Kaupunki

Yksi aikakausi päättyy: Kauppakorkeakoulu jättää perjantaina Töölön ja Helsingin – Rapistuva arvorakennus tyhjenee

Kauppakorkeakoulun rakennus Töölössä menee keväällä suurremonttiin. Aalto-yliopistosta kerrotaan, ettei rakennus ole menossa myyntiin.

Yksi aikakausi saavuttaa päätepisteensä huomenna perjantaina, kun Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu muuttaa pysyvästi uusiin tiloihin Espoon Otaniemeen. Helsingin Etu-Töölössä sijaitsevalle kauppakorkeakoulun ikoniselle päärakennukselle on näin ollen kehitettävä uutta käyttöä.

Päärakennus ei ole menossa myyntiin, kertoo Aalto-yliopistokiinteistöt oy:n toimitusjohtaja Antti Tuomela.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Siitä on tarkoitus tehdä Aalto-yliopiston ja yhteistyökumppaneiden kohtaamispaikka”, Tuomela sanoo.

Aalto-yliopisto pyrkii uudistamaan rakennusta myös siten, että siitä olisi iloa ja hyötyä muillekin kuin akateemiselle väelle.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Helsingin kaupungin kanssa olemme keskustelleet, että rakennus avautuisi katutasossa enemmän töölöläisten käyttöön”, Tuomela kertoo.

Alustavien suunnitelmien perusteella kyse olisi ”tapahtumakeskuksen tyyppisestä” konseptista, johon liittyy myös ravintola. Viimeksi mainittu korvaisi torstaina 14. helmikuuta sulkeutuvan opiskelijaravintola Raflan.

Uutinen jo 60 vuoden ajan opiskelijoita ruokkineen Raflan lakkauttamisesta sai aikaan kaihoisia tunnelmia.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Lue lisää: Kauppakorkeakoulun ravintola Rafla lopetetaan – kauppislaiset surevat sekä ravintolaa että koko historiallista päärakennusta

Tuomela näkee ravintolamuutoksen olevan linjassa sen kanssa, että kauppatieteiden opiskelijoiden sijasta päärakennusta tulevat jatkossa käyttämään muut ihmiset.

”Se on ehkä luontevaa, kun opiskelijatoiminta siirtyy Otaniemeen.”

 

”Ulkopuoliset pystyvät vuokraamaan niitä tiloja luontevammin.”

Opiskelijoiden poistumisen jälkeen myös muille kuin Aalto-yliopiston ihmisille sukeutuu mahdollisuus järjestää kauppakorkeakoulun rakennuksessa erilaisia juhlia ja tilaisuuksia.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Ulkopuoliset pystyvät vuokraamaan niitä tiloja luontevammin”, Tuomela toteaa.

Isoin pysyvä toimija rakennuksessa tulee kuitenkin olemaan Aalto University Executive Education eli Aalto EE, joka on valmennusta ja täydennyskoulutusta liikemaailman johtajille ja asiantuntijoille tarjoava yritys. Sen omistaa Aalto-yliopisto.

Aalto EE on toiminut jo ennestäänkin kauppakorkeakoulun päärakennuksessa, mutta myllerryksen myötä se saa lisää tilaa.


Ennen uutta käyttöä rakennus menee perusteelliseen remonttiin, jossa sitä uudistetaan siinä määrin kuin suojelumääräykset antavat myöten. Vuonna 1950 valmistuneessa, arkkitehtityöpari Hugo Harmian ja Woldemar Baeckmanin suunnittelemassa rakennuksessa muun muassa juhlasalit ovat tiukasti suojeltuja.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Mietimme tiiviissä yhteistyössä Museoviraston kanssa, miten me pystymme elävöittämään sitä kohdetta”, Tuomela sanoo.

Remontissa uudistetaan muun muassa koko päärakennuksen talotekniikka. Tämä tarkoittaa Tuomelan mukaan esimerkiksi jäähdytyksen nykyaikaistamista.

