Kaupunki

Tikkurilan keskustan mullistus etenee: Legendaarisen Pormestari-yökerhon tilalle saattaa nousta jopa kahdeksankerroksisia taloja

Vanha Kielotien toimistotalo korvataan uusilla toimitiloilla.

Vantaan suunnitelmat kaupungin toimistotilojen keskittämisestä Tikkurilaan etenevät.

Vantaan kaupunkisuunnittelulautakunta lähetti tiistaina nähtäville kaavamuutoksen, joka antaa mahdollisuuden purkaa vanha nelikerroksinen rakennus Kielotie 13:ssa uudisrakennuksen tieltä.

Suunnitelma noin 800 työntekijän toimistotiloista on ollut tiedossa jo pari vuotta, mutta uuden toimistotalon suunnittelu meni uusiksi vuosi sitten, kun kaupunkisuunnittelulautakunta halusi lisätä asumista samaan kortteliin.

Myötätuulessa on nyt kaikkein suurikokoisin suunnitelma, jossa talot kohoavat 7–8 kerrokseen. Nelikerroksisen toimistotalon katolle on soviteltu 3–4 kerroksisia asuintaloja.


Asuintalot on sijoitettu Kielotien ja Lummekujan suuntaisesti siten, että ne eivät nouse aivan Vantaan suojellun kaupungintalon viereen. Uudesta toimitilasta on mahdollisuus järjestää yhteys kaupungintaloon joko maan alla tai siltayhteyden kautta.

Toimistotiloja on luvassa yhteensä 11 000 neliötä, liiketilaa katutasoon noin 3 500 neliötä ja asumista 6 000 neliötä. Asuntoja voisi tulla niiden koosta riippuen 130–150 ihmiselle.

Uuteen toimistotaloon on määrä keskittää kaupungin työntekijöitä monesta osoitteesta eri puolilla kaupunkia. Osa nykyisistä työskentelytiloista on todettu huonokuntoisiksi.

Rakennukseen tulisi muiden muassa maankäytön, rakentamisen, ympäristöpalveluiden, sivistystoimen sekä sosiaali- ja terveystoimen toimistotiloja.

Vanhan 1970-luvun toimistotalon purkamisen vuoksi Tikkurilan asukkaitten suosima ravintola Pormestari eli ”Porkku” sulki ovensa jo viime elokuussa. Ravintola ennätti toimia samassa paikassa yli 40 vuotta.

Kaupungin virastotalon vieressä sijaitseva Valtion virastotalo on sekin purkulistalla. Kielotie 15:n kortteliin on luvassa 12 asuintaloa, joissa on yhteensä 450 asuntoa.

Rakennusten korkeus vaihtelee 12-kerroksisesta 4-kerroksiseen. Kortteliin tulee myös uusi päiväkoti.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Itsemurhan tehneen taitoluistelijan pari kertoi olleensa kaksi vuotta seksuaalisen hyväksi­käytön uhri: ”Sitä tapahtui minulle, ja hän satutti monia tyttöjä”

    2. 2

      HS:n tiedot: Tuleva hallitus lisäämässä pysyviä menoja miljardilla eurolla, luvassa mittavat valtion omaisuuden myynnit

    3. 3

      Suomalaiset ovat syöneet tuhansia vuosia ruokaa, jota suolistobakteerit rakastavat yli kaiken – Tutkija löysi ruista syöneiden ulosteesta merkittävän yhdisteen

    4. 4

      Jaksoarvio: Game of Thrones sai arvoisensa päätöksen

    5. 5

      Suosittu italialaisravintola pakotetaan lähtemään tiloistaan Töölössä

    6. 6

      Testaa, tunnistatko menneiden vuosikymmenten suosikkiautot – Miksi kauniita klassikkomalleja ei voida valmistaa uudelleen nykyaikaisella teknologialla?

    7. 7

      Kaisa Määttänen menetti yöunensa ja ruokahalunsa, kun tajusi mitä oli ostanut: ”Ensinnäkin se muuli oli 13 senttimetriä luvattua matalampi”

    8. 8

      Monessa parisuhteessa vallitsee tuhoisa kierre, jonka keskiössä on älypuhelin – Sadat lukijat kertoivat HS:lle karusta maailmasta, jossa some on aina läsnä ja pilaa suhteen

      Tilaajille
    9. 9

      Tulevaisuudessa Atlantin yli lennetään 90 minuutissa, lupaa yhdysvaltalaisfirma

    10. 10

      Yli kolme vuotta syyttömänä vankeudessa ollut suomalaismies vaatii miljoonakorvausta, perustelee vaatimusta Anneli Auerin tapauksella

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi direktiivi tulee voimaan syksyllä: Näin maksaminen verkkokaupoissa ja tunnistautuminen pankissa muuttuvat

    2. 2

      Kaisa Määttänen menetti yöunensa ja ruokahalunsa, kun tajusi mitä oli ostanut: ”Ensinnäkin se muuli oli 13 senttimetriä luvattua matalampi”

    3. 3

      Suomalaiset ovat syöneet tuhansia vuosia ruokaa, jota suolistobakteerit rakastavat yli kaiken – Tutkija löysi ruista syöneiden ulosteesta merkittävän yhdisteen

    4. 4

      Suosittu italialaisravintola pakotetaan lähtemään tiloistaan Töölössä

    5. 5

      Terä kaulalle ja pippurikaasua naamalle – Irakissa taistellut erikoisjoukkojen luutnantti kertoo, ettei aja kaikkialle Helsingin yössä

      Tilaajille
    6. 6

      Maailman­ympärys­matkan päätteeksi Tapio Lehtinen söi häntä piinanneen barnakkelin suoraan veneen pohjasta

    7. 7

      Legendaarisen laulajatähden huvila lahoaa niille sijoilleen Helsingissä – Vesivahinko turmeli taloa 2011 eikä korjauksia ole vieläkään aloitettu

    8. 8

      Monessa parisuhteessa vallitsee tuhoisa kierre, jonka keskiössä on älypuhelin – Sadat lukijat kertoivat HS:lle karusta maailmasta, jossa some on aina läsnä ja pilaa suhteen

      Tilaajille
    9. 9

      Jaksoarvio: Game of Thrones sai arvoisensa päätöksen

    10. 10

      Uusi silta avattiin ja ihmiset alkoivat heti ajaa sitä väärään suuntaan – Espoo ihmeissään: ”Se on ihan tavallinen katu, joka tekee mutkan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailma tähtäimen läpi – HS:n erikoisartikkeli vie maahan, jossa rynnäkkökivääri on kodin perusvaruste

      Tilaajille
    2. 2

      Kirsi Hytönen on naimisissa, etsii netistä seuraa ja kertoo maksaneensa seksistä – Hän kertoo vilkkaasta seksielämästään, jotta naiset eivät häpeäisi itseään

      Tilaajille
    3. 3

      Moni tarkkailee luomiaan, mutta harva tunnistaa paljon yleisemmän ihomuutoksen – Tällainen on aurinkokeratoosi, joka altistaa ihosyövälle

    4. 4

      Legendaarisen laulajatähden huvila lahoaa niille sijoilleen Helsingissä – Vesivahinko turmeli taloa 2011 eikä korjauksia ole vieläkään aloitettu

    5. 5

      Tässä on ruokavalio, johon maapallolla on varaa: Uusi lautasmalli muuttaisi suomalaisten ruokailua radikaalisti, mutta mistään ei tarvitse luopua

      Tilaajille
    6. 6

      Aleksi elää kolmen miehen perheessä, ja nyt hän synnytti toisen vauvansa – ”Meillä on periaatteessa kaksi laitonta lasta”

      Tilaajille
    7. 7

      25 vuotta sitten muutama baari muutti koko Helsingin yöelämän, ja nyt ne kuolevat pois

    8. 8

      Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui Madonnalle Euroviisuissa? Hirvittävä epävire vei huomiota Palestiinan lipun esittelyltä ja näppärältä Tšaikovski-lainalta

    9. 9

      ”Kun hyväksyy yksinäisyytensä, ei tarvitse juosta muiden perässä” – Aura Raulo oli erikoinen lapsi, joka kasvoi ulkopuolisena ja päätyi maailman huipulle

      Tilaajille
    10. 10

      Tuohtuneen vegaanin päivitys sai somen kuohumaan: menikö vihreä poliitikko liian pitkälle vaatiessaan huippuravintolaa boikottiin?

    11. Näytä lisää