Kaupunki

Näitä asioita Helsinki lähtee lobbaamaan hallitusohjelmaan eduskuntavaalien jälkeen: tukea raidehankkeisiin, enemmän valtaa kaupungeille ja lisää kohtuuhintaisia asuntoja

Helsingin kaupunginhallituksessa keskustellaan torstaina niin sanotussa aamukoulussa tulevista hallitusohjelmatavoitteista ja tärkeistä väylähankkeista.

Helsingin kaupunginhallitus kokoontuu torstaiaamuna niin sanotussa aamukoulussa keskustelemaan tulevista hallitusohjelmatavoitteista ja suurista väylähankkeista.

Aamukouluissa ei tehdä päätöksiä, vaan tarkoitus on mahdollistaa vapaamuotoisempi ajatustenvaihto luottamushenkilöiden välillä. Aamukoulukokoonpanoon kuuluvat kaupunginhallituksen jäsenten lisäksi esimerkiksi kaupunginvaltuustoryhmien puheenjohtajat sekä valtuuston puheenjohtajisto.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Huhtikuussa edessä olevat eduskuntavaalit ja uusi hallitus tarkoittavat Helsingille mahdollisuutta pönkittää omaa rooliaan valtiollisessa päätöksenteossa.

HS soitti suurimpien valtuustoryhmien eli kokoomuksen, vihreiden ja Sdp:n johtajille ja kysyi, millaisia toiveita ryhmillä on maan tulevalle hallitukselle ja hallitusohjelmalle.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kaikki ryhmänjohtajat korostavat Pisararadan tärkeyttä ja toivovat uudelta hallitukselta lisää kunnianhimoa kaupunkien kehittämiseen. Ylipäätään raiteisiin investoiminen on korkealla kaikkien ryhmien agendalla, mutta painotukset vaihtelevat.

Kokoomuksen ryhmänjohtaja Daniel Sazonov vaatii äänekkäimmin kaupunkien erityisaseman huomioimista tulevassa hallitusohjelmassa, ja ehdottaa oman ministeriön perustamista hoitamaan kaupunkien ja valtion välisiä suhteita.

Sdp:n Eveliina Heinäluoma korostaa ainoana valtion asuntopolitiikan eli erityisesti kohtuuhintaisen vuokra-asuntotuotannon merkitystä. Vihreiden Kaisa Hernberg puolestaan kantaa huolta koulutuksesta ja erityisesti ammattikoulujen tilanteesta.

”Raidehankkeita pitää saada eteenpäin, koska ne tukevat Helsingin kasvua. Helsingin näkökulmasta lentorata on kaikista tärkein”, ko­koo­muk­sen ryh­män­joh­ta­ja Daniel Sazonov sanoo.


Len­to­ra­das­sa on kyse Tampereen ja Helsingin välisen rataosuuden kehittämisestä. Käytännössä se tarkoittaisi kolmatta raidetta Tampereelle ja jopa uutta yhteyttä lentokentälle.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Lentoradan toteuttaminen edellyttäisi investointeja päärataan. Valtion on laitettava hanke liikkelle viipymättä. Raidehankkeisiin panostaminen on merkittävimpiä asioita, joita valtio voi kaupunkien eteen tehdä.”
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Sazonov korostaa sitä, että valtion täytyy nähdä Helsingin erityisrooli ja myöntää, että tietyt haasteet ovat pääkaupungissa korostetusti esillä.

”Esimerkiksi vieraskielisten osuus on Helsingissä suuri, ja tämä pitää huomioida sekä koulutus- että sosiaalipolitiikassa. Esimerkiksi kotouttamiseen tarvitaan kaupungilta enemmän panostuksia.”

Sazonov suomii nykytilannetta, jossa kaupunkipolitiikan merkitys valtiotasolla on jäänyt liian vähäiseksi.

”Helsingin pitää vaatia, että valtio panostaa kaupunkeihin enemmän. Yksi keino olisi suoran kaupunkien ja valtion välisen yhteistyön vahvistaminen. Sitä voitaisiin edistää perustamalla rakennetun ympäristön ministeriö ja kaupunkiministerin tehtävä.”
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Myös vihreille raidehankkeiden edistäminen on tärkeää, mutta syyt liittyvät ennen kaikkea ilmastonmuutokseen.

Vihreiden ryhmänjohtajan Kaisa Hernbergin mukaan päästötavoitteisiin ei päästä ilman panostuksia raideliikenteeseen. Näistä erityisen tärkeitä ovat Pi­sa­ra­ra­ta ja pää­kau­pun­ki­seu­dun ra­tik­ka­hank­keet.


Käy­tän­nös­sä Pisara olisi kuin uusi metrolinja. Lähes kokonaan tunneliin sijoittuva Pisararata olisi kahdeksan kilometrin pituinen silmukka, joka kiertäisi Pasilasta Töölön, keskustan ja Hakaniemen kautta takaisin Pasilaan.

Myös vihreät toivovat kaupungeille lisähuomiota.

