain vetäviin kohteisiin.

Helsingin matkailukohteista esimerkiksi Tuomiokirkossa kävi noin 500 000 vierailijaa ja Korkeasaaressa noin 449 000 vierailijaa vuonna 2017. Naantalin Muumimaailmassa on kävijöitä kesäkaudella noin 200 000. Espoon museoissa oli yhteensä 423 497 käyntiä vuonna 2017.

Lastenmaailma-hankkeen vetäjät ovat kertoneet, että heitä on inspiroinut Tukholman Junibacken. Sieltä kerrotaan, että viime vuoden vierailijamäärä oli 310 000.

Karhusaareen tavoitellaan siis Junibackeniin verrattuna kaksinkertaista kävijämäärää.

”Ollaan kerrankin kunnianhimoisia. En pidä kauhean ongelmallisena sitä, että näemme lastenkulttuurin mahdollisuudet isoina. Jos sitten osoittautuu, että suunnitelmaa pitää skaalata alaspäin niin sitten tehdään niin. Ei se meille ole hirveä pettymys, jos tehdäänkin lasten kulttuurikohde, jossa on 300 000 tai 400 000 kävijää”, sanoo Lastenmaailma-yhdistyksen toiminnanjohtaja Heikka.


Yhdistys perustettiin viime lokakuussa ajamaan asiaa ja jo tammikuun alussa Espoon kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto myönsi kahden vuoden suunnitteluvarauksen Lastenmaailma-yhdistykselle.

Yhdistyksen perustajia on suunnittelu- ja mainostoimisto N2 ja itse asiassa yhdistyksellä ja N2-toimistolla on täsmälleen sama postiosoite.

Osa muistanee N2-toimiston Töölönlahti-suunnitelman, joka herätti sekä ihastusta että vastustusta vuonna 2015.

Lastenmaailman pääsy Verohallinnon alv-rekisteriin on viivästynyt jo olemassa olevan samantapaisen nimen takia.

”Tarkennamme toiminnan luonnetta ja selvitämme siihen liittyviä verokysymyksiä. Olemme pyytäneet Verohallinnolta tähän lisäaikaa”, kertoo toiminnanjohtaja Heikka.

Investoinnin suuruudeksi on kerrottu 50–70 miljoonaa. Miten tämä rahoitetaan, Taneli Heikka?

”Perusajatus on, että rakentamiseen ja sisällön kehittämiseen tulisi mukaan suomalaisia, kulttuuria rahoittavia isoja säätiöitä.”

Onko joku säätiö jo lupautunut mukaan?

”Ei.”

Teillä on nyt kahden vuoden suunnitteluvaraus. Millä rahalla tätä suunnittelutyötä tehdään?

”Sitä suunnittelurahaa lähdetään hakemaan näiltä samoilta säätiöiltä, yrityksiltä ja yksityisiltä lahjoittajilta.”

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      ”Autot kuuluvat teille”, julistaa kokoomuksen Orpo tienvarsi­taulussa – HS kysyi, mitä mainos tarkoittaa

    2. 2

      Joutuuko perillinen hoitamaan vihaamansa vainajan kuolinpesän? Velvollisuudelta välttyy vain täysin välinpitämätön

    3. 3

      ”Olen tehnyt paljon väärää, maannut avio­miesten ja perheen­isien kanssa” – Pienessä suomalais­kaupungissa asuu entinen prostituoitu ja ihmis­kaupan uhri

      Tilaajille
    4. 4

      Suomen ”sorvi ei pyöri”, kun helsinkiläiset juoksevat toistensa järjestämissä seminaareissa – Muu maa elättää etelää, sanoo vaasalainen miljonääri

      Tilaajille
    5. 5

      Vanhuus on rikos, ja siitä mummia nyt rangaistaan

    6. 6

      Juutalainen akateemikko Alain Finkielkraut joutui rasistien kynsiin Pariisissa, Macron tulistui twitterissä

    7. 7

      Himoksella lasketellessa kuollut 15-vuotias oli rippileirillä Paraisilta – putosi kirkkoherran mukaan jyrkästä kohdasta

    8. 8

      Itkuinen perheenäiti pakkasi lapset ja tavarat Seppo Ylösen autoon, ja matka poliisien suojaamaan turva­kotiin alkoi – Taksin­kuljettajia koulutetaan kohtaamaan perhe­väkivaltaa

