Kaupunki

Vasemmistoliiton eduskunta­vaali­ehdokas kertoo, että hänen kimppuunsa hyökättiin Itäkeskuksessa

Said Ahmedin mukaan mies haukkui häntä muun muassa pedofiiliksi ja vääräuskoiseksi.

Vasemmistoliiton eduskuntavaaliehdokas Suldaan Said Ahmed kertoo, että hänen kimppuunsa on hyökätty Helsingin Itäkeskuksessa. Hyökkäys tapahtui maanantaina päivällä metroasemalla.

Said Ahmed oli tulossa vaalitilaisuudesta ja hänellä oli käsissään ehdokasmateriaalia. Yhtäkkiä lähelle tuli kaksi miestä, joista toinen alkoi haukkua ja töniä Said Ahmedia. Said Ahmedin mukaan mies haukkui häntä muun muassa pedofiiliksi ja vääräuskoiseksi. Mies sanoi, että Said Ahmedin oli turha unelmoida eduskuntaan pääsemisestä.

Lisäksi mies repi Said Ahmedin vaalimainoksia, ja otti tältä tarran ja liimasi sen Said Ahmedin rintakehään.

”Hän myös kysyi, että haluanko turpaan”.

Said Ahmed kertoi hyökkäyksestä myös Twitterissä.
Said Ahmedin mukaan mies seurasi häntä metroon. Tässä vaiheessa hän soitti hätäkeskukseen. Poliisi tulikin Kontulan metroasemalle. Pyörän kanssa liikenteessä ollut mies ehti kuitenkin Said Ahmedin mukaan paeta. Miehellä oli päällään harmaat housut, tummansininen untuvatakki ja jonkinlaiset polvisuojat.

Said Ahmed kuvaa tilannetta nöyryyttäväksi ja pelottavaksi.

Helsingin poliisin yleisjohtaja Riku Korpela kertoo HS:lle, että poliisilla on ollut kuvaukseen sopiva tehtävä. Hän ei ota kantaa tapauksen yksityiskohtiin. Asiaa tutkitaan lievänä pahoinpitelynä ja kunnianloukkauksena.

HS kertoi sunnuntaina, että ulkoministeri Timo Soinia (sin) yritettiin lyödä Korson maalaismarkkinoilla Vantaalla sunnuntaina puolenpäivän maissa. Soini oli paikalla kampanjoimassa.

Epäilty mies oli lähestynyt ulkoministeri Soinia uhkaavasti, jolloin paikalla olleet poliisit olivat puuttuneet tilanteeseen. Poliisit ovat ottaneet miehen kiinni.

Politiikassa mukana olleet arvioivat eilen, että häirintä vaalikentillä on muuttunut agressiivisemmaksi.

Lue lisää: Arvio: Ehdokkaiden häirintä vaalikentillä muuttunut aggressiivisemmaksi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tanskalaislehti: Tanskan rikkaimman miehen neljästä lapsesta kolme kuoli Sri Lankan pommi-iskussa – iskusta epäillään paikallista NTJ-islamistiryhmää

    2. 2

      Onko niin, että rahaa kyllä on pilvin pimein, vaikka köyhille ja vähätuloisille sitä ei riitäkään?

    3. 3

      Asiantuntijat pitävät Mannerheimin matkoiltaan keräämää historiallista esineistöä sensaatiomaisena – Miksi nämä aarteet makaavat varaston uumenissa?

      Tilaajille
    4. 4

      Unelmien keikka päättyi kauhutarinaan – Vuonna 2008 HS:n toimittaja ja valokuvaaja nousivat helikopteriin nähdäkseen Suomen, mutta matkan päässä odotti yllätys

      Tilaajille
    5. 5

      Vaikeuksista vaikeuksiin kompastelleen Redin johtoon palkattiin farkku­kauppias Lahdesta ja yhtäkkiä kauppakeskus tunnetaan muustakin kuin sokkeloisuudestaan

    6. 6

      Uusi tutkimus pani suomalais­professorit järjestykseen julkaisujensa perusteella: Katso listat seitsemän alan kärki­nimistä

    7. 7

      Kaikkien aikojen kovakuntoisin Miss Suomi: äärimmäisen raskas treeni voi pelastaa Lotta Näkyvän hengen

      Tilaajille
    8. 8

      Pohjanmaalla sijaitsee vyöhyke, jolla suhtaudutaan nihkeästi ilmastotoimiin – Kartta näyttää oman äänestysalueesi tilanteen

    9. 9

      Suomalaisilla ja virolaisilla yrittäjillä on eroa kuin yöllä ja päivällä

    10. 10

      Veera Papinoja koki Balilla matkailijan kauhunhetken: Mitä tehdä, kun äkillinen sairaus estää lentämisen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Muistatko Netscapen ja ponnahtavat porno­ikkunat? Internet täyttää 30 vuotta, ja nyt HS:n erikoisartikkeli vie hämmentävälle matkalle verkon alku­hämärään

      Tilaajille
    2. 2

      Asiantuntijat pitävät Mannerheimin matkoiltaan keräämää historiallista esineistöä sensaatiomaisena – Miksi nämä aarteet makaavat varaston uumenissa?

      Tilaajille
    3. 3

      Vaikeuksista vaikeuksiin kompastelleen Redin johtoon palkattiin farkku­kauppias Lahdesta ja yhtäkkiä kauppakeskus tunnetaan muustakin kuin sokkeloisuudestaan

    4. 4

      Onko niin, että rahaa kyllä on pilvin pimein, vaikka köyhille ja vähätuloisille sitä ei riitäkään?

    5. 5

      Pekka Sauri aloitti Twitterissä ”ränttäämisen” ja katso: Jussi Halla-aho avasi edes hieman, mitä mieltä hän on vanhoista kirjoituksistaan

    6. 6

      Kaikkien aikojen kovakuntoisin Miss Suomi: äärimmäisen raskas treeni voi pelastaa Lotta Näkyvän hengen

      Tilaajille
    7. 7

      Unelmien keikka päättyi kauhutarinaan – Vuonna 2008 HS:n toimittaja ja valokuvaaja nousivat helikopteriin nähdäkseen Suomen, mutta matkan päässä odotti yllätys

      Tilaajille
    8. 8

      Sri Lankan iskuista pidätetty 13 ihmistä, räjähdysten sarjassa kuolleiden määrä jo 290 – tämä iskuista tiedetään

    9. 9

      Uusi tutkimus pani suomalais­professorit järjestykseen julkaisujensa perusteella: Katso listat seitsemän alan kärki­nimistä

    10. 10

      Dieselin­katkuinen tahra: Saksan auto­teollisuus menetti maineensa, ja nyt sen on keksittävä auto uudestaan

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Notre Dame jälleenrakennetaan viidessä vuodessa, lupaa presidentti Macron

    2. 2

      Muistatko Netscapen ja ponnahtavat porno­ikkunat? Internet täyttää 30 vuotta, ja nyt HS:n erikoisartikkeli vie hämmentävälle matkalle verkon alku­hämärään

      Tilaajille
    3. 3

      Ääniensä näköinen Suomi on kirjava ja pohjasta paksu – HS:n erikoisartikkeli piirtää vaalituloksen kartalle

    4. 4

      Jussi Halla-ahon blogikirjoituksista ja ”ihmiskäsityksestä” tuli hidaste perussuomalaisten hallitustielle – Näin Halla-aho kirjoitti vähemmistöistä vuosikymmen sitten

    5. 5

      Jussi Halla-ahon mukaan perussuomalaiset on nyt ”normaali osa järjestelmää”, mutta nämä vaalilähetyksessä nähdyt käsimerkit osoittavat muuta

    6. 6

      Lähetykseen kätketty gps-paikannin paljasti järjestelmällisen varastelun Postin logistiikka­keskuksessa – saaliin arvo lähes 60 000 euroa

    7. 7

      Rutiköyhän kainuulais­perheen selviytyminen on ihmeellinen tarina Suomesta

      Tilaajille
    8. 8

      Moni on ryhtynyt paistamaan neitsytoliivi­öljyllä, vaikka vanha tieto syöpäriskistä pätee yhä – Nämä terveysfaktat jokaisen on syytä tietää oliiviöljystä

    9. 9

      Kalliossa asuva Liisa Lehto on yksi niistä, jotka nostivat Jussi Halla-ahon ääni­haravaksi jopa puna­vihreiden koti­kentällä – Halla-ahoa äänestäneet kertovat, millainen heidän Helsinkinsä on

    10. 10

      Analyysi: Putous kerää nyt televisiossa historiallisen vähän katsojia, eikä se ole mikään ihme – ohjelmaa vaivaa sama ilmiö kuin koko suomalaista tv-viihdettä

    11. Näytä lisää