Kaupunki

Vajoava Metropolian kampus Leppävaarassa suljetaan maaliskuun alussa

Uudet tilat joudutaan etsimään noin 3 000 opiskelijalle ja 140 työntekijälle.

Metropolia-ammattikorkeakoulun Espoon Leppävaaran kampus suljetaan 4. maaliskuuta alkaen. Ensi maanantaista alkaen opetus toteutetaan poikkeusjärjestelyin, joissa hyödynnetään itsenäistä opiskelua ja verkko-opiskelua.

Metropolia kertoi asiasta torstaina, kun ammattikorkeakoulun hallitus oli päättänyt kampuksen sulkemispäivästä. Jo aiemmin oli tiedossa, että kampus suljetaan pikaisesti.

”Leppävaaran kampuksen tilanne ei ole muuttunut aikaisemmasta, eikä päätös toiminnan lopettamisesta kampuksella perustu uuteen tietoon, vaan opiskelijoiden ja henkilöstön turvallisuuden maksimointiin. Käytännössä tämä tarkoittaa, ettei Metropolia enää jatka opetusta kampuksella, vaan se hoidetaan ennen väistöön muuttoa poikkeusjärjestelyin”, toimitusjohtaja-rehtori Riitta Konkola sanoi Metropolian tiedotteen mukaan.

Kampuksen sulkemisen taustalla ovat rakenteissa ilmenneet vakavat halkeamat ja painumat. Taustalla on mahdollisesti 1980-luvulla tehty rakennusvirhe. Kampuksen vajoamista on seurattu vuosien ajan.

Päätös opiskelijoiden ja henkilökunnan siirtämisestä on seurausta kiinteistön omistavan Espoon kaupungin vuodenvaihteessa saamista uusista tutkimustuloksista.

Lue lisää: Uutta tietoa Espoon vajoavasta suurkampuksesta: Pikapäätöksellä suljettavan rakennuksen vaarallisuus juontuu 30 vuotta sitten tehdystä virheestä

Uudet tilat joudutaan etsimään noin 3 000 opiskelijalle ja 140 työntekijälle. Metropolia kertoo parhaillaan selvittävänsä väistötiloihin liittyviä ratkaisuja.

Oikaisu 21.2. klo 18.34: Opetus toteutetaan poikkeusmenettelyin 25. helmikuuta alkaen, ei 4. maaliskuuta alkaen kuten uutisessa aiemmin kerrottiin.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Loukkasiko natsiksi ja rasistiksi nimittäminen Junes Lokan kunniaa? HS seuraa hetki hetkeltä Oulun käräjä­oikeuden istuntoa

    2. 2

      Norjan hiihtotähti Therese Johaug julistettiin voittajaksi, vaikka hän oli hitaampi kuin toiseksi tullut

    3. 3

      Sairaaloiden Apotti-tietojärjestelmä on satoja miljoonia maksanut susi, jota ei olisi pitänyt päästää edes testikäyttöön

    4. 4

      Amerikkalainen oikeus päätti rikkakasvimyrkky Roundupin aiheuttaneen syöpää: Bayerin osakekurssi romahti yli 12 prosenttia

    5. 5

      Harvinainen möhkäkala ajautui rantaan Australiassa, jopa tuhat­kiloiseksi kasvavaa eläintä luultiin ensin laivan hylyksi

    6. 6

      Helsinkiläis­naisen patjan alta löytyi testamentti, joka käynnisti sotkuisen riidan: Korkein oikeus jätti rahoja vaatineet hyvän­tekeväisyys­järjestöt nuolemaan näppejään

    7. 7

      Legendaarinen Roudasta rospuuttoon -sketsi ei olisi syntynyt ilman Petteri Summasen omaa tragediaa: ”Lapsuuteni oli turvallinen ja ihana, ja yhtäkkiä se loppui”

      Tilaajille
    8. 8

      Alma kertoo ensimmäistä kertaa haastattelussa homoudestaan – koska haluaa olla tyttöystävänsä kanssa aivan kuin kaikki muutkin

    9. 9

      Pohjois-Korean uhkaus ydinkokeiden jatkamisesta voi johtaa ennen­näkemättömään uhittelun aikaan

    10. 10

      Kartta näyttää, miten ylivoimaisesti yksi automerkki on valloittanut Helsingin seudun

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Loukkasiko natsiksi ja rasistiksi nimittäminen Junes Lokan kunniaa? HS seuraa hetki hetkeltä Oulun käräjä­oikeuden istuntoa

    2. 2

      Sami Hedberg nauraa sketsisarjassaan homoille, venäläisille ja saamelaisille, Sami Hedbergille eivät naura edes lapset

    3. 3

      Sdp:n etumatka kasvoi, keskusta heikkeni yhä – HS-gallup paljastaa asetelmat, joista ehdokkaat lähtevät vaalikentille

    4. 4

      Anna-Maja Henrikssonin esiintymisessä Ylen tentissä oli niin vähän konkretiaa, että edes faktoja on vaikea tarkistaa – tässä parhaat palat giffeinä

    5. 5

      Kartta näyttää, miten ylivoimaisesti yksi automerkki on valloittanut Helsingin seudun

      Tilaajille
    6. 6

      Legendaarinen Roudasta rospuuttoon -sketsi ei olisi syntynyt ilman Petteri Summasen omaa tragediaa: ”Lapsuuteni oli turvallinen ja ihana, ja yhtäkkiä se loppui”

      Tilaajille
    7. 7

      Monia suomalaisia odottaa eläkkeellä ikävä yllätys – Katso HS:n laskurista, millainen eläke sinulle on tulossa

      Tilaajille
    8. 8

      Näin saksalaiset ratkaisisivat turvapaikan­hakijoiden palautukset

    9. 9

      Harvinainen möhkäkala ajautui rantaan Australiassa, jopa tuhat­kiloiseksi kasvavaa eläintä luultiin ensin laivan hylyksi

    10. 10

      Autoilijat valtasivat pyöräkaistan pysäköintipaikoiksi Taka-Töölössä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni käyttää astian­pesu­konetta väärin, ja välin­pitämättömyys voi aiheuttaa isot kulut: toimi näin, niin vältyt ikäviltä yllätyksiltä

      Tilaajille
    2. 2

      Kuvilleni saa nauraa, sanoo Iiu Susiraja, mutta hiljenee kun katselee lukioaikaista valokuvaa itsestään

    3. 3

      Lars Kihlström halusi uskoa hyvää isästä, mutta lopulta hän itki – Suomalaisen SS-miehen päiväkirjasta löytyi lause, joka kyseenalaistaa historian­kirjoituksen

      Tilaajille
    4. 4

      Uuden-Seelannin terrori-iskusta epäilty sai murhasyytteen, ainakin 50 ihmistä kuollut

    5. 5

      Kenellä on vastuu, jos joku perheen­jäsenistämme sairastuu takkat­ulien polton takia Espoossa?

    6. 6

      Kun Siskonpedistä tuttu Niina Lahtinen vei yksivuotiaansa päiväkotiin, vanhempainiltaan kutsuttiin psykologi paikalle: ”Vastuu ja syyllistäminen lankeavat lähinnä naisille”

      Tilaajille
    7. 7

      Missä on nainen, joka hyppäsi takaisin autoonsa ja hylkäsi pyöräilijän kuolemaan suojatielle? Vantaan poliisilta on loppumassa keinot poikkeuksellisen yliajotragedian selvittämisessä

      Tilaajille
    8. 8

      Sami Hedberg nauraa sketsisarjassaan homoille, venäläisille ja saamelaisille, Sami Hedbergille eivät naura edes lapset

    9. 9

      Jussi Halla-aho ei ole muuttunut, mutta hän on oivaltanut jotain

    10. 10

      Uusi liikunta­trendi parantaa terveyttä nopeasti, ja kenellä tahansa on siihen aikaa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää