Kaupunki

Selvitys paljasti lohduttoman tilanteen: Tuhansien talojen jätevedet valuvat suoraan luontoon Helsingin seudulla

Vantaanjoen valuma-alueella on lähes 7 600 asuinkiinteistöä, joiden jäteveden käsittely ei kestä lähempää tarkastelua.

Vantaalainen Ville Kinnunen perheineen on asunut kolme vuotta talossa, jota ei ole kytketty viemäriverkostoon. Talon lähituntumassa virtaa Tuusulanjoki, joka laskee Vantaanjokeen. Joessa temmeltää saukkoja, ja siellä elää suojeltu vuollejokisimpukka.

Länsi-Vantaan Kiilassa, Tuusulan rajan tuntumassa sijaitseva talo on valmistunut vuonna 2001. Harmaat vedet eli pesuvedet johdetaan imeytyskenttään takapihalle.

Varsinaiset jätevedet eli käymälävedet kerätään umpisäiliöön, joka tyhjennetään säännöllisesti ja viedään puhdistamolle. Kinnusen talossa jätevedet hoidetaan nykymääräysten mukaisesti.

On myös paljon taloja, joissa jätevesiasiat ovat Kinnusten kotia huonommalla tolalla. Vantaanjoen valuma-alueella on lähes 7 600 asuinkiinteistöä, joiden jäteveden käsittely ei kestä lähempää tarkastelua. Määrä on lähes puolet niistä pientaloista, joita ei ole liitetty viemäriverkkoon.

Vantaalla näitä puutteellisesti jätevesiään hoitavia taloja on noin 900, Espoossa 1 220, Tuusulassa 1 450 ja Nurmijärvellä 2 334.

Puutteellisesti jätevesiään hoitavista talouksista vapaa-ajan kiinteistöjen osuus kunnissa vaihtelee 10–17 prosenttiin. Nurmijärvellä vapaa-ajan asuntojen osuus on neljännes.

Haja-asutusalueitten jätevesitilannetta kartoittanut Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys (VHVSY) on usean vuoden ajan tehnyt neuvontakäyntejä eri kodeissa.

Jätevesitietoja on tähän mennessä koottu hyvin puutteellisesti, eikä kukaan ole tehnyt yhteenvetoa Vantaanjoen valuma-alueen kokonaistilanteesta. Neuvontakäynneillä on myös ilmennyt, ettei todellisuus aina vastaa sitä tietoa, mitä on kirjattu kuntien luparekistereihin.


Yhdistyksen neuvojat ovat tavanneet runsaat 2 600 talonomistajaa kahden kolmen vuoden aikana. Tehostamistarvetta havaittiin kaikissa kunnissa, ja vaikka huonoja tuloksia osattiin odottaa, jätevesitekniikan puutteita havaittiin paljon.

”Määrä yllätti”, myöntää VHVSY:n ympäristöasiantuntija Paula Luodeslampi.

Yhdistys laskee, että nykyisellä hitaalla kunnostustahdilla haja-asutusalueiden jätevesi­järjestelmien kunnostus kestää 250 vuotta.

Suurin osa haja-asutusalueitten omakotitaloista elää yhä vanhan vuoden 1961 vesilain mukaista aikaa. Talossa on yksi muutamasta betonirenkaasta koottu saostuskaivo, jonka pohjalle kertyvän lietteen loka-auto käy imaisemassa yleensä kerran vuodessa.

Saostuskaivon ylivuotoputkesta virtaa vettä parhaimmassa tapauksessa kohti imeytyskenttää, mutta usein suoraan lähimpään pelto-ojaan.

”Näiltä taloilta olisi pitänyt vaatia huomattavasti tehokkaampaa tekniikkaa jo 1960–70-luvuilla. Jos haluamme parantaa lähivesien ja Suomenlahden tilaa, jätevesien käsittelyä tulee parantaa viipymättä”, Luodeslampi kannustaa.

Jätevesitekniikan tehostaminen jälkikäteen on kallista sekä yhteiskunnalle että etenkin talonomistajille.

Vantaan Kiilassa Ville Kinnunen miettii parhaillaan, onko hänen mitään järkeä liittyä kylää varten suunniteltuun viemäriverkkoon. Suunnittelijana on kuntien omistama Helsingin seudun ympäristö (HSY).

Asukkaille on kerrottu, että tonttiliittymä voisi maksaa 14 000–25 000 euroa. Tontin rajalta pitäisi vielä vetää kytkentä talolle, joka Kinnusen arvion mukaan voisi maksaa noin 10 000 euroa.

”35 000 euroa on raha, jota en missään tapauksessa saisi takaisin talon arvonnousuna”, Kinnunen laskee.

Kinnusta askarruttaa se, mitä viemäröintiprojektille tapahtuu, jos kovin moni asukas jättäytyy siitä pois. Jäljelle jääneiden kulut kohoavat jokaista hankkeesta vetäytyjää kohti.

HSY:n nyrkkisääntö on, että ainakin 70 prosenttia taloista pitäisi saada liittymään, jotta kunnallisteknistä hanketta kannattaisi viedä eteenpäin. Kiilaa ei ole määritetty vesihuollon toiminta-alueeksi, joka velvoittaisi HSY:n järjestämään asian yhdessä Vantaan kanssa.

Kiila on kuitenkin listattu toiselle sijalle vesihuollon tarvealueiden listalla. HSY on siis tunnistanut, että 140 asukkaan alueella on olemassa tarvetta keskitetylle vesihuollolle, mutta sen toteutus riippuu asukkaiden liittymishalukkuudesta.

”Mutta ehkä enemmän mietin nyt sitä, antaako viemäröinti näille kiertotalouden toimijoille vapaat kädet päästää haitta-aineita ympäristöön. Mehän emme sentään päästä vesistöön bensiinin lisäaineita”, Kinnunen viittaa Hanskallion mäen yrityksiin.


Vantaan kaupunki on keskittänyt Tuusulan rajan tuntumaan erilaisia purku- ja kierrätysfirmoja, joiden hulevedet ovat osittain päätyneet pelto-ojiin.

Asukkaat otattivat viime kesänä ojista vesinäytteitä, jotka analysoitiin laboratoriossa. Tulokset osoittivat merkittäviä määriä myrkyllisiä ja haitallisia liuotinaineita. Liuotinaineet voivat laboratorioraportin mukaan olla bensiinin lisäaineita.

Vesiensuojelu­yhdistyksessä ymmärretään asukkaiden huoli tuotantopäästöistä, mutta asiaa tuntematta yhdistys ei kommentoi Kiilan tilannetta.

Yritysten toimintaa valvovat kuntien ja kaupunkien ympäristökeskukset sekä Uudenmaan ely-keskus.

Paula Luodeslampi sanoo, että erityylisiä päästöjä on vaikea verrata toisiinsa. Kaikki ne ovat haitallisia vesistölle.

Kotitalouksien jätevedet kuormittavat vesistöjä ravinteillaan. Puutteellisesti puhdistettujen jätevesien mukana valuu sinilevää ruokkivaa fosforia sekä typpeä ja ulosteperäisiä bakteereja Vantaanjoen ja muiden jokien ja purojen kautta suoraan Suomenlahteen.


Suomen ympäristökeskus on laskenut, että Vantaanjoen kautta Helsingin Vanhankaupunginlahteen päätyvästä fosforista viidennes tulee haja-asutusalueiden kiinteistöistä ja typestäkin seitsemän prosenttia.

Mitä sitten kannattaisi tehdä? VHVSY huomauttaa raportissaan, että tarve jäteveden käsittelyn tehostamiseksi on suuri. Viimeistään ensi lokakuun loppuun mennessä pitäisi ranta- ja pohjavesialueilla sijaitsevien talojen jätevesitekniikan vastata nykyisen lain vaatimuksia.

Luodeslammen mukaan yhdistys jatkaa asukasneuvontaa tehostetusti ennen tämän määräajan umpeutumista.

Keskitetty vesihuolto ei ole toimiva ratkaisu muualla kuin niillä alueilla, joilla on kylämäistä asutusta. Pienpuhdistamot taas edellyttävät talonomistajilta huoltotoimia, jotka ovat monille vaikeita.

VHVSY suosittaa harvaan asutulla alueella käymälävesien erottamista suihku- ja pesuvesistä sekä imeytyskenttien perustamista näitä harmaita vesiä varten.

”Käymälävesissä on suurin osa ravinteista ja bakteereista”, Luodeslampi sanoo.

Vanhoissa taloissa putkien uudelleenjärjestelyt eivät aina ole mahdollisia, mutta Luodeslampi kehottaa ottamaan yhteyttä päteviin suunnittelijoihin, jotka osaavat suositella tarvittaessa kiinteistöille sopivia vaihtoehtoja.

Myös kuntien pitäisi terästäytyä valvontatoimissaan ja lupaprosesseissaan. Parannustöiden koordinointi on hankalaa, koska Vantaanjoen valuma-alueella on monia toimijoita. Espoo, Helsinki, Kauniainen ja Vantaa ovat HSY:n jäsenkuntia, Nurmijärvi ja Tuusula eivät.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsingin seudun kouluissa leviää nyt villitys, joka saa lapset liikkumaan jopa kilometrejä tunnin aikana

    2. 2

      Jörn Donnerin pitkä elämäntyö päättyi, mutta kukaan ei vain usko sitä

    3. 3

      HS seuraa: Ainakin kolme kuollut ampuma­väli­kohtauksessa Utrechtissa Hollannissa, poliisi pitää terrorismia mahdollisena ja etsii turkkilaissyntyistä miestä

    4. 4

      Uusi liikunta­trendi parantaa terveyttä nopeasti, ja kenellä tahansa on siihen aikaa

      Tilaajille
    5. 5

      Isis-taistelijoita palaa nyt pakosta, ja palaajat ovat Suomelle suurempi turvallisuus­riski kuin aiemmin

