Kaupunki

Espoo pohtii, minne Leppävaaran lukiolaiset siirretään – Terveys­viranomainen vaatii sulkemaan nykyisen rakennuksen mahdollisimman nopeasti

Leppävaaran lukio muuttaa syksyllä sisäilmaongelmien vuoksi. Nyt mietitään, mihin opiskelijat pistetään odottamaan uutta tai korjattua koulurakennusta.

Espoon koulupoliitikot pohtivat ensi viikolla jälleen yhden kaupungin lukion siirtämistä Otaniemeen, tosin vain väliaikaisesti.

Opetuslautakunta käsittelee nimittäin keskiviikkona Leppävaaran lukion tilannetta. Rakennus on niin kehnossa kunnossa ja sisäilma niin huonoa, että terveysviranomaiset vaativat alkuvuodesta pistämään koulun kiinni mahdollisimman nopeasti.

Nyt päätetään siis, mihin lukiolaiset menevät, kun näin syksyllä tapahtuu.

Poliitikoille esitetään, että ensimmäisessä vaiheessa (puoli vuotta tai vuosi) lukio muuttaisi Otaniemeen.

Tarkemmin sanottuna se saisi varsinaiset tilat Miestentieltä ja käyttäisi lisäksi syksyllä perustettavan Otaniemen lukion luokkia Tietotiellä. Otaniemen lukio syntyy, kun Pohjois-Tapiolan lukio ja Olarin lukio yhdistyvät.

Toisessa vaiheessa vaihtoehtoja on kaksi. Ensimmäisessä lukio pysyisi Leppävaaran seudulla ja muuttaisi Säterinkadulle Rambollin omistamiin tiloihin. Toisessa Leppävaarasta kuljettaisiin Karakallioon Nokian aiemmin käyttämiin konttoreihin, joihin on jo siirretty Leppävaarasta ammattikorkeakoululaisia.

Sekä opettajat että lukiolaiset vastustavat siirtymistä Otaniemeen Miestentielle edes väliaikaisesti. He muuttaisivat mieluiten suoraan Säterinkadulle ja pysyisivät siellä, kunnes uusi Leppävaaran koulu valmistuu.

Leppävaaran lukion on tulevaisuudessa tarkoitus kasvaa, ja sille haetaan urheilulukion asemaa. Poliitikot ovat jo linjanneet, että lukiolle tarvitaan pysyvät tilat ensi vuosikymmenellä. Sitä ei ole vielä päätetty, rakennetaanko kokonaan uutta vai tehdäänkö vanhalle rakennukselle mittava peruskorjaus.

Leppävaaran lukiossa opiskelee nykyisin noin 350 opiskelijaa.

Lukio on valmistunut vuonna 1959. Espoon ympäristöterveys kehotti alkuvuodesta hankkimaan opiskeluun korvaavat tilat niin pian kuin mahdollista, koska sisäilmaongelmien vuoksi koulurakennus voi aiheuttaa terveyshaittoja tiloissa oleskeleville.

Espoo linjasi viime vuonna, että kaupungin lukioiden pitäisi sijaita eri puolilla kaupunkia niin että jokaisella suuralueella olisi oma lukio.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui Madonnalle Euroviisuissa? Hirvittävä epävire vei huomiota Palestiinan lipun esittelyltä ja näppärältä Tšaikovski-lainalta

    2. 2

      Öisin tapahtuu kummia, ihmettelivät naiset uskonnollisessa siirto­kunnassa – paljastui hyytävä raiskausten sarja, mutta nyt paikalliset johtajat haluavat vapauttaa syylliset

    3. 3

      Sdp:n eurovaali­ehdokas Mikkel Näkkäläjärvi kertoi lyöneensä kissaa ja ajaneensa humalassa

    4. 4

      Jussi Halla-ahon mielestä uhriutumisesta on tullut tavoiteltua pääomaa – piispa ei juuri haastanut poliitikkoa Kirkkopäivillä

    5. 5

      Gordon Ramsay oli oikeasti vielä pahempi kuin televisiossa, ja iltaisin Helena Puolakka itki itsensä uneen – Nyt Suomen menestynein kokki johtaa ravintolaklassikkoa aivan eri tyylillä

      Tilaajille
    6. 6

      Maailma tähtäimen läpi – HS:n erikoisartikkeli vie maahan, jossa rynnäkkökivääri on kodin perusvaruste

      Tilaajille
    7. 7

      Snapchat julkaisi uuden sukupuoli­filtterin, joka villitsi sosiaalisen median mutta sai kritiikkiä transyhteisöiltä

    8. 8

      Madonna ja Islanti rikkoivat Euroviisujen sääntöjä: Palestiinan liput esillä suorassa lähetyksessä Tel Avivissa

    9. 9

      Yksinpurjehtija Tapio Lehtinen saavutti maalin äitinsä syntymäpäivänä – juhlisti saavutusta kiipeämällä mastoon ja avaamalla kuohuviinipullon

    10. 10

      Suomi kaatoi laiskavauhtisessa ottelussa Ranskan, pelaa lohkovoitosta Saksaa vastaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailma tähtäimen läpi – HS:n erikoisartikkeli vie maahan, jossa rynnäkkökivääri on kodin perusvaruste

      Tilaajille
    2. 2

      Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui Madonnalle Euroviisuissa? Hirvittävä epävire vei huomiota Palestiinan lipun esittelyltä ja näppärältä Tšaikovski-lainalta

    3. 3

      Gordon Ramsay oli oikeasti vielä pahempi kuin televisiossa, ja iltaisin Helena Puolakka itki itsensä uneen – Nyt Suomen menestynein kokki johtaa ravintolaklassikkoa aivan eri tyylillä

      Tilaajille
    4. 4

      Madonna ja Islanti rikkoivat Euroviisujen sääntöjä: Palestiinan liput esillä suorassa lähetyksessä Tel Avivissa

    5. 5

      Öisin tapahtuu kummia, ihmettelivät naiset uskonnollisessa siirto­kunnassa – paljastui hyytävä raiskausten sarja, mutta nyt paikalliset johtajat haluavat vapauttaa syylliset

    6. 6

      Parivuotias lapsi katosi kauppareissulla äidiltään Vantaan Martinlaaksossa, ja päätyi yksin junalla Helsingin rautatieasemalle

    7. 7

      Poliisi on selvittänyt, kuka löi Jumbon pysäköintihallissa pyöräillyttä 3-vuotiasta poikaa

    8. 8

      Jussi Halla-ahon mielestä uhriutumisesta on tullut tavoiteltua pääomaa – piispa ei juuri haastanut poliitikkoa Kirkkopäivillä

    9. 9

      Isis sieppasi lapsia ja koulutti heitä julmaan ideologiaan – HS tapasi vapautettuja lapsia, jotka eivät enää tunne vanhempiaan ja kutsuvat näitä vääräuskoisiksi

      Tilaajille
    10. 10

      Kymmenet europarlamenttiin pyrkivät olleet syytettynä rikoksista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailma tähtäimen läpi – HS:n erikoisartikkeli vie maahan, jossa rynnäkkökivääri on kodin perusvaruste

      Tilaajille
    2. 2

      Kirsi Hytönen on naimisissa, etsii netistä seuraa ja kertoo maksaneensa seksistä – Hän kertoo vilkkaasta seksielämästään, jotta naiset eivät häpeäisi itseään

      Tilaajille
    3. 3

      Moni tarkkailee luomiaan, mutta harva tunnistaa paljon yleisemmän ihomuutoksen – Tällainen on aurinkokeratoosi, joka altistaa ihosyövälle

    4. 4

      ”Vallassa on yksilön mieli­halujen käsittämätön palvonta” – Suomeen on kehittymässä uusi poliittinen voima, kun uskonto ja nationalismi lyövät kättä

      Tilaajille
    5. 5

      Tässä on ruokavalio, johon maapallolla on varaa: Uusi lautasmalli muuttaisi suomalaisten ruokailua radikaalisti, mutta mistään ei tarvitse luopua

      Tilaajille
    6. 6

      25 vuotta sitten muutama baari muutti koko Helsingin yöelämän, ja nyt ne kuolevat pois

    7. 7

      Aleksi elää kolmen miehen perheessä, ja nyt hän synnytti toisen vauvansa – ”Meillä on periaatteessa kaksi laitonta lasta”

      Tilaajille
    8. 8

      ”Kun hyväksyy yksinäisyytensä, ei tarvitse juosta muiden perässä” – Aura Raulo oli erikoinen lapsi, joka kasvoi ulkopuolisena ja päätyi maailman huipulle

      Tilaajille
    9. 9

      Simppeli ruutupaperi­kikka paljastaa, kannattaako halvat aurinko­lasit ostaa vai ei, sanoo professori

    10. 10

      Tuohtuneen vegaanin päivitys sai somen kuohumaan: menikö vihreä poliitikko liian pitkälle vaatiessaan huippuravintolaa boikottiin?

    11. Näytä lisää