Kaupunki

Skeittaajien isä repi 12-vuotiaita poikia niskasta ja uhkasi polttaa näiden kasvot – Sai tuomion Helsingissä

Vuonna 1966 syntyneen miehen tuomio lievistä pahoinpitelyistä ja laittomista uhkauksista vahvistettiin maanantaina Helsingin hovioikeudessa.

Lasten kimppuun skeittipuistossa Helsingin Tapulikaupungissa hyökännyt mies on saanut tuomion lievistä pahoinpitelyistä ja laittomista uhkauksista.

Helsingin hovioikeus piti maanantaina antamassaan ratkaisussa voimassa Helsingin käräjäoikeuden aiemman tuomion.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Väkivaltaa ja uhkailua sisältänyt tilanne sattui viime vuonna huhtikuun lopussa. Tekijänä oli tapahtuma-aikaan 51-vuotias mies, ja uhreiksi joutui kaksi 12-vuotiasta poikaa.

Aikuinen mies päätyi ajamaan skeittipuistolle skootterilla ja sen jälkeen käymään käsiksi lapsiin, koska hänen oma poikansa oli ilmoittanut joutuneensa veljensä kanssa kiusatuksi kesken rullalautailun.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”[Poika] oli kertonut, että heidän päälle oli käyty. [Poika] oli vahingossa rampilla mennyt poikien eteen. Ensin oli ollut sanaharkkaa ja haukkumista”, isä kertoi oikeudessa.

Mies myönsi reagoineensa asiaan ”ohjaamalla kädellä ristiselästä” 12-vuotiaat pojat rauta-aidalle ja huutaneensa ”täyttä kurkkua eli kovaa”. Hän kiisti tilanteessa olleen mukana uhrien ja todistajan kertoman mukaista niskasta tarraamista ja retuuttamista.

 

”Jollakin apinalla [mies] ei ollut tarkoittanut itseään.”

Mies myös kiisti uhanneensa ajaa 12-vuotiaiden päiden päältä skootterilla ja polttaa näiden kasvoja renkaalla sudittamalla.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Mitenkähän tuo tapahtuisi? Noin niin kuin käytännössä. On tainnut lyödä se isompi jätkä sanoja poikien suuhun”, syytetyn penkille päätynyt skeitti-isä ihmetteli oikeudessa.

Mies kyllä myönsi huutaneensa, että ”joku apina tulee ja repii pallit irti, jos tämä jatkuu”. Sillä mies viittasi kiusaamiseksi tulkitsemansa toiminnan jatkumiseen.

”Jollakin apinalla [mies] ei ollut tarkoittanut itseään”, puolustus täsmensi oikeudessa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Helsingin käräjäoikeus – samoin kuin tuoreessa ratkaisussaan käräjätuomion ennallaan pitänyt hovioikeuskin – katsoi näytetyksi, että vuonna 1966 syntynyt mies otti 12-vuotiaita niskasta kiinni ja retuutti nämä rauta-aidalle. Kohtelusta aiheutui lieviä vammoja.

Näin ollen mies syyllistyi kahteen lievään pahoinpitelyyn. Kahdesta laittomasta uhkauksesta hänet puolestaan tuomittiin yliajo- ja polttamisuhkailujen johdosta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Mies sai rangaistukseksi 60 päiväsakkoa, mikä tarkoittaa hänen tuloillaan 1 020 euroa. Lisäksi hänen pitää maksaa uhreille liki 2 000 euron verran kipu- ja kärsimyskorvauksia.

Korvaukset jakautuvat siten, että suuremmat korvaukset saaneelle pojalle miehen on maksettava 1 250 euroa. Toinen saa 700 euron korvaukset.

Käräjätuomiosta oli valittanut hovioikeuteen syytetty, joka vaati sekä syytteen hylkäämistä että vahingonkorvausvelvollisuudesta vapauttamista.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      ”Näyttäähän se irvokkaalta, kun pappi on maha pystyssä alttarilla” – Kallion kirkkoherra Riikka Reinan mukaan kirkossa rehottaa naisten vähättely

    2. 2

      Sipoon murhatutkinta valmistui: Ystävät kuvailivat poliisille henkirikoksen tehneen muuttumista

    3. 3

      Kolmilapsinen helsinkiläisperhe päätti siirtää ruokaostokset verkkoon, eikä arki enää ollut entisensä – näin rahankulutus muuttui

      Tilaajille
    4. 4

      ”Pakko olla ylpeä, jos pystyy tuhoamaan kymmeneksi vuodeksi kokonaisen musiikkityylin” – Näin suomiräpistä tuli ensimmäisen kerran hittimusiikkia, kunnes kaikki alkoivat vihata sitä

      Tilaajille
    5. 5

      Pohjois-Savossa kuvattiin todennäköisesti koko Euroopan vanhin maakotka – ”Tämä on ihan poikkeuksellinen tapaus”

    6. 6

      Foxin juontaja yritti haastatella historioitsijaa asiallisesti – päätyi sanomaan törkeyksiä ja kutsumaan haastateltavaa ”pikkuaivoiseksi ääliöksi”

    7. 7

      Vallilaan rakennettiin Itäisen kantakaupungin ”Eiranranta” – Keskihinta 7 000 euroa neliö, eikä yhtään kaupungin vuokra-asuntoa

    8. 8

      Ennuste vuodelle 2040: Suomessa on vain kolme kaupunkiseutua, jotka kasvavat – muu maa näivettyy

    9. 9

      Henna Poikonen ajatteli 2010, että liki purkukuntoisen puutalon ostaminen Korsosta olisi hyvä idea – Tältä talossa näyttää nyt

    10. 10

      Koripallon olympiavoittaja hämmästyttää yleissivistyksen puutteellaan – kertoi tohkeissaan brunssista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Oman työhakemuksen perään kannattaa soittaa vain yhdestä syystä – kolme rekrytoinnin ammattilaista kertoo, miten onnistut työnhaussa

    2. 2

      ”Pakko olla ylpeä, jos pystyy tuhoamaan kymmeneksi vuodeksi kokonaisen musiikkityylin” – Näin suomiräpistä tuli ensimmäisen kerran hittimusiikkia, kunnes kaikki alkoivat vihata sitä

      Tilaajille
    3. 3

      Kolmilapsinen helsinkiläisperhe päätti siirtää ruokaostokset verkkoon, eikä arki enää ollut entisensä – näin rahankulutus muuttui

      Tilaajille
    4. 4

      Lapset alkoivat ommella kestokasseja ja sosiaalisen median muovipussikeskustelu kuumeni entisestään – ”Täytyypi alkaa käydä kaupassa naapurikunnissa”

    5. 5

      Hätätilasketsistä katkeroitunut Donald Trump uhkaili Twitterissä ”seuraamuksilla”, ja nyt presidenttiä imitoinut näyttelijä Alec Baldwin pelkää perheensä turvallisuuden puolesta

    6. 6

      Henna Poikonen ajatteli 2010, että liki purkukuntoisen puutalon ostaminen Korsosta olisi hyvä idea – Tältä talossa näyttää nyt

    7. 7

      ”Näyttäähän se irvokkaalta, kun pappi on maha pystyssä alttarilla” – Kallion kirkkoherra Riikka Reinan mukaan kirkossa rehottaa naisten vähättely

    8. 8

      Kalasataman Majakka-tornitalon työmaalla on tapahtunut vesivahinko – Rakennusyhtiö SRV kuvailee vahinkoa merkittäväksi

    9. 9

      Nainen kuoli Espanjassa syötyään Michelin-tähti­ravintolassa

    10. 10

      Muumit uudistuivat 30 vuoden jälkeen – Historian kallein suomalaissarja alkaa Ylellä, ja meno Muumilaaksossa on hetkittäin hyytävä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miksi puoliso pettää? Psykoterapeutti Annikki Kaikkonen tutki uskottomuutta ja löysi kaksi toistuvaa tarinaa