Remontti alkaa tänä keväänä, ja töiden on määrä valmistua vuodenvaihteeseen 2020–2021 mennessä. Sitä ennen kaikki muu toiminta keskeytetään rakennuksessa.

Kuitenkin esimerkiksi UniSportin kuntosali on avoinna vielä toistaiseksi. Myös se tulee tosin sulkemaan ovensa kevään aikana.

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun kandidaatin tutkintoon liittyvät opinnot on järjestetty jo vuodesta 2015 lähtien Otaniemen kampuksella. Loput toiminnot muutetaan Etu-Töölöstä Otaniemeen perjantain 15. helmikuuta ja sunnuntain 17. helmikuuta välisenä aikana.

Henkilökunta aloittaa työnsä uusissa, Ekonominaukio 1:ssä sijaitsevissa tiloissa heti maanantaina 18. helmikuuta. Maisteriopiskelijat ja tohtorikoulutettavat seuraavat perässä viikkoa myöhemmin tenttiviikon päätteeksi, siis maanantaina 25. päivä.

Kauppakorkeakoulun tilat Otaniemessä kuuluvat isompaan rakennuskokonaisuuteen, jonka kaksi muuta osaa ovat taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun Väre-rakennus ja kauppakeskus A Bloc.

Rakennuskompleksin osien välillä pystyy kulkemaan sisäreittejä pitkin, ja lattiapinta-alaa on kokonaisuudessaan lähes 42 000 neliömetriä.

Kauppakorkeakoulun opiskelijoiden muuton vuoksi jo aiemmin tyhjilleen jääneet muut Helsingissä sijaitsevat rakennukset on myyty. Kauppatieteitä opiskeltiin aiemmin Töölössä myös Arkadia- ja Chydenia-rakennuksissa.

Fakta

Kolmannet tilat


 Helsingin kauppakorkeakoulu perustettiin vuonna 1911, ja vuoteen 1950 asti se toimi Fabianinkadulla Kluuvissa sijainneissa tiloissa.

 Kauppakorkeakoulun päärakennus on ollut vuodesta 1950 lähtien Runeberginkadulla Etu-Töölössä.

 Vuoden 2010 alussa Helsingin kauppakorkeakoulu yhdistyi Aalto-yliopistoon, minkä myötä siitä tuli Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu.

 Kauppakorkeakoulu muuttaa 15.–17. helmikuuta Otaniemen kampukselle Espooseen.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Miksi puoliso pettää? Psykoterapeutti Annikki Kaikkonen tutki uskottomuutta ja löysi kaksi toistuvaa tarinaa

      Tilaajille
    2. 2

      Malli sai Burberryn vetämään ahdistavan hupparin mallistosta – ”Itsemurha ei ole muotia”

    3. 3

      Voit päätyä elämään jonkun toisen unelmaa, jos et keskity näihin neljään asiaan

    4. 4

      Berner ärsytti keskustalaiset – ja Sipilä riensi jälleen tueksi

    5. 5

      Päävalmentaja kertoi Patrik Laineen onnistumisista: ”Se toi hymyn kaikkien kasvoille, jopa maalivahtien”

    6. 6

      Hoivakoteja koskevan kohun käynnistänyt lähihoitaja avautuu ensi kertaa Superin verkkolehdessä: Tilanne Ulrikassa oli lohduton, miltei kaoottinen

    7. 7

      Modernit turbokiertoliittymät pelottavat monia kokeneitakin kuskeja – Yksinkertainen neuvo auttaa selviytymään ”kauhujen liikenneympyröistä”

    8. 8

      Karl Lagerfeld jätti jälkeensä 170 miljoonaa – Menevätkö rahat Choupette-kissalle?

    9. 9

      Töiden läikkyminen työajalta kotiin lisää tasa-arvoa, sanoo Evan uusi johtaja Emilia Kullas

    10. 10

      Elina Mäkinen, 25, on poikkeusyksilö, joka pysyy hengissä jäisessä vedessä lähes puoli tuntia – ”Antureiden mukaan minun pitäisi olla kuollut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miksi puoliso pettää? Psykoterapeutti Annikki Kaikkonen tutki uskottomuutta ja löysi kaksi toistuvaa tarinaa

      Tilaajille
    2. 2

      Elina Mäkinen, 25, on poikkeusyksilö, joka pysyy hengissä jäisessä vedessä lähes puoli tuntia – ”Antureiden mukaan minun pitäisi olla kuollut”

    3. 3

      Voit päätyä elämään jonkun toisen unelmaa, jos et keskity näihin neljään asiaan

    4. 4

      Modernit turbokiertoliittymät pelottavat monia kokeneitakin kuskeja – Yksinkertainen neuvo auttaa selviytymään ”kauhujen liikenneympyröistä”

    5. 5

      Jos tämä kuva näyttää pyörivän, se johtuu viiveestä päässäsi

    6. 6

      Suomi antoi 50 vuotta sitten itselleen lahjan, jonka piti valaa miljoonilla uskoa tulevaisuuteen – Nyt aarre­arkku halutaan ryöstää, koska tulokset jäävät ”uskon asiaksi”

      Tilaajille
    7. 7

      Isis-morsiameksi vuonna 2015 lähtenyt teini menettää Britannian kansalaisuutensa

    8. 8

      Japanissa harvinaiset airokalat ovat nousseet pintaan – Myös tutkijat uskovat historiallisen suuren maanjäristyksen olevan vain ajan kysymys

    9. 9

      Suvi Pitkänen sai huuliinsa pistoshoidosta kudosvaurion, eivätkä ne palaa koskaan ennalleen – ”Epäonnistuneiden hoitojen tuloksia näkee kadulla aivan liian usein”, sanoo plastiikkakirurgi

      Tilaajille
    10. 10

      ”Jokaisen kroppa tiesi, paljonko D-vitamiinia pitää vapauttaa vereen” – väitöstutkimuksesta uutta tietoa kiistellyn vitamiinin tarpeesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sofia Pahtela aloitti työt bussikuskina maanantaina ja nousi heti ilmiöksi – Selitys on yksinkertainen

    2. 2

      Lauri Markkasesta voi tulla kaikkien aikojen suomalais­urheilija – HS:n erikois­artikkeli näyttää, mikä tekee nuoresta kori­palloilijasta niin poikkeuksellisen

    3. 3

      Japanissa harvinaiset airokalat ovat nousseet pintaan – Myös tutkijat uskovat historiallisen suuren maanjäristyksen olevan vain ajan kysymys

    4. 4

      Hyvänä nukkujana pidetty voi kärsiä vakavasta sairaudesta – nämä merkit kielivät, että uni ei ole normaalia

      Tilaajille
    5. 5

      ”Olen tehnyt paljon väärää, maannut avio­miesten ja perheen­isien kanssa” – Pienessä suomalais­kaupungissa asuu entinen prostituoitu ja ihmis­kaupan uhri

      Tilaajille
    6. 6

      Teemu ja Sirpa Selänne kohahduttivat ystävyyssäännöllä ja paljastivat erikoisen ilmiön – miehen ja naisen välinen ystävyys ei ole aivan yksinkertaista, kertoi tuhat lukijaa

      Tilaajille
    7. 7

      Oli huippulukio, oli harrastukset, oli liikaa intoa ja liian vähän aikaa – Ja niin Elena Shemyakin mieli hajosi

      Tilaajille
    8. 8

      ”Koen elämäni menneen hukkaan” – Lasten saamista katuvat naiset piilottavat ajatuksensa jopa puolisoiltaan

    9. 9

      Punnerrustesti ennustaa sydänterveyttä – yksinkertaisen testin voi tehdä missä ja koska vain

    10. 10

      Suvi Pitkänen sai huuliinsa pistoshoidosta kudosvaurion, eivätkä ne palaa koskaan ennalleen – ”Epäonnistuneiden hoitojen tuloksia näkee kadulla aivan liian usein”, sanoo plastiikkakirurgi

      Tilaajille
    11. Näytä lisää