Kaupunki

Putkiremontti ilmaiseksi – Anna-Liisa Kuisman taloyhtiö sai omituisen hyvän tarjouksen, mutta mitä se oikeasti tarkoittaa?

”On hyvin mahdollista, että nämä talot pistetään maan tasalle ja tähän tulee tilalle kokonaan uudet talot, korkeat tornit”, arvelee taloyhtiön asukas.

Espoonlahden tulevan metroaseman viereisessä taloyhtiössä yllätyttiin alkuvuodesta.

Kauppakeskus Lippulaivan rakentamisen keskeyttänyt rakennuskonserni Lehto Group kertoi olevansa kiinnostunut rakennusoikeudesta Lippulaivan työmaamontun kupeessa sijaitsevassa taloyhtiössä.

Lehto markkinoi taloyhtiöille tammikuussa Heurekassa pitämässään tilaisuudessa mahdollisuutta saada putkiremontti ”ilmaiseksi”. Siis käytännössä rahoittaa putkiremontti rakennusoikeutta myymällä.

Jos hankkeeseen ryhdyttäisiin, lisärakennusoikeutta pitäisi hakea kaavoituksen kautta.

”Tässä on kaksi matalaa taloa. Se voitaisiin tehdä niin, että kerroksia tulisi lisää, mutta lujuuslaskelmat eivät taida kestää lisäkerroksia, ja hissitkin sitten tarvittaisiin”, pohtii asunto-osakeyhtiö Kipparintouvin asukas Anna-Liisa Kuisma.

”On hyvin mahdollista, että nämä talot pistetään maan tasalle ja tähän tulee tilalle kokonaan uudet talot, korkeat tornit.”

Kipparintouvin nelikerroksiset hissittömät talot lähellä Espoonlahden uimahallia on rakennettu vuonna 1982. Taloyhtiön kuudessa rapussa on 61 asuntoa.

Isot rakennusliikkeet ovat kiinnostuneita väljille tonteille tehdyistä pääkaupunkiseudun lähiöiden asuntoyhtiöistä, jotka sijaitsevat hyvien kulkuyhteyksien varrella.

”Tämä koskee lähinnä aivan metron vieressä olevia ja putkiremontti-ikää lähestyviä taloja”, kertoo isännöitsijä Pirjo Elomaa Etuisännöinnistä.

Espoon asuntopäällikkö Anne Savolainen kertoo, että isot rakennusliikkeet ovat lisä- ja täydennysrakentamisasioissa aktiivisia myös kaupungin suuntaan.

Kaupunki kertoo verkkosivullaan suhtautuvansa myönteisesti taloyhtiöiden kaavamuutoshakemuksiin ja urbaania ympäristöä tiivistävään rakentamiseen.

Kaavamuutos pitää yleensä tehdä aina kun nykyistä rakennusta laajennetaan merkittävästi tai tontille rakennetaan kokonaan uusi rakennus.

Lehto Group hoiti Espoonlahdessa vanhan Lippulaiva-kauppakeskuksen purkamisen ja mittavat maatyöt sekä rakensi puretun kauppakeskuksen viereen väliaikaisen kauppakeskuksen Pikkulaivan.

Uuden Lippulaiva-kauppakeskuksen rakentaminen keskeytyi viime marraskuussa ennen kuin se ehti edes kunnolla alkaa. Lehdon ja kiinteistösijoitusyhtiö Cityconin urakkaneuvottelut uuden kauppakeskuksen rakentamisesta tyssäsivät luottamuspulaan ja erilaisiin käsityksiin laadusta.

 

”Hieman on yllättänyt se, miten paljon näitä hankkeita on tullut meille työn alle”, sanoo Lehdon Jukka Viljanen.

Onko tonttien hankkiminen vanhoilta taloyhtiöiltä ja asuntojen rakentaminen niille tuottavampaa kuin kauppakeskuksen tekeminen?

”Lehdolla on kolme palvelualuetta, jotka kaikki tekevät samassa konsernissa omaa liiketoimintaansa: toimitilat, asunnot ja hoivatilat, kuten koulut ja päiväkodit. Jokainen näistä tekee liiketoimintaa omilla vahvuuksillaan, enkä ota kantaa siihen, onko jokin kannattavampaa kuin toinen”, sanoo Lehdon myyntijohtaja Jukka Viljanen.

Hän markkinoi asuntoyhtiöille remontteja, jotka rahoitettaisiin myymällä rakennusoikeutta Lehdolle.

Viljasen mukaan kaikki raiteiden lähellä olevat alueet ovat kiinnostavia, varsinkin kun kaupungit tahtovat vanhoihin lähiöihin täydennys- ja lisärakentamista.

”Hieman on yllättänyt se, miten paljon näitä hankkeita on tullut meille työn alle”, hän sanoo vuodenvaihteessa julkistetusta konseptista.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että useista taloyhtiöistä Uudeltamaalta on tullut asiasta tiedusteluja. Joissakin taloyhtiöissä on aloitettu maksullinen selvitystyö remontin kustannuksista ja rakennusoikeuden ostamisesta.

