Kaupunki

Mies löi toista puukolla päähän Helsingissä, vältti vankilan urasuunnitelmien ja perheen vuoksi

Ensikertalaisen tuomion alenemiseen vaikuttivat muun muassa isäpuolen rooli perheessä sekä valmistuminen ammattiin.

Helsingin hovioikeus antoi tiistaina tuomion, jonka mukaan tuttavaansa puukolla päähän lyöneen nuoren miehen vankeustuomio lyheni ja muuttui ehdolliseksi.

Miesseurueen illanvietto päättyi väkivaltaisesti Helsingin Vuosaaressa syksyllä 2016.

Ravintolaillan aikana 20-vuotiaalle miehelle sekä toiselle miehelle oli syntynyt sanaharkkaa, mutta riita oli sovittu ravintolan sisällä.

Miesten poistuessa ravintolasta kadulle, oli 20-vuotias lyönyt yllättäen ja takaapäin tuttavaansa veitsellä takaraivoon.

Lyönnistä oli uhrille aiheutunut sentin syvyinen päälaelta alkanut ja oikean korvan tasolle päättynyt viiltohaava, joka lääkärinlausunnon mukaan oli potentiaalisesti hengenvaarallinen.

Tekijä oli tapahtuman aikana päihtynyt, eikä oman kertomansa mukaan muistanut lyöntiä. Hän oli teon jälkeen paennut paikalta, mutta tekoväline löytyi myöhemmin hänen hallustaan.

Käräjäoikeus oli maaliskuussa 2018 tuominnut tekijän kahden vuoden ja neljän kuukauden mittaiseen vankeuteen törkeästä pahoinpitelystä, toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapidosta sekä huumausaineen käyttörikoksesta. Tekijä oli illan aikana käyttänyt kannabista.

Tekijä valitti käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen. Hän vaati, että rangaistusta alennetaan ja se määrätään ehdolliseksi tai että vankeusrangaistuksen ohella tuomitaan yhdyskuntapalvelua.

Hovioikeus katsoi, että tekijän elämäntilanteesta esitetyt seikat puolsivat vankeusrangaistuksen määräämistä ehdolliseksi. Näitä seikkoja olivat muun muassa se, että mies oli solminut avioliiton ja oli uudessa perheessään isäpuolen roolissa. Perusteiksi ilmoitettiin myös valmistuminen ammattiin kesällä 2018 sekä aikeet työskennellä ammatissa. Tekijällä ei myöskään ollut aiempaa rikosrekisteriä.

Näin Helsingin hovioikeus katsoi, ettei estettä ehdolliselle vankeusrangaistukselle ollut. Hovioikeuden tuomio oli yhden vuoden ja kahdeksan kuukauden mittainen ehdollinen vankeusrangaistus sekä 80 tuntia yhdyskuntapalvelua.

Tekijän täytyy lisäksi korvata uhrilleen yhteensä 10 300 euroa muun muassa kärsimyksestä ja pysyvästä kosmeettisesta haitasta.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Uusi silta avattiin ja ihmiset alkoivat heti ajaa sitä väärään suuntaan – Espoo ihmeissään: ”Se on ihan tavallinen katu, joka tekee mutkan”

    2. 2

      Maailman­ympärys­matkan päätteeksi Tapio Lehtinen söi häntä piinanneen barnakkelin suoraan veneen pohjasta

    3. 3

      Legendaarisen laulajatähden huvila lahoaa niille sijoilleen Helsingissä – Vesivahinko turmeli taloa 2011 eikä korjauksia ole vieläkään aloitettu

    4. 4

      Videoskandaali ajoi Itävallan poliittiseen kriisiin, ja myös koko EU voi olla nyt suuren murroksen kynnyksellä

    5. 5

      Madonnan epävireinen euroviisuesitys korjattiin jälkikäteen Youtubeen – Kuuntele, mikä hurja muutos laulussa tapahtui

    6. 6

      Helsinkiläis­nainen erehtyi parkkiruudusta ja määrättiin maksamaan 46 000 euron korvaukset

    7. 7

      Vasemmistoliitto riitautti valtion omaisuuden myynnin: ”Tarvitsimme aikalisän”, sanoi Antti Rinne

    8. 8

      Kuorsaamista vastaan löytyy monia kotikonsteja, ja yksi on ylitse muiden

      Tilaajille
    9. 9

      Jussi Halla-aho tekee pesä­eron eurooppalaisiin kumppani­puolueisiin: ”Perinteiset puolueet pelaavat Putinin ja Kremlin pussiin”

    10. 10

      Huijarisyndrooma vaivaa monia, mutta sen vastakohdasta kärsii kenties vieläkin useampi

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Öisin tapahtuu kummia, ihmettelivät naiset uskonnollisessa siirto­kunnassa – paljastui hyytävä raiskausten sarja, mutta nyt paikalliset johtajat haluavat vapauttaa syylliset

    2. 2

      Legendaarisen laulajatähden huvila lahoaa niille sijoilleen Helsingissä – Vesivahinko turmeli taloa 2011 eikä korjauksia ole vieläkään aloitettu

    3. 3

      Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui Madonnalle Euroviisuissa? Hirvittävä epävire vei huomiota Palestiinan lipun esittelyltä ja näppärältä Tšaikovski-lainalta

    4. 4

      Kuorsaamista vastaan löytyy monia kotikonsteja, ja yksi on ylitse muiden

      Tilaajille
    5. 5

      Vasemmistoliitto riitautti valtion omaisuuden myynnin: ”Tarvitsimme aikalisän”, sanoi Antti Rinne

    6. 6

      Google kieltää Huaweilta Android-käyttö­järjestelmänsä päivitykset jo nykyisistä laitteista, sovellusten käyttö uusissa malleissa vaikeutuu merkittävästi

    7. 7

      Helsinkiläis­nainen erehtyi parkkiruudusta ja määrättiin maksamaan 46 000 euron korvaukset

    8. 8

      Jussi Halla-ahon mielestä uhriutumisesta on tullut tavoiteltua pääomaa – piispa ei juuri haastanut poliitikkoa Kirkkopäivillä

    9. 9

      Uusi silta avattiin ja ihmiset alkoivat heti ajaa sitä väärään suuntaan – Espoo ihmeissään: ”Se on ihan tavallinen katu, joka tekee mutkan”

    10. 10

      Miljardööri lupasi maksaa collegen koko vuosi­kurssin opinto­lainat, lasku 40 miljoonaa – opiskelijoilla kesti hetken tajuta, mitä sijoittaja lupasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailma tähtäimen läpi – HS:n erikoisartikkeli vie maahan, jossa rynnäkkökivääri on kodin perusvaruste

      Tilaajille
    2. 2

      Kirsi Hytönen on naimisissa, etsii netistä seuraa ja kertoo maksaneensa seksistä – Hän kertoo vilkkaasta seksielämästään, jotta naiset eivät häpeäisi itseään

      Tilaajille
    3. 3

      Moni tarkkailee luomiaan, mutta harva tunnistaa paljon yleisemmän ihomuutoksen – Tällainen on aurinkokeratoosi, joka altistaa ihosyövälle

    4. 4

      Tässä on ruokavalio, johon maapallolla on varaa: Uusi lautasmalli muuttaisi suomalaisten ruokailua radikaalisti, mutta mistään ei tarvitse luopua

      Tilaajille
    5. 5

      Aleksi elää kolmen miehen perheessä, ja nyt hän synnytti toisen vauvansa – ”Meillä on periaatteessa kaksi laitonta lasta”

      Tilaajille
    6. 6

      25 vuotta sitten muutama baari muutti koko Helsingin yöelämän, ja nyt ne kuolevat pois

    7. 7

      ”Kun hyväksyy yksinäisyytensä, ei tarvitse juosta muiden perässä” – Aura Raulo oli erikoinen lapsi, joka kasvoi ulkopuolisena ja päätyi maailman huipulle

      Tilaajille
    8. 8

      Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui Madonnalle Euroviisuissa? Hirvittävä epävire vei huomiota Palestiinan lipun esittelyltä ja näppärältä Tšaikovski-lainalta

    9. 9

      Simppeli ruutupaperi­kikka paljastaa, kannattaako halvat aurinko­lasit ostaa vai ei, sanoo professori

    10. 10

      Tuohtuneen vegaanin päivitys sai somen kuohumaan: menikö vihreä poliitikko liian pitkälle vaatiessaan huippuravintolaa boikottiin?

    11. Näytä lisää