”Rakennettu ympäristö tuottaa yhden kolmasosan kaikista ilmastopäästöistä, ja valtaosa suomalaisista asuu kaupungeissa. Hallituksen pitäisi tukea Helsingin kestävää kasvua”, Hernberg sanoo.

Vihreille tärkeitä asioita tulevassa hallitusohjelmassa ovat lisäksi sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus sekä koulutus.

”Me emme pidä nykyisenlaisesta sote-uudistuksen valinnanvapausmallista. Siinä on vaarana, että kustannukset karkaavat käsistä. Malli on lisäksi ongelmallinen erityisryhmien tarpeiden kannalta.”

Esimerkiksi asunnottomien palveluissa nykyinen integraatio on vaarassa hajota. Asuminen jää kaupungille, mutta sote-palvelut menevät maakuntaan.

”Maakuntamalli ei huomioi sitä, että suurissa kaupungeissa palvelut on kyetty tähänkin mennessä hoitamaan ihan hyvin. Pahimmillaan maakuntamalli huonontaa kaupunkien sote-palvelutilannetta.”

Koulutus on vihreille ”supertärkeä” asia.

”Yksittäisenä asiana haluan mainita ammattikoulujen ongelmallisen tilanteen. Sen pitäisi näkyä hallituksen tavoitteissa.”

Sdp:n ryhmänjohtaja Eveliina Heinäluoma kertoo, että demareille erityisen tärkeitä aiheita tulevassa hallitusohjelmassa ovat kohtuuhintaisen asuntotuotannon varmistaminen, lii­ken­ne­po­li­tiik­ka ja so­te-uu­dis­tus.


Tällä hetkellä asuntopolitiikan kipupisteitä ovat pääkaupunkiseudun asuntojen käsistä karanneet hinnat ja asuinalueiden eriytymiskehitys.

”Tutkimusten mukaan järkevin tapa edistää kohtuuhintaista asumista on lisätä kohtuuhintaista vuokra-asuntotuotantoa”, Heinäluoma sanoo.

Käytännössä on kuitenkin toimittu päin vastoin: valtio on vähentänyt vuokra-asuntotuotannon määrää noin 2 000:een vuodessa eli viidesosaan siitä, mitä se oli vielä 1960-1990-luvuilla.

Heinäluoma huomauttaa, että eriytymiskehitystä onnistuttiin pitkään estämään, mutta 2000-luvun jälkeen siinä on näkynyt selkeää kasvua. Tämä näkyy esimerkiksi oppimistuloksissa: erot koulujen välillä ovat paikoin kasvaneet roimasti.

HS kirjoitti koulujen eriytymisestä 12. tammikuuta. Helsingin kouluista 11 prosenttia on sellaisia, joissa vähintään 40 prosenttia oppilaista on vieraskielisiä. Nämä koulut löytyvät pääosin Itä- ja Koillis-Helsingistä. Esimerkiksi Lauttasaaren ja Paloheinän ala-asteilla vieraskielisten osuus jää alle viiden prosentin.

”Valtiolla pitäisi olla koulutuspolitiikassa vahva rooli, ja kasvaville kaupunkikeskuksille pitäisi antaa lisätukea. Kuluvalla hallituskaudella niin ei ole tehty”, Heinäluoma sanoo.

Raideinvestoinnit ovat Sdp:n mielestä tärkeitä koko Suomen, eivät vain pääkaupunkiseudun kannalta.

”Julkinen keskustelu keskittyy yksittäisiin raidehankkeisiin, mutta meidän mielestämme olisi tärkeää kunnostaa päärataa ja investoida siihen. Niin raiteille saadaan kapasiteettia ja junavuoroja muualta Suomesta Helsinkiin voidaan lisätä.”

Hän painottaa, että investoinnit päärataan edellyttävät Pisararadan toteutumista. Pääradan liikennettä ei voi lisätä, jollei Pasilan ja Helsingin ratapihan ruuhkia helpoteta. Pisararata on tähän yksi keino.

Sote-uudistuksessa Sdp:tä kiinnostavat erityisesti suurten kaupunkien sote-palveluista huolehtiminen, rahoitusmalli ja yksityisen puolen vahvan roolin tarkastelu.

”Helsinkihän on aiemmin päättänyt luopua terveyskeskusmaksuista. Näin pitää olla myös jatkossa.”

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Oman työhakemuksen perään kannattaa soittaa vain yhdestä syystä – kolme rekrytoinnin ammattilaista kertoo, miten onnistut työnhaussa

    2. 2

      Seeprakuviolla suojautuminen toimii myös ihmisillä – tutkijat testasivat teoriaa raidallisilla mallinukeilla

    3. 3

      Kalasataman Majakka-tornitalon työmaalla on tapahtunut vesivahinko – Rakennusyhtiö SRV kuvailee vahinkoa merkittäväksi

    4. 4

      Pako Britanniasta kiihtyy EU-eron alla

      Tilaajille
    5. 5

      Lapset alkoivat ommella kestokasseja korvatakseen muovipussit ja se sai sosiaalisen median tolaltaan – ”Täytyypi alkaa käydä kaupassa naapurikunnissa”

    6. 6

      Kiltteydellään hurmannut kumppani alkoikin vähitellen kontrolloida kaikkea – sadat lukijat kertoivat, millaista on, kun puolison mieli järkkyy

      Tilaajille
    7. 7

      Hätätilasketsistä katkeroitunut Donald Trump uhkaili Twitterissä ”seuraamuksilla”, ja nyt presidenttiä imitoinut näyttelijä Alec Baldwin pelkää perheensä turvallisuuden puolesta

    8. 8

      Meneillään on alusvaatteiden taistelu, jossa vartalo­positiivisuudella ratsastava tulokas tekee silppua Victoria’s Secretistä

    9. 9

      Seeprakuvion jättihyöty varmistui videolta, kun tutkijat pukivat seeproja ja hevosia valeasuihin

    10. 10

      Niken kurssi lähti laskuun ”tossuräjähdyksestä” – urheiluvälinejätillä kävi kuitenkin käsittämätön tuuri: lähes samaan aikaan tuli myyntiin uusi hittipaita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Seeprakuvion jättihyöty varmistui videolta, kun tutkijat pukivat seeproja ja hevosia valeasuihin

    2. 2

      Oman työhakemuksen perään kannattaa soittaa vain yhdestä syystä – kolme rekrytoinnin ammattilaista kertoo, miten onnistut työnhaussa

    3. 3

      Hätätilasketsistä katkeroitunut Donald Trump uhkaili Twitterissä ”seuraamuksilla”, ja nyt presidenttiä imitoinut näyttelijä Alec Baldwin pelkää perheensä turvallisuuden puolesta

    4. 4

      Perussuomalaisten kannatus nousee, ja kampanja tiivistyy Ouluun: ”Ihan tavalliset keski-ikäiset ihmiset ovat nyt vihaisia”

    5. 5

      Kiltteydellään hurmannut kumppani alkoikin vähitellen kontrolloida kaikkea – sadat lukijat kertoivat, millaista on, kun puolison mieli järkkyy

      Tilaajille
    6. 6

      Yli 2 300 suomalaista vastasi HS:n peltipoliisi­kyselyyn: Jaetuin tunnetila on raivo, ja jostain syystä se kohdistuu yhteen mieheen

    7. 7

      Miksi puoliso pettää? Psykoterapeutti Annikki Kaikkonen tutki uskottomuutta ja löysi kaksi toistuvaa tarinaa

      Tilaajille
    8. 8

      Lapset alkoivat ommella kestokasseja korvatakseen muovipussit ja se sai sosiaalisen median tolaltaan – ”Täytyypi alkaa käydä kaupassa naapurikunnissa”

    9. 9

      Shiar oli 15-vuotiaana jo päätynyt lastensuojelun asiakkaaksi – Sitten jostakin ilmestyi pankkimies Tuomas Plattonen

    10. 10

      Samsung esitteli odotetun taittuvan älypuhelimensa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miksi puoliso pettää? Psykoterapeutti Annikki Kaikkonen tutki uskottomuutta ja löysi kaksi toistuvaa tarinaa

      Tilaajille
    2. 2

      Lauri Markkasesta voi tulla kaikkien aikojen suomalais­urheilija – HS:n erikois­artikkeli näyttää, mikä tekee nuoresta kori­palloilijasta niin poikkeuksellisen

    3. 3

      Japanissa harvinaiset airokalat ovat nousseet pintaan – Myös tutkijat uskovat historiallisen suuren maanjäristyksen olevan vain ajan kysymys

    4. 4

      Hyvänä nukkujana pidetty voi kärsiä vakavasta sairaudesta – nämä merkit kielivät, että uni ei ole normaalia

      Tilaajille
    5. 5

      ”Olen tehnyt paljon väärää, maannut avio­miesten ja perheen­isien kanssa” – Pienessä suomalais­kaupungissa asuu entinen prostituoitu ja ihmis­kaupan uhri

      Tilaajille
    6. 6

      Suvi Pitkänen sai huuliinsa pistoshoidosta kudosvaurion, eivätkä ne palaa koskaan ennalleen – ”Epäonnistuneiden hoitojen tuloksia näkee kadulla aivan liian usein”, sanoo plastiikkakirurgi

      Tilaajille
    7. 7

      Oli huippulukio, oli harrastukset, oli liikaa intoa ja liian vähän aikaa – Ja niin Elena Shemyakin mieli hajosi

      Tilaajille
    8. 8

      Punnerrustesti ennustaa sydänterveyttä – yksinkertaisen testin voi tehdä missä ja koska vain

    9. 9

      Saturday Night Live pilkkasi hätätilajulistusta, ja Donald Trump sai tarpeekseen: ”Miten kanavat selviävät tästä ilman seuraamuksia?”

    10. 10

      Elina Mäkinen, 25, on poikkeusyksilö, joka pysyy hengissä jäisessä vedessä lähes puoli tuntia – ”Antureiden mukaan minun pitäisi olla kuollut”

    11. Näytä lisää