Viljanen kertoo, että Lehtoa kiinnostaa erityisesti uuden rakentaminen täydennysrakentamisen avulla.

”Myös rivitaloyhtiöt ovat tulossa korjausikään, ja monissa niissä on vielä kerrostalojakin huonompi tilanne. Tällöin ei yksinkertaisesti kannata lähteä korjaamaan vaan selvittää purkavan uudisrakentamisen mahdollisuus, jossa taloyhtiön vanhat rakennukset puretaan pois ja tehdään tilalle uutta.”


Helsingin kaupungin esikaupunkialueiden täydennysrakentamisesta vastaava projektijohtaja Ritva Tanner piti asiantuntijapuheenvuoron Lehdon tilaisuudessa.

Mitä tämän 1980-luvulla valmistuneen espoonlahtelaisen taloyhtiön kannattaisi vastata rakennusyhtiölle, joka markkinoi sille remonttia rakennusoikeutta vastaan?

”Täydennysrakentaminen asuntoyhtiön tontille on aina tapauskohtaista. Etukäteen ei voi tietää, onko se järkevää tai kannattavaa, mutta se kannattaa aina tutkia”, Tanner sanoo.

”Joihinkin taloihin lisäkerroksia voi tehdä, toisiin ei. Joillekin tonteille voi tehdä uuden rakennuksen, toisiin ei.”

Tannerin mukaan selvittäminen kannattaa aloittaa ajoissa, jo silloin kun isoja remontteja suunnitellaan. Asemakaavoitus ja taloyhtiön päätöksenteko vievät nimittäin aikaa.

Selvittäminen aloitetaan ottamalla yhteyttä asemakaavoittajaan ja tonttiyksikköön. Myös lisä- ja täydennysrakentamisen veroseuraamuksia asunto-osakeyhtiölle on hyvä miettiä ajoissa.

”Helsingissä asuntotäydentämishankkeista ei peritä maankäyttökorvauksia, jos kaavaan tuleva lisärakennusoikeuden arvo ei ylitä miljoonaa euroa.”

Espoossa ei ole erikseen määriteltyä maankäyttökorvauksen alennusta vaan korvausta laskettaessa tutkitaan kunkin kaavamuutoksen tuoma todellinen hyöty maanomistajalle. Hyötyä arvioitaessa otetaan huomioon täydennysrakentamiseen liittyviä muutoskuluja. Yleisimmin peritään 40–60 prosenttia kokonaishyödystä.

Taloyhtiönsä hallituksen varajäsenenä toimiva Kuisma on tyytyväinen siihen, että kävi Lehdon tilaisuudessa.

”Ettei tule pantua nimeään sellaiseen paperiin, mihin ei halua. Ihan pikkurahalla en tästä lähde.”

Kipparintouvissa ei ole tehty vielä päätöksiä edes siitä, aloitetaanko suunnittelutyö rakennusoikeuden myymisestä. Asiasta tullaan keskustelemaan myös taloyhtiön virallisessa päätöksenteossa.

”Joidenkin asukkaiden kesken olemme jutelleet siitä, lähteekö tässä asunto alta ja saako siitä saadulla rahalla edes yksiötä. Jos taloyhtiö puretaan kokonaan, meidän pitää huolehtia, että saamme riittävän korvauksen”, nyt kaksiossa asuva Kuisma pohtii.

Fakta

Täydennys- ja lisärakentaminen


  Täydennysrakentamisella tarkoitetaan rakentamista olemassa olevien rakennusten yhteyteen tai niiden lähistölle. Tällöin voidaan ottaa käyttöön nykyisten kaavojen tyhjiä tontteja tai tehdä kaavamuutoksia.

 Lisärakentaminen on tonttikohtaista täydennysrakentamista. Tällöin olemassa olevalle tontille rakennetaan lisää. Lisärakentaminen tarkoittaa taloyhtiön tontilla olevan rakennuksen korottamista, laajentamista tai uuden rakennuksen rakentamista.

 Nykyistä rakennusta merkittävästi laajennettaessa tai rakennettaessa tontille kokonaan uusi rakennus joudutaan yleensä aina tekemään kaavamuutos.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Noroviruskausi on nyt huipussaan eikä tautiin ole lääkettä: ”Se, että juo pelkkää vettä, on väärin”, kertoo asiantuntija

    2. 2

      Katariina Souri on yksi näiden vaalien kuumimpia julkkisnimiä, vaikka puolueelle tuli yllätyksenä hänen tiedenäkemyksensä – lääkekritiikki ja ketodieetti

    3. 3

      Kevin Spaceyn lukiolaistyttöä riisuva perheenisä kaatoi monen kupin, mutta oikeasti hittielokuva American Beautysta piti tulla paljon pahempaa