      Tilaajille
    9. 9

      Pakettiauto töytäisi suojatietä ylittänyttä naista Vantaalla – aviomies yritti vetää vaimoaan turvaan

    10. 10

      Lehti: Japanin pääministeri esitti Trumpia Nobelin saajaksi Yhdys­valtojen pyynnöstä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Himoksella lasketellessa kuollut 15-vuotias oli rippileirillä Paraisilta – putosi kirkkoherran mukaan jyrkästä kohdasta

    2. 2

      ”Olen tehnyt paljon väärää, maannut avio­miesten ja perheen­isien kanssa” – Pienessä suomalais­kaupungissa asuu entinen prostituoitu ja ihmis­kaupan uhri

      Tilaajille
    3. 3

      Uutta tietoa Espoon vajoavasta suurkampuksesta: Pikapäätöksellä suljettavan rakennuksen vaarallisuus juontuu 30 vuotta sitten tehdystä virheestä

    4. 4

      Suomen ”sorvi ei pyöri”, kun helsinkiläiset juoksevat toistensa järjestämissä seminaareissa – Muu maa elättää etelää, sanoo vaasalainen miljonääri

      Tilaajille
    5. 5

      Vanhuus on rikos, ja siitä mummia nyt rangaistaan

    6. 6

      Stella Karlsson hankki purkukuntoiseksi tuomitun talon ja asuu siinä ilman suihkua ja sisävessaa – ”Menoni ovat pienet enkä joudu elämään yli varojeni”

      Tilaajille
    7. 7

      Nimi tekee kenraalin – ja siksi yksi ehdokas on yli muiden, kun valitaan Puolustusvoimien komentaja

    8. 8

      Mies otti Audin koeajoon Vantaalla – sen jälkeen autosta tai miehestä ei ole havaintoja

    9. 9

      Itkuinen perheenäiti pakkasi lapset ja tavarat Seppo Ylösen autoon, ja matka poliisien suojaamaan turva­kotiin alkoi – Taksin­kuljettajia koulutetaan kohtaamaan perhe­väkivaltaa

      Tilaajille
    10. 10

      Yhdysvaltain tiedotus­välineet tarkastivat Trumpin hätätila­puheen faktat ja löysivät seitsemän valhetta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Karski moottoripyörämies lähestyi minua parkkipaikalla eikä jättänyt perääntymiselle tilaa – hetken päästä seisoimme vaiti ja näin, millainen voima piilee eläimessä

    2. 2

      Sofia Pahtela aloitti työt bussikuskina maanantaina ja nousi heti ilmiöksi – Selitys on yksinkertainen

    3. 3

      Olli Lindholmista kirjan tehnyt Arno Kotro kertoo Lindholmin olleen perillä terveysongelmistaan vuonna 2017: ”Hän tiesi elävänsä veitsenterällä”

    4. 4

      Ihmisellä voi olla kehossaan litroja ylimääräistä vettä – Näillä kuudella vinkillä vähennät turvotusta

      Tilaajille
    5. 5

      Lauri Markkasesta voi tulla kaikkien aikojen suomalais­urheilija – HS:n erikois­artikkeli näyttää, mikä tekee nuoresta kori­palloilijasta niin poikkeuksellisen

    6. 6

      Kolmen metrin pudotuksesta jäi muistoksi rollaattori, jonka vauhti vain kiihtyy – Kirsti Paakkanen täyttää 90 vuotta ja muuttaa 300-neliöiseen makuuhuoneeseen

      Tilaajille
    7. 7

      Lojumme itsemme kuoliaaksi – Alkukantaisen Tsimané-heimon esimerkki osoittaa, miksi ”meidän on liikuttava selviytyäksemme hengissä”

      Tilaajille
    8. 8

      Miksi Pohjois-Suomessa on paljon enemmän rivoja paikannimiä kuin etelässä? Vittulampien ja Paskaperien taustalla on monia hyviä syitä

    9. 9

      Yö-yhtyeen solisti Olli Lindholm, 54, on kuollut – Yhtye vahvisti syyksi sairauskohtauksen

    10. 10

      Ostaja löi sokkona pöytään voittavan tarjouksen Kivihaan 100-vuotiaasta puutalosta – Kohta alkoi kaduttaa

    11. Näytä lisää