Yksi Helsingin hienoimmista ravintolasaleista oli vaarassa – Klassikkoa ei tärveltykään, ja kohta sinne pääsee taas syömään

Helsingissä on upeita sisätiloja, jotka eivät kadunkulkijan silmälle ihan jokapäiväisesti avaudu. Näitä paikkoja ovat muun muassa klassiset, vuosikymmenten saatossa patinoituneet ravintolatilat.

Eri kaupunginosiin kantakaupungissa lähinnä viime vuosisadan alkupuolella avatut ravintolat olivat aluksi ihan tavallisia korttelikapakoita. Vasta kun 1990-luvun alun lama sysäsi liikkeelle uuden ravintolabuumin, vanhat kortteliravintolat alkoivat erottua aiempaa selkeämmin muusta tusinatarjonnasta. Esimerkiksi entisiin pankkisaleihin asettui ”mies ja hana” -tyyppisiä baareja.

Ravintolat kuten Kosmos, Elite, Messenius tai Kolme Kruunua ovat sisustajien ja muotoilijoiden suunnittelemia muotovalioita. Niiden kalustus ja esineistö maalauksineen ja veistoksineen ovat uniikkeja. Tavaraa ei ole ostettu rekvisiitaksi kaupasta tai tilpehööritukusta niin kuin valtaosassa 1990-luvulta lähtien perustetuissa ravintoloissa.

Paljon on jäljellä, mutta paljon on myös tuhottu tai peitetty. Esimerkkejä tunnetuimmista olkoot vaikkapa Bulevardia, Asemaravintola Eliel, Punavuoren entiset merimieskapakat Kannu ja Poiju tai vaikkapa Handelsgillet, jonka upeat dekoraatiot on upotettu Cantina Westin texmex-krääsän alle.

Yksi pelastusoperaatio näki juuri päivänvalon Meilahdessa, kun Helsingin Osuuskaupan vuonna 1946 nimellä Ravintola 11 avaama, myös Kuusihokkina tunnettu ravintola sai uuden ravintoloitsijan. Kun uutinen Ravintola 11:n lopettamisesta muutama viikko sitten tuli julkisuuteen, moni pelkäsi, että taas tuhotaan yksi klassinen interiööri. Toisin kävi.

”Tätä ei tärvätä”, paikan uusi ravintoloitsija Eija Salonen https://www.hs.fi/haku/?query=eija+salonensanoo painokkaasti.

Ravintola avaa Meiccu-nimisenä ovensa maanantaina 18. helmikuuta. Jo tänä viikonloppuna Pihlajatien ja Kuusitien kulmauksessa Meilahdessa harjoitellaan, ja mikä hienointa – kaikki patina on säilytetty ja kiillotettu.

Torstaina salissa tehtiin vielä sähkötöiden viimeistelyjä. Maksupäätteen ja kassakoneen yhteistä säveltä etsittiin. Muuten paikka näytti valmiilta. Keittiössä esivalmistettiin viikonlopun annoksia, nekin klassisia.

Fuusiokeittiöiden ja etnisten ravintoloiden rynniessä voimakkaasti Helsingin ravintolakentälle Salonen ui uljaasti vastavirtaan. Meiccu jatkaa klassisen interiöörin lisäksi klassisella menulla: ”Hyvää ruokaa ja hyvää palvelua, vähän semmoista vanhanaikaista.”

”Tasollisesti Salvea, Eliteä, Kosmosta tai Lehtovaaraa. Ruuassa on vähän hienompaa, sitten on läskisoosia ja pannupihviä. Hinnoittelu on tarkoitettu omalle lompakolle”, hän sanoo.

Ravintoloitsija Eija Salonen on ensimmäinen, joka taustayhtiöineen omistaa yli 70-vuotiaan ravintolahuoneiston sen oikeuksien lisäksi. Kaupat liikehuoneistosta tehtiin koko talon omistavan HOK-Elannon kanssa jo vuonna 2011. Aikaa ei kuitenkaan vielä tuolloin ollut omalle, kädet olivat kiinni muualla.

Ennen Meiccua Salonen pyöritti muun muassa ravintola Nostalgiaa Ratakadun ja Fredrikinkadun kulmassa ja viimeksi Café Chapmania Suomenlinnassa. Chapmanista tuli mukaan myös Meicun keittiömestari Vesa Ratiahttps://www.hs.fi/haku/?query=vesa+ratia. Se, että ravintola on nyt kokonaan oma, tuntuu olevan Saloselle erityisen merkityksellistä, tähänastisen uran täyttymys:

”Tämä on elämäntapa. Lapset kasvavat tässä mukana”, Salonen sanoo ja seisauttaa katseensa saliin. Siellä näkyvät muun muassa visakoivupanelointi ja muotoilija Paavo Tynellin https://www.hs.fi/haku/?query=paavo+tynellinvalaisimet.

Niin, tämä liikehuoneisto, sillä on kunniakas historia. Ravintola 11, joksi HOK vuonna 1946 ravintolansa risti, ja jonka Salosta edeltävät ravintoloitsijat sen vuosikymmenten jälkeen uudelleen nimesivät, on oikeastaan Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevan Hotelli Vaakunan sisarravintola.

Tai ei oikeastaan, vaan oikeasti: Vaakunan työmaan pysäytti 1930–40-lukujen vaihteessa sota. Keskikaupungilta siirrettiin Ravintola 11:een paneelit ja jo mainitut valaisimet. Tynell oli suunnitellut valaistuksen myös 1936 valmistuneeseen Lasipalatsiin, jossa sijaitsi HOK:n 1 000-paikkainen ravintola.

HOK sarjoitti omistamansa ravintolat numeroin. Jotkut niistä saivat helsinkiläisten suussa anonyymin numeron sijasta persoonallisemman kutsumanimen. Hotelli Vaakunan ja Sokoksen tavaratalon uudisrakennuksessa 1952 avattu 1 250-paikkainen jätti oli ”Hehtaari-Hokki”.

Tunnetusti myös Ravintola 11:tä kutsuttiin nimillä Kuusihokki, Risuhokki ja Käpyhokki, joista ensimmäinen oli ravintolan virallisenakin nimenä pitkään. Juhani Tolvanen https://www.hs.fi/haku/?query=juhani+tolvanentietää kirjassaan Saunasta Savoyhin – Sisätilojen Helsinkiä (Tammi 1999) kertoa Risuhokki-nimen synnystä seuraavaa: ”Risuhokki-nimi – – tulee siitä, että pula-ajalla tuolien paperinarupunokset alkoivat lyhyen käytön jälkeen törröttää kuin risut konsanaan.”

Torstaina nimien sarja sai paikan päällä täydennystä, korttelistossa lapsuuttaan ja nuoruuttaan viettäneeltä: ”Takahokki.”

Moni laadukas ravintolainteriööri on Helsingissä toki säilynyt. Niistä muutamaa esitellään tässä jutussa kuvin ja lyhyin tekstein. Jotkut kuvista ovat jo vuosia vanhoja, jotkut tuoreempia, mutta sillä ei oikeastaan ole väliä, sillä juuri mikään ei ole näiden ravintolasalien interiööreissä muuttunut.

Kenelle ”uuden alun” saava Meiccu on suunnattu, ravintoloitsija Eija Salonen?

”Lähialueen ihmisille ja tietysti yrityksille. Toivotaan, että ihmisiä tulee kauempaakin katsomaan, kun tämä on niin hieno interiööri. Ja koska me teemme Suomi-henkistä ruokaa, toivomme tietysti, että tulisi turistejakin.”

Poimitaanpa otteita ruokalistasta: sillikaviaari, uppomuna ja akvaviitti-sinappikastiketta, savustettua riimilammasta, tartarpihvi, paistetut muikut perunamuusilla, kampelaa prinssi Bertilin tapaan, läskisoosia.

Kyllä. Luulisi maistuvan ainakin kotimaista perinneruokaa arvostaville. Ja miksei myös omissa kotimaissaan perinneruuistaan pastasta, kebablihasta, pizzasta tai sushista tarpeekseen saaneille.

Ravintola Meiccu, Pihlajatie 34, Meilahti, avoinna ma–to klo 10–23, pe 10–24, la 11–24, su 11–17. Lounas seisovasta pöydästä 10,50 e. La–su brunssi.

Kolme Kruunua, Kruununhaka

Ravintola Kolme Kruunua aloitti nykyisellä nimellään vuonna 1952 osoitteessa Liisankatu 5. Juhani Tolvanen https://www.hs.fi/haku/?query=juhani+tolvanenkertoo kirjassaan Saunasta Savoyhin – Sisätilojen Helsinkiä, että ravintoloitsija Irja Örnhttps://www.hs.fi/haku/?query=irja+orn (1910–1992) piti miehensä kanssa liikehuoneistossa Liisanbaaria, kunnes he sisustivat ja nimesivät tilan uudelleen Kolmeksi Kruunuksi. Alkuperäisiä yksityiskohtia ovat Emil Ruokolaisenhttps://www.hs.fi/haku/?query=emil+ruokolaisen takaseinän hiottu peili sekä Fritz Hilbertin https://www.hs.fi/haku/?query=fritz+hilbertinlasimaalaukset ikkunoissa.

Elite, Etu-Töölö

Ravintola Elite on perustettu vuonna 1932. Nykyisellä paikallaan Eteläisen Hesperiankadun länsipäässä Elite aloitti vuonna 1938. Ravintolaa aluksi johtaneen Ernst Mattasinhttps://www.hs.fi/haku/?query=ernst+mattasin työtä jatkoi poika Willy Mattashttps://www.hs.fi/haku/?query=willy+mattas ja tämän vaimo Margarethahttps://www.hs.fi/haku/?query=margaretha vuoteen 1985. Tämän jälkeen ravintolan omistus on siirtynyt eri yhtiöiltä toisille. Vuonna 1986 Elitessä tehtiin iso remontti, jonka jäljiltä interiööri oli lähes alkuperäinen. Alkuperäistä Eliteä ovat muun muassa lukuisat Mattasin suvun omistamat maalaukset.

Sea Horse, Ullanlinna

Ullanlinnan klassikko Sea Horse on yksi Helsingin niin sanotuista kulttuuri- tai taiteilijaravintoloista. Sellaiseksi nimitetään ravintoloita, joissa käy kulttuuri- ja taidealojen nimihenkilöitä ja joissa muita ei noteerata. No ei, ”Sikala”, sehän se on kansansuussa, on kaikille avoin kortteliravintola, jonne taiteilijatkin ovat tervetulleita, jos pysyvät pystyssä. Kapteeninkadulla Ullanlinnassa sijaitseva Sea Horse on perustettu vuonna 1934. Helsingistä jo kadonneiden, Sea Horsen kaltaisten entisten merimieskapakoiden hengestä on jäljellä fyysisenä kappaleena ravintolan merihevoslogo.

Kosmos, Kamppi

Kosmos ruokasalit -ravintolan perusti Yrjö Lindforshttps://www.hs.fi/haku/?query=yrjo+lindfors (myöhemmin Hepolampi) vuonna 1924. Ravintolasta kasvoi kulttuuri- ja taiteilijaravintola etenkin 1960-luvulta lähtien. Asiakaskunta on monipuolistunut, mutta interiööri ja esineistö ovat yhä uniikkeja. Mitään ei ole ostettu kaupasta, maalauksilla ja veistoksilla on signeeraus. Interiöörin säilymisen salaisuus on perheyritys: Yrjö Hepolammen vaimon Aino Hepolammenhttps://www.hs.fi/haku/?query=aino+hepolammen, Katri Hepolammen https://www.hs.fi/haku/?query=katri+hepolammenja nykyisen toimitusjohtajan, Katrin veljentyttären, toimitusjohtaja Irina Hepolammen https://www.hs.fi/haku/?query=irina+hepolammenkäsissä aika pysyy.

Messenius, Taka-Töölö

Ravintola Messeniuksen seinällä on valokuva kirjailija Salman Rushdiestahttps://www.hs.fi/haku/?query=salman+rushdiesta. Rushdie vieraili ravintolassa 13. lokakuuta 1992. Vuonna 1937 Taka-Töölössä sijaitsevalle, historioitsija ja dramaatikko Johannes Messeniuksen https://www.hs.fi/haku/?query=johannes+messeniuksenmukaan nimetylle kadulle perustettu Messenius on nykyisenään sekä kortteliravintola että herkuttelijoiden gourmetravintola, kun vuonna 2017 ravintola vaihtoi omistajaa ja yhdeksi omistajaksi ja keittiömestariksi tuli monista helsinkiläisravintoloista tunnettu kokki Nina Kaukonenhttps://www.hs.fi/haku/?query=nina+kaukonen.

Oikaisu 16. 2. kello 17.55: Irja Örnin syntymävuosi 1910 korjattu oikeaksi.