      Tilaajille
    4. 4

      Hjallis Harkimo antoi hyvin erikoisen vastauksen kysymykseen siitä, mistä pitäisi leikata

    5. 5

      Jumbon ruuhkat kiristävät hermoja, mutta uusia liikennejärjestelyjä ei tehdä – Syynä on ratikka, joka saattaa tulla kymmenen vuoden päästä

    6. 6

      Museot ja yliopistot kieltäytyvät Sacklerin opioidiperheen lahjamiljoonista

    7. 7

      Moottoripyörä­kilpailu vaihtui vaaralliseen nyrkkitappeluun kesken ajojen, molemmille kahden vuoden kilpailukielto

    8. 8

      Laaja tiedeartikkeli kertoo, millaisia rokotuksilla hävitetyt taudit olivat ja voivatko ne tulla takaisin

      Tilaajille
    9. 9

      Keskellä uusmaalaista maalaismaisemaa on kartano, jonka historia on tragedioita täynnä

    10. 10

      ”Vaikuttaa naurettavalta, että Suomi olisi maailman onnellisin maa” – Amerikkalais­media selvitti, miksi voitamme vertailut, ja totesi, että käytämme väärää sanaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hjallis Harkimo antoi hyvin erikoisen vastauksen kysymykseen siitä, mistä pitäisi leikata

    2. 2

      ”Vaikuttaa naurettavalta, että Suomi olisi maailman onnellisin maa” – Amerikkalais­media selvitti, miksi voitamme vertailut, ja totesi, että käytämme väärää sanaa

    3. 3

      Miksi lapsuuden kesät tuntuivat kestävän ikuisesti ja vanhemmiten päivät kiitävät ohi? Amerikkalais­professori keksi selityksen

    4. 4

      Virolaiset pahastuivat: Keskellä Helsinkiä seisoo vapaussodan muistoristi väärin päin

    5. 5

      Kevin Spaceyn lukiolaistyttöä riisuva perheenisä kaatoi monen kupin, mutta oikeasti hittielokuva American Beautysta piti tulla paljon pahempaa

      Tilaajille
    6. 6

      Mieti, mitä haluat, jos käy huonosti: kuolemaan ja sairastumiseen voi varautua näillä keinoin

      Tilaajille
    7. 7

      Miksi kodit ovat liian kalliita ja pieniä? Kolme väitettä Helsingin asunto­markkinoiden ongelmista ja kolme ratkaisua niihin

    8. 8

      Britannian parlamentti otti ohjat brexitissä, hallitus pitää päätöstä ”vaarallisena”

    9. 9

      Trumpin toisesta kaudesta tuli juuri aiempaa toden­näköisempi

    10. 10

      Vasemmistoliiton eduskunta­vaali­ehdokas kertoo, että hänen kimppuunsa hyökättiin Itäkeskuksessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS:n erikoisartikkeli vie Kiinan uiguuri­alueelle, missä historian käsittämättömin kontrolli­koneisto aivo­pesee ihmisiä ja ahdistelee toimittajaa joka askeleella

      Tilaajille
    2. 2

      Keskellä suomalaista metsää on pieni mökki, josta aukeaa näkymä ihmis­kunnan kohtaloon – Tässä on hiili­nielu, mutta onko siitä planeetan pelastajaksi?

      Tilaajille
    3. 3

      Sami Hedberg nauraa sketsisarjassaan homoille, venäläisille ja saamelaisille, Sami Hedbergille eivät naura edes lapset

    4. 4

      Junes Lokka on kutsunut itseään ”läpällä” rasistiksi, mutta saiko Johanna Vehkoo tehdä niin vakavissaan? Tätä pohdittiin tänään oikeudessa

    5. 5

      Trumpin entinen YK-lähettiläs sohaisi mehiläis­pesään arvostellessaan Suomen terveyden­huoltoa: ”Tiedätkö edes missä Suomi on?”

    6. 6

      Jään uumenista nousee vihainen jätti – Siperian ikiroudassa ratkaistaan planeettamme kohtalo, ja nyt poromies Nikolai Tasmanovin rautakanki uppoaa liian syvälle

      Tilaajille
    7. 7

      Matkustajia nostettiin vinssillä korkeuksiin rajussa tuulessa – uusi video näyttää, miten merihätään joutuneen laivan pelastus­operaatio eteni Norjassa

    8. 8

      Helsinki vai Tšernobyl? Testaa, kuinka hyvin erotat Suomen pää­kaupungin ydin­tuhoalueesta

    9. 9

      Neljä vuotta KonMari-villityksen jälkeen: ”Överiksi meni”, sanoo yksi – mutta osalla elämä muuttui pysyvästi paremmaksi

      Tilaajille
    10. 10

      Hjallis Harkimo antoi hyvin erikoisen vastauksen kysymykseen siitä, mistä pitäisi leikata

    11. Näytä lisää