      Tilaajille
    2. 2

      Japanissa harvinaiset airokalat ovat nousseet pintaan – Myös tutkijat uskovat historiallisen suuren maanjäristyksen olevan vain ajan kysymys

    3. 3

      Hyvänä nukkujana pidetty voi kärsiä vakavasta sairaudesta – nämä merkit kielivät, että uni ei ole normaalia

      Tilaajille
    4. 4

      ”Olen tehnyt paljon väärää, maannut avio­miesten ja perheen­isien kanssa” – Pienessä suomalais­kaupungissa asuu entinen prostituoitu ja ihmis­kaupan uhri

      Tilaajille
    5. 5

      Suvi Pitkänen sai huuliinsa pistoshoidosta kudosvaurion, eivätkä ne palaa koskaan ennalleen – ”Epäonnistuneiden hoitojen tuloksia näkee kadulla aivan liian usein”, sanoo plastiikkakirurgi

      Tilaajille
    6. 6

      Elina Mäkinen, 25, on poikkeusyksilö, joka pysyy hengissä jäisessä vedessä lähes puoli tuntia – ”Antureiden mukaan minun pitäisi olla kuollut”

    7. 7

      Saturday Night Live pilkkasi hätätilajulistusta, ja Donald Trump sai tarpeekseen: ”Miten kanavat selviävät tästä ilman seuraamuksia?”

    8. 8

      Oman työhakemuksen perään kannattaa soittaa vain yhdestä syystä – kolme rekrytoinnin ammattilaista kertoo, miten onnistut työnhaussa

    9. 9

      ”Pakko olla ylpeä, jos pystyy tuhoamaan kymmeneksi vuodeksi kokonaisen musiikkityylin” – Näin suomiräpistä tuli ensimmäisen kerran hittimusiikkia, kunnes kaikki alkoivat vihata sitä

      Tilaajille
    10. 10

      10 vuotta sitten maailma menetti musiikillisen neron, kun Miika Tenkula löytyi kotoaan kuolleena – Vain 34-vuotiaana kuollut hevikitaristi eli ristiriitaa, johon moni taiteilija on kaatunut

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Yhdistetyn miehet kaukana kärjestä mäkiosuuden jälkeen – Ilkka Herola nelikon paras
    3. Perustuslakivaliokunnan sote-lausunto valmistunee iltapäivällä, valiokunnan sisältä arvioidaan – suora lähetys noin kello 15
    4. Miksi yöllä tulee mieleen pahoja asioita?
    5. Hannele Liiberg sai vuonna 1977 häälahjaksi sähkökäyttöisen silppurin, joka toimii yhä täysin moitteettomasti – kerro HS:n kyselyssä pitkään kestäneistä laitteistasi
    6. Miten kaunis on Tommi Korpelan yksinäinen vanha nainen! – Saara Turusen näytelmä Medusan huone paneutuu lempeästi naisia ja miehiä rajoittaviin sukupuoli­rooleihin
    7. Valioliiga-joukkue Chelsealle vuoden siirtopanna – rikkoi sääntöjä 29 tapauksessa
    8. Pohjois-Savossa kuvattiin todennäköisesti koko Euroopan vanhin maakotka – ”Tämä on ihan poikkeuksellinen tapaus”
    9. ”Näyttäähän se irvokkaalta, kun pappi on maha pystyssä alttarilla” – Kallion kirkkoherra Riikka Reinan mukaan kirkossa rehottaa naisten vähättely
    10. Saksan asevientikielto Saudi-Arabiaan suututtaa Saksan kumppaneita – eettisyydestä tuli taakka puolustusyhteistyölle
    11. Seefeldin ladut hylkivät hienoa ja vaativaa hiihtomaastoa – Harri Kirvesniemi muistaa ajan, jolloin korkeuserot saattoivat hirvittää
    12. Näytä lisää