    6. 6

      HS muuttaa vaalikoneen suositustapaa: uusi algoritmi avattuna ja selitettynä

    7. 7

      Asiakas iski pöytään 11-kohtaisen listan allergioistaan: Ravintolat kamppailevat koko ajan yleistyvien allergioiden kanssa, kertoo esimies Sami Laine

    8. 8

      Myspace kertoo jättimäisestä tieto­kadosta: Yhtiö tuhosi käyttäjien kuvat ja musiikin yli kymmenen vuoden ajalta

    9. 9

      Lastenleirin johtajille pitkät vankeustuomiot Karjalassa kesällä 2016 sattuneesta veneturmasta, jossa hukkui 14 leiriläistä

    10. 10

      Helsinki vartioi tyhjää puutaloa joka päivä kellon ympäri Kumpulassa – ”Tässä ei ole mitään järkeä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lars Kihlström halusi uskoa hyvää isästä, mutta lopulta hän itki – Suomalaisen SS-miehen päiväkirjasta löytyi lause, joka kyseenalaistaa historian­kirjoituksen

      Tilaajille
    2. 2

      Kruununhaassa asuva Pekka Hietaniemi karsastaa joukkoliikennettä ja omistaa niin BMW:n katumaasturin kuin avomallisen Audinkin – Helsingissä se on jo kapinallista

    3. 3

      Uusi liikunta­trendi parantaa terveyttä nopeasti, ja kenellä tahansa on siihen aikaa

      Tilaajille
    4. 4

      Helsinki vartioi tyhjää puutaloa joka päivä kellon ympäri Kumpulassa – ”Tässä ei ole mitään järkeä”

    5. 5

      ”Suomessa havaittu järjettömän lihaksikas apina” – Kansainvälinen media villiintyi yllättäen Korkeasaaren apinan habituksesta

    6. 6

      HS seuraa: Ainakin kolme kuollut ampuma­väli­kohtauksessa Utrechtissa Hollannissa, poliisi pitää terrorismia mahdollisena ja etsii turkkilaissyntyistä miestä

    7. 7

      Iltavirkkuus lihottaa ja on terveydelle vaarallista – Näillä keinoilla siirrät sisäistä kelloasi aamuvirkkujen suuntaan

    8. 8

      Helsingin seudun kouluissa leviää nyt villitys, joka saa lapset liikkumaan jopa kilometrejä tunnin aikana

    9. 9

      Saharan metsittäminen ilmastosyntien vuoksi voi kuulostaa järjettömältä, mutta Israel onnistui kasvattamaan metsän aavikolle

      Tilaajille
    10. 10

      Missä on nainen, joka hyppäsi takaisin autoonsa ja hylkäsi pyöräilijän kuolemaan suojatielle? Vantaan poliisilta on loppumassa keinot poikkeuksellisen yliajotragedian selvittämisessä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni käyttää astian­pesu­konetta väärin, ja välin­pitämättömyys voi aiheuttaa isot kulut: toimi näin, niin vältyt ikäviltä yllätyksiltä

      Tilaajille
    2. 2

      Kuvilleni saa nauraa, sanoo Iiu Susiraja, mutta hiljenee kun katselee lukioaikaista valokuvaa itsestään

    3. 3

      Uuden-Seelannin terrori-iskusta epäilty sai murhasyytteen, ainakin 50 ihmistä kuollut

    4. 4

      Lars Kihlström halusi uskoa hyvää isästä, mutta lopulta hän itki – Suomalaisen SS-miehen päiväkirjasta löytyi lause, joka kyseenalaistaa historian­kirjoituksen

      Tilaajille
    5. 5

      Kenellä on vastuu, jos joku perheen­jäsenistämme sairastuu takkat­ulien polton takia Espoossa?

    6. 6

      Kun Siskonpedistä tuttu Niina Lahtinen vei yksivuotiaansa päiväkotiin, vanhempainiltaan kutsuttiin psykologi paikalle: ”Vastuu ja syyllistäminen lankeavat lähinnä naisille”

      Tilaajille
    7. 7

      Nuoret miehet eivät sitoudu, kun tinderöitynyt seurustelu­kulttuuri tarjoaa aina uuden vaihto­ehdon – Jaakko kertoo, miksi erosi, kun tyttöystävä alkoi vaatia lapsia

      Tilaajille
    8. 8

      Missä on nainen, joka hyppäsi takaisin autoonsa ja hylkäsi pyöräilijän kuolemaan suojatielle? Vantaan poliisilta on loppumassa keinot poikkeuksellisen yliajotragedian selvittämisessä

      Tilaajille
    9. 9

      Jussi Halla-aho ei ole muuttunut, mutta hän on oivaltanut jotain

    10. 10

      Lapsesta voi kasvattaa mukavan ihmisen, eikä se ole edes vaikeaa, sanoo lasten­psykiatri Kaija Puura ja antaa kolme neuvoa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää