Näin päiväkodeissa kierretään lakia – Sadat ammattilaiset kertoivat HS:n kyselyssä puuttuvista hoitajista, ylisuurista ryhmistä ja sijaisilla kikkailusta

HS:n kyselyssä sadat varhaiskasvatuksen ammattilaiset kertoivat uupumuksesta ja lasten levottomuudesta, kun henkilökuntaa on liian vähän tai se vaihtuu tiheään.

Yli kolmevuotiaita lapsia voi vastanneiden mukaan olla samassa tilassa esimerkiksi 30, vaikka pääkaupunkiseudulla ryhmässä pitäisi olla korkeintaan 21 lasta. Samassa tilassa olevat lapset on saatettu jakaa paperilla kahdeksi 14 lapsen ryhmäksi. Todellinen ryhmäkoko voi olla esimerkiksi 29 tai 30, jos ryhmiin lisätään lapsia ylipaikoille tai osa lapsista ei ole päiväkodissa koko viikkoa.

| Päivitetty

Joka aamu jokaisessa päiväkodissa lasketaan lapset. Lapsia ei saa olla liikaa eikä liian vähän suhteessa aikuisiin.

Ensimmäinen liittyy laissa määriteltyihin suhdelukuihin, joilla säädellään esimerkiksi lapsiryhmän kokoa. Jälkimmäinen liittyy tehokkuusvaatimuksiin ja talouteen eli päiväkotien käyttöasteisiin.

Mutta miten suhdeluvut toteutuvat käytännössä?

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat