Kaupunki

Vuosia sitten tyhjäksi jäänyt Kaivopuiston palatsi myytiin kuudella miljoonalla eurolla Helsingissä

Marmoripalatsia on yritetty myydä vuodesta 2012.

Suomen valtion omistama Senaatti-kiinteistöt on myynyt Kaivopuistossa sijaitsevan Marmoripalatsin suomalaiselle kiinteistösijoitusyhtiö HGR Property Partnersille. Marmoripalatsia on yritetty myydä vuodesta 2012 ja se on ollut pitkään tyhjillään. Kauppahinta on 6,6 miljoonaa euroa.

Eliel Saarisen suunnittelema Marmoripalatsi valmistui vuonna 1918. Yhteensä noin 1400-neliöinen rakennus sijaitsee Kaivopuiston lehmuskujan päässä. Rakennus on vahvasti suojeltu.


Marmoripalatsin rakennutti ruotsalainen insinööri August Keirkner, joka rikastui rautaruukilla Etelä-Pohjanmaan Inhassa. Ensimmäisen maailmansodan aikana Keirknerilla oli muun muassa tuottoisa sopimus hevosenkenkien toimittamisesta Venäjän armeijalle.

Keirkner keräsi vaimonsa Lydian kanssa merkittävän kokoelman suomalaista kultakauden taidetta. Taiteen esittely jäi August Keirknerilta kuitenkin haaveeksi, sillä hän kuoli vähän ennen kuin Marmoripalatsi valmistui 1918. Lydia sen sijaan asui talossa aina vuoteen 1937 asti.

Sen jälkeen taloon muutti kenraali ja jatkosodan ajan puolustusministeri Rudolf Walden. Hänen aikanaan talo oli eteläisen Helsingin seurapiirien keskus. C.G.E. Mannerheimkin kävi usein vierailulla.

Vuosina 1947–49 talossa järjestettiin asekätkentäoikeudenkäyntejä, joissa syytettynä oli muun muassa kenraaliluutnantti A.F. Airo. Oikeudenkäyntien jälkeen valtio osti talon ja sijoitti sinne Helsingin hovioikeuden. Hovioikeus toimi talossa vuoteen 1984 asti. Sen jälkeen tilat olivat työtuomioistuimen käytössä maaliskuuhun 2012 saakka.


HGR Property Partnersin toimitusjohtaja Kari Helin kertoo, että yrityksen ajatuksena on palauttaa rakennus alkuperäiseen käyttötarkoitukseensa: asumiseen. Senaatti-kiinteistöjen tekemän esiselvityksen mukaan rakennukseen voisi tehdä 2–6 asuntoa. Mahdollisesti Marmoripalatsiin voisi tulla myös julkista tai puolijulkista tilaa, esimerkiksi galleria tai jopa kahvila, Helin sanoo.

”Mutta valmiita suunnitelmia meillä ei vielä ole. Tämän kanssa edetään hitaasti kiiruhtaen.”

Yritys neuvottelee muutostöistä niin Helsingin kaupungin kuin Museovirastonkin kanssa.


HS tutustui Marmoripalatsiin syksyllä 2015:

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Australialais­agenttien testi sota­harjoituksessa ”muutti kaiken” – Reuters selvitti, miten epäilyt Huawein laitteiden tieto­turvasta alkujaan heräsivät

    2. 2

      Pyöräliitto vaatii vaarallisen kaapelisuojan kieltämistä: Viikonlopun vakavaa onnettomuutta kuvataan ”viimeiseksi niitiksi”

    3. 3

      Emmi-Liia Sjöholm tiesi sen olevan virhe, mutta silti hän asettui laverille, raotti paitaansa ja antoi tatuoijan upottaa neulan kylkeensä – nyt hän on maksanut virheestään tuhansia euroja

      Tilaajille
    4. 4

      ”Tämä kohtaus pitäisi näyttää jokaisessa elokuvakoulussa” – Game of Thrones -fanin innostuneesta heitosta tuli netti-ilmiö

    5. 5

      Kuka viritti Itävallan oikeisto­populistiselle varaliitto­kanslerille ansan ja miksi? HS:n suomentamalla videolla näkyy, miten ibizalaisella huvilalla käyty keskustelu eteni

    6. 6

      Helsingin kaupunginvaltuusto keskusteli Kaljakellunnan kieltämisestä: ”Pitääkö jonkun oikeasti päästä hengestään?”

    7. 7

      Multasormia vaanii yllättävä vaara: huolimaton mullan käsittely voi aiheuttaa keuhkokuumeen

    8. 8

      Juha Sipilä voi joutua vastentahtoisesti ottamaan valtionvarainministerin salkun – mutta ministeriksi saattaa nousta myös todellinen yllätysnimi päivänpolitiikan ulkopuolelta

      Tilaajille
    9. 9

      Kaksi pyöräilijää loukkaantui sairaala­kuntoon törmättyään järeään kaapeli­suojaan Töölössä

    10. 10

      Marraskuussa 2001 Afganistanissa vangittu ”Amerikan taleban” John Walker Lindh pääsee torstaina vankilasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Emmi-Liia Sjöholm tiesi sen olevan virhe, mutta silti hän asettui laverille, raotti paitaansa ja antoi tatuoijan upottaa neulan kylkeensä – nyt hän on maksanut virheestään tuhansia euroja

      Tilaajille
    2. 2

      Australialais­agenttien testi sota­harjoituksessa ”muutti kaiken” – Reuters selvitti, miten epäilyt Huawein laitteiden tieto­turvasta alkujaan heräsivät

    3. 3

      Kaksi pyöräilijää loukkaantui sairaala­kuntoon törmättyään järeään kaapeli­suojaan Töölössä

    4. 4

      Suomalaiset ovat syöneet tuhansia vuosia ruokaa, jota suolistobakteerit rakastavat yli kaiken – Tutkija löysi ruista syöneiden ulosteesta merkittävän yhdisteen

      Tilaajille
    5. 5

      Pyöräliitto vaatii vaarallisen kaapelisuojan kieltämistä: Viikonlopun vakavaa onnettomuutta kuvataan ”viimeiseksi niitiksi”

    6. 6

      Halla-aho kommentoi Perus­suomalaisten nuorten mahdollista avustusten menetystä: Järjestössä on ihmisiä, jotka ovat väärässä puolueessa

    7. 7

      Juha Sipilä voi joutua vastentahtoisesti ottamaan valtionvarainministerin salkun – mutta ministeriksi saattaa nousta myös todellinen yllätysnimi päivänpolitiikan ulkopuolelta

      Tilaajille
    8. 8

      Historiallisen hyvä uutinen: Helsingin liikenteessä kuoli joka vuosi kymmenittäin jalankulkijoita, mutta sitten muutama päätös muutti kaiken

      Tilaajille
    9. 9

      Äiti kulki kaksivuotiaan lapsensa perässä Hoplopin leikkivälineissä Vantaalla ja järkyttyi: ”Likaa ei voinut olla huomaamatta”

    10. 10

      Kun tytär kaipasi halausta, isä tarjosi lenkkitossuja – Näin rakkauden kielierot rakentavat muureja ihmisten välille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailma tähtäimen läpi – HS:n erikoisartikkeli vie maahan, jossa rynnäkkökivääri on kodin perusvaruste

      Tilaajille
    2. 2

      Kirsi Hytönen on naimisissa, etsii netistä seuraa ja kertoo maksaneensa seksistä – Hän kertoo vilkkaasta seksielämästään, jotta naiset eivät häpeäisi itseään

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaiset ovat syöneet tuhansia vuosia ruokaa, jota suolistobakteerit rakastavat yli kaiken – Tutkija löysi ruista syöneiden ulosteesta merkittävän yhdisteen

      Tilaajille
    4. 4

      Moni tarkkailee luomiaan, mutta harva tunnistaa paljon yleisemmän ihomuutoksen – Tällainen on aurinkokeratoosi, joka altistaa ihosyövälle

    5. 5

      Emmi-Liia Sjöholm tiesi sen olevan virhe, mutta silti hän asettui laverille, raotti paitaansa ja antoi tatuoijan upottaa neulan kylkeensä – nyt hän on maksanut virheestään tuhansia euroja

      Tilaajille
    6. 6

      Legendaarisen laulajatähden huvila lahoaa niille sijoilleen Helsingissä – Vesivahinko turmeli taloa 2011 eikä korjauksia ole vieläkään aloitettu

    7. 7

      Tässä on ruokavalio, johon maapallolla on varaa: Uusi lautasmalli muuttaisi suomalaisten ruokailua radikaalisti, mutta mistään ei tarvitse luopua

      Tilaajille
    8. 8

      Aleksi elää kolmen miehen perheessä, ja nyt hän synnytti toisen vauvansa – ”Meillä on periaatteessa kaksi laitonta lasta”

      Tilaajille
    9. 9

      ”Kun hyväksyy yksinäisyytensä, ei tarvitse juosta muiden perässä” – Aura Raulo oli erikoinen lapsi, joka kasvoi ulkopuolisena ja päätyi maailman huipulle

      Tilaajille
    10. 10

      25 vuotta sitten muutama baari muutti koko Helsingin yöelämän, ja nyt ne kuolevat pois

    11. Näytä lisää